Onko vaaraton huimaus vai jotain muuta

Anonyymi

On ollu viimedimmän n. 1½ vuoden aikana huimauksia sillointällöin ehkä pari kertaa kuussa. Nyt viimesimmän n.4kk aikana se on oahentunut huimattavasti. Huimauskohtaukset ovat pahemoia ja kestänyt pidempään. Huimauskohtauksen aikana aluksi huimaa ja tuntuu oudolta päässä, sitten näkö lähtee vähitellen, n. 20sekunnin päästä ei näe yhtään mitään. Noin 1kk sitten sama tapahtui ja pyörryin. Heräsin lattialta makaamis istumis asennossa, ihan pihalla mitä tapahtui. Kesti hetki tajuta että pyörryin. Pikkusidkoni oli samassa huoneessa, ja kertoi että seisoin paikallani ja en tehnyt mitään, sitten kaaduin yhtäkkiä maahan.

Tänään uutena alkoivat jalat tärisemään ettei pystynyt enään seistä. Istuin sängylleni ja noin minuutin päästä näkö palasi. Huimauskohtauksen lopussa korvat alkoivat tinnittää.

Olen 15-vuotias tyttö, tietääkseni muuten terve mutta minulla on astma. Suvussani on sydämen rytmihäiriötä ja läppävikaa. Noin vuosi sitten kun astmaa tutkittiin, tehtiin myös sydän filmi/EKG, koska oireet sopivat myös sydän ongelmiin. Siinä ei kuitenkaan näkynyt mitään ongelmia.

Onko vain viatonta verenpaineen laskua asennon muutoksessa, vai voisiko olla jotain muuta. Yleensä huimauskohtaud alkaa kun olen istunut esim sohvalla tai nojatuolissa ja nousen ylös. Joskus se alkaa noin 30 sekunnin päästä noususta ja joskus vasta n .3 min päädtä kun olen jo ehtinyt kävelemään toiseen huoneeseen.

3

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Unohdin sanoa että hemoglobiini oli normaali, olikohan ollut 130. Lepo syke 70-110,mutta nouse enopeasi pienemmästäkin rasituksesta, ja hemgästyn erittäin helposti. Raskaan rasituksen jälkeen sydän hakkaa todella kovaa ja nopeasti. Tunnen sykkeen ymoöri kehoa ja völillä tuntuu että yksi sydämen lyönti jäisi välistä, mutta voi olla kuviteltuakin

    • Anonyymi

      Jos juot kahvia tai jotain muuta kofeiinipitoista kokeile lopettaa ainakin hetkeksi

    • Anonyymi

      Kun loma loppuu käy terkkarilla sanomassa asiasta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      312
      3655
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      29
      2016
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1646
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1491
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      97
      1290
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      144
      1191
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1074
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      96
      1038
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      212
      867
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      787
    Aihe