Henkilö joka pitää

Anonyymi

rutiineista ja tuttuudesta. Kun menetti pysyvän työpaikan, mitä tuskin olisi tapahtunut ilman sitä, mikä ei työpaikalle kuulunut lainkaan. Hän olisi ollut iloinen oma itsensä, kun ei olisi tarvinnut stressata kaikista arvoituksista ja sellaisesta mitä hän ei todellakaan ymmärtänyt ja miksi sitä tehtiin. Kukaan ei koskaan selittänyt mitään. Työpaikan menetys varmisti sen jälkeisillä vuosilla, että uusiin ihmisiin tutustuminen tuli mahdottomaksi. Se kaikki kamaluus mikä toistui monissa paikossa varmisti sen moninkertaisesti. Isot muutokset eivät ole helppoja rutiineista pitävälle. Kun sellaiseen joutui tahtomattaan, se oli kuin maanpäällinen helvetti monen vuoden ajan. Siitä ei voi selvitä nopeasti, vaikka joku niin haluaisi ja siksi tuttujen ihmisten seura on tärkeää selviämisen takia. Niiden ihmisten kanssa on täysin mahdotonta olla koskaan missään tekemisissä, jotka olivat mukana niissä vuosissa. Ei edes sellaisen kanssa, joka kauan sitten oli perhetuttu. Joka ilta toiveena on ettei se enää seuraavana päivänä jatkuisi. Tuska ei ala vähetä ennen kuin tulee se tunne, että se on kokonaan loppunut.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        105
        1786
      2. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        81
        1397
      3. Mika Muranen juttu tänään

        Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
        Sananvapaus
        6
        1346
      4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

        Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
        Ikävä
        144
        1273
      5. Mitä oikein

        Näet minussa? Kerro.
        Ikävä
        92
        1250
      6. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

        Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
        Tv-sarjat
        13
        1229
      7. Kotipissa loppuu

        Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
        Kuhmo
        22
        1186
      8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

        Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
        Raamattu
        632
        1162
      9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

        Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
        Tv-sarjat
        9
        1044
      10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

        On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
        Kokkola
        11
        984
      Aihe