Ruotsin hallituksen budjettiesitys on taas kiinni kurdiedustaja Kakabavehista, joka vaatii, ettei maa vie aseita Turkkiin – päätös voidaan joutua tekemään arvalla
Ruotsin hallituksen vaikea taival jatkuu, kun hallitus yrittää saada budjettinsa läpi maan valtiopäivillä.
Ratkaiseva ääni on jälleen kerran kurditaustaisella valtiopäiväedustajalla Amineh Kakabavehilla, joka vaatii nyt hallitukselta, että Ruotsi ei jatkossakaan myisi aseita Turkille.
Kakabavehin ääni ratkaisi myös oikeusministerin epäluottamusäänestyksen hallituksen eduksi viime viikolla. Pääministeripuolue sosiaalidemokraatit on tehnyt Kakabavehin kanssa sopimuksen kurdien tukemisesta, mikä hiertää Ruotsin ja Turkin välejä. Kakabaveh antoi tukensa sosiaalidemokraateille vastineeksi kurdisopimuksesta, mutta nyt Kakabaveh vaatii myös asevientikiellon jatkamista.
Pahimmassa tapauksessa Kakabavehin henkilökohtaisen periaatteen hinnan maksavat suomalaiset nuoret miehet rintamalla. Suomen pitäisi nyt edistää omaa jäsenyysprosessiaan eikä jäädä näin tärkeässä kansamme turvallisuuteen ja koskemattomuuteen vaikuttavassa asiassa yhden ruotsalaisen poliitikon maailmankuvan vangiksi.
Minkä verran tässä on taustaa Turkin tiukalle linjalle? Ruotsin tilanne kuulostaa kyllä hieman omituiselle, eikä ihan demokraattisellekaan, kun yhdelle sitoutumattomalle annetaan valtaa tehdä omia sopimuksia hallituksen kanssa. Vaikka tapauksia ei voikaan suoraan verrata, olisi kammottava tilanne, jos vaikka Ano Turtianen tekisi hallituksen kanssa omia sopimuksia. Valta tilanteen päättämiseen on toki myös Ruotsin opposition käsissä. Jos he haluavat aidosti viedä Nato-prosessia eteenpäin, he poistavat omalla äänestyskäyttäytymisellään mahdollisuuden, jossa yksi edustaja saa olla vaa’ankieliasemassa.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008866796.html
Ei tule nyt mitään !
Jos Turkki antaisi periksi kun saanut vaatimuksiaan läpi, sitten Ruotsin valtiopäiväedustaja; siltä tulee esto, kun Kurdi taustainen kansnedustaja vaa`ankieli asemassa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.