Ystävä ilmoitti ettei halua olla enää yhteydessä

Meillä on ikäeroa muutama kymmenen vuotta. Itse olen aina ollut pienituloinen ja TK eläkkeellä nykyään. Tämä entinen ystäväni kuuluu ylempään keskiluokkaan ja hänellä on kolme eri asuntoa. Yksi Virossa ja kaksi täällä suomessa. Elämöntilanteemme on hyvin erilaisia ja elämme kahdessa täysin erilaisessa todellisuudessa. Olemme olleet tekemisissä vuodesta 2017 lähtien.
Minulla on psykoosipiirteinen persoonallisuus ja ystävien pitäminen on ollut hankalaa. Välillä haluan olla omassa rauhassa enkä kykene päivittäiseen soitteluun ja viestien vaihtoon. Olen sen hänelle kertonut ja selittänyt monesti ja hän on sanonut ymmärtävänsä asian.
Nyt kuitenkin torstaina aamulla laittoi minulle seuraavan viestin:
"Moro! Kohta hammaslääkäriin. Loppuviikonkin Tampereella. En halua toistaiseksi pitää yhteyttä, kun mulla muitakin kuvioita elämässä. Tilanne näyttää tosi hyvältä. Vointeja sulle"
Vastasin että " ok jep. Lähden tänään museoon hyvää vointia"
Johon tuli jo kiukkuisempi vastaus:
" En oo koskaan ymmärtänyt enkä pitänyt siitä, että pidämme välillä yhteyttä päivittäin ja välillä sinua ei kuulu pitkään aikaan. Ei mun tarvii enää jaksaa sellaista. Sulla hyvä sillälailla ja mulla toisenlaiset tavat. On aika mennä eteenpäin"

En oikein ymmärrä että on aikaisemmin sanonut ymmärtävänsä minun sairautta ja on tutkinut netistäkin millainen se on ja nyt ilmoittaa ettei milloinkaan ole ymmärtänyt asiaa.

Ei minua haittaa hänen yhteydenpidon loppuminen. Elämämme on niin erilaisia. Oikeastaan tunnen helpotusta.

9

433

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jospa sillä ystävälläsikin on jollain tavoin henkisesti vaikeampaa tällä hetkellä.
      Vaikka ei kaikista ole ystäviksi.
      Jos toinen tuolla lailla käyttäytyy, niin onko se ystävyyden arvoista lainkaan ?

      On parempi jättää " ystävä " omiin oloihinsa, niin ei ainakaan rassaa omaa mieltä.
      Yksinäisyyskään ei ole mukavaa, mutta ei ole kivaa, jos ystävät jättävät ja pettävät.

      Tsemppiä sulle, elämän varrella sattuu ajoittain törmäämään ihmisiin, joista voi saada ihan hyviä ystäviä, kavereita ainakin.

    • Anonyymi

      Eihän teillä ole oikein mitään yhteistä pohjaa ystävyydelle, pelkät puhelinsoitot. En puhuisi ystävyydestä.

      Sinun elämäsi on hyvin rajoittunutta, toisella on aivan toiset resurssit kaikkeen. Hänellä on toisenlainen elämä, sinä et pysty jakamaan hänen kanssaan mitään. Mitään yhteistä ei näytä olevan eikä tulevan. Anna olla!

      Sinun pitäisi löytää ystävyyttä tai kaveruutta kaltaistesi parista. Kun olisi jotain yhteistä tilannetta, yhteinen harrastus, samankaltaiset resurssit, siitä voisi syntyä tasavertaista ystävyyttä. Ystävyydessä tasavertaisuus on perusvaatimus, muuten ystävyys on teeskentelyä.

      • Anonyymi

        No onpas luokitteleva vastaus.. mutta valitettavasti jotkut ajattelevat näin. Heidän menetyksensä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No onpas luokitteleva vastaus.. mutta valitettavasti jotkut ajattelevat näin. Heidän menetyksensä.

        Menetys??? Minkä menetys? Elämä toisaalla rikkaampaa kuin hankalan ystävän kanssa!


    • Anonyymi

      Tuo toinen viesti vaikuttaa siltä että tunsi syyllisyyttä. Siksi yritti kammeta lopettamistaan sinun syyksesi. Tuskin hän yhtään mieleltään sen vahvempi kuin sinäkään. Mitenkähän pärjää jos hänen "muut kuvionsa" oikenevat... En toki hänelle pahaa toivo ja sinulle hyvää ja voimia.

    • Anonyymi

      "Meillä on ikäeroa muutama kymmenen vuotta. Itse olen aina ollut pienituloinen ja TK eläkkeellä nykyään. Tämä entinen ystäväni kuuluu ylempään keskiluokkaan ja hänellä on kolme eri asuntoa. Yksi Virossa ja kaksi täällä suomessa. Elämöntilanteemme on hyvin erilaisia ja elämme kahdessa täysin erilaisessa todellisuudessa. Olemme olleet tekemisissä vuodesta 2017 lähtien."

      Jo tuo ikäeronne ja erilaiset elämäntavat vaikuttavat siihen että auttamattomasti toinen tuosta kaveruudesta lähtee ja jatkaa elämäänsä omilla teillään, varsinkin kun ette tainneet läheisiä olla muutenkaan.

    • Anonyymi

      Omituista käytöstä hältä itseltään.

    • Anonyymi

      Miksi olette aikoinaan ystävystyneet jos teillä ei ole mitään yhteistä?

    • Anonyymi

      Varmaan jonkun järjestön kautta järjestetty "ystävyys". Esim Punaisesta Rististä voi saada ystävän tai tukihenkilön. Sellaisia järjestöjä on paljon. Itsekin olen ollut ystävänä, ei ollut helppoa se.

      Ikävä puoli näissä järjestetyissä ystävyyksissä on se, että ystävän saaja useimmiten on hankala ihminen, joka ei itsestään ystävysty eikä pysty yhtään ylläpitämään ystävyyttä. Koko ystävyys on annetun ystävän varassa. Harvoin näillä ystävyksillä on mitään yhteistä. Sitä ei sitten vaan kauan jaksa, tulee vain hyväksikäytetty olo

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      275
      3435
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      105
      1746
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      238
      1413
    4. 74
      1346
    5. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      65
      1243
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1107
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      52
      1099
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      1001
    9. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      907
    10. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      18
      873
    Aihe