Accountor kokemuksia

Mitäs kokemuksia yrittäjäkollegoilla on Accountorista ja heidän kirjanpitopalveluistaan? Itse ryhdyin heidän asiakkaakseen 2017 ja otin Accountor Go "halppis"palvelun. Seurasi tyypillinen tarina, jossa palvelu oli aluksi halpa ja hyvä, mutta pikkuhiljaa hinta kallistui ja palvelun taso heikkeni. Lopulta päätin irtisanoa koko roskan 2022 alussa ja sen jälkeen mikään ei enää toiminut. Tase- ja tuloskelmia sekä tilinpäätöstä ei näkynyt eikä kuulunut ja jouduin kerjäämään niitä joka päivä, asioiden vähän väliä eri asiakaspalvelijan kanssa. Puhelimitse oli täysin mahdotonta saada kyseisen firman edustajaa kiinni ja ainut jotenkuten toimiva viestintäkanava oli heidän hieno Intercom chatti josta sai tyypillisesti vastauksen 1 päivän viiveellä. Tosin hankaliin kysymyksiin he eivät vastanneet. Lopulta asiakirjoja alkoi tulemaan, mutta niissä oli virheitä ja osa puuttui kokonaan. Jouduin sitten taas laittamaan heille Intercomin kautta viestiä ja kyselemään. Aikaa multa meni kaiken maailman selvittelyyn ja viestittelyyn useita tunteja. Edelleen puuttuu yksi taselaskelma ja laittoivatpa he myöskin tuossa ystävällisesti viestin, että eivät pysty tekemään huhtikuun asiakirjoja ajoissa, koska tilinpäätökset ovat vieneet niin paljon kirjanpitäjien aikaa. Lupasivat samassa viestissä korvata tästä aiheutuneet kulut.

No mutta, on heillä varmaan joku tyytyväinenkin asiakas. Itse en suosittele kyseistä firmaa kenellekään.

53

10914

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itellä sama ongelma accountorin kanssa. viimeisen kuun kirjanpito myöhässä. edellisen kuun kirjanpito tehty väärin. kaksi viikkoa yrittänyt saada jotain kiiinni että hoitaisivat homman eikä kukaan vastaa. Olisi vähän kiire asioilla, mutta ei ketään kiiinnosta edes vastata viesteihin tai soittoihin. voin kyllä sanoa että maailman paskin tilitoimisto. älkää ikinä palkatko accountoria hoitamaan kirjanpitoanne.

      • Anonyymi

        Voi voi, mä kun tekisin noita niin ei todellakaan olisi tommosta hutilointia ja sähläämistä ja lisäksi tulisi palveluna monenlaista ns. sisäistä laskentaa tarpeen mukaan. Olisin voinut proaktiivisesti mm. varoittaa ennakkoon inflaatiosta, koronnousuista ylipäänsä kaikenlaisista toimintaympäristössä tapahtuvista muutoksista ja niin edespäin.. Näitä ketjuja ei kiinnosta kuin lyhytnäköinen rahastus!

        Mut miehän oon vain moniongelmainen hölmö juntti joka kuvittelee itsestään liikoja - ehkä nyt niin onkin mut se ei ole koko totuus eli rajoitteita on mut mikä vaikuttaa ja miten🙄
        Mut oikeesti, kyllä niin hemmetin ristiriitaisia mielipiteitä ja vääriä käsityksiä liiaksi yksittäisistä hetkistä ja sanoista ihmisillä on ettei mitään määrää!

        lajijasuris


      • Joo näin mä vähän ajattelinkin, että tuskin oon ainoa jolla tällaisia ongelmia. Kirjanpitäjien tasosta päätellen heidän palkkatasonsa ei ole kovin kummoinen ja joutuvat palkkaamaan juuri koulusta valmistuneita tms. Mulla on ongelmat jatkuneet ja uusi tilitoimisto on joutunut käyttämään aikaa Accountorin sotkujen selvittelyyn, joka on sitten tietty aiheuttanut mulle lisäkuluja oman ajankäytön lisäksi. Mitään oikeutta tuskin tulen saamaan, mutta jospa joku uskois näitä kommentteja ja tajuais pysyä kaukana kyseisestä putiikista. Säästyisivät muut tältä p*skalta.


      • Anonyymi
        Mannistoo kirjoitti:

        Joo näin mä vähän ajattelinkin, että tuskin oon ainoa jolla tällaisia ongelmia. Kirjanpitäjien tasosta päätellen heidän palkkatasonsa ei ole kovin kummoinen ja joutuvat palkkaamaan juuri koulusta valmistuneita tms. Mulla on ongelmat jatkuneet ja uusi tilitoimisto on joutunut käyttämään aikaa Accountorin sotkujen selvittelyyn, joka on sitten tietty aiheuttanut mulle lisäkuluja oman ajankäytön lisäksi. Mitään oikeutta tuskin tulen saamaan, mutta jospa joku uskois näitä kommentteja ja tajuais pysyä kaukana kyseisestä putiikista. Säästyisivät muut tältä p*skalta.

        Taitaa olla paljon siinä syvällisessä osaamisessaki... nimittäin mulle sanoi eräs alalla pitkään ja opetustehtävissä ollut ekonomi, että on paljon vuosikausia työskellenneitä, jotka ei oikeasti ymmärrä yhtään mitään!

        Aika yllättävää, ja vielä kummallisempaa on, kun mä keskivaikeasti kehitysvammaisenakin (ainakin joudenkin mukaan) suoritin perusopinnot puolivaloilla hyvin ja sain ko. hlöltä erittäin hyvää palautetta, ja kokemusta lukuunottamatta olisin parempi kuin moni konkari.

        En ole siis alalla koska rajoitteet estää - ei tekemistä mutta työnsaannin, rahoituksen, uskottavuuden jne, vaikka syyksi kerrotaan jotain muuta jos mitään. Tietyn toimin rajoitteita olisi saanut pitään kurissa aika hyvin, mutta koska tämä ei ns. käynyt niin ei sitten ja ollaan sitten kehari, masentunut muun ohella, kun kerran niin tunnutaaan haluavan, mutta tosin myiden kokemat haitat ei mitenkään vähene vaan kasvaa.

        lajijasuris


      • Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla paljon siinä syvällisessä osaamisessaki... nimittäin mulle sanoi eräs alalla pitkään ja opetustehtävissä ollut ekonomi, että on paljon vuosikausia työskellenneitä, jotka ei oikeasti ymmärrä yhtään mitään!

        Aika yllättävää, ja vielä kummallisempaa on, kun mä keskivaikeasti kehitysvammaisenakin (ainakin joudenkin mukaan) suoritin perusopinnot puolivaloilla hyvin ja sain ko. hlöltä erittäin hyvää palautetta, ja kokemusta lukuunottamatta olisin parempi kuin moni konkari.

        En ole siis alalla koska rajoitteet estää - ei tekemistä mutta työnsaannin, rahoituksen, uskottavuuden jne, vaikka syyksi kerrotaan jotain muuta jos mitään. Tietyn toimin rajoitteita olisi saanut pitään kurissa aika hyvin, mutta koska tämä ei ns. käynyt niin ei sitten ja ollaan sitten kehari, masentunut muun ohella, kun kerran niin tunnutaaan haluavan, mutta tosin myiden kokemat haitat ei mitenkään vähene vaan kasvaa.

        lajijasuris

        Joo no jotkut eivät vain opi, vaikka kuinka olisi työkokemusta ja koulutusta. Jotkut eivät sitten taas saa mahdollisuutta osoittaa osaamistaan, kuten sinulla tuntuu käyneen. Itse yrittäjänä ymmärrän toki, että kynnys palkata keskivaikeasti kehitysvammainen henkilö on todella suuri. Se taas johtuu siitä millainen maa tämä meidän Suomi on. Tämä on maa jossa yrittäjät ovat alinta pohjasakkaa ja jos he vahingossakin sanovat jotain väärää, tai tekevät pienenkin virheen joka päätyy julkisuuteen, joutuu siitä lynkatuksi. Eli jos sattuu palkkaamaan kehitysvammaisen joka ei sitten syystä tai toisesta kykene hänelle annettuun työtehtävään, on suuri riski, että jos kyseisen henkilön sitten irtisanoo niin tämä riitauttaa asian ja yrittäjä joutuu ongelmiin. Siksi työnantajat pelkäävät palkkaamista ja etenkin sellaisten henkilöiden palkkaamista joista saattaa joutua ongelmiin. Asiasta ei kuitenkaan uskalleta puhua, koska siitäkin joutuisi ongelmiin. Suomeen on siis luotu olosuhteet, joissa kukaan ei uskalla sanoa mitään.


      • Anonyymi

        Kannattaa kokeilla kuopion ykköstilejä


      • Anonyymi
        Mannistoo kirjoitti:

        Joo näin mä vähän ajattelinkin, että tuskin oon ainoa jolla tällaisia ongelmia. Kirjanpitäjien tasosta päätellen heidän palkkatasonsa ei ole kovin kummoinen ja joutuvat palkkaamaan juuri koulusta valmistuneita tms. Mulla on ongelmat jatkuneet ja uusi tilitoimisto on joutunut käyttämään aikaa Accountorin sotkujen selvittelyyn, joka on sitten tietty aiheuttanut mulle lisäkuluja oman ajankäytön lisäksi. Mitään oikeutta tuskin tulen saamaan, mutta jospa joku uskois näitä kommentteja ja tajuais pysyä kaukana kyseisestä putiikista. Säästyisivät muut tältä p*skalta.

        Suurin ongelma taitaa olla että siellä on niin huonoja nuo kirjanpitäjät


    • Anonyymi

      Olen toistaiseksi Accountorin asiakas, mutta kirjanpitäjäni tekee jatkuvasti virheitä, milloin vuosi-ilmoitukset väärin, taseen liitetiedoista puuttuu omaisuuseriä , omat pääomat ilmoitettu väärin , jatkuvaa takkuamista. Kirjanpitäjää on vaikea saada kiinni, eikä ehdi hoitaa asioitani kun on niin kiire. Laskutus kyllä pelaa ja pitävät omista saatavistaan aggressiivisen perinnän avulla päivälleen huolta.

      • Anonyymi

        Kaveri kertoi että heillä korjattiin kovasti kirjapitoa kun kirjanpitäjä oli jättänyt kuitit kirjaamatta ?
        Olivat vastanneet ettei ne kuulu ravintolaliiketoimintaan?
        Eli Accountor kirjanpitäjä oli tehnyt päätöksen mikä kuuluu yritykselle


    • Anonyymi

      En ole hetkeen ollut töissä, mutta enpä voi suositella työpaikkaa kellekään. Siellä ollessa oli useampi organisaatiomuutos ja koko ajan mentiin huonompaan suuntaan. Itseä häiritsi se, etten saanut enää tehdä kirjanpitoja ja olin asiakkaan suuntaan se "tietävä" osapuoli.

    • Anonyymi

      "Kirjanpitäjien tasosta päätellen heidän palkkatasonsa ei ole kovin kummoinen
      ja joutuvat palkkaamaan juuri koulusta valmistuneita tms. "

      Nimikkeellä 'kirjanpitäjä' on palkka kuntasektorilla 2759 €/kk, valtiolla 3103 €/kk ja yksityisellä sektorilla 3298 €/kk.

      Tuttavapiirissäni on vaikka kuinka monen muun alan ihmisiä, jotka olisivat tuiki onnellisia tuolalisesta palkkatasosta. Kyllä tuolla merkonomin palkkatasolla pitäisi jotakin jo osata ja ymmärtääkin kirjanpidosta.

      • Anonyymi

        Täysin samaa mieltä! Jos nyt vaikka verrataan hoitoalaan niin on kauhea epäsuhta palkoissa ja työajassa. Kirjanpito&konsultointi on leppoisaa ja helppoa päivätyötä sote-alaan verrattuna. Näin olis myös itsellä, vaikkei homma ole sen kummemmin mikään himoharrastus eli mulla ei ole erityistä kiinnostusta oikeastaan mihinkään, mut en mä tarvi mitään motivaatioita tehdäkseni hyvin sen mikä lupaan.

        Tietysti jos joku täysin itsearviointiin kyvytön väkisin änkee alalle niin pää halkee ja eläkkeelle pitää päästä, tottakai onhan se tosi raskasta näpytellä, lukea, puhua😉 No, vähän sarkasmia mut on tuossa totuuden siementä. sillä olen törmännyt ihmisiin joiden heikkoudet vaihtuukin simsalabim vahvuuksiksi ts. miten voi olla niin kyvyttömiä itsearviointiin.

        lajijasuris


      • Anonyymi

        Luuletko todella, että Accountorilla maksetaan tuollaista palkkaa? :D En saanut edes kunta-alan palkkaa 20 vuoden tilitoimistokokemuksella ja aika vaikeita asioita tein ja niistä ei ihan pelkällä merkonomitutkinnolla selvitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luuletko todella, että Accountorilla maksetaan tuollaista palkkaa? :D En saanut edes kunta-alan palkkaa 20 vuoden tilitoimistokokemuksella ja aika vaikeita asioita tein ja niistä ei ihan pelkällä merkonomitutkinnolla selvitä.

        No, vähän mäkin epäilen onko palkat ihan niin suuria keskimäärin. Ei kyllä mitenkään voi olla ainakaan ns. peruskirjanpitäjien ka. Mutta sulle kyllä olisi kuulunut reippaasti yli 3 t€ palkka!
        Varmaan tätä https://duunitori.fi/palkat/kirjanpitaja eräs anon käyttänyt.

        lajijasuris


      • Anonyymi

        Mun palkka Accountorilla oli 2500,00 euroa kk. Klt-tason suorittaneena en jaksanut olla siellä duunissa kuin pari vuotta ja siirryin muualle, jossa on oikeasti aikaa tehdä kirjanpidon kunnolla ja aika mene esimiesten kanssa tapellessa.


      • Anonyymi

        Kuka olisi onnellinen tuosta palkkatasosta? Osa-aika sairaseläkeläinen?


    • Anonyymi

      Kunnalla töissä olevien peruskoulun opettajien palkka on nyt noin 4300€/kk. Tähän kehnoon liksaan tulee nyt radikaali parannus

      Kunta-ala solmi kesäkuussa sopimuksen, jonka perusteella kunnissa työskentelevien palkkoja nostetaan seuraavien 5 vuoden aikana joka vuosi 1,5%:lla yli niin sanotun yleisen tason.

      Siis vientialojen Teknologialiitto sopii ensin palkankorotukset, josta tulee se korotusten yleinen taso. Tämän korotuksen päälle kaikki kunnissa työskentelevät saavat 1,5% lisäkorotuksen joka vuodelle.

      Viiden vuoden kuluttua opettajien palkka on noussut 5.500€/kk tasolle. Suomen vientikaupan kilpailukyky oikeen buustautuu tällaisilla suljetun sektorin korotuksilla.

      • Anonyymi

        Miten nämä palkat liittyvät Accountoriin? Siellä on alan huonoimmat palkat ja siksi työväki marssii pihalle ja vaihtuvuus on huippuluokkaa.


      • Anonyymi

        Miten tämä liittyy Accountorin kehnoihin palkkoihin? Olet miten kokenut tahansa, niin palkka on max 2500€/kk.


    • Anonyymi

      "Seurasi tyypillinen tarina, jossa palvelu oli aluksi halpa ja hyvä, mutta
      pikkuhiljaa hinta kallistui ja palvelun taso heikkeni. "

      Tyypillinen tarina, kun IT-palveluntarjoaja kasvaa. Tulee nopeasti lisää hallinnollista läskiä. Lisäksi muutetaan kalliisiin Keilaniemen tyyppisiin tiloihin, kuten Accountor on tehnyt. Paikan kustannuspuitteet kestää Nokian tyyppisille firmoille, mutta ei tilitoimistolaskuansa maksavalle Lahtisen Koneistamo Tmi:lle.

      Meillä taloyhtiön asioita on hoitanut sama isännöintitoimisto yli 20 vuotta. Sen sijaintipaikka oli Lauttasaari. Kolmisen vuotta sitten tuokin muutti toimistonsa Keilaniemeen. Veloitettavat hinnat pomppasivat vuodessa yli 20%. Tämän vuoden alusta taloyhtiömme siirsi isännöintinsä toiselle, halvemmalle yhtiölle.

      Accountor on sulauttanut itseensä satakunta erilaista tilitoimistoa. Mitenkä hyvin sitten nuokin kaikki ovat mukaan sulautuneet.
      https://tietopalvelu.ytj.fi/yritystiedot.aspx?yavain=766512&tarkiste=1798749453F05C4CF64AF985B5D975F44E3AF9D1

      Accountor Groupin alla toimii edelleen toistakymmentä IT-palvelufirmaa. Kaikki tällainen grouppien kokoustaminen tuo sitä kustannusläskiä.

    • Anonyymi

      Sama kokemus! Aivan umpisurkea yritys. Onnistuivat tyrimään kaiken mahdollisen omalla kohdallani. Muutaman kuukauden jälkeen oli pakko lähteä pois. Toivon mukaan kukaan ei haksahda tämän yrityksen käyttäjäksi.

      • Anonyymi

        Tunnenkin sinut, sinä hyväosainen, kouluttamaton ja kärsimätön helsinkiläinen. Ne, jotka kuvittelevat olevansa analyyttisia ja ovat ehkä saaneet lähiympäristöstä (lapsuudenkodista kenties?) suitsutusta tälle epärealistiselle premissilleen, ovat niitä vaarallisimpia. Miksikö? Lähinnä sen vuoksi, että heillä on kyltymätön taipumus levittää asenteellisesti latautunutta informaatiota (lähes poikkeuksetta negatiivista) ympäristöönsä.

        Ei sillä, etteikö osa siitä voisi olla tottakin...kuitenkin objektiivisuuden totaalinen puuttuminen ja keskinkertainen päättelykyky luovat tilanteesta aivan liian vääristyneen kokonaiskuvan. Mitkä sitten ovat tämän kaltaisen toiminnan taustalla vaikuttavat yllykkeet? Henkilökohtainen ahneus, itsekkyys ja keskenkasvuisuus. Siinä sitä onkin ikäihmisellä rasitetta jo kerrakseen. Usko ja toivo nouseekin nuorisostamme, ainakin sitä toivokaamme!


    • Anonyymi

      Ihan paska, en vois ikinä suositella työpaikkana enkä varsinkaan asiakkaana. Olin töissä, en saanu kunnon perehdytystä ja yritettiin hädässä vaan laittaa firmoja ku työntekijöitä oli kuukausien saikulla ja irtisanoutuivat. Asiakkaat kärsi ja minä kärsin ja opin virheitten kautta tekemään töitä, se oli henkisesti niin raskasta. Itkin monesti työpäivän aikana ja sen jälkeen. Esimieskin oli pihalla kun seinäkello, ei osannut auttaa, painotti vaan jaksamaan, kunnes irtisanoi hänkin itsensä kun ei jaksanut enää.

      • Anonyymi

        Ei toimi palkkapuolikaan sen paremmin. Iso määrä työntekijöitä vaihtunut ja luotetaan vain, että automatiikka hoitaa kaiken.


    • Anonyymi

      Pienessä tililtoimistossa oli hyvä palvelu ja kohtuulliset palkkiot. Yrittäjä myi liiketoiminnan Accoubtorille ja sen jälkeen kaikki on päinvastaista

      Kun tilinpäätös valmistuu vaihdan yksityiseen hyvin palvelevaan toimistoon

      • Anonyymi

        Ihmiset ei tajua sitä, että pienissä 3-10 henkilön toimistot on kaikkein parhaita, johtaa 50-70 mies tai nainen joka osaa kaikki komervenkit.
        Jos tulee verotarkastus ja löytyy virheitä, osaa 100% varmuudella osaa vastata ja vältät verot ja korotukset.
        Isot toimistot tekee valituksen vaikka virhe olisi heidän ja veloittavat 3000-15000 valituksesta.
        Sitten kun verot paukahtaakin maksuun, niin vetoavat pykälään 38 joka ilmoittaa suurimman vahingonkorvauksen asiakailleen olevan 10000. Hyvää päivää ja kirvesvartta.


    • Anonyymi

      Hienoa ! että yrittäjät kerrotte tälläisestä toiminnasta ja kokemuksesta.

      itse oon miettinyt kilpailuttaa omaa tilitoimistoa kun se on nostanu hintoja nyt parin viimevuoden aikana, mutta en perkule alakkaan kun lukee näitä teijän kokemuksia.
      Ei tollasta toimintaa kyllä jaksa, kun muutenkin on hommaa niin paljon että toi tilitoimiston juttu kyll pitää toimii kun nakutettu.. Ei muutaman kympin takii viitti alkaakkaan kilpailuttaa jos tollaseksi menee koko homma....yök !

    • Anonyymi

      Ei, ei ja vielä kerran ei!

    • Anonyymi

      Teen kirjanpitotöitä ja nyt ensimmäinen asiakas siirtyi Accountorilta minulle. Otin kuitit ns kenkälaatikosta, järjestin ja kirjasin. Aikaa meni melkein tunti. Soitin yrittäjälle ja kysyin ovatko kuukaudet veljeksiä ts sama määrä kuitteja yms. Hän sanoi, että suurin piirtein ovat. Mukana oli Accountorin lasku. Tukka nousi pystyy, kun katsoin sitä. Samasta työstä oli veloitettu 3,5 tuntia n 80€ tunti. Sen päälle tietoliikenne yms maksuja.

      Onko siis se niin, että ei se tyhmä, joka pyytää vaan, joka maksaa tai onko sekin tyhmä, joka ei älyä pyytää

      • Anonyymi

        No huhhuh! Ihan vedätystä, kun edes opiskelijaharjoittelilta ei pitäisi noin paljon kauempaa kestää. Ihmisten tehokkuudessa on eroja ja ehkä olis parempi, jos tämmönen perustallennustyö olisi vienti- tai tositekohtaisesti hinnoiteltu. Useampi kymmenen pitäsi saada tunnissa, jos simppeliä peruskamaa ja selvät tositteet. Mä oon joskus pistellyt noita 50-80 tos./h. Paperitositteita, ja auttoi se, että mä muistin kaikki tavanomaiset tilinrot ulkoa. Ei ollu palkkatyötä, mut ei sen luulis vaikuttavan.

        lajijasuris


    • Anonyymi

      Entisenä työntekijänä en voi suositella kyseistä yhtiötä kenellekään. Ihmisiä kohdellaan yrityksessä eriarvoisesti, korvaus tehdystä työstä on heikko ja ihmiset 'velvoitetaan' joustamaan ja tekemään ylitöitä

      • Anonyymi

        Palkkataso köyhyysrajoilla


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palkkataso köyhyysrajoilla

        Tämä on eräs syys miksi tällä alalla kantsii harkita yrittäjyyttä, jos suinkin. Samat hommat ja vastuu kuitenkin käytännössä molemmilla, mutta yrittäjänä saa paremman tienestin, vaikka siinä kulujakin tulee.

        lajijasuris


    • Anonyymi

      Nämä ovat tuttuja tarinoita!
      Accountor on pahin tilitoimisto, sieltä on paljon siirtynyt pois

      Jos joku haluaa sinne mennä niin tervemenoa, mutta kannattaa muistaa ettei heistä pääse eroon sitten koska he ei luovuta aineistoa eikö anna uuden toimiston tehdä kirjanpitoa

    • Anonyymi

      Taas jouduin tilitoimistojen yrityskauppojen johdosta Accontorille.
      Pomopuoli on aivan onnetonta, ei ole yritys taustaa!
      Hinnat nousi ja kaikki muuttui.
      En voi kenellekään pienyrittäjälle suositella!

    • Anonyymi

      Yrityskaupan jälkeen toisen kerran jouduin Accountorin tilitoimistoon.
      Taas pitäisi yrittää sieltä pois.

    • Anonyymi

      Itse olin töissä kyseisessä yrityksessä. Lupauksia lupauksien perään ja sille tasolle jäi. Potkivat pihalle mitä ihmeellisimmillä syillä ja liitto sai hoitaa asian. En suosittele työpaikkana enkä tilitoimistona. Sutta ja sekundaa tulee ja kaikki yritetään automatisoida niin että kirjanpitäjä ei edes tiedä asiakkaasta mitään, jonka kirjanpitoa yrittää tehdä.

    • Anonyymi

      Sama myös täällä. Älkää missään nimessä käyttäkö kyseistä firmaa. Irtisanoin sopimuksen ja sain vasta puolen vuoden päästä alv-laskelmia sekä laskun vielä puolen vuoden päästä vaikka olen sopimuksen irtisanonut. Luokattoman surkea tilitoimisto

      • Anonyymi

        Valitettava totta, mutta markkinointi osasto soittaa ja yrittävät kosiskella, se vaan ettei myyntimies (tyttö) osaa sanoa kirjanpidosta mitään, hintakin pieni.. ihan paskoo

        Kyllä vaikuttaa, että aika kova asiakaskato, kun katsoo liikevaihtoo jonka täytyisi nousta vähintään 10 % tilikaudessa, on laskeva... Mutta on yli 2000 henkilöä töissä.. mitähän he tekevät...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettava totta, mutta markkinointi osasto soittaa ja yrittävät kosiskella, se vaan ettei myyntimies (tyttö) osaa sanoa kirjanpidosta mitään, hintakin pieni.. ihan paskoo

        Kyllä vaikuttaa, että aika kova asiakaskato, kun katsoo liikevaihtoo jonka täytyisi nousta vähintään 10 % tilikaudessa, on laskeva... Mutta on yli 2000 henkilöä töissä.. mitähän he tekevät...

        Kohta omistajat voisi katsoa peiliin ja haluavatko jatkaa asiakaskatoa. Prändi alkaa mennyttä. Firman kannattas muuttaa nimeä, esim konkurssikypsä


    • Anonyymi

      Itse olen ollut jonkun vuoden Accountorin asiakas, eikä minulla ole mitään huonompaa sanottavaa tuosta. Käytän Go palvelua ja homma toimii hyvin. Alussa vaatii hieman omatoimisuutta tutustua ohjelmiston käyttöön, mutta yleisesti ottaen olen ollut ihan tyytyväinen. Mutta jos tottunut viemään kasan papereita kuukausittain kirjanpitäjälle, eikä oman yrityksen taloudenhoito kiinnosta, niin silloin voi olla parempi hankkia kirjanpito jostain nyrkkipajasta.

    • Anonyymi

      Kun he tekevät virheen niin kieltäytyvät korvaamasta jos aiheuttaneet yli 10.000 euron arvosta. Siinä onkin yrittäjä vaikeuksissa kun ne tekevät oikein ison virheen. Tietysti Suomen laki sanoo toisin, mutta eihän sinulla ole enää varaa käydä oikeutta! Kysykääpä Accountorin asiakkaat tästä asiasta ennenkuin he ajavat teidät konkurssiin.

    • Anonyymi

      En ole yrittäjä, mutta työnantajani on ollut Accountorin asiakas viime syksystä lähtien. Työntekijöitä meillä valtakunnallisesti useita satoja. Aiemminkaan palkanlaskenta ei sujunut aina kuin Strömsössä, satunnaisia virheitä oli, mutta nyt tilanne on kaoottinen. Palkkoja on jäänyt maksamatta kokonaan, työvuorolisät laskettu väärin, palkkalaskelma tulee viime tingassa. Tammikuun palkkanauhassa oli ensin virheellisesti tuplalisät liki kaikille (laittoivat uudelleen jo kertaalleen maksettuja lisiä), sitten uusi tilinauha, jossa ei mitään lisiä (vaikka olisi pitänyt olla). Osalle työntekijöistä taas koko palkka maksamatta. Accountor ei ole ilmoittanut lisien maksuaikataulua tälle vuodelle toistuvista pyynnöistä huolimatta ja muutenkaan yhteydenottoihin ei sieltä kuulemma vastata. Puuttuvat lisät pitäisi nyt maksettaman pian, mutta ei siihen tässä enää taida uskaltaa luottaa.

    • Anonyymi

      Sovellut on ihan ok. Mutta asiakaspalvelu on uskomattoman surkeaa ja virheitä tapahtuu paljon. Suurin virheeni yrityksen aloituksessa ja perustamisessa oli ottaa accountor! ELKÄÄ SORTUKO SAMAAN.

    • Anonyymi

      Sähköposteihin vastaavat hirmuisen patistelun jälkeen yli kahden viikon viiveellä ja asiat eivät tunnu heidän kanssa hoituvat mitenkään.

    • Anonyymi

      En todellakaan voi suositella kyseistä.. Pelkkää rahastusta. Parempaa kirjanpitopalvelua on tarjolla ja paljon edullisemmin!

    • Anonyymi

      Kun lopetat tai myyt yrityksesi ottavat kaiken ilon irti. En suosittele

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Hinnoittelu epäselvää. Periaatteessa kk maksu on, mutta siihen päälle tulee säännönmukaisesti erinäisiä lisätöitä jotka nostavat hinnan lopulta jopa kaksinkertaiseksi. Tilinpäätöshinta ei myöskään ole koko hinta, vaan tilinpäätökseen liittyviä toimia laskutetaan vielä muilla riveillä lisää. Surkea, toisinaan jopa töykeä asiakaspalvelu, joka vain heikkenee irtisanoutumisen jälkeen. Materiaaleja vaikea saada irtisanomisen jälkeen - omistani osa on jopa kadotettu ja niistä mitä löytyy täytyy maksaa sievoinen summa että ne saan. En suosittele kenellekään.

    • Anonyymi

      Mikroyrityksenä "mentiin lankaan" ja otettiin Accountor Go -palvelu myös, aluksi kaikki hoitui muka erittäin hyvin ja kirjanpitäjäkin pysyi samana ensimmäisen 0,5 vuotta - saatiin kuulemma kirjanpito hyvään alkuun tällä systeemillä jotta jatkossa muiden helpompi hoitaa. Tämän jälkeen alkoikin "pompottelu" ja jopa tilinpäätöksen aikana saattoi kirjanpitäjä vaihtua 3 otteeseen, jolloin oli sanomattakin selvää että neuvojahan sieltä ei saanut, heidän virheistään kyllä osasivat laskuttaa ja syyttää asiakasta vaikka todellisuudessa kirjanpitäjä oli täysin ammattitaidoton eikä osannut edes perusasioita, vaan niitäkin itse selviteltiin muuta kautta - eli neuvottiin heitä miten tekevät tilinpäätöstä jotta on oikein, mutta tästäkin hyvästä maksettiin itse "lisätyöstä".
      Eli 1,5 vuoden asiakkuus lyhyesti kerrottuna: täysin ammattitaidotonta kirjanpitoa, ei neuvoja perusasioistakaan - ei ymmärrystä yhtään mistään yrittäjyyteen liittyvästä, hinta korkea verrattuna hyötyyn - itse kaiken joutui hoitamaan ja selvittämään, kuukausittaisia raportteja ei saanut - ja silloin kun vahingossa sattui tulemaan niin eivät olleet oikein koottuja eli eivät kertoneet yhtään mitään vaan tilinpäätökset oli täyttä yllätystä, asiakaspalvelu samaa pompottelua eikä mitään siltikään tapahtunut, kirjanpitäjiin ei puhelimitse saanut yhteyttä eivätkä selvää suomen kieltä sähköposteista ymmärtäneet - ilmeisesti huonosuomi-ihmisiä pulju pullollaan joten liekkö käännösohjelmilla ja tekoälyllä hoidettavaa kirjanpitoa vaan - mikä selittäisi harvinaisen huonon tason. Tiimi-systeemistä huolimatta loma-ajat vaikuttivat ja tilinpäätös on pahimmillaan venynyt 4kk yli määräaikojen, aiheuttanut sanktioita ja järjetöntä stressiä - ylimääräisten laskutuksien reklamoimisesta ei mitään hyötyä kun puhuvat ristiin minkä ehtivät - ja aina vika on asiakkaassa, ei mitään merkitystä että olisi mustaa valkoisella osoittaa itse toimineensa oikein ja näyttää että vika on heidän suunnallaan.
      Uuden toimiston kanssa meni käytännössä vuosi heidän sotkujen selvittämisessään, että sen verran laadukasta palvelua heiltä!
      Eli jos et halua yrityksen kanssa joutua liriin, niin EN SUOSITTELE KENELLEKÄÄN koko organisaatiota - paluu "pieneen ja paikalliseen" tilitoimistoon jossa tiedätkin kenen kanssa asioit, pelasti meidän yrityksen.
      Kantapään kautta opittuna siis: Suosituksia ja Haukkuja kannattaa kuunnella - yleensä niihin ennemmin tai myöhemmin löytyy syy ja pitää osata HETI viheltää peli poikki jos vähänkään ilmenee aihetta että nyt ei homma suju niinkuin pitäisi / yrittäjänä haluaisin ostopalveluiltani!

      • Anonyymi

        Menemällä paikalliseen yhden naisen kirjanpitoyritykseen luulimme saavamme hyvää palvelua. Toisin kävi. Meidät ujutettiin Procountorin käyttäjiksi, ja sepä se vasta onkin ollut hyllyvä suo. Tarkoitus oli, että lähetämme tuolle paikalliselle naiselle kuitit ja hän hoitaa loput. Nyt pitäisi käydä procountorin sivuilla kerran kuussa, mutta oikeasti kahdesti kuussa, tarkistamassa laskut. Ongelma vaan on se, että pari viimeisintä laskua ei näy. Niistä ei tule muistutustakaan, vaikka on sellainen pyydetty sähköpostiin. Ensimmäisen kerran kuulemme kustakin laskusta vasta Ropon kautta. Sinänsä pieni summa moninkertaistuu 'perintäkulujen' vuoksi. Siis laskuista, joita emme ole koskaan saaneet.

        Onko enää pieniä firmoja, jotka hoitavat kirjanpidon, vaikka sitten tuollaisilla ohjelmilla, mutta päämiestään vaivaamatta? Sellaiselle olisi nyt kysyntää. Aikaisempi kirjanpitäjä oli sellainen, mutta jäi valitettavasti eläkkeelle.


    • Anonyymi

      Niin onko se accountor, procountor, procountor finago, accountor finago vai mikä sen nimi tällä hetkellä on?

    • Anonyymi

      Älkää ikinä koskaan ottako kirjanpito palveluita Accountorilta!!!

      Aivan surkea palvelu ja kalliimpi kuin mikään muu!

      Irti et pääse kuin 3kk irtisanomis ajalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      216
      3739
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      120
      2113
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      64
      1744
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      212
      1743
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      174
      1578
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      186
      1476
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      53
      1324
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1261
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1228
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1141
    Aihe