Pitääkö kaikkien käyttää Omega 3 kapseleita

Miksi lähes kaikki lähipiirin immeiset käyttää jotain Omega tuotetta tai E-epaa? Onko kyseessä trendituote (ovat usein melko hintavia) eli eikö ihmiset selviä ilman näitä ihmeitä tekeviä tuotteita? Itse olen kärsinyt lähes jatkuvaa ripulia ja vatsavaivojen lisäksi ruokahaluni kasvaa ja samalla painokin tuppaa nousemaan. Miten saisi ruokavaliomuutoksilla samat hyödyt kuin kalliilla kapseleilla? Selvittiinhän vuosisatoja ja vuosikymmeniä ilman näitä ravintolisiä.
343633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Syömällä n. kolme kertaa viikossa kalaa saa tarvittavat määrät monityydyttymättömiä rasvahappoja ja D-vitamiinia. Jos taas käyttää Omega-3 rasvahappoja masennuksen hoitoon, pitää annoksien olla paljon suurempia, kuin mitä kalaruoista saadaan.

Mitä entisaikoihin tulee, niin silloin ei syöty niin tehdastuotettua ruokaa, kuin nykyään ja kalaakin syötiin enemmän.

Kapseleiden sijasta voi kokeilla kalanmaksaöljyä tai kylmäpuristettua pellavansiemenöljyä. Kannattaa myös kokeilla pellavaöljyllä ruokittujen kanojen munia, joita löytyy kaupasta nimellä Omega-munat.

Äänestä
  • Talviaikaan ei saa riittävästi D-vitamiinia kolme kertaa viikossa syödystä kalasta.

    Kalan pitää olla vähintääkin rasvaista kalaa, jotta kolme kertaa viikossa syönti riittäisi EPA:n ja DHA:n saamiseksi (omega-3 rasvahappoja).

    Äänestä

  • Minä en edes ayömkalaa niinkään usein arvot ovat aina olleet hyvät . Ainoastaan raskauksia aikana lääkäri kirjoitti jotain vitamiineja aiinä,kaikki.

    Äänestä

  • A ja O kirjoitti:

    Talviaikaan ei saa riittävästi D-vitamiinia kolme kertaa viikossa syödystä kalasta.

    Kalan pitää olla vähintääkin rasvaista kalaa, jotta kolme kertaa viikossa syönti riittäisi EPA:n ja DHA:n saamiseksi (omega-3 rasvahappoja).

    Sitä on pärjätty ihan hyvin sotien jälkeen Suomessa ilman mitään vitamiineja ja hyvin harvoin olivat ihmiset sairaita . Nyt kun kaikkimeuokamon rikastettu vitamiineilla niin nämä ostelee vielä lisää purkissa.
    Ennen ei ihmiset edes olleet sairaita , vaan hyvin harvoin , koska viihtyivät oman elämänsä kanssa. . Tänään syödään purkeista nappeja joiden sisällöstä ei tiedetä mitään, ei edes sitä mistä raaka aineet tulevat. Eräille tåriittää sana luonto siihen että ostelee niitä.
    En ymmärrä miten nyky ihminen on funtattu , kun terveet ihmiset kuvittelevat tarvitsevansa omegaa tai vitaebroo tabletteja ja vielä uskovat niihin . Kun ravinnosta saa ihan kaiken sen oikeassa muodossa

    Äänestä

Ei ole mikään pakko laisinkaan ottaa kapseleina tai muuna lisänä. Jokainen ihminen tarvitsee Omega 3 rasvahappoja ravinnostaan. Koska elimistö ei kykene niitä valmistaa. Jotkut valitsevat popsia kalliita kapseleita, toiset ostavat öljyä jne. Itse käytin hiljattain öljyä. Nyt en käytä mitään Omega 3 ravintolisää. Saan Omega 3:a mm. sardiinista, luomumunista, Omega-munista, kokonaisista pellavansiemenistä joita liotan, jne. Eli normaalista ruoasta. Halvin ruoka jossa runsaasti Omega 3 rasvahappoja lienee Omega-munat. Rasvaisessa kalassa on Omega 3:a, mutta viljelty lohi on huono lähde. Siinä on aivan liian paljon Omega 6:a, mikä pitkän päälle on omiaan huonontamaan vointia, jopa sairaudeksi. Eli tulee välttää syömästä liikaa ruokia missä paljon Omega 6:a.

H M Granbacka

Äänestä
  • Liotan 1 rkl pellavansiemeniä veteen kahdesti päivässä eli aamulla ja illalla ja nautin tämän pöperön. Seuraan syömiäni ruokia ja yritän syödä kalaa (mutta vähemmän viljeltyä lohta) hiukan nykyistä enemmän (nykyään syön noin 2 kertaa viikossa). Kertokaa viisaammat mitkä kalat ovat parhaita Omega 3 lähteitä sardiinin lisäksi (en erityisemmin välitä niistä)? Olen kiitollinen kaikista vinkeistä ja haluaisin löytää terveellisiä vaihtoehtoja ruuasta, purkkien ja purnukoiden tilalle. Käytän monivitamiini- kivennäisaine valmistetta päivittäin, sillä allergiat jonkin verran rajoittavat ruokavaliotani.

    Äänestä

  • Lihassa, voissa ja maidossa kaikki rasva on Omega 6:a, vai onko??

    Äänestä

  • Kristiina kirjoitti:

    Lihassa, voissa ja maidossa kaikki rasva on Omega 6:a, vai onko??

    Sanotaan että tehokasvatetussa lihassa suurin osa Omega rasvasta on Omega 6:a. Eli siinä rasvahappokoostumus on päin metsää. Sen tulisi olla siinä main 1:1, eli fifty fifty. Samaten maidossa ja voissa missä lehmiä on ruokittu jollain muulla kuin pelkällä viher-rehulla on rasvahapposuhdanne huono.

    Siinä missä nautaeläin on saanut syödä lehmälle ominaista ruokaa, eli tuoreita viherkasveja, siinä on lihan rasvahappokoostumus hyvä. Kun lehmälle syötetään viljaa niin tämä huononee. Siinä missä lypsylehmä on saanut syödä luonnonmukaisesti viljeltyä lehmälle ominaista ruokaa (tuoreita viherkasveja) siinä on maidon ja voin rasvahappokoostumus hyvä.

    Eli vastaus kysymykseesi on että riippuu siitä mitä ravintoa on annettu. Tehokasvatettujen eläinten kohdalla suurin osa Omega hapoista on O-6:a, muttei ehkä aivan kaikki. Mutta kuitenkin tämä on huono asia. Omega 6:n liikasaanti on terveydellinen riski pitkällä tähtäimellä.

    H M Granbacka

    Äänestä

  • Justiina kirjoitti:

    Liotan 1 rkl pellavansiemeniä veteen kahdesti päivässä eli aamulla ja illalla ja nautin tämän pöperön. Seuraan syömiäni ruokia ja yritän syödä kalaa (mutta vähemmän viljeltyä lohta) hiukan nykyistä enemmän (nykyään syön noin 2 kertaa viikossa). Kertokaa viisaammat mitkä kalat ovat parhaita Omega 3 lähteitä sardiinin lisäksi (en erityisemmin välitä niistä)? Olen kiitollinen kaikista vinkeistä ja haluaisin löytää terveellisiä vaihtoehtoja ruuasta, purkkien ja purnukoiden tilalle. Käytän monivitamiini- kivennäisaine valmistetta päivittäin, sillä allergiat jonkin verran rajoittavat ruokavaliotani.

    Pellavansiemenistä olen kuullut, että jos liottaa kokonaisia siemeniä niin se siemenlima auttaa kyllä vatsaa, mutta vatsa ei pysty niitä kokonaisia siemeniä rikkomaan, eikä niistä silloin siis irtoa rasvahappojakaan, ja siksi ne siemenet pitäis ostaa ja syödä rouheena. Korjatkaa, jos olette kuulleet muuta!

    Makrilli, lohi ja kirjolohi ovat hyviä omega-3 lähteitä sardiinien lisäksi.

    Äänestä

  • Kristiina kirjoitti:

    Pellavansiemenistä olen kuullut, että jos liottaa kokonaisia siemeniä niin se siemenlima auttaa kyllä vatsaa, mutta vatsa ei pysty niitä kokonaisia siemeniä rikkomaan, eikä niistä silloin siis irtoa rasvahappojakaan, ja siksi ne siemenet pitäis ostaa ja syödä rouheena. Korjatkaa, jos olette kuulleet muuta!

    Pellavansiementen rasvahapot härskiintyvät helposti ja siksi pellavansiemeniä ei kannata ostaa rouheena. Kannatta mielummin jauhaa esim. morttelissa/huhmareessa pieni määrä kerrallaan.

    Äänestä

  • Terve ihminen Eintarvitse mitään lisiä

    Äänestä

Minäkin olen etsinyt luotettavaa tietoa kalaöljyn tarpeesta, mutta näyttävät eri tahojen käsitykset poikkeavan toisistaan. Lääkelaitoksen mielipiteen mukaan 2-3 kala-ateriaa viikossa ei riitäkän, vaan pitäisi syödä päivittäin 150 grammaa rasvavaista kalaa taikka sitten ottaa kalaöljyä ruoan lisänä. Otan itse yhden E-EPA:n päivässä, koska se näyttää olevan hinta-laatusuhteeltaan paras. Tässä linkissä on lisätietoa lyhyesti ja edelleen linkki lääkelaitoksen alkuperäiseen pitkään artikkeliin.
http://www.biovita.fi/suomi/uutiset_tiedotteet/210205_01.html

Äänestä
  • Syön merilohta joka päivä. En ole punninnut, paljonko päivässä syön. Sitten otan Lysi-kalanmaksaöljyä, sekä E-epaa.
    Lysi-kalanmaksaöljyä sen takia, koska Möllerin kalanmaksaöljyssä on jäämiä, ja se aiheuttaa minulle pahoja terveysongelmia.
    Käy itse katsomassa googlella ja siellä Möllerin sivuilla on pdf tiedosto, jossa kerrotaan maapähkinäjäämistä.

    Joo, ja lisäksi käytän päivittäin kylmäpuristettua oliiviöljyä.

    Äänestä

  • Syön kirjoitti:

    Syön merilohta joka päivä. En ole punninnut, paljonko päivässä syön. Sitten otan Lysi-kalanmaksaöljyä, sekä E-epaa.
    Lysi-kalanmaksaöljyä sen takia, koska Möllerin kalanmaksaöljyssä on jäämiä, ja se aiheuttaa minulle pahoja terveysongelmia.
    Käy itse katsomassa googlella ja siellä Möllerin sivuilla on pdf tiedosto, jossa kerrotaan maapähkinäjäämistä.

    Joo, ja lisäksi käytän päivittäin kylmäpuristettua oliiviöljyä.

    En tiedä sinun syömästä lohesta, mutta työkaveri joka on kova kalamies, ja jolla äiti töissä eräässä suuressa marketissa kertoi hiljattain että se lohi mikä myydään nimellä "merilohi" on viljeltyä lohta. Sanoi myös ett Norjalainen "merilohi" on viljeltyä. Joten jos näin huonosti on merilohen suhteen niin sitä ei kannata syödä niin usein/paljon. Kuten sanottu viljellyssä lohessa rasvahappokoostumus on aivan päin metsää.

    H M Granbacka

    Äänestä

  • HMG kirjoitti:

    ei viljellä merilohta, ainoastaan merikasvatettua kirjolohta. Eli kotimaisena merilohena myytävä olisi ihan oikeaa "villiä" lohta. Norjan lohi taas on nimenomaan viljeltyä, kuten sanoitkin.

    Ja Suomessa myytävät kirjolohethan ovat aina olleetkin viljeltyjä koska kyseinen laji ei elä eikä lisäänny täällä luontaisesti.

    Äänestä

  • ShoGun1966 kirjoitti:

    Kiitos tuosta tiedonmurusesta. Jos todellakin on näin niin sehän olisi hyvä asia.

    H M Granbacka

    Äänestä

Ennen maatalousaikaa omega 3sta oli eläinrasvassa luokkaa kymmenen kertaa niinpaljon kuin nykylihakakarjan lihassa. Luomuliha on parempaa silloin kun karja saa vain suoraan maasta kasvavaa tuoretta ruohoa jne.
Eniten omega kolmosta on Camelinaöljyssä jota itse otan ruokalusikallisen joka aamu.
Monilla on tietämättään D vitamiinin kanssa sama ongelma kuin itselläni nimittäin että se on liian korkealla - näin on melkein varmasti jos sairastaa jotakin autoimmuunitautia ja siis myös diagnosoimatonta, siksi en voikäyttää mitään tuotteita missä on D vitamiiniä. Kysymys on siis D hormonista nimeltä 1.25D, joka on se elimistössä aktiivinen muoto, jota valitettavasti ei edes ymmärretä mitata!

Äänestä
  • Turha huokailla menneiden aikojen perään kun niitä ei saa takaisin. Lihasta ei tee terveysruokaa, vaikka se olisi luomuakin.

    Camelina-öljy ei ole paras omega-3 rasvojen lähde, ei edes alfalinoleenihapon lähde. Tarkista tietojasi ennen postittamista, ole hyvä. Enemmän alfalinoleenihappoa on pellavansiemenöljyssä (57%), jota tosin en suosittele omega-3 lähteeksi, koska se hapettuu herkästi.

    Usein autoimmuunitauteihin nimenomaan liittyy D-vitamiinin *puutosta*, esim. MS-tautia sairastavilla D-vitamiinin puutos on yleistä. Yleensä D-vitamiinitasoja mitattaessa kannattaa mitata 25(OH)D-pitoisuus, ei 1,25(OH)2D.

    Äänestä

  • Jos näin on, niin sitten kai riistalihassa on paljon omega 3:a, esim. hirvenlihassa. Onkohan sitä tutkittu?

    Äänestä

  • matthew kirjoitti:

    Jos näin on, niin sitten kai riistalihassa on paljon omega 3:a, esim. hirvenlihassa. Onkohan sitä tutkittu?

    Poron jalka ei jäädy vaikka se kulkee 40 asteen pakkasessa. Miksi? Koska poron veressä kertää niin paljon omega-3-rasvahappoja. Niitähän on kalassa nimenomaan siksi, jotta ne pystyvät elämään kylmissä vesissä. Jos niissä olisi sama rasvahappokoostumus kuin naudanlihassa, ne uppoisivat pohjaan.
    Naudanlihan rasvahappokoostumus on muuttunut huonompaan suuntaan nykyisen ruokinnan aikana. Nimeomaan omega-6-pitoisuus on noussut noin 2,5-kertaiseksi ja omega-3-pitoisuus on vastaaavasti laskenut. Siinä yksi syy siihen, että lääkelaitoskin suosittaa nyt kaikille omega-3-rasvahappojen lisäystä terveyssyistä. Peruskalaöljyissä vaan on se paha vika, että niistä noin puolet on ihan muita kuin omega-3-rasvahappoja. Kannattaa siis katsoa, minkä tuotteen ostaa. Oma suosikkini on E-EPA, vaikka se on kalliimpaa. Hinta-laatusuhde on kohdallaan.

    Äänestä

  • A ja O kirjoitti:

    Turha huokailla menneiden aikojen perään kun niitä ei saa takaisin. Lihasta ei tee terveysruokaa, vaikka se olisi luomuakin.

    Camelina-öljy ei ole paras omega-3 rasvojen lähde, ei edes alfalinoleenihapon lähde. Tarkista tietojasi ennen postittamista, ole hyvä. Enemmän alfalinoleenihappoa on pellavansiemenöljyssä (57%), jota tosin en suosittele omega-3 lähteeksi, koska se hapettuu herkästi.

    Usein autoimmuunitauteihin nimenomaan liittyy D-vitamiinin *puutosta*, esim. MS-tautia sairastavilla D-vitamiinin puutos on yleistä. Yleensä D-vitamiinitasoja mitattaessa kannattaa mitata 25(OH)D-pitoisuus, ei 1,25(OH)2D.

    Kaikki korjauksesi ja väitteesi ovat täysin vääriä!
    Miksi kirjoitat jos et viitsi ottaa selvää asioista?
    Camelinassa on enemmän omega 3 rasvahappoja kuin pellavansiemenöljyssä ja maistuukin paremmalle!
    1.25D hormoni on se aktiivinen metaboliitti jolla on merkitystä nimenomaan autoimmuunitaudeissa, 25D mittausta tarvitaan vain D-ratio mittausta varten joka ilmaisee tulehduksen voimakkuuden!!!
    Menneisiin aikoihin palaaminen on ainoa oikea tie - onko sekin liian vaikeaa ymmärtää? Ehkä saat aivosi jotenkin vielä toimimaan kun perehdyt asioihin etkä aseta tyhmää itseäsi viisaampien yläpuolelle vain siksi että se täällä näennäisesti on mahdollista, nyt kirjoituksesi on silkkaa ongelmajätettä!

    Äänestä

  • Paleomies kirjoitti:

    Camelinaöljyssä on alfalinoleenihappoa 37% ja pellavansiemenöljyssä noin 60%.

    Voit tarkistaa asian näiltä sivuilta:

    http://www.camelina.fi/tuotteet.htm

    http://www.valioravinto.fi/tuotteet/pellaolj.shtml

    Lopeta jo hyvä Paleomies tuon kivikautisen väärän informaation jakaminen.

    Äänestä

  • Paleomies kirjoitti:

    Kaikki korjauksesi ja väitteesi ovat täysin vääriä!
    Miksi kirjoitat jos et viitsi ottaa selvää asioista?
    Camelinassa on enemmän omega 3 rasvahappoja kuin pellavansiemenöljyssä ja maistuukin paremmalle!
    1.25D hormoni on se aktiivinen metaboliitti jolla on merkitystä nimenomaan autoimmuunitaudeissa, 25D mittausta tarvitaan vain D-ratio mittausta varten joka ilmaisee tulehduksen voimakkuuden!!!
    Menneisiin aikoihin palaaminen on ainoa oikea tie - onko sekin liian vaikeaa ymmärtää? Ehkä saat aivosi jotenkin vielä toimimaan kun perehdyt asioihin etkä aseta tyhmää itseäsi viisaampien yläpuolelle vain siksi että se täällä näennäisesti on mahdollista, nyt kirjoituksesi on silkkaa ongelmajätettä!

    Luepa vaikka tästä mikä on oikea D-vitamiinitesti:

    "Test Values and Treatment for Vitamin D Deficiency

    Before considering supplementation with vitamin D, it would be wise to have your vitamin D level tested. This is best done from a nutritionally oriented physician. It is very important that they order the correct test. [...]

    Don't Be Fooled -- Order the Correct Test

    There are two vitamin D tests -- 1,25(OH)D and 25(OH)D.

    25(OH)D is the better marker of overall D status. It is this marker that is most strongly associated with overall health.

    The correct test is 25(OH)D, also called 25-hydroxyvitamin D"

    http://www.mercola.com/2002/feb/23/vitamin_d_deficiency.htm

    Äänestä

Laittakaapa hakukoneeseen hakusanaksi "resolviini E1" tai englanniksi "resolvin E1", niin saatte tietää, miksi meidän kaikkien pitäisi syödä päivittäin rasvaista kalaa tai ellei se maistu niin sitten ottaa kalaöljyä ruoan lisänä. Tuo resolviini on uusi mullistava löytö, joka selittää monet kalaöljyn moninaiset hyvät vaikutukset keskinään erilaisissa taudeissa syövästä masennukseen. Resolviinia syntyy elimistössä kalaöljyn EPA-rasvahaposta, siksi se on niin tärkeää.

Äänestä

  • review kirjoitti:

    selvittää miksi ja miten kalaöljy ehkäisee ja hoitaa toisistaan poikkeavia tautitiloja. Tämä ei ole minkään firman nettisivu vaan yliopiston
    http://www.umm.edu/altmed/ConsSupplements/Omega3FattyAcidscs.html

    Kalaöljyissä on sekä EPA:a että DHA:ta, jotka molemmat ovat ihmiselle tarpeellisia, ja DHA:n hyödythän käyvät ilmi esim. noilta edellisen postaajan osoittamilta sivuilta (liittyvät mm. kognitiivisiin toimintoihin). Siksi yleensä ei mielestäni pitäisi käyttää pelkkää EPA:a, vaan myös DHA:ta sisältävää tuotetta. EPA:n konversiota DHA:ksi ei tapahdu välttämättä riittävästi. E-EPA sisältää ainoastaan EPA:a ja siinä sen puute. Itse käytän sekä EPA:a että DHA:ta sisältävää tuotetta.

    Kuka näitä sun juttuja jaksais korjata?

    Äänestä

  • Kehitysapua kirjoitti:

    Kuka näitä sun juttuja jaksais korjata?

    Tunnen asian. Postitapa tutkimustietoa, jos väität, että olen väärässä.

    Äänestä

  • Kehitysapua kirjoitti:

    Kuka näitä sun juttuja jaksais korjata?

    "In addition, the final step, converting EPA to DHA, requires a specific enzyme that may not function appropriately in a large segment of the population."

    http://www.msfocus.org/publications/pub_articles_immune.html

    Äänestä

Naurettavaa sinänsä että ihmiset ovat niin helposti Jymäytettävissä . Normaali ihminen ei tarvitse yhtäkään tabelettia luonnon kaupasta , kaiken saa ruuasta . Jos sitä vastoin lääkäri toteaa vitamiinin puutteen niin hän kirjoittaa siihen monivitamiini lääkkeen joka tehoaa , se kun kaiken mailman kapselit ja tabletit.
Mikrobiologit sanovat aina ettei pitäisi mennä sotkemaan omaa meatoboliaan ravintolisillä , kapseleilla ja tableteilla . Vaan lääkärissä voi mittauttaa arvot niin saa oikean lääkkeen vaivaansa kukin . Sitä ei voi tehdä diagnoosiaan näissä asioissa itse.
Eikä luottaa niin kovasti niihin luonnon lääkkeisiin liioin , joten sana luonnon lääke on moni laittanut uskonsa , mutta kukaan ei tiesä mistä tulee raaka aineet niihin ja sisältävätkö ne aina sitä mitä luvataa, ainut hyöty niistä on myyjän saama raha.
Tämä villitys lähti jo 60 vuoden lopussa käyntiin , itsekkin olisin sukulaisen luonnon kaupassa töissä tuuraamassa joskus. Joten luottakaa sairaanhoitoon , heillä on sentään monien vuosien opiskelut asioista takanaan .se kun takerrutaan sanaan ” luonto” niin kovasti lääke jota pitää mainostaa myydäkseen kertoo jo sen mikämkaikkien tulisi ymmärtää.

Äänestä
  • Suomen maaperä on oikeasti köyhä. Se on köyhtynyt. Pellot on lannoitettu ja myrkytetty pilalle. Meiltä puuttuu kokonaisia alkuaineita. Kun ei niitä ole maassa, ei niitä ole ruuassakaan.
    On hyvä ottaa monivitamiinikuuri keväisin ja ehkä myös syksyisin. Aloittaa tammi-helmikuulla ja lopettaa kelien lämmetessä. Tätä voi suositella täällä kaikille, eläimille ja ihmisille.

    Kaikki vitamiinit rasittaa maksaa ja munuaisia kuten lääkkeet, joten mitään ei kannata syödä jatkuvasti. Kannattaa ainakin jutella lääkärin kanssa ja varmistaa asia. Kauppiaita ei pidä uskoa.

    Äänestä

Niillä on ilmeisesti liikaa rahaa antaa kauppiaalle jostain jota eivät edes tarvitse.
Joten siinäpä makselevat niin on kauppiaallakin on elanto.ihmettelen vaan kovasti että luulevatko he ihan tosissaan että ne pillerit tekevät terveelle ihmiselle jotenkin vaikutusta . Tervettä ei saa terveemmäksi , ja kaiken varalta niitä ei voi liioin syödä. .mutta jos nyt haluaa virtsata ulos vitamiineja tai rasvoittaa maksansa rasvaliukoisilla kapseleilla niin mikäs siinä , kauppias on ainoa jolla on niistä hyöty, ja hyvän liksan saakin
Että silleen

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Justiina kirjoitti:

Miksi lähes kaikki lähipiirin immeiset käyttää jotain Omega tuotetta tai E-epaa? Onko kyseessä trendituote (ovat usein melko hintavia) eli eikö ihmiset selviä ilman näitä ihmeitä tekeviä tuotteita? Itse olen kärsinyt lähes jatkuvaa ripulia ja vatsavaivojen lisäksi ruokahaluni kasvaa ja samalla painokin tuppaa nousemaan. Miten saisi ruokavaliomuutoksilla samat hyödyt kuin kalliilla kapseleilla? Selvittiinhän vuosisatoja ja vuosikymmeniä ilman näitä ravintolisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu