Maatalostuet

Tuossa jossain toisessa keskustelussa käsiteltiin maataloustukia ja kiinnitin huomiota siinä esitettyyn kommenttiin, joka sai minut melkein innostuksen valtaan, jos se pitäisi paikkansa. Kommentti kuului näin:

"Noilla teeseillä sopisit paremmin MTK:n puheenjohtajaksi kuin ministeriksi. Juuri noin MTK myös haluaisi maataloutta markkinavetoiseksi tukien sijaan...mutta kun se EU sanelee miten tuetaan ja miten toimitaan. Sen vuoksi MTK ja iso osa viljelijöistä onkin EU kriittisiä, kuten varmaan olet huomannut."

Olen todella innoissani siitä, jos MTK on EU-kriittinen maataloustukien vuoksi ja haluaa markkinavetoisuutta. Tämä on myös ehdottomasti oma tavoitteeni. Mutta missä viipyvät traktorimarssit maataloustukipolitiikan lopettamiseksi. Ei yhden yhtä traktoria sen puolesta Helsingin kaduilla pitkiin, pitkiin aikoihin eikä oikeastaan koskaan.

Eihän mikään estäisi Suomea ryhtymästä harjoittamaan omaa markkinaehtoista maatalouspolitiikka. Neuvoteltaisiin EUn kanssa sopimus, ettei Suomi tarvitse EUn maataloustukia ja siihen päälle tietenkin vastaava alennus EU-jäsenmaksuumme. Uskon, että EU suostuisi tällaiseen järjestelyyn. Sitten vaan maatalous Suomessa markkinaehtoiseksi. Jos tuottajat tukevat tällaista järjestelyä, se on todella aivan erinomainen asia ja kaikin puolin kannatettava. Kun traktorimarssit sen puolesta järjestään Helsingissä, menen tukemaan mielenilmausta. Aivan erinomaista. Kiitos tässä uudesta tiedosta, jota on uutisoitu valitettavan vähän, jos ollenkaan.
871
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Onhan tuo uutisoitu. Siitä saakka kun Suomi liittyi EU:hun. MTK on ollut kriittinen EU:n politiikkaa kohtaan, koska sen tukimekanismi perustuu eteläisten maiden itselleen junailemiin mekaniismeihin jotka ei sovellu Suomeen

Olet selvästi vain ja ainoastaan sosialistisen median aivopesemä, etkä seuraa asioita neutraalisti.

Omapahan on häpeäsi kun et näe isoa kuvaa.

Äänestä

Suomen luopuminen yksin EU-vetoisista maataloustuista ei poistaisi tukien aiheuttamaa markkinahäiriöongelmaa edes Suomesta. Vähintään tarvittaisiin lisäksi tuontirajoitukset EU-tukea saavista maista. Ainoa toimiva ratkaisu käytännössä on EU-tukien lopettaminen kaikista jäsenmaista samalla kun maataloustuotteiden tuonnille yhteisön ulkopuolisista maista langetetaan rajoituksia tai vähintään korkeat tullit.

Äänestä

Varmasti+niin+maatalouden+kuin+kuluttajienkin+näkökulmasta+olisi+parempi,+ettei+meidän+tarvitsisi+mennä+EU:n+mukaisin+tukimenetelmin.+Mutta+kun+emme+halua+erota+EU:sta+niin+niillä+mennään.+Tuollainen+MPP:n+tarjoama+rusinoiden+poimiminen+pullasta+ei+sekään+ole+sallittua+EU:ssaEU+on+rakennettu+röyhkeiden+ja+ahnaiden+eteläeurooppalaisten+maiden+ehdoilla+monissa+muissakin+asioissa,+ja+meidät+hölmöt+pohjolan+asukit+on+pantu+maksamaan.+Italiassa+koronaelvytyspaketeilla+maksetaan+asuntoremppoja+100%:sti,+kiitos+Marinin+hallituksen+luipauksen+maksaa+lähes+6,9+miljardia+EU:lle.+Toki+Marinin+hallitus+sai+neuvoeltua+peräti+2,2+miljardia+Suomelle,+siis+vain+vajaat+5+miljardia+jäämme+maksun+puolelle.+Loistosuoritus+kun+ajattelee+ketkä+olivat+neuvottelijamme.+Joku+toinen+olisi+tietysti+neuvotellut+ainakin+saman+takaisin+mitä+maksamme,+mutta+kuten+sanottua,+tämän+hallituksen+talousosaamistasolla+tuokin+tappio+on+huippusuoritus.

Äänestä
  • Milloin nuo 5 mrd. maksetaan vai onko ne jo maksettu, kun kuuluu, että syydettiin miljardeja etelään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Milloin nuo 5 mrd. maksetaan vai onko ne jo maksettu, kun kuuluu, että syydettiin miljardeja etelään?

    Ei tässä hoppua eikä lopullista tietoa vielä kenelläkään, ainoastaan öyhötys kukoistaa, kuten aina.
    Vuonna 2028 aloitetaan jatkuu kaikkiaan vuoteen 2058 asti, mutta tilanne elää jatkuvasti riippuen jäsenmaan taloustilanteesta.
    Yhtähyvin voi olla siten, että Suomi onkin saamapuolella jos porvaripersut pääsevät tuhoon taloutta.

    Äänestä

Katso ja ihmettele savupilviä:
https://www.youtube.com/watch?v=8NTiSKBtKss Riittäisi, jos myrkyttäisivät vain itseään noilla nokipilvillä, eikä helsinkiläisiä. Totta puhuen olisi aika laittaa koneensa asianmukaiseen kuntoon.

Äänestä

Sosialisteja ei tule päästää maatalouttakin lopettamaan. Parvekkeella kukkapurkissa kasvattavan MPP ideat on tuhoon tuomittuja. Ei se ole vihreää siirtymää lopettamalla oma maatalous. Aina pitää syödä, mieluummin puhdasta kotimaista.
Maataloustuki vaikuttaa kauppaan asti 400 eurolla halvempaa ruokaa vuodessa,
jonka maksaa parempituloiset valtionveroissaan.

Äänestä
  • maalaisliitto-mtk:n tupailta jorinoita,

    tukijussit kiky-loikalle,
    tuottamaan vastiketta tukiaisille,
    tulos tai ulos, sano lestakin,

    ei ole mitään järkeä siivoojien syöttää agrikommunistia petiin,
    sukupolvesta toiseen,

    tukiaiset on jäänne pulajalta,
    raha-automaatti veltostuttaa jussit ja estää alaa kehittymästä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielipidepankki kirjoitti:

Tuossa jossain toisessa keskustelussa käsiteltiin maataloustukia ja kiinnitin huomiota siinä esitettyyn kommenttiin, joka sai minut melkein innostuksen valtaan, jos se pitäisi paikkansa. Kommentti kuului näin:

"Noilla teeseillä sopisit paremmin MTK:n puheenjohtajaksi kuin ministeriksi. Juuri noin MTK myös haluaisi maataloutta markkinavetoiseksi tukien sijaan...mutta kun se EU sanelee miten tuetaan ja miten toimitaan. Sen vuoksi MTK ja iso osa viljelijöistä onkin EU kriittisiä, kuten varmaan olet huomannut."

Olen todella innoissani siitä, jos MTK on EU-kriittinen maataloustukien vuoksi ja haluaa markkinavetoisuutta. Tämä on myös ehdottomasti oma tavoitteeni. Mutta missä viipyvät traktorimarssit maataloustukipolitiikan lopettamiseksi. Ei yhden yhtä traktoria sen puolesta Helsingin kaduilla pitkiin, pitkiin aikoihin eikä oikeastaan koskaan.

Eihän mikään estäisi Suomea ryhtymästä harjoittamaan omaa markkinaehtoista maatalouspolitiikka. Neuvoteltaisiin EUn kanssa sopimus, ettei Suomi tarvitse EUn maataloustukia ja siihen päälle tietenkin vastaava alennus EU-jäsenmaksuumme. Uskon, että EU suostuisi tällaiseen järjestelyyn. Sitten vaan maatalous Suomessa markkinaehtoiseksi. Jos tuottajat tukevat tällaista järjestelyä, se on todella aivan erinomainen asia ja kaikin puolin kannatettava. Kun traktorimarssit sen puolesta järjestään Helsingissä, menen tukemaan mielenilmausta. Aivan erinomaista. Kiitos tässä uudesta tiedosta, jota on uutisoitu valitettavan vähän, jos ollenkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu