Suunnittelen pysyväni mökillä lumentuloon asti

Viimeisten kahden viikon aikana Suomessa on menehtynyt koronaan 144 henkilöä.
Uusia tartuntoja on yli 20000.

Pääkaupunkiseudulla yleistyy kovaa vauhtia BA:5 koronavirusmuunnos.
Seuraavana on vuorossa muu Suomi, sillä kesäkuukausina ihmiset liikkuvat paljon.
Uusi muunnos kiertää hyvin rokotukset ja aikaisemmin sairastetun taudin.

Kesä on haaste myös terveydenhuollolle, jossa on muutenkin henkilöstövajausta
ja vaikea saa sijaisia.
3482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Ei huono ajatus.

Itekkin tekis mieli tehdä samoin, on vaan kaikenlaisia juttuja, minkä takia pitää viettää tsadissakin aikaansa. Sinällään ero noin muuten ei ole suuri, voi kaupungissakin aika hyvin vältellä kontakteja. Itestähän se on kiinni paljolti. Lisäks tsadissa voi tilata elintarvikkeet näppärästi kotiovelle ja voltista tai pitsataksista saa jopa ateriatkin kotiin. Oikeestaan keskari ja tupakka liki ainoita syitä, miks edes tarvii kaupassa yleensä käydä.

Mun mielestä sinällään paikka ei ratkaise tätä tartuntavaaraa, mutta tokikin pöndellä naapurit on kauempana. Mutta pöndellä pitää riskeerata enenpi kauppareissujen takia.

Toki myös mökillä pitää olla telkkarit, puhelinasiat ja nettiyhteydet kunnossa ja jos on juokseva vesi ja peseytymis jne asiat kunnossa, se ja sama, missä sitä aikaansa viettää.

=DW=

Äänestä
  • Eikös tuolla Afrikassa (Tsadissa) ole vielä enemmän koronaa ja muitakin tauteja?

    Äänestä

Kesämökillä olemisessa verrattuna kaupunkiasumiseen tulee liikunta hoidettuna hyötyliikuntana kun ollaan enemmän ulkona.

Äänestä
  • Se on totta, mökillä on mielekästä liikuntaa. Minäkin painun jussina mökille ja
    olen siellä kauan. Kasvimaassa ja puutarhassa riittää touhua, vaikka on vain pikku pläntti
    ja pikku mökki. Kylänraittia ja metsää riittää, voi kuljeskella luonnossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on totta, mökillä on mielekästä liikuntaa. Minäkin painun jussina mökille ja
    olen siellä kauan. Kasvimaassa ja puutarhassa riittää touhua, vaikka on vain pikku pläntti
    ja pikku mökki. Kylänraittia ja metsää riittää, voi kuljeskella luonnossa.

    Etätyö on mökkelijälle onnenpotku.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etätyö on mökkelijälle onnenpotku.

    Mökkeily kuului osana elämääni jopa lumen tuloon asti, talvella tuli käytyä.
    Hyötyliikunta hoiti vyötäröäni, sen minkä talvella kertyi sen kesä vei, nyt ei enää mökkiä, vyötärö sen näköinen, inhoan kuntoliikuntaa kun hyötyliikunnassa se toimii huomaamatta.
    Monisairaus, ikä vähän päälle 70 terveenä ei ikä ei mikään este, joutui luopumaan turhan aikaisin, en valita.

    Äänestä

Kesämökillä saa sitten hoitaa peruskuntoaan mökkeilyn perustöissä ... ja juostessaan hyttysiä pakoon ;-)

Mutta totta sekin, että vielä ei tuosta vihulaisesta viruksesta olla kuivilla ja siitä saattaa muodostua pysyvä riesa kausiflnssan tapaan. Nythän se yllättäen uhkailee uudella jonkin asteisella aallolla tai aaltosella jopa keskellä kesää.

Syksyllä taitaa olla saatavilla paremmin Omicroniin viritetty rokote, näin lehtitietojen mukaan laboratorien kertomana.

Äänestä
  • Uutta tehokasta rokotetta on kerrottu annettavan syksyllä,
    mutta ei sitä ole vielä edes valmistettu yhtään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uutta tehokasta rokotetta on kerrottu annettavan syksyllä,
    mutta ei sitä ole vielä edes valmistettu yhtään.

    Uusi rokote on työn ja testien alla ja saattaa ehtiä valmiiksi syksyä ajatellen.

    Ne joille tarjotaan jo nyt toista boostia ovat hieman dilemmaisessa tilanteessa, kun tuo uusi variantti yllättäen aktivoituu jo nyt keskellä kesää ja tehokkaampi rokote on ilmeisesti saatavilla syksyllä.

    Uutisten mukaan tuo uusi BA.2-variantti väistelee tehokkaammin nykyrokotetta (vaikka niistä onkin edelleen hyötyä) ja on muutenkin herkemmin tarttuva. Rokotteiden teho myöskin alkaa laskea muutamasa kuukaudessa.

    "Pfizer May Have Omicron-Optimized Covid Vaccine Ready By Fall, CEO Says" - Apr 13, 2022

    "Moderna began phase 2 trials of its Omicron-specific booster shot last month."

    - https://www.forbes.com/sites/masonbissada/2022/04/13/pfizer-may-have-omicron-optimized-covid-vaccine-ready-by-fall-ceo-says/

    Äänestä

Minä en viihdy mökillä. En ole viihtynyt vuosikymmeniin.
Ehkäpä se viirus ei ovista ja ikkunoista täällä kaupunkioloissakaan tunge. Eläkeläisenä käyn hiljaisempina aikoina kaupoissa. Kerran viikossa tai kahdessa riittää. Ja tosiaan palvelua saa kotiovelle jos tarve vaatii. Liikuntaa saan nousemalla portaat neljänteen kerrokseen, pyöräilemällä 10-20 km päivässä poutasäällä.
En oikein tiedä mistä vastahakoisuus mökkeilyyn tuli. Omaa ei enää olekaan enkä halua vierailemaan toisten mökeille.
Omanlaista elämää jokaisella, koronalla tai ilman.

Äänestä

Ilman koronaakin hyvä ajatus olla mökillä koko kesä. Olispa mökki.

Äänestä
  • Sanos muuta. Olispa mökki. Jos olisi rahaa, saattaisin vuokrata mökin,
    mutta kun ne ovat aivan liian kalliita pieneläkeläiselle.

    Äänestä

Suunnittelin niin, että laitan matkailuvaunun mökin pihaan ja asun siinä ihan niin kuin jotku asuu vaunussa lomia jossain hiihtokeskuksissa. Sauna olisi käytössä tietenkin.

Äänestä
  • Mikset asu mökissä ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikset asu mökissä ?

    Säästän lämmityskuluissa. Turhaa lämmittää mökkiä kun vaunu lämpiää halvemmalla.

    Äänestä

En menis mihinkään mökille ikinä. Joskus lapsena oli mökki, enkä sinne silloinkaan halunnut mennä. Silloinkin halusin olla kaupungissa.

Äänestä
  • Eikö olekin hyvä, että voi valita ihan itse. Sinä valitset kaupungin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö olekin hyvä, että voi valita ihan itse. Sinä valitset kaupungin.

    Säästän luontoa, kun en käy siellä🌱

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Säästän luontoa, kun en käy siellä🌱

    Se kaupunki on tehty luontoon, että pieleen meni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se kaupunki on tehty luontoon, että pieleen meni.

    Pelkille paljaille kallioille suurimmaksi osaksi. Vanhoista kuvista sen näkee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pelkille paljaille kallioille suurimmaksi osaksi. Vanhoista kuvista sen näkee.

    Kalliot on myös luontoa mutta ei sitä kaupungissa ymmärretä. Vihreet suojelee vaan susia mitä ei ole oikeastaan missään mutta hyvä se on suojella.

    Äänestä

Kyllähän tuo uusi omicron-muunnos huolettaa. Kolme rokotusta otettuna, helmikuussa koronakin sairastettu, mutta uusi virus kiertää ovelasti rokotteet ja koronatartunnasta saadun immuniteetin. Työni on lähityötä eikä sitä etänä voi tehdä. Asun pk-seudulla ja nyt on festareita ym. kokoontumisia paljon, ei oikein koronan suhteen kuulosta hyvältä! Maski on minulla käytössä niin työssä kuin kauppareissuilla.

Äänestä
  • On väärin, että ne jotka joutuvat esim. työnsä takia olemaan lähellä ihmisiä
    eivät voi suojautua eli saada rokotusta. Ehkä tuore rokotus jotain auttaisi
    kesän yli, kun syksyllä on kerrottu tulevan uusi tehokas rokotel

    Äänestä

Pistääkö hyttyset nykyään apinoita?

Äänestä
  • Kaupungissa pistää sisarvalkoinen korona piikillä. apinoida voi missä tahansa.

    Äänestä

Helsinki on kaiken eniten asukaita koko Suomessa. syy tilastot korkeat korona muntovirukset. Väistämättä silloin pienet kaupungit on tartuntoja vähemmän,kun asukaitakin vähemmän eikö? Tilastot tartunnoista pitäisi aina suhteuttaa asukaslukuun.Nin ihmisillä ei heti tule mielen Helsinki on paheiden kehto,asiassa kuin asiassa!Toki yksi kuin toinen Helsinki viettäisi mahdolisiman paljon kesämökillä aikaa ja tekisi myös etä töitä.Vaaditaan hyvät tulot, tai perintö rahat,perintö mökit ymm. Jotka ne mahdolistaisi siis mökin ja siellä olon.Sepä se. Nautikaa te mökistänne ja kaikista mahdolisuuksitanne siellä,kuin elämssänne.Terv. Helsingi lähiöstä imhmiseltä jolla ei mökkiä,ei edes perikunnan mökkiä.Ei perintöä rahoja.Ei miehen rahapussia ,ei lesken eläkettä.Silti voidan hyvin.Likuntaasaa paljon kun on 2 jalkaa.Maski naaman yhä siellä issä oli suositus.Etuani tietysti en tupakoi,en kapakoi.en risteile,en juhli,en teateri käy.Pärjän juuri siksi kun halitsen rahan käytön ja en vertaa itseäni muihin.Köyhä ja köyhä kulunut sana.Köyhä tässä itsekin.Mutta en näe nälkää,On kuitenkin koti vuokralla ja nautin likunta,ulkoilu ,Siksi kai nukun yöni hyvin? Omatunto kun ei paina maate menessä.

Äänestä
  • Sinä olet katkera ja kateellinen nainen sieltä itä-Helsingistä. Ei voi muuta sanoa, kun lukee näitä sun paasauksiasi täällä.

    Äänestä

Ole mun puolesta vaikka talven yli.

Äänestä
  • Lähden talveksi Lombardiaan.

    Äänestä

Koronaa ei taida päästä pakoon. Se on nyt kesällä mut syksyllä talven tullen taas lehahtanee. Nii et nauti mök7lläolosta$ kyllä korona kotiseudulla odottanee😊.
Siili

Äänestä

Koronan saa huolimattomuusta, huonolla tuurilla sen mitä kuullu. Iäkäs sairas siskoni vältteli koronaa hyvin kunnes iloiset sukulaiset tuli yllätyskäynnille tuoden mukanaan koronan ja tartuttaen, Veljeni vaimosa kanssa vältteli koronaa ilman rokotuksia, sitten kun tarttui kumpikin menehtyi.

Koronasta taisi tulla pysyvä tauti, kannattaa vältellä sen voi sairastaa useamman kertaa.

Äänestä
  • Kyllä korona taitaa olla tullut jäädäkseen. Itse elän koronaa asiantuntijoiden antamien ohjeiden mukaan. Tällä hetkellä en eristäydy mitenkään enkä käytä maskia. Käsihygienia tietenkin korostetusti.

    Koronan saa varmaankin jokainen# ennemmin tai myöhemmin.

    Siili

    Äänestä

en viihdy mökeillä, jostain kumman syystä pelkään liian hiljaisia paikkoja.....

Äänestä

Tuoko paikallinen kauppias tilaamasi ruuat ja muut tarvikkeet mökin portinpieleen josta voi sitten noutaa ne? Jos lähdet kylille asioille ja ostoksille, on aivan sama olisitko kotona kaupungissa (kaupungissa tuo kotiintoimitus on helpompaa).

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Viimeisten kahden viikon aikana Suomessa on menehtynyt koronaan 144 henkilöä.
Uusia tartuntoja on yli 20000.

Pääkaupunkiseudulla yleistyy kovaa vauhtia BA:5 koronavirusmuunnos.
Seuraavana on vuorossa muu Suomi, sillä kesäkuukausina ihmiset liikkuvat paljon.
Uusi muunnos kiertää hyvin rokotukset ja aikaisemmin sairastetun taudin.

Kesä on haaste myös terveydenhuollolle, jossa on muutenkin henkilöstövajausta
ja vaikea saa sijaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu