Steven Spielberg on yksi aikamme epätasaisimpia ja yliarvostetuimpia elokuvaohjaajia. Kelvollisten Catch me if you can ja Minority Reportin jälkeen jälkeen hän tarjoaa siirappia janoavalle kansalle sentimentaalisen hirvityksen nimeltä Terminaali.
Elokuvan lähtötilanne on kohtuullisen herkullinen. Kotimaansa menettävä kuvitteellisen itäblokin maan kansalainen jumittuu New Yorkin lentokentälle. Tom Hanksin esittämä päähenkilö, Viktor Navorski on oikea yli-ihminen. Kielitaidoton Forrest Gumpin reinkarnaatio pööpöilee hämmentyneenä kentällä vartin ympäriinsä, ja kas, oppii samalla keskustelemaan sarkastisesti englannin kielellä. Navorskista rakennetaan juurta jaksaen Jeesus-hahmoa, kaikkien kenttäläisten tuntemaa ja rakastamaa ihmettä, joka selviytyy tilanteesta kuin tilanteesta typerästi etukenossa tepastelleen. Katsojan kuuluisi rakastaa Navorskin sydämellisiä kasvoja. Itse olisin lähinnä halunnut leipoa Navorskia lättyyn. Yhtä vaivaannuttavan teennäisiä hassutteluita, mukaviisaita lausahduksia ja muita ihmetekoja näkee harvoin tämän mittakaavan ns. vakavissa elokuvissa.
Elokuvan pahaksi pojaksi nousee lentokentän päällikkö. Vastakkainasettelu pomon ja Navorskin välillä on hämmentävän teennäinen. Toimivan ristiriidan puuttuessa Terminaalista muodostuu elokuva, jossa mikään ei toimi käsikirjoituksesta lähtien. Yli parituntisen elokuvan täyttävät toinen toistaan turhemmat kohtaukset, eikä varsinaista draaman kaarta rakennu hirvittävän kliseisten kohtausten välille. Rakkaustarinakin tuntuu kuvatun vain elokuvan kestoa pidentäväksi. Catherine Zeta-Jones lentoemona ja Navorskin rakkauden kohteena on täysin hukassa, mutta niinpä hän on ollut viimeiset vuodet muissakin rooleissaan.
Elokuvan muun kökköyden ehkä kestäisi, ellei Spielberg sortuisi jälleen kerran perisyntiinsä, ylitunteellisuuteen. A.I.:n lopun äidinrakkaus-kohtaukset tuntuvat Terminaalin rinnalla nihilistiseltä väkivaltaoopperalta. Terminaalilla on ilmeinen (jenkki)yhteiskunnallinen tilaus. Terrori-iskujen jälkeinen New York ja Yhdysvaltain maaperä ylipäätään kuvataan maanpäällisenä paratiisina, jonne kuka tahansa ei enää pääsekään ilman Navorskin tyylistä odottamista, vaivannäköä ja ylipäätään taivaspaikan tavoittelua. Sairasta ja kuvottavaa.
Valonpilkahduksena Terminaalin yössä on pääparin yhteinen illallinen. Nauroin sydämellisesti ääneen Navorskin ystävien kömpelölle toiminnalle tarjoilijoina ja varietee-esiintyjinä. Ruokailun jälkeen tekikin taas mieli päästä Boeingin 747:n ohjaimiin ja rysäyttää jetti mielipuolisesti nauraen Terminaalin aulaan. *½ / *****
Elokuvan lähtötilanne on kohtuullisen herkullinen. Kotimaansa menettävä kuvitteellisen itäblokin maan kansalainen jumittuu New Yorkin lentokentälle. Tom Hanksin esittämä päähenkilö, Viktor Navorski on oikea yli-ihminen. Kielitaidoton Forrest Gumpin reinkarnaatio pööpöilee hämmentyneenä kentällä vartin ympäriinsä, ja kas, oppii samalla keskustelemaan sarkastisesti englannin kielellä. Navorskista rakennetaan juurta jaksaen Jeesus-hahmoa, kaikkien kenttäläisten tuntemaa ja rakastamaa ihmettä, joka selviytyy tilanteesta kuin tilanteesta typerästi etukenossa tepastelleen. Katsojan kuuluisi rakastaa Navorskin sydämellisiä kasvoja. Itse olisin lähinnä halunnut leipoa Navorskia lättyyn. Yhtä vaivaannuttavan teennäisiä hassutteluita, mukaviisaita lausahduksia ja muita ihmetekoja näkee harvoin tämän mittakaavan ns. vakavissa elokuvissa.
Elokuvan pahaksi pojaksi nousee lentokentän päällikkö. Vastakkainasettelu pomon ja Navorskin välillä on hämmentävän teennäinen. Toimivan ristiriidan puuttuessa Terminaalista muodostuu elokuva, jossa mikään ei toimi käsikirjoituksesta lähtien. Yli parituntisen elokuvan täyttävät toinen toistaan turhemmat kohtaukset, eikä varsinaista draaman kaarta rakennu hirvittävän kliseisten kohtausten välille. Rakkaustarinakin tuntuu kuvatun vain elokuvan kestoa pidentäväksi. Catherine Zeta-Jones lentoemona ja Navorskin rakkauden kohteena on täysin hukassa, mutta niinpä hän on ollut viimeiset vuodet muissakin rooleissaan.
Elokuvan muun kökköyden ehkä kestäisi, ellei Spielberg sortuisi jälleen kerran perisyntiinsä, ylitunteellisuuteen. A.I.:n lopun äidinrakkaus-kohtaukset tuntuvat Terminaalin rinnalla nihilistiseltä väkivaltaoopperalta. Terminaalilla on ilmeinen (jenkki)yhteiskunnallinen tilaus. Terrori-iskujen jälkeinen New York ja Yhdysvaltain maaperä ylipäätään kuvataan maanpäällisenä paratiisina, jonne kuka tahansa ei enää pääsekään ilman Navorskin tyylistä odottamista, vaivannäköä ja ylipäätään taivaspaikan tavoittelua. Sairasta ja kuvottavaa.
Valonpilkahduksena Terminaalin yössä on pääparin yhteinen illallinen. Nauroin sydämellisesti ääneen Navorskin ystävien kömpelölle toiminnalle tarjoilijoina ja varietee-esiintyjinä. Ruokailun jälkeen tekikin taas mieli päästä Boeingin 747:n ohjaimiin ja rysäyttää jetti mielipuolisesti nauraen Terminaalin aulaan. *½ / *****
Vastaukset 2
Vanhimmat
Omat pisteet: ***½. Hyvä elokuva kaikin puolin.
En tiedä ohjaajan arvostuksesta.
Oli miten oli, mutta Schindlerin lista on yksi niistä elokuvista, jota haluan katsoa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan..
Tässä elokuvassa ei voi puhua ylitunteellisuudesta tai.. niin no jääköön sanomatta.
Elokuvan luonne on jo sellainen, ettei sitä edes haluaisi arvostella.
Mielestäni elokuva on onnistunut siinä mihin se on tarkoitettu.
Ihminen, niin mikä on ihminen?