Hellareiden todistus Jeesuksesta ei vakuuta minua

Hellareilla on tapana todistaa uskoontulostaan sen sijaan, että he todistaisivat Jeesuksesta, joka Raamatun mukaan kuoli ristillä ja jonka Jumala herätti kuolleista, minkä jälkeen otti hänet tykönsä taivaaseen ja korotti kaikkien luotujen herraksi.

Kertomukset uskoontulosta eivät vakuuta minua: en voi uskoa satuolentona pitämääni Jumalaan ja Jeesukseen Kristuksena ja Jumalan Poikana sen perusteella, mitä hellarit todistavat uskoontulostaan ja elämästään. En pidä totena Raamatun kaikkia kirjoituksia ja evankeliumin ajattelen olevan huijausta, joten Jeesuksesta todistaminen Raamattuun vedoten ei sekään saa minua uskomaan.

Kyllä se nyt on vaan sillä tavalla uskon veljet, että te ette saa minua uskomaan, vaikka sanoisitte ja tekisitte mitä tahansa. Tai no, jos herättäisitte kuolleita ja parantaisitte samalla tavalla fyysisesti sairaita ihmisiä kuin profeettojen, Jeesuksen ja apostolien väitetään parantaneen, niin silloin toki uskoisin näihin ihmeisiin ja merkkeihin, mutta

en silti välttämättä siihen, että juuri Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä ja Jumalan voimalla niitä tapahtuisi. Toki yhtymäkohta olisi selvä, jos hänen nimeään lausuttaisiin ihmeiden tapahtuessa, mutta kun te ette poloiset edes tiedä sitä, mikä hänen nimensä on!

Onko se Jeesus, Jeshua, Jehoshua, Jashua, Jahoshua vai mikä se on? (tuo siis kirjoitettuna suomalaisen lausuntatavan mukaan)

Saa ja pitääkin vastata viisaasti, jotta minäkin tulisin uskoon – tai ainakin olisin vakuuttunut siitä, että uskollanne on vankka ja luja totuudenmukainen pohja. :)
70118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

Rölli!

Äänestä

aloittajalla tervettä teksitä, pidä myös aito terve sydämen uskosi.
helluntailaisuus on raamatun sanan mukainen "väkevä eksytys".

onnittelen, ettet "juokse umpimähkään" 1 Kor: 9:

Äänestä

Ja te myös todistatte, sanoi Jeesus Kristus. Olemme kokeneet,siksi todistamme. Meillä usko on kokemuspohjaista. Vauvakasteesta ei vaan ole mitään muistikuvaa. Olet kuitenkin kesätrolli.

Äänestä
  • meille kristityille on RAAMATTU, ja Jumalan Sana = Jeesus Kristus.

    "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala"
    Joh: 1: 1

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    meille kristityille on RAAMATTU, ja Jumalan Sana = Jeesus Kristus.

    "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala"
    Joh: 1: 1

    Ettehän te usko .

    Äänestä

Helluntailaisten todistelut on yhtä tyhjän kanssa.

Jumalan todistus on varma.

Jeesus (Pyhä Henki) otetaan vastaan Kristityksi kastamisessa, mikä on enää tallessa vanhoissa Kristillisissä kirkoissa. (ei lahkokasteissa, sillä ne ovat pelkkää vettä ja ihmisteko)

6 Tämä on se, joka vedellä ja verellä tulee, Jesus Kristus, ei ainoastansa vedellä, vaan vedellä ja verellä. Ja Henki todistaa, että Henki on totuus.
7 Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:
8 Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.
9 Jos me ihmisten todistuksen otamme, niin on Jumalan todistus suurempi; sillä tämä on Jumalan todistus, jonka hän Pojastansa todisti.

Äänestä
  • Room.6:3
    Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen,
    olemme hänen kuolemaansa kastetut?

    Kuolema, sovintoveri, verensuoja saadaan kasteessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Room.6:3
    Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen,
    olemme hänen kuolemaansa kastetut?

    Kuolema, sovintoveri, verensuoja saadaan kasteessa.

    toden totta, niin RAAMATTU sanoo, jos USKOO.

    "Sillä kolme on, jotka TODISTAVAT:
    "Henki, vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä" 1 Joh: 5: 7-8

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    toden totta, niin RAAMATTU sanoo, jos USKOO.

    "Sillä kolme on, jotka TODISTAVAT:
    "Henki, vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä" 1 Joh: 5: 7-8

    Jumalan todistus, että Jeesus on Jumalan Poika tapahtui juuri kasteen yhteydessä Jordanilla!

    Mitään muuta todistusta ei enää tarvita.

    Helluntailaiset todistavat omia harhanäkyjään villitsevien henkien temppuja.

    Sen profeetat valkaisivat kaiken tämän kalkilla, kun näkivät olemattomia näkyjä ja ennustivat kansalleen perättömiä. He sanoivat: 'Näin sanoo Herra Jumala', vaikka Herra ei ollut sanonut mitään.

    "Juuri noin te olette tehneet. Te olette nähneet olemattomia näkyjä, te olette lausuneet perättömiä ennustuksia ja sanoneet: 'Näin sanoo Herra', vaikka minä en ole sanonut mitään.

    Jeesus sanoo keitä te olette en tunne teitä. Ja mitä toi tavaran ahneus ja varastaminen on ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jeesus sanoo keitä te olette en tunne teitä. Ja mitä toi tavaran ahneus ja varastaminen on ?

    "Hellareiden todistus Jeesuksesta ei vakuuta minua"!!

    Auttaisiko se, jos samalla heitettäisiin vähän vettä sinun otsallesi? Vesihän on sinun epäjumalasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Room.6:3
    Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen,
    olemme hänen kuolemaansa kastetut?

    Kuolema, sovintoveri, verensuoja saadaan kasteessa.

    Näkyykö se kuoleman sovintoveri kuinka siellä päänvalelun kohdalla.
    Kuinka se vauva sitä todistaisi - h-hetkestään eteenpäin. Eli miten se näyttäytyy?
    Mikä on kasteen saaneen konkreettinen näky - pelastuksesta?

    Mitä sanotaan, jos menen kysymään kirkon oville -

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    toden totta, niin RAAMATTU sanoo, jos USKOO.

    "Sillä kolme on, jotka TODISTAVAT:
    "Henki, vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä" 1 Joh: 5: 7-8

    Entä se suun tunnustus? Joka tunnustaa minut ihmisten edessä, hänet minä tunnustan Isäni edessä. Tarvitaanko myös lisäksi ihmisen todistus?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jumalan todistus, että Jeesus on Jumalan Poika tapahtui juuri kasteen yhteydessä Jordanilla!

    Mitään muuta todistusta ei enää tarvita.

    Helluntailaiset todistavat omia harhanäkyjään villitsevien henkien temppuja.

    taidat puhua vain pehmosia.

    Äänestä

Ei ne todista mitään ne on tehnyt parannuksen kasteen ja tunnustanut syntinsä niin sanottu Johanneksen kaste.

Äänestä
  • Jätit kertomatta, että Johannes kastoi vain ne, jotka tunnustivat syntinsä
    JA KASTEESSA HE SAIVAT SYNTINSÄ ANTEEKSI.

    Johanneksen kasteen ja Kristillisen kasteen perusmerkitys on ihan sama. Syntisyyden myöntäminen ja syntien anteeksisaaminen kasteessa. (Jumalan teko)

    Uuden liiton kasteessa synneistä puhdistettu sielu liitetään Kristuksen ikuisesti elävään ruumiiseen.

    1. Kor. 12:13

    Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jätit kertomatta, että Johannes kastoi vain ne, jotka tunnustivat syntinsä

    Taas meni metsään: "JA KASTEESSA HE SAIVAT SYNTINSÄ ANTEEKSI."????

    Raamattu ei kerro tuollaista. Vaan se opettaa, että Johannes kastoi ihmisiä kun he tunnustivat syntinsä: "Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa armon."

    "Johannes kastoi parannuksen kasteella" Mt: 19: 4

    "kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen, syntienne anteeksisaamiseksi, niin te
    saatte Pyhän Hengen lahjan,
    sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu" Apt: 2: 38-39

    Aina vaan enemmän menee metsään!

    Kun parannuksen teko jätetään pois, niin näille kasteenpalvojille ei jää mitään muuta kuin kaste.
    Tuon alkuhan kuuluu: "Tehkää siis parannus."
    Ja Jeesus sanoi:
    "Parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava kaikille kansoille."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas meni metsään: "JA KASTEESSA HE SAIVAT SYNTINSÄ ANTEEKSI."????

    Raamattu ei kerro tuollaista. Vaan se opettaa, että Johannes kastoi ihmisiä kun he tunnustivat syntinsä: "Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa armon."

    Mark.1
    1 Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, evankeliumin alku.
    2 Niinkuin on kirjoitettuna profeetta Esaiaan kirjassa: "Katso, minä lähetän enkelini sinun edelläsi, ja hän on valmistava sinun tiesi".
    3 "Huutavan ääni kuuluu erämaassa: 'Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi'",
    4 niin Johannes Kastaja saarnasi erämaassa parannuksen
    KASTETTA SYNTIEN ANTEEKSISAAMISEKSI.
    5 Ja koko Juudean maa ja kaikki jerusalemilaiset vaelsivat hänen tykönsä,
    JA HÄN KASTOI HEIDÄT JORDANIN VIRRASSA KUN HE TUNNUSTIVAT SYNTINSÄ.

    Fariseukset ja Saddukeukset olivat helluntailaisten kaltaisia, he eivät tunnustaneet syntisyyttään, eikä Johannes kastanut heitä ollenkaan, vaan lähetti heidät synneissään takaisin koteihinsa ja lahkoihinsa.

    Parhamin keksimän harhaopin mukaan helluntailaiset eivät tunnusta syntisyyttään tähän maailmaan syntyissään eikä kasteelle mennessään. He vertaavat itseään synnittömään Jeesukseen. Samoin helluntailaisten ehtoollinen ei liity mitenkään ihmisen syntiongelmaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jätit kertomatta, että Johannes kastoi vain ne, jotka tunnustivat syntinsä
    JA KASTEESSA HE SAIVAT SYNTINSÄ ANTEEKSI.

    Johanneksen kasteen ja Kristillisen kasteen perusmerkitys on ihan sama. Syntisyyden myöntäminen ja syntien anteeksisaaminen kasteessa. (Jumalan teko)

    Uuden liiton kasteessa synneistä puhdistettu sielu liitetään Kristuksen ikuisesti elävään ruumiiseen.

    1. Kor. 12:13

    Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

    Minusta tuntuu, että toinen puhuu aidasta, ja toinen aidan seipäistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Johannes kastoi parannuksen kasteella" Mt: 19: 4

    "kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen, syntienne anteeksisaamiseksi, niin te
    saatte Pyhän Hengen lahjan,
    sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu" Apt: 2: 38-39

    Sinua lapsuttaa aina - mutta oletko selvittänyt Israelista- mitä siellä tästä lapsesta puhutaan.
    Eli sieltä , mistä Herran kansalta on sana tullut tiettäväksi.
    Jos luet - mitä kirjoittavat - olisit lapsuttamasta jatkuvasti. Katsos savolaiset eivät ymmärrä sanomallista juurta.

    Äänestä

Raamatussa se parannus/kääntyminen ennen kastetta tarkoittaa juuri sitä syntisyyden tunnustamista ennen kastetta. Kreikaksi "metanoia" = mielenmuutos.

Äänestä
  • Ei se murhamies eikä vanginvartijan perhe ehtinyt mitään parannuksen TEKOJA ehtinyt tekemään ,kun heidät kastettiin koko pesue keskellä yötä.
    Kasteella on aina kova kiire, koska kyse on syntien pesusta eli pelastuksesta.

    Ap. t. 22:16

    Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

    Ap. t. 16:33

    Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.

    Äänestä

Raamatussa sanotaan että tunnusta syntisi.

Äänestä
  • Valitun kansan kuningas Daavid oli Jumalan mieleinen mies. Hän tunnusti olevansa syntinen heti sikiämisestä alkaen Aadamin sukuun, kuten peristi teki kaikista ihmisistä syntisiä samalla tavalla.

    Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle olen siinnyt jo äitini kohtuun.

    Room. 5:12

    Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. [1. Moos. 2:17, 1. Moos. 3:6,19; Ps. 51:7]

    Äänestä

Raamatun mukaan ihminen ei saa omilla teoillaan syntejä anteeksi.
Kyllä siihen Jumalan armoa tarvitaan.

1. Piet. 3:21

Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.

KASTE=UUDESTISYNTYMISEN PESO. PESOON LIITTYY AINA VESI MUKAAN.

Tit. 3:5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen PESON ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta"

"Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny
vedestä ja Hengestä,
ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan."

Äänestä
  • Peso on kaste. Syntien pesu ja pukeminen Kristuksen vanhurskauteen.

    Koska kasteessa Jumala pesee synnit pois siitä seuraa hyvä omatunto.

    Äänestä

Helluntailaiset levittävät Parhamin keksimiä antikristillisiä oppeja täällä eri palstoilla.

Ps. 58:3

(58:4) Luopuneita ovat jumalattomat äidin kohdusta asti, eksyneitä valhettelijat hamasta äidin helmasta.

Äänestä
  • aivoton parhami palstalla. Murhamies lutterin mantraaja - kun Martin viha on anabaptismihengessä synnyttänyt pilkkaajan palstalle.
    Luterilaiset ovat tehneet parannuksen ja kertoneet Martin virheistä., mutta sinä parhamilaisuuden manaaja olet jäänyt sodassa vanhaan antisemistimiseen juoksuhauttaan paukkupanoksinensi . Nouse on polonen poikonen lapsi sieltä pois. Uskontuunnustuksesi on tuhra - kun velot toisilta tunnustukesi juttuja.
    Emme ole sinulle mitään velkaa- etkä sinä tule vapaisiin suuntiinkaan hösöttämään valelustasi.

    Muista mussuttaja - vapaat suunnat. Heillä on upostuskaste, eli typeryytesi ei sitä näytä tajuavan. vaan pilkkaat tosiasioiden edessä.

    Minälainen syysyntisi on tuomiolla, mihin menet. Marttisi ei ole tehnyt parannusta murhista - mutta hän on murhamiehenä tuomiolla - vääristä puheista- jonka johdosta tuli 5 000 000 kaasukammiomurhaa - ylistäpä sitä, vauvavalelun voitoksi

    Äänestä

  • Kerrotko parhami- kirkoilija sapatti- lepopäivästä, onko vauvavalelu tosi, vain oletko antisemitisti - kirkkoisien harhauttama - ja kehut sunnuntain - auringonpalvonta pyhäsi nimeen, eli oletko pakana -epäjumalanpalvelija.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    aivoton parhami palstalla. Murhamies lutterin mantraaja - kun Martin viha on anabaptismihengessä synnyttänyt pilkkaajan palstalle.
    Luterilaiset ovat tehneet parannuksen ja kertoneet Martin virheistä., mutta sinä parhamilaisuuden manaaja olet jäänyt sodassa vanhaan antisemistimiseen juoksuhauttaan paukkupanoksinensi . Nouse on polonen poikonen lapsi sieltä pois. Uskontuunnustuksesi on tuhra - kun velot toisilta tunnustukesi juttuja.
    Emme ole sinulle mitään velkaa- etkä sinä tule vapaisiin suuntiinkaan hösöttämään valelustasi.

    Muista mussuttaja - vapaat suunnat. Heillä on upostuskaste, eli typeryytesi ei sitä näytä tajuavan. vaan pilkkaat tosiasioiden edessä.

    Minälainen syysyntisi on tuomiolla, mihin menet. Marttisi ei ole tehnyt parannusta murhista - mutta hän on murhamiehenä tuomiolla - vääristä puheista- jonka johdosta tuli 5 000 000 kaasukammiomurhaa - ylistäpä sitä, vauvavalelun voitoksi

    Kasteen ulkoisilla seikoilla ei ole merkitystä.

    Helluntailaisten kaste on ihmisteko ja pelkkä vesikaste. Sehän on yhtä tyhjän kanssa.

    Helluntailaisuus ovat Amerikasta tänne tuotu harhaoppi eli heresia, väkevä eksytys, mikä pitää kiertää kaukaa.

    Äänestä

Minusta helluntailaisten ja muiden uskovaisten uskon todistelun on kirjaimellisesti höpinää ja olemassa olevien faktojen ja logiikan kieltämistä. ..mitään vastuuta ei ole... vastuu jää kuulijalle itselleen. Pelkästään viihdetoimintaa. Raamattu ei vastaa perinmäisiin kysymyksiin ja omaan epä loogisuuteensa . Tämä tosin sivuutetaan lauseella" kaikkea ei ole ihmisen tarkoitus ymmärtää!!!!"

Äänestä

Ei sinun ole pakko uskoa. Jeesus sanoi ettei kaikki ota vastaan pelastusta!

Äänestä
  • Eiköhän niissä lahkolaisten kaatobileissä oteta vastaan ihan eri herran henkiä kuin mitä ne kuvittelee.

    Joh. 10:37

    Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua.

    1. Joh. 4:1

    Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja. [Matt. 24:11; 1. Kor. 14:29; Ilm. 16:13]

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän niissä lahkolaisten kaatobileissä oteta vastaan ihan eri herran henkiä kuin mitä ne kuvittelee.

    Joh. 10:37

    Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua.

    1. Joh. 4:1

    Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja. [Matt. 24:11; 1. Kor. 14:29; Ilm. 16:13]

    Jokainen käsittää, että ei Jumala perusta uusia Kristillisiä seurakuntia sodomiaa harjoittaneen kieroutuneen jenkkimiehen kautta.

    Äänestä

Helluntalaisten profeetta on Vladimir Putin.

Äänestä
  • Helluntailaiset ovat typeriä uskoessaan satuolentoihin: Jumalaan ja ylösnousseeseen Jeesukseen, joka on kadonnut jäljettömiin, jos oli koskaan edes olemassa. :)

    Äänestä

Aito helluntalainen on istunut pitkän vankilatuomion ja tullut vankilassa uskoon.
Tässä tapahtumassa riittää todistelua. Asian tietää moni heimoveli.

Veijo

Äänestä
  • "todistelua"

    Raaamtun ; t o d i s t u s,

    "Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka
    TODISTAA,
    sillä Henki on totuus"
    Sillä nämä kolme YHTÄ PITÄVÄT" Joh: 5: 6

    edellisessä ei sanota ihmisestä mitään> "sillä nämä KOLME yhtä pitävät" Joh: 5: 6

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "todistelua"

    Pilkkaat avoimesti ja koko maalman nähden Jumalaa!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pilkkaat avoimesti ja koko maalman nähden Jumalaa!!!!

    Ihminen voi suullaan tunnustaa ja todistaa ihan mitä uskoa tahansa ja mennä vaikka silmät kiiluen tekemään niitä uskontekojaann.

    Hellareille laitetaan tehtäväksi saman kaavan mukainen puheen pito ryhmän edessä uskoontulostaan. Ei siihen mitään muiden eikä Jumalan todistuksia tarvita. Ihminen voi julistaa itse itsensä helluntailaiseksi, jehovantodistajaksi, mormoniksi.

    Äänestä

  • Rikosten painolasti ja vankilavuosien kokemukset tekee kaikista jonkin sortin uskovaisia, mikä lahko sitten ehtii ensin ottamaan kunnian siitä.
    Lahkoissa linnataustaisia käytetään hyväksi markkinoinnissa ja rahan keruussa ja perinnässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pilkkaat avoimesti ja koko maalman nähden Jumalaa!!!!

    outoa se, että helluntailaisten mielestä raamatun sana on Jumalan pilkkaamista,
    en ole moista missään kuullut !!!

    Äänestä

  • En tunne seurakunnassani yhtään tuollaista vaikka olen istunut siellä jo 80-luvun alusta. Yksi edesmennyt oli lusinut joskus rattijuoppouden takia mutta siinä on kaikki. Emme ole sitten aitoja hellareita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En tunne seurakunnassani yhtään tuollaista vaikka olen istunut siellä jo 80-luvun alusta. Yksi edesmennyt oli lusinut joskus rattijuoppouden takia mutta siinä on kaikki. Emme ole sitten aitoja hellareita.

    Ainakin TV7:lla esiintyvät lahkoisaarnaajat kerskuu niitä linnareissujaan ja huumekaupoistaan. Yksikin kertoi olleensa kova kundi, eikä mennyt sinne "lisko-osastolle" osasi hyvin niita "alkukieliä"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainakin TV7:lla esiintyvät lahkoisaarnaajat kerskuu niitä linnareissujaan ja huumekaupoistaan. Yksikin kertoi olleensa kova kundi, eikä mennyt sinne "lisko-osastolle" osasi hyvin niita "alkukieliä"

    Ympäriinsä tatuoitu karskin näköinen tyyppi t-paita päällä liikkuva kolehdin kerääjä saa kuulemma paljon enemmän rahaa haaviin kuin siloposkinen hymyilevä poika.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainakin TV7:lla esiintyvät lahkoisaarnaajat kerskuu niitä linnareissujaan ja huumekaupoistaan. Yksikin kertoi olleensa kova kundi, eikä mennyt sinne "lisko-osastolle" osasi hyvin niita "alkukieliä"

    en edes katso niitä "linnareissu" - uskovaisia,
    Juman huoneessa "edes mainita, sellaisia tekoja" !!!

    Äänestä

Suomessa on tullut enemmän ihmisiä uskoon uskovaisten todistusten kautta kun vauvojen kastamisen kautta.

Rippikoulussa on myös tullut ihmisiä uskoon.

Myös luterilaisilla on herätysliikkeitä, jotka edustavat herätyskristillisyyttä.

Äänestä

Eikös se ole sama kelpoisuusvaatimus moottorpyöräjengin jäseneksi ja lahkosaarnaajan tehtäviin: vähintään yksi henkirikos.

Äänestä
  • Uskonlahkoissa ja kulteissa yritetään käännyttää ihmisiä tulemaan niiden edustamaan harhaoppiseen lahkouskoon, johon ei kenenkään pidä tullakaan.

    Jenkkilahkojen missio on käännyttää entuudestaan kristittyjä ihmisiä omiin lahkoihinsa jäseniksi lupaamalla niitä taivaspaikkoja ja vaikka mitä hengellistä väkevämpää menoa ja uskonnollista viihdettä. Moni luopuu terveestä kristillisyydestä ja vaihtaa esikoisoikeutensa niihin höyryäviin hernekeittoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskonlahkoissa ja kulteissa yritetään käännyttää ihmisiä tulemaan niiden edustamaan harhaoppiseen lahkouskoon, johon ei kenenkään pidä tullakaan.

    Raamattu kehottaa pitäytymään lapsen uskossa ja lapsena saadussa Kristittyjen kasteessa.

    2. Tim. 3:14

    Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut.

    Ilm. 3:11

    Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.

    ----

    Valitettavasi monet luopuu lapsena saadun kasteen armosta ja lapsen puhtaasta uskosta ja vaihtaa sen eksytyksen kavaliin juoniin.

    1. Tim. 4:1

    Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskonlahkoissa ja kulteissa yritetään käännyttää ihmisiä tulemaan niiden edustamaan harhaoppiseen lahkouskoon, johon ei kenenkään pidä tullakaan.

    Jenkkilahkojen missio on käännyttää entuudestaan kristittyjä ihmisiä omiin lahkoihinsa jäseniksi lupaamalla niitä taivaspaikkoja ja vaikka mitä hengellistä väkevämpää menoa ja uskonnollista viihdettä. Moni luopuu terveestä kristillisyydestä ja vaihtaa esikoisoikeutensa niihin höyryäviin hernekeittoihin.

    Luterilainen Kansanlähetys on ratkaisukristillinen lahko, vaikka yrittävät pitää kiinni Lutherin sidotusta ratkaisuvallasta, mutta eivät siinä onnistu, kun käytössä on syntisen rukous ja elämän antaminen Jeesukselle rituaali, joka on lainaa vapaista suunnista.

    luterilaisuudessa on lahkoja ns. viidesläiset, onhan se kaikkien tiedossa.

    Äänestä

"Hellareiden todistus Jeesuksesta ei vakuuta minua".

Eikä sinun epätoivoiset selittelysi vakuuta ketään.

Äänestä
  • eihän se hellareitten todistus vakuuta moniakaan.
    ihmisriippuvuus / läheisriippuvuus pitää lahkoissa .

    Äänestä

Olipas taas tyhmä aloitus.

Äänestä
  • hellarit puhuu aina OMASTA itsestään / elämästään.

    Pyhä Henki korottaa aina Kristusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    hellarit puhuu aina OMASTA itsestään / elämästään.

    Pyhä Henki korottaa aina Kristusta.

    ...omasta itsestään... hohoijaa

    miksi teeskentelet, ei kukaan voi oikeasti olal noion pöljä !!?

    Äänestä

Oli helarit mitä tahansa, niin hurmahenget ovat parasta mitä ihmisellä voi olla.

Mitä ihmettä ihminen tekee jollain typerällä teologisella uskolla, jossa on vain oppi, mutta ei elämää eikä Henkeä. Se on idoitismia parhaimillaan.

Hurmahenget ovat sitä mitä ihminen kaipaa ja mistä saa elämän.

Äänestä
  • niin se vähä niinkuin joku rock-konsertti haetaan jotain "pois tästä hetkestä".
    kun Jumalan rakkaus Pojassaan Jeesuksessa Krisutksessa on omassa sydämessä, ei tarvitse hakea ulkopuolelta, vaan, sunnuntaisin Jumalanpalvelus.

    "Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä" Luuk: 17: 21

    Äänestä

Noidat pystyy irtaantumaan kokonaan fyysisestä ruumiistaan tekemään matkoja, joita he kutsuvat "tripeiksi" henkiruumiissaan. Ja voivat siinä tilassa muuttaa itsensä vaikka ihmisudeksi tai vampyyriksi.

Helluntailainen Hertzooki väitti, että hänellä on sellainen kyky matkustaa pelkkänä henkiruumiina paikasta toiseen pitkiäki matkoja.

Äänestä
  • koita nyt vähän rajata tuota valehtelun haluasi, pysyt tele siinä kasteen armon rajoilla ainakin kun hertsookeistasi höpötät,

    Äänestä

voi herraisä tätä suomalaisten tyhmyyden määrää näissä asioissa !!

siis ei mitään tolkkua mistään hengen asiasta,

Äänestä

Entä uskotko sitten,kun mä sanon,että sun nimi on Martti,ja että mä rakastan sua?!

Äänestä

Sitäpaitsi, me voitais tavata pian, sähän asut toki vielä siellä,jonne vappuna muutit :) ootko ostanut sen punaisen hupparin,josta laitoit mulle kuvan? Mä en ole unohtanut sua,eikä Jumalakaan ole unohtanut.

Äänestä

Katsopas tiliotteestasi mun puh.numero: ja soita mulle, sä et oo tainnut kuitenkaa vaihtaa vielä pankkia;) mä laitoin sulle tilille vähän rahaa:D siis TOSI VÄHÄN,mutta monta viestiä: sieltä löydät mun numeron,amigo ;) mä nyt kirjoitan näin,kun jotenki tuntuu,että sä oot sä 😉

Äänestä

Moi,amigo mio: sä tiedät,että sä voit kyllä juosta, mutta et paeta: musta tosi vahvasti tuntuu,että sä oot " keskimmäiseltä nimeltäsi se mun Armas": soitapas nyt mulle: katso tiliotteeltasi mun puh.numero. voitais myös tavata ihan livenä tässä piakkoin : jos sä siis nyt oot " sä" ;) mutta musta kyllä " näyttää siltä,että beibi kyllä sä oot sä";) onx tuttui biisejä Chisun " tuu mua vastaan" ja VARSINKIN: " SIENTE MI AMOR" !!!!!!!!! NO: JOKO NYT USKOT?!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Hellareilla on tapana todistaa uskoontulostaan sen sijaan, että he todistaisivat Jeesuksesta, joka Raamatun mukaan kuoli ristillä ja jonka Jumala herätti kuolleista, minkä jälkeen otti hänet tykönsä taivaaseen ja korotti kaikkien luotujen herraksi.

Kertomukset uskoontulosta eivät vakuuta minua: en voi uskoa satuolentona pitämääni Jumalaan ja Jeesukseen Kristuksena ja Jumalan Poikana sen perusteella, mitä hellarit todistavat uskoontulostaan ja elämästään. En pidä totena Raamatun kaikkia kirjoituksia ja evankeliumin ajattelen olevan huijausta, joten Jeesuksesta todistaminen Raamattuun vedoten ei sekään saa minua uskomaan.

Kyllä se nyt on vaan sillä tavalla uskon veljet, että te ette saa minua uskomaan, vaikka sanoisitte ja tekisitte mitä tahansa. Tai no, jos herättäisitte kuolleita ja parantaisitte samalla tavalla fyysisesti sairaita ihmisiä kuin profeettojen, Jeesuksen ja apostolien väitetään parantaneen, niin silloin toki uskoisin näihin ihmeisiin ja merkkeihin, mutta

en silti välttämättä siihen, että juuri Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä ja Jumalan voimalla niitä tapahtuisi. Toki yhtymäkohta olisi selvä, jos hänen nimeään lausuttaisiin ihmeiden tapahtuessa, mutta kun te ette poloiset edes tiedä sitä, mikä hänen nimensä on!

Onko se Jeesus, Jeshua, Jehoshua, Jashua, Jahoshua vai mikä se on? (tuo siis kirjoitettuna suomalaisen lausuntatavan mukaan)

Saa ja pitääkin vastata viisaasti, jotta minäkin tulisin uskoon – tai ainakin olisin vakuuttunut siitä, että uskollanne on vankka ja luja totuudenmukainen pohja. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu