Itsetunto-ongelmainen aina myös narsisti?

Anonyymi

Itsetunto perheenäidillä nollassa, ei pysty arvostamaan itseään eikä sen vertaa lapsiaan tai aviomiestään. Välillä itsetunto nousee nopeasti tyhjästä ja aiheetta ja koska se ei ole aitoa yhtä nopeasti se myös romahtaa. Hän ihailee kaikkea ulkopuolista, siskonsa on hänelle ihailun kohde ja idoli joka tietää, taitaa ja siskolla on valtaa omassa perhepiirissään, hän käskee ja muut juoksee. Kotielämä on siis heillä sellaista. Perheenäiti haluaisi olla samanlainen oman perheensä sisällä, mutta hän ei kuitenkaan kykene siihen.

Hän yrittää matkia siskoaan mutta ei onnistu, hänen perheensä, lapset eikä aviomies eivät hypi hänen tahtiinsa. Siitä seuraa ongelmia perheelle koska perheenäiti alkaa passiivisen häirinnän, on haluton mihinkään oman perheensä kanssa tapahtuvaan asiaan, koska hän haluaisi että hän on johtaja, jonka ympärillä oma perhe mielistelisi, mutta kun näin ei tapahdu hän masentuu ja on negatiivinen kaikkeen oman perheen asioiden suhteen. Tästä seuraa riitaa muun perheen kanssa joka taas tekee perheenäidistä entistäkin passiivisemman. Lopulta perheenäidin perheessä ei tapahdu enää mitään hän on saanut perheensä pysähtymään. Jäljelle jää vain riitely.

4

268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Älä yleistä.Itse en ole narsisti vaikka on huono itsetunto.

    • Anonyymi

      Narsisti yleensä haukkuu muita minkä kerkiää. Se on ainoa tapa miten hän tuntee olevansa voitolla tunteistaan. Se on addiktio jota joutuu jatkamaan, kaikkia pitää haukkua ja mitätöidä, kaikki muut alas ja vain hän ylös. Jos on vielä psykopaatti niin toisten kuolemakin on yhtä lailla voittoa kotiin.

      Passiivinen joka ei hauku muita ei todennäköisesti ole narsisti, mutta voi tietysti olla ärsyttävä yhtä lailla muista syistä. Narsisti leimaa ei pidä käyttää leväperäisesti.

    • Anonyymi

      Narsismi liittyy huonoon itsetuntoon mutta huono itsetunto ei ole narsismia.

      Narsistin itsetunto on niin olematon ja häpeän pelko niin kuolettava, että kaikki tuo kääritään piiloon täydellisyyden viittaan. Kun ei ole tervettä, tai oikein minkäänlaista, itsetuntoa joka mahdollistaisi omien heikkouksien ja "heikkouksien" käsittelyä ja hyväksyntää, ne pitää pyyhkiä maailmankartalta pois. On vain muiden heikkouksia ja virheitä ja epätäydellisyyttä, ei narsistin.

      Narsistin koko elämä pyöriin oman valheellisen minäkuvan rakentamisen ja tukemisen ympärillä. Se on narsistin suojapanssari kuolemaa eli häpeää vastaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5101
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1761
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1626
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1507
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1477
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      50
      1167
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      195
      941
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      830
    Aihe