Himangallakin on järkeviä ja asiallisia ihmisiä

Anonyymi

Himankamme on saanut ikävän kaikesta riitelevien ihmisten maineen. Mutta kylllä Himangalla on myös paljon aivan tavallisia ja järkeviä ja sopuisia ihmisiä. He kaikki eivät vain oikein uskalla sitä ääneen sanoa. Hyvänä esimerkkinä toimii kaupunginhallituksen puheenjohtaja, joka hoitaa tehtäviään rohkeastti ohjenuoranaan koko Kalajoen etu. Hän uskaltaa toimia niin kuin on oikein ja järkevää. Eikä alistu noiden harvalukuisten riitelijöiden äänitorveksi. Kiitos siitä ja voimia hänelle.

20

1645

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Surkeaa trollausta

      • Anonyymi

        Sekös on surkeaa trollausta jos joku on toista mieltä himangan riitelyporukan kanssa?


    • Anonyymi

      On erittäin järkevä kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Sopii mahtavan ja komean kaupunginjohtajan kanssa lehmänkauppoja. Nyt kaupunki lunasti sautinkariöta yksityisen jakokunnan maata ja samalla hallituksen puheenjohtaja sai pidennettyä oman kyläyhdistyksen omistaman kpulin vuokra-aikaa usealla vuodella. Järkevää politiikkaa, josta kaikki kaupungissa hyötyy.

      Lehmänkaupat kunniaan ja yksityisten maat kaikki kunnan pakkolunastukseen!

      • Anonyymi

        Että oikein yksityinen jakokunta. Taidat olla yksityisetsivä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Että oikein yksityinen jakokunta. Taidat olla yksityisetsivä

        Jakokunnat ovat yksityisten omistamia. Verrattavissa osakeyhtiöön, josta voit omistaa yhden tai useamman osuuden.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jakokunnat ovat yksityisten omistamia. Verrattavissa osakeyhtiöön, josta voit omistaa yhden tai useamman osuuden.

        Kyseisen jakokunnan yksi suurimmista omistajista on juuri valituksen tehnyt ex-khall.pj, repikää siitä!


    • Anonyymi

      Ei siellä Himangalla ketään järkevää asu, hankalia kaikki. Me kanta-Kalajokiset olemme hyvää porukkaa ja samanmielisiä.

      • Anonyymi

        Himanka kiva paikka asua


      • Anonyymi

        Kyllä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Himanka kiva paikka asua

        Samaa mieltä


    • Anonyymi

      Erittäin hyvä avaus tämä. :) kaupunginhallituksen puheenjohtaja toimii tosiaan oikein ja järkevästi. Hoito- ja huutopuheluita pitkin kuntaa ja ojennusviestejä kuntalaisille.
      Erittäin järkevää ja sopuisaa käytöstä, kuten yllä kirjoitetaan. 😄

      • Anonyymi

        Taidat sekoittaa edell. khall:n pj:an?


    • Anonyymi

      Kuka on Himangan laitakaupunginjohtaja?

    • Anonyymi

      Tonttia Eija-tytölle tyrkyllä Mustikasta ja Mansikasta - voi jopa jotain vesijättömaata löytyä Hiekkasärkiltäkin - odottakaapa vain mitä tapahtuu. Sävellaji on vaihtunut - miksi? tai minkä vuoksi?

    • Anonyymi

      Traumankarin erityisvanhemmat saavat vihdoin leikkipuistonsa, toivotaan että määrärahat antavat mahdollisuuden hankkia jokaiselle oman stressipallon. Sellaisen oikein ison.

    • Anonyymi

      Tunsin yhdentoisenkin mutta muutti pois paikkakunnalta

    • Anonyymi

      Tikkasen Jorma, tuo taivaan lahja kunnan taloudelle! Ajoikos hän hämäräbisneksillään Himangan selvitystilaan ja pakkoliitos Kalajokeen oli tosiasia. Kun omat rahat ja luottotiedot ovat menneet niin tartutiin kaupungin kirstuun

      • Anonyymi

        Liekö tollastaki sattunu? 20.11.2011 on ollu tommoinen lehtijuttu. "Kolmekymmentä vuotta Himangan kunnanjohtajana toimineen Jorma Tikkasen mielestä Himangalla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin liittyä Kalajokeen. Muuten olisi hukka perinyt. – Kaikkien yhtiöiden talous ja kunnankin talous oli menossa siihen tilaan, että Himanka olisi ollut konkurssissa ja sen olisi ollut pakko liittyä johonkin, Tikkanen sanoo Keskipohjanmaan haastattelussa. Suvereeniin asemaan virkavuosiensa aikana Himangalla noussut Tikkanen ei säästele sanojaan arvioidessaan seuraajaansa Erkki Hirsimäkeä. – Tulin siihen tulokseen mihin kuntalaisten enemmistö oli tullut jo aikaisemmin, että kunnanjohtajan valinnassa on epäonnistuttu. Himangalla oli johtajuuskriisi. Epäonnistuminen näkyi Tikkasen mielestä konkreettisimmin juuri talouden pidossa. – Kun tulin Himangan valtuustoon en tiennyt, kuinka kurjassa kunnossa olivat Himangan kunnan omistamat yhtiöt. Nyt Kalajoella jouduttiin poistamaan näitä tappioita yli 800 000 euroa, hän kauhistelee. Kuntaministeri Henna Virkkusen johtamasta kuntaremontista Tikkanen antaa tylyn lausunnon. – Minä ihmettelen. Tuollainen nuori (39-vuotias) ministeri lyö niin kuin kylmällä rätillä koko kuntakenttää. Syksyn 2008 kuntavaaleissa Jorma Tikkanen oli 318 äänellään valtakunnan suhteellinen ääniharava. Jatkuuko valtuutetun ura, on avoin kysymys. – En ole sitä asiaa vielä millään tavalla pohtinut, vaikka hyvin moni on ottanut yhteyttä ja halunnut minun jatkavan. En ole sulkenut kumpaakaan vaihtoehtoa pois. Aiheesta lisää Keskipohjanmaan viikonvaihdesivuilla. "


    • Anonyymi

      Kalajoki on juuri sellainen pieni paikka jossa eletään vain kesällä ja joka elää matkailusta,ilman hiekkasärkkiä ei kalajoki olisii yhtään mitään eikä niitä kalajokisia juoruämmiä,Himanka on täysin toisenlainen paikka siellä käy mielellään ja siellä on kaikkea mitä tarvitsee

      • Anonyymi

        Uskotko tuota itsekään?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      160
      4923
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1489
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1401
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      7
      1129
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      957
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      915
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      150
      810
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      278
      739
    Aihe