Sodan pelko näyttää olevan päällimmäinen syy Natoon liittymisen suosioon.
Ukrainan sota ei kuitenkaan ole ainut syy pelolle Suomessa. Pelkoa ovat lietsonut erityisesti jo aiemmin nato-myönteiset tahot, kuten kokoomus.
Media on auliisti avustanut provosoinnissa.
Natoon liittymisen tiimoilta on sukkuloitu tiiviillä aikataululla, paitsi USA:ssa, myös lähes kaikissa nato-maissa.
Ulkopuolisen silmillä katsottuna siitä touhusta saattaa hyvinkin saada sellaisen kuvan, että päättäjämme ovat sairastuneet "sotahysteriaan tai sotapsykoosiin", vähintäänkin sotafobiaan.
Mielikuvaa tukee vielä se, että päättäjämme ovat risteilleet myös turvatakuiden pyynnöillä useissa eri maissa.
Mistä seurauksena onkin saatu Nato-maiden massiiviset sotaharjoitukset maahamme.
Kannattaa muistaa, että Suomi on pieni maa maailman laidalla, vaikka meistä itsestä tuntuukin, että olemme maailman keskiössä.
Ukrainan sota ei kuitenkaan ole ainut syy pelolle Suomessa. Pelkoa ovat lietsonut erityisesti jo aiemmin nato-myönteiset tahot, kuten kokoomus.
Media on auliisti avustanut provosoinnissa.
Natoon liittymisen tiimoilta on sukkuloitu tiiviillä aikataululla, paitsi USA:ssa, myös lähes kaikissa nato-maissa.
Ulkopuolisen silmillä katsottuna siitä touhusta saattaa hyvinkin saada sellaisen kuvan, että päättäjämme ovat sairastuneet "sotahysteriaan tai sotapsykoosiin", vähintäänkin sotafobiaan.
Mielikuvaa tukee vielä se, että päättäjämme ovat risteilleet myös turvatakuiden pyynnöillä useissa eri maissa.
Mistä seurauksena onkin saatu Nato-maiden massiiviset sotaharjoitukset maahamme.
Kannattaa muistaa, että Suomi on pieni maa maailman laidalla, vaikka meistä itsestä tuntuukin, että olemme maailman keskiössä.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Ovatko suomalaiset päättäjät tehneet itsensä naurettaviksi "sotahysteriallaan"?
Feministien tunnepitoinen päätöksenteko on kestämätön ratkaisu hyvässä ja pahassa..
Hyvässä halutaan antaa lisää niille, jotka eivät sitä tarvitse ja pahassa viha saa vallan ja sumentaa järjen käytön tärkeissä päätöksissä.
Rjussantrjolli van jaksaa hjerjat tyhmi Sjuomea laisia.
Ole hyvä, opettele sjoomen kjieli tai ljakkaa trollaamasta
Spasibo!
Onpa mennyt sulle ,kokoomukselainen persupaviaani hyvin jenkkien propaganda kumisevaan kusipäiseen päänuppiisi
Nato on maamme kato tämän paskan kelkkaan kun hypättiin on maamme kohta jenkkien omistama BANAANIVALTIO
Eikö sodan pelko sitten ole aivan järkevä syy hakeutua puolustusliittoon?
Natoon liittyminen kyllä lisää sodan varaa!
Eikä lisää. Kerropa yksikin vaihtoehtoinen puolustusliitto johon Suomi voisi liittyä, ei niitä ole. Venäjän osoittauduttua hyvinkin arvaamattomaksi ja aggressiiviseksi naapuriksi on liittoutuminen ainoa keino turvata maamme koskemattomuus.
Liittymällä Venäjän puolustukseen! Häviää Venäjän uhka.
Mikä vitun sodan pelko täällä on hinnat nousseet EU: n ja jenkkien propagandan takia ja tämän NATOn sätkynukke zelenskin takia Ukraina on aina ollut venäjää
Tässähän astutaan oikeesti oikeen isoon paskaan joka vie viimeisenkin määräysvallan omiin asioihin ,maastamme on tulossa oikea USAn sätkynukke tämän maapallon suurimman roistovaltion narripelle ,ai perkele tätä hyvinvoinnin täystuho puolue kokoomusta joka on pahin syöpä maamme puolueista pitäis kaikki pistää maanpetoksesta linnaan
Sotaliitto ei tiedä mitään muuta kuin vitusti rahanmenoa usan persiiseen maamme kustannuksella
Miten se venäjän meitä oikein uhkasi ennen tätä usan persiinnuolua
NATO ON MAAMME HYVINVOINTIVALTION TÄYSTUHO
Niin kannattaa muistaa se , pienenä maana olo vaatii nyt liittymistä vahvaan liittoutumaan. Olemme joutuneet elämään Venäjän naapurina vuosisatojen ajan, eikä se ikinä ole herkkua ollut. Venäjä on tänne hyökännyt useaan otteeseen ja varsinkin Iso vihan aika on ollut vaikeaa, silloin koko kansan olemassa olo oli uhattuna. Sen jälkeen on Venäjä valloittanut maan uudestaan ja Venäjän vallankumouksen aikaan pääsimme siitä irti ja saimme lopulta oman maan. Ei ole senkään jälkeen helppoa ollut, Talvisodassa vältimme kovan taistelun seurauksena maan valloituksen ja Jatkosodan lopulla teimme sen saman uudestaan. Sotien jälkeen meillä pienenä maana ei ollut juuri vaihtoehtoja, jouduimme Neuvostoliiton painostuksesta myöntymään heidän "ystävyyteen" joka oli sentään parempi, kuin miehitetyillä mailla. Tätä ystävyyttä jossa meidän piti herkällä korvalla kuunnella minkälaisia poliittisia linjauksia meidän on varsinkin ulkopolitiikassa noudatettava.
Meidän onneksi Neuvostoliitto romahti ja pääsimme siitä pakko ystävyydestä eroon. Liityimme EU:hun ja aloitimme taipaleen itsenäisenä maana, mutta vanha naapurimme Venäjä kulki taas omia teitään kohti autokratiaa ja sotaa.
Taas on iso naapuri sellaisessa tilassa, että kukaan ei voi tietää mitä aggressioita sen taholta voi odottaa, onneksi olemme liittymässä Natoon, kunhan siellä oleva uusi "ystävämme" Turkki sen sallii. Siihen asti meille on luvattu turvatakuita monilta tahoilta, eikä vanha naapurimme Venäjä ole tällä hetkellä kykenevä uhkaamaan meitä sotilaallisesti, kun heillä on menossa itse aiheutettu sota Ukrainaa vastaan. Sen jälkeen kestää tosi pitkään, ennen kuin siltä suunnalta on mitään odotettavissa.
Miten se estää Suomen tuhoutumisen sotatilassa,joka nyt lähenee!
Isovihoissa hyökättiin Ruotsin takia Suomeen. Suomen kuuluessa Venäjään,ei tänne hyökötty. Suomi hyökkäsi Saksan mukana Venäjälle. Talvisodassa oli kyse Leningradin turvallisuudesta,missä olivatkin oikeassa.
YYA sopimus toi Suomelle varallisuutta mutta tämä jenkkinaton rosvokoplan liitto vie takuulla ja paljon
Kokoomus on hyvin voinnin TÄYSTUHO ,PITÄÄ OLLA KYLLÄ AIKA APINA 🐒 JOKA KOKOOMUSTA ÄÄNESTÄÄ 🤮🤮🤮🤮🐒
Venäjä hyökkäsi Georgiaan ja Ukrainaan.
Siinä on syytä hakea Suomelle lisää suojaa.
Etkö pelkää Usan hyökkäyksiä? Se on hyökännyt moneen maahan ääliö!
Ystävät, USAn sotilaat tulevat pyynnöstä,
venäläiset tyypillisesti pyynnöstä huolimatta.
Vai ystävät ammun jokaisen joka tulee vastaan
USA on maapallon suurin roistovaltio
https://eturbonews.com/wp-content/uploads/2022/02/0-122.jpg
Hulluista naapureista ei koskaan voi olla varma :(
Olet siis "olkopuolinen", siis Pietarin trolli.
Taas Usantrolli päissään!
Suomi on suomalaiselle tärkeä, siksi Natoon.
Päällimmäinen syy tosiaan on että sijaitsemme barbaarisen tyrannian naapurissa jonka johtaja on seonnut sotahullu.
USA on maapallon suurin roistovaltio
USA .tulee olemaan maamme hyvinvoinnin TÄYSTUHO JA KOKOOMUS. SE ARKKITEHTI
Natokiimanen Suomi sai kynsilleen...
Pitäähän Puttea nöyryyttää siispä SuomiRuotsin hakupaperit saa Puten raivon valtaan niin että kädet pitää naulata lyhyeen pöytään kiinni.
Mediassa sotahinku on ollut valtaisaa, toimituksissa on juoduttu sitomaan pridemiehetkin tuoliin kiinne, katsoin juuri IL homoksi laittautuneen (prd juhliin) ehkä, toimittajan kiihkoa kuvasta ja jutusta, miksi demokraatit on niin nössöjä, nyt olisi jo hyökkäyksen paikka, onhan melkein natomaahan ainakin slobomaan sota, miksei jo hyökätä natosta, miljardeja on sankari Seletzkyille sentää poikinut jos toinenkin, todella fiksua on antaa yhdellä maailman epärehellisimmistä porukoista rahaa sotimiseen en oikestaan osaa kuvitella mitään fiksumpaa...,kyllä se sota sieltä tulee ja veriset vaatteet ei tarvitse toimittajien huolta kantaa, ajankuluksi voi odotellessa katsoa hyvän dokkarin miten maailmansota luodaan globalismissa entiseen tapaan , netfilx esittää kuvausta tapahtumista 1900 luvun taiteessa joka on todella ajankohtainen aikaamme, ihminen on samalainen kehitystä on tapahtunut lähinnä vain afrikassa osaavat jo sotia ;)
Tappamalla politiikkaa näyttää olevan myös suomalaisten päättäjien tapa hoitaa ulkopolitiikkaa?
Montako kurdia Suomi joutui lähettämään Turkkiin tapettavaksi, että Erdogan suostui kauppaan?
Vuosisatainen painostus ja uhkailu sotineen saa lopun kun liitymme Natoon!Venäjä joutuu nyt itse puolustukseen jota kuvittelee tarvitsevansa Naton takia!Huonosti pelattu peli vaikka kädessä oli hyvät kortit.Kiinan kanssa pelattaessa venäjällä onkin kortit jotka johtavat painostukseen kiinan taholta ja se on todellinen uhka!
Nato tämä usan kusipäiden Liitto tulee olemaan maamme TÄYSTUHO
Täyttä totta tarinoit
USA maamme hyvinvoinnin täystuho,nyt meidän kusipää kokoomus idiootit meinaa lahjoittaa jäämurtaja osaamisen usalle eipä voi enää tyhmempiä ihmisiä olla maamme päättäjissä