Venäläisiä hävittäjiä Lieksan yläpuolella!

Olen kertonut tästä jo muutamia vuosia sitten.
Kerron vielä muistutuksena, että kyllä ilmatilaloukkauksia on tehty ennenkin.

Eräs tapahtui viiskytluvulla.
Hävittäjiä oli neljä, ja ne lensivät muodostelmassa hyvin matalalla.
Meteli oli korviahuumaava.
Kyseessä oli selvästi venäläiset koneet.
Katselin niitä pihamaalla.
Silloin oli mujstaakseni alkukesä, ja hyvin lämmin, ja kirkas ilma.

313

3734

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomessa on vaiettu. Neuvostoliiton pelko.

    • Anonyymi

      Mistä ne tunnisti venäläisiksi koneiksi?

      • Anonyymi

        Joku joskus kirjoitti, että Suhoissa on kuulemma Hornettiin verrattuna traktorimainen käyntiääni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku joskus kirjoitti, että Suhoissa on kuulemma Hornettiin verrattuna traktorimainen käyntiääni.

        No tuo olisi pitänyt arvata. Toinen vaihtoehto,että hajusta.

      • Siihen aikaan ei Suomella vielä ollut suihkukoneita.
        Lisäksi niitä oli neljä, ja Suomeen saatiin ensimmäistä suihkuhävittäjää vain 3 kpl.
        Eikä Suomalaisilla hävittäjillä olisi ollut mitään motiivia käydä lentämässä muodostelmassa niin lähellä itärajaa.

      • Anonyymi
        kamuttaja kirjoitti:

        Siihen aikaan ei Suomella vielä ollut suihkukoneita.
        Lisäksi niitä oli neljä, ja Suomeen saatiin ensimmäistä suihkuhävittäjää vain 3 kpl.
        Eikä Suomalaisilla hävittäjillä olisi ollut mitään motiivia käydä lentämässä muodostelmassa niin lähellä itärajaa.

        En ole ikinä kuullut asiasta, mutta olen nyt kysellyt joiltain vanhoilta ja parikin muisti tapauksen. Olivat sitä mieltä että Venäläisiä olivat.

      • Anonyymi

        Punainen Heineken tähti .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tuo olisi pitänyt arvata. Toinen vaihtoehto,että hajusta.

        Juutalaiset varastanut kaikki Uhrilampaat niiltä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku joskus kirjoitti, että Suhoissa on kuulemma Hornettiin verrattuna traktorimainen käyntiääni.

        Ja pienemmälle vaihtaessa käyttävät välikaasua.Synkronoimaton vaihdelaatikko. Hornetit on automaattivaihteisia.

    • Anonyymi

      Ampuhan nuo neuvostoliittolaiset matkustajakoneenkin alas Suomen itärajan tuntumassa 1970 luvun synkkinä vuosina. Pakkolasku järvenjäälle. Ihmiset muistaakseni pelastuivat. Kone oli jostain Itä- Aasiasta, oisko ollu Taiwanista, tai sieltä päin. Suomessa ei niistä juurikaan hiiskuttu.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Niimpä ampuivat kuolan niemimaalle. Ollaankohan vielä Kekkosen ajassa kun siitä ei edelleenkää uutisoida. Ruotsissa aikanaa uutisoitiin ja sieltä minäkin sen tiedon sain. Olisi mielenkiintoista tietää minkälainen tapaus se olikaan.

        En ole kuullutkaan.

      • Anonyymi

        Ammoin törmäsin aiheeseen, Korea Air Lines 902, samat lentoyhtiöt ilmassa kuin jällespäin tunnetummassa KAL007 -alasampumisessa.

      • Anonyymi

        Hellari vaparit voi ihan paatuneessa tilassa varastaa toiselta TV stereot kellot astioita kodinkoneita vie Venäjälle tai Viroon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jitain posittivista uutista iltalehdessä, nimittäin venäjä lakkauttaa suomi venäjä seuran ja toivottavasti lopullisesti. Kun vielä saisivat suljettua itärajan lopullisesti olisi hieno asia.
        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/8782a129-8df8-46c7-b81f-eb8056ded216

        Pakko se on aidoittaa hidasteeksi ja valmistautua katkaisemaan raiteet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niimpä ampuivat kuolan niemimaalle. Ollaankohan vielä Kekkosen ajassa kun siitä ei edelleenkää uutisoida. Ruotsissa aikanaa uutisoitiin ja sieltä minäkin sen tiedon sain. Olisi mielenkiintoista tietää minkälainen tapaus se olikaan.

        Ortodoksit vihaa luterilaisia katolisia ei ne mitään paskaa välitä Jeesuksen uskoisista muu heimoista.

    • Anonyymi

      Gagga!

    • Anonyymi

      Putin patsas hanke etenee Lieksassa!

      • Anonyymi

        No ei toi mitään Venäjällä on Stalin ja budha patsaita....

    • Anonyymi

      Tuleeko se jätkänpahtaan tuntumaan, vaiko Pankakoskelle?

      • Anonyymi

        siitä tulee pöydänpuristajapatsas.ylimeilinen kääpiö turvautuu pöytään ku on menny sota persiilleen.

      • Anonyymi

        Paskakoskele kommariputinin patsas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siitä tulee pöydänpuristajapatsas.ylimeilinen kääpiö turvautuu pöytään ku on menny sota persiilleen.

        Ukko pienenee kokoajan.

    • Anonyymi

      Joko ribulipaska valuu ituhipiltä?

    • Anonyymi

      Iltalehti on lähinnä oppimattoman rahvaan tietokanava maailmasta.

      • Anonyymi

        Pitäähän oppimattomalla rahvaalla olla jokin tietokanava.
        Itsekin olen oppimatonta rahvasta, mutta pärjännyt elämässä ihan kohtalaisesti. Olen lukenut myös Iltalehteä, lisäksi paljon muutakin, joten olen pysynyt kartalla jotenkuten.
        Rahvashan tätä maata pyörittää, meitä on eniten. Lopultakin harva tienaa yli 6000 €/ kk, niinkuin tämä Lieksan uusi pomo. Miten kenenkään työn arvo voi olla noin korkea? Ymmärrän vielä tuon suuruiset palkat valtakuntaa johtaville, mutta meitä on tässä kylässä vain 10000 päätä.
        Mahtaa olla ylimmällä johtajalla palkka se 10000 €, eli euro per asukas, riittäneekö edes sekään.
        Mitähän se 6000 euron pomo tehnee työkseen, sitä ei Iltalehteä lukeva rahvas tiedä eikä käsitä.
        Ei se isopalkkainen käsitä, miten joidenkin on elettävä jopa 600 € per kuukausi. Syötävä, juotava ja maksettava laskunsa. Ihmisiä ovat molemmat, mutta niin etäällä toisistaan.

        Enemmistö tienaa 500-1000€ kk

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enemmistö tienaa 500-1000€ kk

        Ihan hyvä eläke ja jos ei riitä, taskun pojalta voi raapia ylijäämää ruskiruplia.

    • Anonyymi

      Joo justtiisa, niinpä nii, sehä on selevä.

    • Anonyymi

      et ollut ees silloin syntynyt idiootii ne lääkkeet

    • Anonyymi

      Mä moikkasin Puttinia kun sen autosaattue meni ohi jokunen vuosi sitten Mannerheimintiellä. Mulla oli firabelihommista semmoinen puolitoistametrinen pahvikääryle kun nostin sen ilman mustan autoletkan kohdalla. yllätys oli melkoinen kun presidentti Puttin vastasi siihen reilulla käden heilautuksella. Suomalainen poliisi seisoi vierelläni ja katsoi tuimasti sanoessani että se oli vain ystävällismielinen ele naapurivaltion päämiehelle. vastaus tosin hieman yllätti häneltä sanoessaan kuuluvalla äänellä se oli oikein tehty. niin olikin mielestäni siinä mielenkiintoisessa tilanteessa. A vot kyllä se siitä vielä lutviutuu.

    • Anonyymi

      Mitä väliä keitä ilmassa lentelee.Pää asia on etteivät pommita.
      Eiväkä aiheuta vahinkoja.

      • Anonyymi

        Jos näkyy Heineken merkki voi palauttaa kääntää toiseen suuntaan.

    • Anonyymi

      Putinilla on parkkinson ja alzhaimeri. Kuolee pian, mutta sehän ei ttarkoita älyttömyyden loppua. Se jatkuu.

    • Anonyymi

      Putten pää senkun pyöristyy!

      FIFA on päättänyt, että putinin päästä tehdään mm jalkapallo!

      • Anonyymi

        Venäjä kertoo laittaneensa Iskander ohjuksia Itärajalle, siis ydinohjuksia ja ukailee Suomea ydiniskulla jos liitymme Natoon? Sanovat ettei heille saa tehdä ydiniskua takaisin koska he ovat kuolemattomia ja atomipommi ei tehoa heihin kun oavat niin viisaita.

        Venäläiseen kulttuuriin kuuluu uhkailu jo lapsesta asti aletaan uhkailla.
        Venäläisen lapsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä kertoo laittaneensa Iskander ohjuksia Itärajalle, siis ydinohjuksia ja ukailee Suomea ydiniskulla jos liitymme Natoon? Sanovat ettei heille saa tehdä ydiniskua takaisin koska he ovat kuolemattomia ja atomipommi ei tehoa heihin kun oavat niin viisaita.

        Ydinohjuksiahan on ollut rajoillamme jo iät ja ajat, eli ei siinä ole mitään uutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä kertoo laittaneensa Iskander ohjuksia Itärajalle, siis ydinohjuksia ja ukailee Suomea ydiniskulla jos liitymme Natoon? Sanovat ettei heille saa tehdä ydiniskua takaisin koska he ovat kuolemattomia ja atomipommi ei tehoa heihin kun oavat niin viisaita.

        Venäjä on uhkaillut ryöstellyt Suomesta ennen ruotsista viimeiset 2000 vuotta.

    • Anonyymi

      Miksi tuosta ilmatilaloukkauksesta ei ole uskallettu kirjoittaa. Kamuttaja ei tunnu pelkäävän jälkiseurauksia.

      • Anonyymi

        Kamuttaja ei taida pelätä mitää eikä ketää. Olisi hyvä kaupunginjohtaja meille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kamuttaja ei taida pelätä mitää eikä ketää. Olisi hyvä kaupunginjohtaja meille.

        Se on jo niin vanha ukko ettei viikatemieskään sitä huoli. Espoossa elää kituuttaa ihmisten harmina.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se on jo niin vanha ukko ettei viikatemieskään sitä huoli. Espoossa elää kituuttaa ihmisten harmina.

        Viikatemies yritti kerran, mutta viikatteesta katkesi terä.
        Siitä lähtien on kiertänyt minut metrien päästä.

      • Taidan tulla bunkkeriini Piiroilouhille, sinne ei pommit yllä.

    • Anonyymi

      Aloitus koski 50- lukua. Kamuttaja on nähnyt ilmeisesti MIG-19 hävittäjiä. Minä olin tuolloin ilmeisesti kapaloiässä, enkä asunut Lieksassa. Korean sota silloin oli meneillään. Eikä kaukana Vietnamin sotakaan.
      Tuo kyseinen hävittäjätyyppi oli ensimmäinen vaakalennossa yliääninopeuteen pystyvä. Suomen ilmavoimien hankkima MIG-21 oli alansa huippua tuohon aikaan. MIG-21F konetyyppi oli ilmavoimien ensimmäinen ja tällä hetkelläkin ainoa kaksinkertaiseen äänennopeuden ylittänyt lentokonetyyppi.

      PS. Mukavaa huomata kamuttajan kommentoivan edelleen, vaikka osa kommentoijista täällä, ovat kohtuuttoman yksinkertaisia.

      • Anonyymi

        f-22 raptor kulkee kyllä 2.3mach lue korkeajännitystä enemmän

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        f-22 raptor kulkee kyllä 2.3mach lue korkeajännitystä enemmän

        Kyse ilmavoimiemme koneista. The F-18 Hornet can reach Mach 1.8.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyse ilmavoimiemme koneista. The F-18 Hornet can reach Mach 1.8.

        No ei varmaan Venäläisillä ole ollut silloin 70 vuotta sitten noita koneita. Älä siinnä höpelöi.

    • Anonyymi

      Taisi iltaloma peruuntua noilta vanjoilta.

      • Anonyymi

        Noin tavoin kun tykkitorni lentää taivasta kohti, niin rysZät pääsevät venäläisten taivaaseen, heti. Sillä siellä on joku, sellainen Piruakin pahempi ohjaamassa Kremlin laitumia. En kerro enempää siitä. Se on tuleva kaikille rysZille.

        Siellä on Isä Aurinkoinen jo kärventymässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä on Isä Aurinkoinen jo kärventymässä.

        Ei ole hän Venäläisten taivaassa, hänhän oli Gruusialainen nykyinen Georgia heillä on omat sekunda taivaansa.

      • Anonyymi

        Hävittäjälentäjillä on matosia hampurilaisia eväänä.

    • Anonyymi

      Mistähän Venäjä silloin varoitti Suomea.

    • Anonyymi

      "Kyseessä oli selvästi venäläiset koneet."

      Miten ne tunnistit, että selvästi ?

      • Anonyymi

        Aattele nyt ihan ite. Kun Suomella ei ollut suihkuhävittäjiä, niin mitä veikkaisit,?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aattele nyt ihan ite. Kun Suomella ei ollut suihkuhävittäjiä, niin mitä veikkaisit,?

        Joss kamu muistaa vuojen vi ärin tai olivat ruotsalaisia.

    • Anonyymi

      Suomi kuuluu Venäjälle ja he tulevat ottamaan omansa ja hyvä niin.

      • Anonyymi

        Ruotsi ottaa omat maansa takaisin ja Viro mitä stalinistit ja kasakat ryösteli.

    • Anonyymi

      60-luvun alkupuolella kaakkois-Suomessa Rautjärven kohdalla oli normaalia venäläisten helikopterien vierailut Suomen puolella. Samoin venäläiset hävittäjät lentelivät rajan pinnassa jatkuvasti ja välillä tuli myös rajaloukkauksia mutta pääasiassa rajaloukkauksia tekivät venäläiset helikopterit. Kerran kopteri lensi kotitalomme yltä niin matalalla että vaahterasta katkesi ilmavirran takia oksa. Oli jännät paikat kun lentäjän kanssa katseemme kohtasivat. Olin silloin 7v vanha. Näistä jutuista ei silloin puhuttu eikä jälkeenpäinkään jota suuresti ihmettelen.

      • Anonyymi

        Se oli silloin sitä suomettumisen aikaa, ei puhuttu ettei vain suututeta iivanaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli silloin sitä suomettumisen aikaa, ei puhuttu ettei vain suututeta iivanaa.

        Suomessa kasakoitten rystelyä tataarien ollut aina juutalaisten. Kristityt ollut kovilla .

    • Anonyymi

      Miss on Venäjä puolella lähin lentotukikohta, mistä koneet voisi iskeä Lieksaan. Lieksa on sijainniltaan aika strategisessa kohdassa.

    • Anonyymi

      Tänään oli iivasnan pommikone Kolin yläpuolella tosi korkealla.

      • Anonyymi

        Sallan kohdalla tukikohta kuolassa ja Laatokan itä. Pietarissa...

    • Anonyymi

      Kännykästä voi seurata ilmassa näkyvän lentokoneen reitin, mikä on koneen tyyppi, onko matkustaja- vai sotilaskone ja paljonko mahtuu matkustajia. Muuten nyt Venäjälle autoa tankkaamaan rajat aukee.

      • Anonyymi

        Et helvetissä vie niille enää rahaa sinne ne ostaa aseita.

    • Anonyymi

      Suomen yllä lentäneet koneet olleet varmaankin niitä jotka Suomi varasti Neuvotoliitolta itsenäisyytensä alussa.

      • Anonyymi

        Yle areenasta löytyy ohjelma "vuolaana virtaa vuoksi" jossa tämä Suomalaisten konevarkaus selvitetään. Suomi lupasi Neuvostoliittolaisille lentäjille suuren maksun ja Suomen kansalaisuuden jos he varastavat lentokoneita Neuvostoliitolta ja tuovat Suomeen. Rahan ahneet lentäjät toteuttivat tämän ja toivat koneet. Suomi taas tapojensa ja epärehellisyytensä mukaan petti nämä lentäjät,ei antanut rahoja eikä kansalaisuutta vaan palautti heidät Neuvostoliittoon. Siitä ei kerrottu oliko näillä varastetuilla koneilla siunausta kierolle Suomelle.

        Siinä käynyt niin että rosvo rosvolta varastaa.

    • Anonyymi

      Kamuttajan uni tai houre.

      • Anonyymi

        Mitä sinä nyt hourit, mikä on Kamun uni?

    • Anonyymi

      Tapahtunut tosiasia, minunkin ukkini muistaa tapauksen.

      • Anonyymi

        Olen tuossa jututtanut monia vanhoja asiasta. Kyllä moni heistä on muistanut tapauksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen tuossa jututtanut monia vanhoja asiasta. Kyllä moni heistä on muistanut tapauksen.

        Se oli MIG-21 hävittäjä ja lensi Viekin päällä hyvin matalalla, kertoi eräs tuttuni aikoinaan.

    • Anonyymi

      Kohta näette Liesan yllä pommikoneita kun Islanti valloittaa Suomen.

      • Anonyymi

        Ja eskimot tiputtelee lumipalloja pommiluukusta.

    • Anonyymi

      ei o l e ol lut neeukun koneita, kamu-ukko omuistaa i han väärin.

      • Anonyymi

        Olisko hissa lentänyt tekosiivillä räpytellen "markkinan" kanssa?

      • Anonyymi

        Taisi olla sitten kiinalaisia jotka suuniteli veljeskansan valloitusta.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisi olla sitten kiinalaisia jotka suuniteli veljeskansan valloitusta.

        Onko liksalaiset kiinalaisten veljeskansa???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko liksalaiset kiinalaisten veljeskansa???

        Kiinalaislla on paljon liksaa kun ne tulee lappiin turisteina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisi olla sitten kiinalaisia jotka suuniteli veljeskansan valloitusta.

        Niillä on sinisiä koneita Kiinalla ja asepukuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinalaislla on paljon liksaa kun ne tulee lappiin turisteina.

        Suomesta jaetaan työpaikat niille

    • Anonyymi

      Olen pannut hävittäjässä 🧔🏻

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasta 100 000 kuollutta 70 000 haavoittunutta.

        Haavoittuneita on yleensä n4-7 kertaa enemmän. Joten väitteesi on väärin.

    • Anonyymi

      Tuo aloituksen juttu oli aika kiinnostava.

    • Anonyymi

      Jostain muistan lukeneeni, että Rissalan lentokentän, joka on myös sotilaskenttä, päältäkin olisi venäläiset käyneet suihkareilla pyyhkäisemässä 60-luvulla.

      • Anonyymi

        Kyllä siitä oli joskus lehdissä maininta, mutta siihen jäi, oli muka luvallinen lento.

      • Anonyymi

        Tehän hyvin erotatte avaruusalukset toisistaan.

    • Anonyymi

      Ei o le neeukku täällä luvatta lennellyt. Silloin näyteltiin koko maaailmalle suurta ystävyyttä eikä ssiihen sovi karkeat ilmatilan loukkauset. Olisihan niille ystävyyspuheille silloin koko maailma nauranut.

      Avvvaus on unennäköjä.

      • Anonyymi

        Siellä on moni nähnyt se. Ne ovat jo tuommosia yli70 v. Minäkin tunnen pari jotka muistaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä on moni nähnyt se. Ne ovat jo tuommosia yli70 v. Minäkin tunnen pari jotka muistaa.

        Minun äiti muistaa tapauksen Hän on 84 v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun äiti muistaa tapauksen Hän on 84 v.

        Lieksassa on paljon enemmän vanhoja ihmsiä jotka eivät muista kuin niitä jotka "muistavat".

      • Anonyymi

        Eikä Saksa hykännyt venäjälle, vaan se oli erikoisoperaatio, siis samanlainen kuin venäjällä on nyt Ukrainaan. Saksa oli silloin ystävyysmatkalla venäjälle.

    • Anonyymi

      "Eikä Suomalaisilla hävittäjillä olisi ollut mitään motiivia käydä lentämässä muodostelmassa niin lähellä itärajaa."

      Harhoja, olisiko venäläisillä ollut isompi motiivi lentää Suomen puolella?

      • Anonyymi

        Miksi EI muodostelmassa, miksi muodostelma todisti ne venäläisiksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi EI muodostelmassa, miksi muodostelma todisti ne venäläisiksi?

        No eei kamu-ukko näihin vastaa. Heittää vain jotain mutta eipä perustele.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eei kamu-ukko näihin vastaa. Heittää vain jotain mutta eipä perustele.

        No ei kai Kamu tiedä sitä miksi ne oli muodostelmassa, kysy venäläisiltä miksi olivat.

    • Anonyymi

      Kax Fouga Magisterii olivat iliman yhtään pommii ei kk.ta panin vielä lennossa imuaukkoon

    • Anonyymi

      Juutalaiset niitä ortodoksit ja helluntaivaparit on tuonut Suomeen niiden TV7 ja irrtv.

    • Anonyymi

      Teillä on sitten sirpale suojat valmiina kun on kokemusta.

    • Anonyymi

      Onko ryssä rehellinen ja luotettava? Meillä suomalaisilla on siitä luultavasti paras tietämys ja kokemus. Me luultavasti osaamme parhaiten lukea ja päätellä mitä he tarkoittavat. Mutta ei se yleensä tarkoita sinne päinkään mitä he sanovat. Pitää tulkita ja vielä sen jälkeenkin ajatella mitä he haluavat ja mihin pyrkivät. Mitään yhteistä yhteistyötä ei ole vaan kaikki tapahtuu heidän ehdoillaan niin kuin he itse toteavat ja vaativat.

      • Anonyymi

        Siksipä viisainta olisi sulkea raja ja lopettaa kaikki viisumit, tai laittaa niiden hinnaksi 5000e kappale, puolin ja toisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksipä viisainta olisi sulkea raja ja lopettaa kaikki viisumit, tai laittaa niiden hinnaksi 5000e kappale, puolin ja toisin.

        Tässä lentää venäläisten tankin osia Ukrainan yläpuolelle.
        https://www.youtube.com/watch?v=DZahSe0tfcc

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      #Eräs tapahtui viiskytluvulla.#

      Niin vähän tarkemmin, 1951 vai 1959?
      Kerro milloin Suomi sai ensimmäiset suihkarinsa.

      Muunna höpinät tiedoksi.

      • Anonyymi

        Ei kaamu vastaa, on se jo nähty. Lieneekö ylimielinen.

    • Anonyymi

      Tässä wikistä poimittu vastaus arvailuihin:

      "Kuusi DH.100 Vampirea Isosta-Britanniasta vuonna 1953".

      Että silleen. Taisivat olla Suomen koneita

      • Anonyymi

        Taas on yksi lieksalaismyytti murrettu; olivatten omia koneita jos oli 50-luvulla lenneellyt suihkareita Llieksasa ollenkaan.

        //Myytinmurtaja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas on yksi lieksalaismyytti murrettu; olivatten omia koneita jos oli 50-luvulla lenneellyt suihkareita Llieksasa ollenkaan.

        //Myytinmurtaja

        Et taida olla liioilla älynlahjoilla varustettu, mutta minkä sille voit jos sait huonot geenit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et taida olla liioilla älynlahjoilla varustettu, mutta minkä sille voit jos sait huonot geenit.

        Noinko alas on kamu vajonnu kun eis tuon parempaa keksi. Todista nyt ensin että wikipedia on väärässsä.

        //Myytinmurtsaja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noinko alas on kamu vajonnu kun eis tuon parempaa keksi. Todista nyt ensin että wikipedia on väärässsä.

        //Myytinmurtsaja

        Noita Wiki tieteilijöitä tuntuu olevan joka oksalla. Sanottiinko Wikissä, että hävittäjät oli suomalaisia? Ja mitä kamu tähän nyt liittyy senkin pöperö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noita Wiki tieteilijöitä tuntuu olevan joka oksalla. Sanottiinko Wikissä, että hävittäjät oli suomalaisia? Ja mitä kamu tähän nyt liittyy senkin pöperö?

        Sanottiinko jota oli venäläisiä? Kai kmaul iittyy kun tämän avauksen tekijä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noita Wiki tieteilijöitä tuntuu olevan joka oksalla. Sanottiinko Wikissä, että hävittäjät oli suomalaisia? Ja mitä kamu tähän nyt liittyy senkin pöperö?

        Jos wikiin et luota niin mikä on oma tietolähteesi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noita Wiki tieteilijöitä tuntuu olevan joka oksalla. Sanottiinko Wikissä, että hävittäjät oli suomalaisia? Ja mitä kamu tähän nyt liittyy senkin pöperö?

        ""Sanottiinko Wikissä, että hävittäjät oli suomalaisia? J"""

        Aika tyhmä on kysymyksesi. Wikissä sanotaaen ""Kuusi DH.100 Vampirea Isosta-Britanniasta vuonna 1953". Tuosta päättelisin että eivät oleet venäläisiä. Suomen omia Vampireja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ""Sanottiinko Wikissä, että hävittäjät oli suomalaisia? J"""

        Aika tyhmä on kysymyksesi. Wikissä sanotaaen ""Kuusi DH.100 Vampirea Isosta-Britanniasta vuonna 1953". Tuosta päättelisin että eivät oleet venäläisiä. Suomen omia Vampireja

        Katso mihin olivat sijoitettu, ei varmasti suorittaneet Lieksan yläpuolella valvontalentoja laivueena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katso mihin olivat sijoitettu, ei varmasti suorittaneet Lieksan yläpuolella valvontalentoja laivueena.

        Täh ??!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täh ??!!

        Tietosi taisi loppua Wikiin hahah haa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietosi taisi loppua Wikiin hahah haa.

        Eikun kamu- u kkoon loppuivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katso mihin olivat sijoitettu, ei varmasti suorittaneet Lieksan yläpuolella valvontalentoja laivueena.

        Kaoko Suomi on Suomen ilmavoimien lentelyaluetta. Mikssi pyörisivät vain kotikentän ympärillä, häh.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaoko Suomi on Suomen ilmavoimien lentelyaluetta. Mikssi pyörisivät vain kotikentän ympärillä, häh.?

        Jaa että oikein suomettumisen aikana kävivät mahtailemassa Venäjän rajan lähellä oikein laivueena. Oletko hieman jälkeenjäänyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa että oikein suomettumisen aikana kävivät mahtailemassa Venäjän rajan lähellä oikein laivueena. Oletko hieman jälkeenjäänyt?

        Kekkonen päätti näyttää suoomen muskeleita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa että oikein suomettumisen aikana kävivät mahtailemassa Venäjän rajan lähellä oikein laivueena. Oletko hieman jälkeenjäänyt?

        Mitäs erikoista siinä on jos Suomen koneet lentävät Suomen ilmatilassa ? Miten on luonnollisempaa jos ne olivat itänaapurin koneita ? Sehän vasta outoa olisikin.

    • Anonyymi

      pommitiko ne lieksaa niinkuin joku vanha muisteli?

      • Anonyymi

        Sota aikaan on pommitettu Lieksaa, ei sen jälkeen.

    • Anonyymi

      Kohta kuullaan enemmän hävittäjien jyrinää kun sotaharjoitukset alkaa talvella.

    • Anonyymi

      Ei 1950-luvulla Venäjällä edes ollut hävittäjiä eikä mitään muutakaan omaa sotakalustoa.

      • Anonyymi

        Kyllä oli paljonkin.

      • Anonyymi

        Ei ollut venäjällä omaa vain mitä saivat lainaksi Suomesta.

    • Anonyymi

      #Mitäs erikoista siinä on jos Suomen koneet lentävät Suomen ilmatilassa ? #
      Tietysti olisi outoa jos Suomen koneet lentelee Suomessa, ryssän koneethan täällä vain saa lennellä!

      • Anonyymi

        Kohta ne ryykäsee Suomeen hakemaan helppoja voittoja,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohta ne ryykäsee Suomeen hakemaan helppoja voittoja,

        Suomi ryykäsee takaisin.

      • Anonyymi

        Voittaa se lopulta kuitenkn vaikka vähän takkuaa ensin.

    • Anonyymi

      minne kamu hävisi kun ei ole p uolustamasssa oppeujaan?

    • Anonyymi

      Eilen lensi tästä yli suihkari, varmaan venäläinen kun suomalaislle ei ole mitään syytä lennellä Suomessa.

      • Anonyymi

        Oletko huomannut, että tapahtumasta on kulunut jo 70 vuotta, joten aika on muuttunut. Tiedoksi sinulle menneisyyteen jämähtänyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko huomannut, että tapahtumasta on kulunut jo 70 vuotta, joten aika on muuttunut. Tiedoksi sinulle menneisyyteen jämähtänyt.

        Ihan sama montako vuotta, vaikka 100. Suomen koneet ne vaan lentelee Suomessa ja on aina lennelleet eivätkä usko kamun kieltoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan sama montako vuotta, vaikka 100. Suomen koneet ne vaan lentelee Suomessa ja on aina lennelleet eivätkä usko kamun kieltoja.

        Onks kamu kertonut kieltäneensä. Sää tarttet hoitoo jos luet tullaisen väitteen jostain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onks kamu kertonut kieltäneensä. Sää tarttet hoitoo jos luet tullaisen väitteen jostain.

        Oon se sanonu. Sanoo jott a Suomen koneilla ei o le mitään asiaa l e nnellä rajojen lähellä. Kun iskä sanoo mulle jotta sinulla ei oo m itään asiaa viinakauppaan niin eiks se o lekin kielto mennä viinakauppaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oon se sanonu. Sanoo jott a Suomen koneilla ei o le mitään asiaa l e nnellä rajojen lähellä. Kun iskä sanoo mulle jotta sinulla ei oo m itään asiaa viinakauppaan niin eiks se o lekin kielto mennä viinakauppaan.

        Vajakilla näkyy olevan paha lukihäiriö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vajakilla näkyy olevan paha lukihäiriö.

        Mikä on va jakki Onko tuo jokku tiibtin eeläin?????????????????????????????????????????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on va jakki Onko tuo jokku tiibtin eeläin?????????????????????????????????????????

        Ei kun sinä se olet, kun et osaa kirjoittaa.

    • Anonyymi

      Näitkö kamu siipien alapuolellaa punatähdet. JOs et nähny niinole ihan hiljaa?

    • Anonyymi

      Lensidkö nuo varmasti ylläpuolellad. Minämuistelen nähneeeni ne Liekan alaapuolella.

      • Anonyymi

        Niin, jossain Alakylällä vai olisko olleet Rantakylällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, jossain Alakylällä vai olisko olleet Rantakylällä.

        Ne lähti nousuun Alakylällä ja pääsi täyteen korkeuteensa Yläkylällä.

    • Anonyymi

      Kerrro kamu missä sinä niitä koneita fkatselit ihanko pieelisentiellä seisten?

      • Anonyymi

        elä kysy, ei kamu vasstoo, ei se oo vaztaannut ennenkään. Rahvaz kun kyselöö niin tyhmiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        elä kysy, ei kamu vasstoo, ei se oo vaztaannut ennenkään. Rahvaz kun kyselöö niin tyhmiä.

        pfaztataei soo pazfata rahfaz kysy

    • Anonyymi

      Kamu kiipesi kaarisillolle ihan huipulle niin näki selevvään Taalinin kuvan siipiin alapinnassa.

      • Anonyymi

        No sittenhän asia ol selevä ei eppäilyykkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sittenhän asia ol selevä ei eppäilyykkään.

        Ei Isä Aarinkoenen ennee ollu vallassa kun aarinkoesen lapset sae hävittäjjii.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Isä Aarinkoenen ennee ollu vallassa kun aarinkoesen lapset sae hävittäjjii.

        MIG-15 hävittäjiä oli jo Korean sodassa. Tiedätkö milloin tuo sota oli ja milloin Stalin kuoli?

    • Anonyymi

      Mitenkähän pitkään venäjälläkään pysyvät ilmassa. Eivät uskalla edes ukrainan ilmatilaan mennä.

      • Anonyymi

        Ne tuleekin sitten lentelemään Lieksan yläpuolelle.

    • Anonyymi

      Kohta kuuluu kummia Venäjältä.

    • Anonyymi

      Pakolaisia tulee pien yli rajan ja paljon!

    • Anonyymi

      Olisit käskenyt pysähtymään.

    • Anonyymi

      Liikkeellä on tosiaan ollut jotain koneita, jotka pelkäävät ilmoittaa tunnuksiaan. Siinähän olisi ilmatorjuntajoukoille harjoitusmaaleja..

    • Anonyymi

      Eilen kävi hattuvaaran alueella venäläisiä koneita kaksi kappaletta.

      • Anonyymi

        Siihen Inarin suorallekko ne laskeutui ja siitä rullasivat Lehmivaaran kautta Hattuvaaran kylälle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siihen Inarin suorallekko ne laskeutui ja siitä rullasivat Lehmivaaran kautta Hattuvaaran kylälle?

        Polta nyt piipullinen rauhassa ja mieti. Hattuvaaran yläpuolella on ilmatilaa, voitko uskoa tai jopa ymmärtää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Polta nyt piipullinen rauhassa ja mieti. Hattuvaaran yläpuolella on ilmatilaa, voitko uskoa tai jopa ymmärtää?

        Et maininnut ilmatilasta mitään jossa koneet yleensä lentää, puhuit alueesta ja varmaan tarkoitit maa-aluetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et maininnut ilmatilasta mitään jossa koneet yleensä lentää, puhuit alueesta ja varmaan tarkoitit maa-aluetta.

        Jaa niin no minä en muistanut, että sinä kävit armeijan matalalennostossa, jossa lentokoneet lentää maata pitkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa niin no minä en muistanut, että sinä kävit armeijan matalalennostossa, jossa lentokoneet lentää maata pitkin.

        Turvallisempi se on lentää hiljaa ja matalalla kuin kovaa ja korkealla. Matalalta jos putoaa ei käy niin pahasti, niin meille matalalennostossa opetettiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turvallisempi se on lentää hiljaa ja matalalla kuin kovaa ja korkealla. Matalalta jos putoaa ei käy niin pahasti, niin meille matalalennostossa opetettiin.

        Matalalento se vasta vaarallista on, siinnä voi sotkeentua lillukanvarsiin.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peruskoulujen yläluokilta on jo värvätty 14 v ikäisiä.

        Hyvä kun tulee nuoria riuskoja solttuja Venäjälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kun tulee nuoria riuskoja solttuja Venäjälle.

        Lapsisotilaita värväävät.

      • Anonyymi

        Putin on natsi kun julistaa liikekannallepanon suojellakseen venäjää, kun itse sotivat Ukrainassa. Aikamoinen mätäaivo se on, tai kuppa siltä on aivot pehmittänyt, kun on ihan samanlainen kuin Hitler. Hiterillähän oli myös erikoisoperaatio toisessa maailmanodassa.

    • Anonyymi

      300 000 ei ole todellinen määrä. sillä asetuksen pykälä 7 kertoo todellisen määrän, mutta se on salainen.

    • Anonyymi

      Pitäisiköhän leiksalaisten lähteä auttamaan Ukrainaa, meillä on jo into päällä, pyssyt vain puuttuu.

      • Anonyymi

        Susimetsästäjää joutaisi lähettää Ukrainaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Susimetsästäjää joutaisi lähettää Ukrainaan.

        Nehän saisikkin siellä ryssiä ammuttua, mutta ituhipit olisi rintaman takana takalinjassa puita halaamassa ja ihmettelmässä kun ei susia näy sota-alueella. Sitten tekisivät yhteisen päätelmän luken kanssa, ettei susia ole yhtään Ukrainassa.

    • Anonyymi

      No ei kyllä ou ikinä ollu Liekan piällä!

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        En minkään usko susia koskaan olleen Lieksan päällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En minkään usko susia koskaan olleen Lieksan päällä.

        On niitä ympäri Lieksaa, laskuvarjoilla tiputtaat lisää.

    • Anonyymi

      Tänään kuultiin Lieksan ja Venäjän rajalla Venäjän hävittäjien ääniä ja näkyikin, vaikea sano kummalla puolen rajaa olivat kun korkeutta oli kohtalaisesti.

      • Anonyymi

        Olis vitsit vähissä sinullakin turpauuno jos asuisit muutaman kilometrin päässä rajasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olis vitsit vähissä sinullakin turpauuno jos asuisit muutaman kilometrin päässä rajasta.

        Tsetshenian rosvopäällikkö Ramzan Kadyro, tuo kyrvännäköinen äijä kehottaa kyttämääm Ukrainaa vastaan ydinaseita. Tuommoinen äijänmulkku ei itse uskalla mennä etulinjaan ukrainaan vaan on putinin sängyssä putinin kyrvänimijänä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olis vitsit vähissä sinullakin turpauuno jos asuisit muutaman kilometrin päässä rajasta.

        Niin kyllä ne kehä ykkösen sisällä virnuilee mutta täällä ei naurata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin kyllä ne kehä ykkösen sisällä virnuilee mutta täällä ei naurata.

        Jos Se tulee rajan yli ei ne tästä kohtaa tule vaan etelästä ja ottaa
        Hesan ensin.

    • Anonyymi

      Kohta on venäläisiä pommikoneita Lieksan yläpuolella.

    • Anonyymi

      Sotien jälkeen EI Lieksan yllä ole lentänyt itänaapurin koneita.

      • Anonyymi

        Paitsi ne neljä hävittäjää, ei muita.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi ne neljä hävittäjää, ei muita.

        Hahaahaaaa, mitä ne olisi lIekan päällä tehneet, onko Lieksa sotilaallisestsi niin tärkeä paaikka ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hahaahaaaa, mitä ne olisi lIekan päällä tehneet, onko Lieksa sotilaallisestsi niin tärkeä paaikka ?

        Ne on lieksassa narussa ja lentävät ympyrää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hahaahaaaa, mitä ne olisi lIekan päällä tehneet, onko Lieksa sotilaallisestsi niin tärkeä paaikka ?

        Eläköön nyt löytyi henkilö joka voi voittaa vuoden yksinkertaisimman ihmisen tittelin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eläköön nyt löytyi henkilö joka voi voittaa vuoden yksinkertaisimman ihmisen tittelin!

        Hadrmittaako kun jäit pitkästä aikaa tokaksi. KOeta ensi vuonnaa uudellaa innolla jos taaas uusisit mestaruutesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hadrmittaako kun jäit pitkästä aikaa tokaksi. KOeta ensi vuonnaa uudellaa innolla jos taaas uusisit mestaruutesi.

        Jos sinä olet mukana niin muilla ei ole mitään mahdollisuuksia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sinä olet mukana niin muilla ei ole mitään mahdollisuuksia!

        Pöljä väittelee itsensä kanssa.

    • Anonyymi

      Ei mene kauan kun näette venäläisiä pommareita Lieksan yläpuolella.

      • Anonyymi

        Rajan yli tuli tänään kolme miestä jotka kurvarit sai kiinni.

    • Anonyymi

      Pommikoneita on tuotu jo Suomen rajan lähelle.

    • Anonyymi

      Voi tätät riemua kun pommikoneita on jo Suomen lähellä,toivottavasti iskevät ja heti eiköhän suomalaisilta rakkikoirilta kita mene sitten kiinni, iskua ovat ihan itse kerjänneet.

      • Anonyymi

        Ne muuten on varustettu taktisilla atomiaseilla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne muuten on varustettu taktisilla atomiaseilla!

        Pitäsikö lähettää kaukopartio tuhoomaan ne koneet ja räjäyttämään pommit siellä Vennään puolella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäsikö lähettää kaukopartio tuhoomaan ne koneet ja räjäyttämään pommit siellä Vennään puolella.

        Ei sinne kyllä kannata lähteä tarpomaan, polkuja menee ristiin ja rastiin ja upottavia soita riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sinne kyllä kannata lähteä tarpomaan, polkuja menee ristiin ja rastiin ja upottavia soita riittää.

        Tunnetaan alue, on oltu monesti.

    • Anonyymi

      Eipä oo kamu vastannut kahteen kysymykseen !
      "Eräs tapahtui viiskytluvulla." Mihin aikaan viiskytlukua ja mikä ERÄS, onko kamu nähnyt useitakin.

      "Kyseessä oli selvästi venäläiset koneet." Mistä tunnisti ne SELVÄSTI venäläisiksi.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        MIllonkas kamu oes vastannu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuli VEKUN ammus niin lähelle, kypärä nousi kiertoradalle!

        Varmaan tärähti myös aivorasiaan pahasti, eli saattaa päätä juilia muutaman päivän jos henkiin jäi.

      • Anonyymi

        Mistäs sitä pitäisi kirjoittaa? Sinun muistelmiako vanhoista ajoista tai tekemisistäsi? Ukrainan sota on ajankohtaisempi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistäs sitä pitäisi kirjoittaa? Sinun muistelmiako vanhoista ajoista tai tekemisistäsi? Ukrainan sota on ajankohtaisempi.

        Taitaa olla venäläisten tankeissa töpäkät kranaatit, kun ei jää kuin kuoppa maahan.
        https://www.youtube.com/watch?v=cxwWtkkk3tE

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistäs sitä pitäisi kirjoittaa? Sinun muistelmiako vanhoista ajoista tai tekemisistäsi? Ukrainan sota on ajankohtaisempi.

        Tottakai se liippaa niin kovasti Lieksaa kun taistelut riehuu aivan rajalla, joten Ukrainan sodasta pitää kirjoittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai se liippaa niin kovasti Lieksaa kun taistelut riehuu aivan rajalla, joten Ukrainan sodasta pitää kirjoittaa.

        Häh missä Lieksan rajalla taistellaan???

    • Nyt ei ou taenneet Lieksan yläpuolella lennellä ennee, vae outtako nähnneet?

      • Anonyymi

        Täällä Ruunaalla nähty idän suunnalla peri kertaa hävittäjiä, voi olla Suomen puollella käyneet kun ovat aika matalalla näkyy selvästi ja ääni kuuluu hyvin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä Ruunaalla nähty idän suunnalla peri kertaa hävittäjiä, voi olla Suomen puollella käyneet kun ovat aika matalalla näkyy selvästi ja ääni kuuluu hyvin.

        Onko tässä kyseessä vihollisen mielen nostatus kun kypärät lentää korkealle?
        https://www.youtube.com/watch?v=PqLkYhFwLMA

      • Anonyymi

        Hyvä se on taisteluhenkeä nostattaa välillä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsotaan kun tullaan rajan yli niin hyymyy hyytyy

        Tervetuloa kouluttamattomat vajakit! Ei pidä yllättyä jos tulee sissit vastaan ja kuulaa kalloon. Ryssät on tyhmiä, sen näkee jo Ukrainan sodassa. Nyt jo kuollut 75 000 ryssää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tervetuloa kouluttamattomat vajakit! Ei pidä yllättyä jos tulee sissit vastaan ja kuulaa kalloon. Ryssät on tyhmiä, sen näkee jo Ukrainan sodassa. Nyt jo kuollut 75 000 ryssää.

        Venäläisiä taistelijoita tauolla ja prikaatinkenraali juo kaksinkäsin vodkaa.😄
        https://www.youtube.com/watch?v=2E0b6l-AnJw

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläisiä taistelijoita tauolla ja prikaatinkenraali juo kaksinkäsin vodkaa.😄
        https://www.youtube.com/watch?v=2E0b6l-AnJw

        Pelottavan näköistä porukkaa, voi vaikka vahingossa ampua jonkun.

    • Anonyymi

      Sota saa aikaan pelon, sitä voi yrittää karkoittaa vaikka viinan voimalla?!

      • Anonyymi

        Iivanoita viina innostaa hyökkäämään vaikka ruosteinen rynkky aseena ilman kuteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iivanoita viina innostaa hyökkäämään vaikka ruosteinen rynkky aseena ilman kuteja.

        Hapankaalia ja votkaa, niillä ryssät tekee mitä vaan ja menee vaikka heikoille jäille.
        Mitähän ne tekisi jos saisivat juustoa mielinmäärin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hapankaalia ja votkaa, niillä ryssät tekee mitä vaan ja menee vaikka heikoille jäille.
        Mitähän ne tekisi jos saisivat juustoa mielinmäärin?

        Saisivat mahataudin puhtaasta ruuasta.

    • Anonyymi

      Kaaalimaan vartioilla on pitkä matka Berliiniin.

      • Anonyymi

        Putinin kokki keittää kusella ja paskalla höystettyä hapankaalia putelle.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläiset eivät ymmärrä käsitettä totuus. Heillä se tarkoittaa johtajien valheitten papukaijamaista toistoa, muuten tipahtaa jostain ikkunasta, tai kieriä portaita alas viisi kerrosta.

        Missähän lie ne venäjän huippupanssarit, eli Armata merkillä nimetyt ja kehutut taistelukoneet, kun Ukrainan sodassa ei ole kuin toisen maailmansodan aikuisia romuja?
        Armatallahan olisi vinut tehdä hyökkäyksiä rivakammin ja turvallisemmin.
        Taisi olla ne huipputankit silmänlumetta ja tehty länsimaita varten propagandana.

    • Anonyymi

      Putinin joukot ajaa harjoituksissa panssareilla rinnakkain ja luulevat että ollaan hurjan vahvoja, meille ei voi kukaan mitään.
      Ukrainassa on sitten arki edessä, vyöryntä tekniikka tökkii aika pahasti, eikä mistään tule mitään.
      Kohta Putin joutuu ottamaan jalustoilta pitkäpiippuset sotkatkin käyttöön, että vois sitä sotaa jotenkin käydä.

      • Anonyymi

        Ei Venäjän johto osaa muuta kuin valehdella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Venäjän johto osaa muuta kuin valehdella.

        Ukrinan on myös ammuttava krimille ohjuksia siviilikohteisiin ja sanottava kuin ryssä, että ammumme sotilaskohteita. Kertsinsalmen siltaan myös ohjuksia että se katkeaa kokonaan, niin loppuu ryssiltä huoltohommat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukrinan on myös ammuttava krimille ohjuksia siviilikohteisiin ja sanottava kuin ryssä, että ammumme sotilaskohteita. Kertsinsalmen siltaan myös ohjuksia että se katkeaa kokonaan, niin loppuu ryssiltä huoltohommat.

        Valehtelun mestarien 7 seltystä sodan kulusta.
        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2bed949d-9cfc-4d6a-bf40-1e2a2ab2f2b0

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Lopettakaa tämä jo alunperinkin trolliksi tarrkoitettu ketju. Eihän kamuttaja ole vastannut ainoaankaan selventävään kysymyksseen.

      • Anonyymi

        Ei siltä ole kukaan muut kysynyt kuin sinä ja tämä ketju on ryssien propagandaa vastaan, ei kamuttajaa jokakuoli jo vuosi sitten.

      • Anonyymi

        Selvästi feikkiavaus, trumpilainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siltä ole kukaan muut kysynyt kuin sinä ja tämä ketju on ryssien propagandaa vastaan, ei kamuttajaa jokakuoli jo vuosi sitten.

        Ihmeellilnen kyky tuo kamu, kuoli vuosi siitten mutta kirjoittelii avauksia vielä 5 kuukautta sitten!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmeellilnen kyky tuo kamu, kuoli vuosi siitten mutta kirjoittelii avauksia vielä 5 kuukautta sitten!

        Siihen ei kaikki kykene, mutta miksi vainoat tuota kamuttajaa joka käänteessä? Onko hän tehnyt sinulle vääryyttä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siihen ei kaikki kykene, mutta miksi vainoat tuota kamuttajaa joka käänteessä? Onko hän tehnyt sinulle vääryyttä?

        Hän vei minun työpaikan tukityössä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän vei minun työpaikan tukityössä.

        Tukityössä, eli olet vajaaälyinen katkera luuseri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tukityössä, eli olet vajaaälyinen katkera luuseri.

        niin ja komu vei senkin ja pienet lapset

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin ja komu vei senkin ja pienet lapset

        Sulla ei siie enää ole senkkiä? Tee ilmoitus poliisille huonekalun varastamisesta ja lapsien kaappauksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin ja komu vei senkin ja pienet lapset

        Taas tuo yksi hullu on näkyy vapaalla jalalla. Eikö sitä saa jatkuvaan hoitoon suljetulle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas tuo yksi hullu on näkyy vapaalla jalalla. Eikö sitä saa jatkuvaan hoitoon suljetulle?

        Lieksassa ei milloinkaan ole nähty muita lentokoneita kuin joku vesitaso.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lieksassa ei milloinkaan ole nähty muita lentokoneita kuin joku vesitaso.

        Mikä ihme on vesitaso, onko se venäläinen hävittäjä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä ihme on vesitaso, onko se venäläinen hävittäjä?

        Se oli taas joku lieksalainen sisäpiirin vitsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli taas joku lieksalainen sisäpiirin vitsi.

        Etkö tonttuu tosiaan tiedä mikä on vesitaso?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä ihme on vesitaso, onko se venäläinen hävittäjä?

        Kun kone lentää sateella ja siivet on märät niin se on silloin vesitaso. Poutasäällä ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö tonttuu tosiaan tiedä mikä on vesitaso?

        Tontut ovat jalakulkijoita milloin ovat kurkkimassa ihmisten ikkunoista sisälle, muulloin ne ovat joulupukin pajalla tekemässä lahjoja. Tontut ei kulje lentämällä, vesitasolla etenkään kun talvella on järvet jäässä ja avovetta ei ole nousu eikä laskukiitoon.

    • Anonyymi

      Oon pannu venäläistä hävittäjää lieksan yllä paljaalla.

    • Anonyymi

      Kyllä tänään kävi Vennään pojan hävittäjä läheltä rajaa vaan ei ihan tullu yli. Hattuvuaran kohilla oli. Näki moni sivili ja varmaan kurvaritkin.

      • Anonyymi

        Kivivaarassa rajavyöhykkeellä venäjän puolella venäläiset rajavartijat ajoi sähköpotkulaudoilla kun kuului semmoinen humina ja posmitus ja pomilointi? Liekkö olleet suunnittelemassa suurvenäjää, etä mistä kohtaa tulisivat rajan yli.

    • Anonyymi

      Onko asuntojen hinnat laskeneet Lieksassa? Voisin ostaa kesäpaikan.

      • Anonyymi

        Nousussa ovat ja venäläiset ostajat on etusijalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nousussa ovat ja venäläiset ostajat on etusijalla.

        Onko ne ostaneet jo kaikki Riikolanlammen rantatontit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko ne ostaneet jo kaikki Riikolanlammen rantatontit?

        Sen alkuperäinen ja oikea nimi on Pakarilan lampi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen alkuperäinen ja oikea nimi on Pakarilan lampi.

        Onko se lappalaisten ajoilta oleva nimi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko se lappalaisten ajoilta oleva nimi?

        Sen rannalla asui ennen Pakarisia jotka ovat lappalaisia sukujuuriltaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen rannalla asui ennen Pakarisia jotka ovat lappalaisia sukujuuriltaan

        Eikä ollut, olivat Juutalaisia joita Sakaslaiset vainosi, mutta ei saaneet kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä ollut, olivat Juutalaisia joita Sakaslaiset vainosi, mutta ei saaneet kiinni.

        ne luovuttivat sakssan kun eivät ollee suomalaisia. tiedän kun olen historioistija

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ne luovuttivat sakssan kun eivät ollee suomalaisia. tiedän kun olen historioistija

        Pää kiinni olet vain tavallinen juoppo

    • Anonyymi

      Ei Lieksassa ole ollut saksalaisia koskaan muuta kuin turistina.

    • Anonyymi

      15v sitten lensi ryssän kone Keski Karjalassa aivan metsän yläpuolella.

      • Anonyymi

        Kiteellä ovat käyneet monta kertaa Suomen puolella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiteellä ovat käyneet monta kertaa Suomen puolella.

        Totta, tarinasi on uskottava ja minullakin on vastaava kokemus. Kävin kerran moskovassa ja sielläkin lenteli paljon venäläisiä lentokoneita. On se ihan hirveetä!

      • Anonyymi

        Huonompi homma ainakin lentäjälle jos olisi lentänyt metsän alapuolella.

    • Anonyymi

      Kamuttajaa ihan itse pitää tätä ketjua näkyvillä, ettäs tieädtte.

      • Anonyymi

        Soititko ja kysyit ihan itse häneltä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soititko ja kysyit ihan itse häneltä?

        Komu puhelinnumero oli vuosi sitten täällä jos huomasit ottaa. minä huomasin.

      • Anonyymi

        Kamuttajaa ihan itse pitää tätä ketjua näkyvillä, ettäs tieädtte...

    • Anonyymi

      Kiitosta vfaan kamuttaja kun pidädt jattkuvasti tätä ketjua näkyvillä. Ei sitä kukaan muu enää viitsikään.

      • Anonyymi

        Hienoa että joku uskaltaa kertoa mitä venäläiset ovat aikoinaan nöyryyttäneet Suomea!

    • Anonyymi

      Jotkut rämpii koko elämänsä ajan historian hämärässä ja kaatuu juoksuhautoihin.

      • Anonyymi

        Kummassa on Lieksalla enemmän aihetta kerskata nykyisyydestä vai menneisyydestä, meiti sitä!

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liittyen edeliseen. https://meduza.io/en/feature/2022/12/21/a-humble-military-wife

        Ryssälän johtohenkilöt leveilee armeijalle varatuilla rahoilla ja sotilaat tappaa siviilejä sandaalit jalassa ja kesävaatteissa ukrainassa, kun johtajat kavaltaa rahat.
        Toivottavasti joku myrkyttää tai ampuu putinin mahdollisimman pian.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ryssälän johtohenkilöt leveilee armeijalle varatuilla rahoilla ja sotilaat tappaa siviilejä sandaalit jalassa ja kesävaatteissa ukrainassa, kun johtajat kavaltaa rahat.
        Toivottavasti joku myrkyttää tai ampuu putinin mahdollisimman pian.

        On se yhtä hullua tuo venäjän touhu. Kippari saa olla virassa niin kauan kuin tuolilla pysyy. Ja tuosta saadaan kaikki kärsiä.
        Sinne pitäis saada kahden kauden sääntö, mutta ei sitten millään?!
        Että saa olla virassa niin kauan kuin haluaa, samalla vanhentuu ja katkeroituu. Ryntäilee sinne sun tänne. Voi helvate.

    • Anonyymi

      Kamuttajan kertoman tapauksen muistaa minun mummonikin,

      • Anonyymi

        Kyllä sen muisti ja siitä puhui minun eno joka oli silloin armeijassa rajassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sen muisti ja siitä puhui minun eno joka oli silloin armeijassa rajassa.

        Samoin minu isä muistaa sen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin minu isä muistaa sen.

        Mikä vuosi se on ollut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä vuosi se on ollut?

        Ei taida kukaan muistaa, mutta joskus 50- luvun alkua se on ollut.

    • Anonyymi

      Viime yönä kävi Jongunjoen alueella lentsikka Suomen puolella. Ei tullut pitkälle, mutta tuli.

      • Anonyymi

        Se kävi Suomen puolella kahesti.

    Ketjusta on poistettu 71 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      68
      1713
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1411
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1232
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1204
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1106
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      869
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      835
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      191
      766
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      97
      759
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe