Kiireellinen Casting call/Raitala tai Halt

Haluaisin tiedottaa tästä asiasta. Jos huomaat jostakin tai saat vaikkapa jaettuna "Casting call"-kutsun, jossa mainitaan Halt, Raitala ja Mediayhteisö ry tms.

Kyseessä on sekalaisia videoita tehtaileva mies. Missään ei elokuvia esitetä. Käsikirjoituksissa ei ole oikeastaan mitään tolkkua. On myös tärkeää tietää, ettei näissä "elokuvissa" näyttelemisestä makseta eikä niistä ole kenellekään minkäänlaista pohjaa tai meriittiä minkään näyttejänliuran edistymisessä. Älkää siis luulko, että kyseessä olisi joku oikea tuottaja, studio tai elokuvatuotanto: sellaisesta ei ole kyse. Taustalla ei ole oikeaa yritystä tai studiota. Asian voi helposti tarkistaa vaikkapa yritystietojärjestelmästä, josta löytää kaikki Suomessa toimivat yritykset osakeyhtiöistä aina yksityiseen elinkeinon harjoittajaan.

Jos siis haluat kuitenkin tarkistaa itse, niin ota itse selvää ja mene jopa mukaan, jos haluat
2412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • Se on yhdistys ei yritys. Aikaisemmin tämä mies esiintyi mm. Honor-studiona. Yhdistyksen papereissa ei tämän herran nimeä ole; sitä en tiedä, onko hänellä oikeutta esiintyä yhdistyksen nimissä. Mitään toimintaa ry:llä ei kuitenkaan näytä olevan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Haluaisin tiedottaa tästä asiasta. Jos huomaat jostakin tai saat vaikkapa jaettuna "Casting call"-kutsun, jossa mainitaan Halt, Raitala ja Mediayhteisö ry tms.

Kyseessä on sekalaisia videoita tehtaileva mies. Missään ei elokuvia esitetä. Käsikirjoituksissa ei ole oikeastaan mitään tolkkua. On myös tärkeää tietää, ettei näissä "elokuvissa" näyttelemisestä makseta eikä niistä ole kenellekään minkäänlaista pohjaa tai meriittiä minkään näyttejänliuran edistymisessä. Älkää siis luulko, että kyseessä olisi joku oikea tuottaja, studio tai elokuvatuotanto: sellaisesta ei ole kyse. Taustalla ei ole oikeaa yritystä tai studiota. Asian voi helposti tarkistaa vaikkapa yritystietojärjestelmästä, josta löytää kaikki Suomessa toimivat yritykset osakeyhtiöistä aina yksityiseen elinkeinon harjoittajaan.

Jos siis haluat kuitenkin tarkistaa itse, niin ota itse selvää ja mene jopa mukaan, jos haluat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu