Vielä näkee joitakin ihmisiä jotka käyttävät kasvomaskeja kaikkialla missä liikkuvatkn. Miksi ihmeessä?
Tietysti se on jokaisen oma asia mitä tekee, mutta silti.
Kysäisin yhdeltä ihmiseltä aivan uteliaisuuttani. Hän kertoi kärsivänsä siitepöly- ja katupölyallergiasta. Lopuksi ihminen tokaisi minulle: "Mittees se siulle muuten kuulluu, mittee mie käytän, eipä tuo oo lailla kielletty, vai mitä?"
Ja minä jäin nolona toljottamaan ja tunsin itseni typeräksi.
Oma vika, oliko pakko mennä kyselemään typeriä.
Vieläkin maskeja. Miksi?
202
3052
Vastaukset
- Anonyymi
Omikronia ainakin pk-seudulla reilusti. On ollut hankala ja pitkä poteminen siinäkin osalla. Nythän se viimeistään tuodaan syrjempäänkin. Auttoi maski tartunnan ehkäisyyn tai ei.
- Anonyymi
Koska tautia on vielä nuorilla ja matkoilta tuotua. Itärajan yli tulee myös vesikauhut tuberkuloosia kurkkumätä toivotaan rokotukset kunnossa eikö niin.Joensuussa on syytä hiukan katsella itämaan ihmisiä onko rikollisia. Rajan toisella puolella on ollut liikettä.
- Anonyymi
Käytän visiiriä uidessa
- Anonyymi
Oma vikashan tuo oli joo. Anna ihmisten pitää maskeja, jos he kokevat että heillä syy siihen on. Ei se oo siulta poikkeen.
- Anonyymi
P-K:n koronatilanne on voimakkaasti huononemassa, tartunnat lisääntyvät joten maski, turvavälit ja käsidesi on fiksun valinta 👍
- Anonyymi
Harva Kiteellä enää kaupassa maskia pitää ja sitten tunkeudutaan ihan tappituntumalle oltiinpa tiskillä tai kassalla - ei sivistynyttä olipa koronaa tai ei!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Sekun lähestyy tuo kokoontumisajo ...

Sivistyneet tavat hukassa 🤔
- Anonyymi
Kaupassakin joku akka oli melkein perseessä kiinni,kassajonossa.Jouduin antamaan pari kertaa pitkän katseen.On se kumma kun eivoida pitää väliä,on sitten korona tai ei!!!Vitun kiire on ja kova.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sekun lähestyy tuo kokoontumisajo ...
Voi ostaa kaupasta laatikon niitä ja jakaa nuorille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harva Kiteellä enää kaupassa maskia pitää ja sitten tunkeudutaan ihan tappituntumalle oltiinpa tiskillä tai kassalla - ei sivistynyttä olipa koronaa tai ei!
Mie kuulun siihen sakkiin joka käyttää maskia aina ja kaikkialla kodin ulkopuolella. En ihmisille selittele syytä, eikä sitä oo miulta kukaan kysynytkään.
Sen pitämiseen vaan tottu ja sen pukeminen lutviutuu jo automaatisesti. Ite en ees huomaa omaa (enkä toisten) maskia.
Korona ei ole hävinnyt mihinkään vaan uhkaa taas uudella aallolla ja maski tosiaan suojaa katupölyltä ja siitepölyltä ja talvella pakkaseltakin.
Eikä tartte miettiä pitääkö pärstävärkkiä maalata tai pitääkö tutuille hymyillä. Toimii tehokkaana eristäjänä samalla tapaa kuin muslimien huntu. Hehe. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie kuulun siihen sakkiin joka käyttää maskia aina ja kaikkialla kodin ulkopuolella. En ihmisille selittele syytä, eikä sitä oo miulta kukaan kysynytkään.
Sen pitämiseen vaan tottu ja sen pukeminen lutviutuu jo automaatisesti. Ite en ees huomaa omaa (enkä toisten) maskia.
Korona ei ole hävinnyt mihinkään vaan uhkaa taas uudella aallolla ja maski tosiaan suojaa katupölyltä ja siitepölyltä ja talvella pakkaseltakin.
Eikä tartte miettiä pitääkö pärstävärkkiä maalata tai pitääkö tutuille hymyillä. Toimii tehokkaana eristäjänä samalla tapaa kuin muslimien huntu. Hehe.Sairasta juttua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sairasta juttua.
Sulla on ittelläs pahanlaatuinen ongelma.
Anna jokaisen tehdä niinkuin tahtoo ja huvittaa!
Musta on aivan ymmärrettävää et jotku haluu vieläkin pitää maskeja.
Se on ihan ok.
Ei kaikkien tartte tehdä samalla tapaa kuin joku helvetin lammaslauma.
Sun mielestäs on varmaan sairasta sekin, että vetää kumpparit jalkaan ja sadetakin päälle sateella sensijaan et käyttäis sontsaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sulla on ittelläs pahanlaatuinen ongelma.
Anna jokaisen tehdä niinkuin tahtoo ja huvittaa!
Musta on aivan ymmärrettävää et jotku haluu vieläkin pitää maskeja.
Se on ihan ok.
Ei kaikkien tartte tehdä samalla tapaa kuin joku helvetin lammaslauma.
Sun mielestäs on varmaan sairasta sekin, että vetää kumpparit jalkaan ja sadetakin päälle sateella sensijaan et käyttäis sontsaa.Ongelma tässä on nimenomaan maskia orjanmerkkinä kantavalla, ei kenelläkään muulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie kuulun siihen sakkiin joka käyttää maskia aina ja kaikkialla kodin ulkopuolella. En ihmisille selittele syytä, eikä sitä oo miulta kukaan kysynytkään.
Sen pitämiseen vaan tottu ja sen pukeminen lutviutuu jo automaatisesti. Ite en ees huomaa omaa (enkä toisten) maskia.
Korona ei ole hävinnyt mihinkään vaan uhkaa taas uudella aallolla ja maski tosiaan suojaa katupölyltä ja siitepölyltä ja talvella pakkaseltakin.
Eikä tartte miettiä pitääkö pärstävärkkiä maalata tai pitääkö tutuille hymyillä. Toimii tehokkaana eristäjänä samalla tapaa kuin muslimien huntu. Hehe.Olet älykäs ja fiksu ihminen , hyvä että sinunlaisiasi on vielä olemassa .Katoavaa kansanperinnettä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ongelma tässä on nimenomaan maskia orjanmerkkinä kantavalla, ei kenelläkään muulla.
Jos joku haluaa käyttää maskia, niin joku käyttäköön maskia. Piste!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ongelma tässä on nimenomaan maskia orjanmerkkinä kantavalla, ei kenelläkään muulla.
Testatut tartunnat ovat nyt nousussa, saa nähdä mitä ja kenelle seuraa.
- Anonyymi
Siunsoten voimassa olevat suositukset maskeista: https://www.siunsote.fi/alueelliset-suositukset-ja-rajoitukset
- Anonyymi
Entäs suositukset tappituntumasta ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entäs suositukset tappituntumasta ...
Jos haluat noron, koronan tai apinan niin siitä vaan tappituntumalla vaikka kaupan pullatiskillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos haluat noron, koronan tai apinan niin siitä vaan tappituntumalla vaikka kaupan pullatiskillä.
Ei jouda odottamaan kun on niin kova kiire saada se saaata-anan pulla tai piirakka
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei jouda odottamaan kun on niin kova kiire saada se saaata-anan pulla tai piirakka
Sama se on kalatiskilläkin. Tyypit tuppautuu iholle ja sitten kun huomauttaa niin ollaan niin mielensäpahoittajaa jotta. Yhyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama se on kalatiskilläkin. Tyypit tuppautuu iholle ja sitten kun huomauttaa niin ollaan niin mielensäpahoittajaa jotta. Yhyy.
Herkkähipiäisiä aina löytyy.
- Anonyymi
SIUNSOTE=VOIKO OLLA TYHMENMPÄÄ NIMEÄ,opetelkaa maalaiset puhumaan suomea!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SIUNSOTE=VOIKO OLLA TYHMENMPÄÄ NIMEÄ,opetelkaa maalaiset puhumaan suomea!!!
Sote on sosiaali terveys.
- Anonyymi
ähtäri
- Anonyymi
Miksi käytän maskia? Siksi etten halua potea koronaa toista kertaa, kerta sitä laatua riitti. Tajuton kuiva yskä 5pv johon meinasi läkähtyä, kuumetta ja helv.moiset lihassäryt. Taudista on kulunut jo useita viikkoja, mutta yhä tunnen oloni voimattomaksi, väsyneeksi ja entiset usean km koiranulkoilutuslenkit ovat kutistuneet hiljaiseen käppäilyyn kun ahistaa niin. Tuijota vaan minua kaupassa, naura ja ilku jos maskini häiritsee, mutta haluan suojella itseäni ja myös sinua!
- Anonyymi
Eipähän suojannut maski sinua ensimmäisellä eikä tule suojamaan toisellakaan kerralla 😂😅
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipähän suojannut maski sinua ensimmäisellä eikä tule suojamaan toisellakaan kerralla 😂😅
Ei suojannut kirurginen maski, mutta vahingosta viisastuneena käytänkin nyt FFP2 ja FFP3 suojaimia. Kirurginen maskikaan ei ole käyttökelvoton, sillä sen avulla voi estää mahdollisten pärskeiden leviäminen kanssaihmisiin.
Tonttulakkiviisastelijat ja muut pellet kuin myös koronan väheksyjät saavat vapaasti liikkua ilman "naurettavia" maskeja ja jättää käsidesit sekä turvavälit käyttämättä, mutta sitä saa mitä tilaa. Saattaapi tulla itku pitkästä ilosta kuten eräällekin "korona on vain pieni nuha" viistastelijalle joka joutui tehohoitoon kun rupesi happi loppumaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipähän suojannut maski sinua ensimmäisellä eikä tule suojamaan toisellakaan kerralla 😂😅
Tarkoitus on ettei tartuta toisia kun aivastaa yskii eikä sylje päin ketään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei suojannut kirurginen maski, mutta vahingosta viisastuneena käytänkin nyt FFP2 ja FFP3 suojaimia. Kirurginen maskikaan ei ole käyttökelvoton, sillä sen avulla voi estää mahdollisten pärskeiden leviäminen kanssaihmisiin.
Tonttulakkiviisastelijat ja muut pellet kuin myös koronan väheksyjät saavat vapaasti liikkua ilman "naurettavia" maskeja ja jättää käsidesit sekä turvavälit käyttämättä, mutta sitä saa mitä tilaa. Saattaapi tulla itku pitkästä ilosta kuten eräällekin "korona on vain pieni nuha" viistastelijalle joka joutui tehohoitoon kun rupesi happi loppumaan.Ottipa tunteisiin maskistilla 🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei suojannut kirurginen maski, mutta vahingosta viisastuneena käytänkin nyt FFP2 ja FFP3 suojaimia. Kirurginen maskikaan ei ole käyttökelvoton, sillä sen avulla voi estää mahdollisten pärskeiden leviäminen kanssaihmisiin.
Tonttulakkiviisastelijat ja muut pellet kuin myös koronan väheksyjät saavat vapaasti liikkua ilman "naurettavia" maskeja ja jättää käsidesit sekä turvavälit käyttämättä, mutta sitä saa mitä tilaa. Saattaapi tulla itku pitkästä ilosta kuten eräällekin "korona on vain pieni nuha" viistastelijalle joka joutui tehohoitoon kun rupesi happi loppumaan.Itellä tämmönen saldo:
0 rokotetta
0 maskia, paitsi lentokoneessa
0 sairastettua koronaa
0 keppiä nokassa. Kurlaustestissä olen käynyt matkustamisen takia
- Anonyymi
Ite oon ruennu tonttulakkia pitään päässä.. yhtä fiksun näkönen.
- Anonyymi
Ihan turhaan. Tuossa tapauksessa.
- Anonyymi
Laita foliohattu, se suojaa sua paremmin.
- Anonyymi
Yhä maksajana, miksi?
- Anonyymi
Pienet on ihmisen murheet jos jonkun random tyypin maski häiritsee.
- Anonyymi
Ulkoilmatapahtumissa joissa paljon porukkaa on maski nykyisen P-K:n koronatilanteen kannalta erittäin tärkeä. Korona tarttuu myös ulkona kun ollaan toisten ihmisten lähellä. Kannattaa harkita lähteekö joukkotapahtumaan vai ei, ainakaan riskiryhmille ei suositella. Turvallista loppukesää 😀
- Anonyymi
Mie sain Joinkaupungin kalamarkkinoilta koronan nuapurin mieheltä vaikka vuan vähän aikoo kanssaan juttelin. Hällä ei just sillo ollu oireita vuan par päivee ja soitti miul porevansa koronnoo. Ka tarttuha se minnuunnii. Oes pitäny pyssyy kotona tai ainaki laittoo maski nuamale vaik ulukona tavattii.
- Anonyymi
No iso paketti maskeja maksaa jotain 6-9€ ei siihen kuole kun niitä rehellisesti ostaa ja käyttää mutta koronaan voi kuolla ja tuberkuloosiin tämä suojaa siltäkin. Ruoka pitää kypsentää ei mitään raakaa.
- Anonyymi
Suojaa myös norovirukselta, influenssalta ja muilta tarttuvilta taudeilta.
- Anonyymi
Minä sain koronan sukujuhlilla joissa yksi oireeton taudinkantaja 😖 Miksi menin ja vieläpä ilman maskia 🤒
- Anonyymi
Ajattele positiivisesti, pidät flunssan ja sitten sinulla on immuniteetti sitä vastaan jatkossa. Ei se maski olisi sinua pelastanut, olisit vain joutunut naurunalaiseksi sukulaisten edessä 🙂

Sairastetun koronan tuoma immuniteetti vastaa yhtä rokoteannosta eikä mitään muuta.
Mä sairastin koronan viime elokuussa eikä vieläkään mulla ole maku- eikä hajuaistia! Tauti itsessään oli lyhytaikainen mutta kova. Nyt en mene edes sukulaisiin ilman maskia vaikka naurismaan aidatkin nauraisivat. Viisaat jättää sukujuhlat ja muut porukoinnit väliin, varsinkin yleisötilaisuudet. Oma tartuntani tuli ulkoilmatapahtumassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sairastetun koronan tuoma immuniteetti vastaa yhtä rokoteannosta eikä mitään muuta.
Mä sairastin koronan viime elokuussa eikä vieläkään mulla ole maku- eikä hajuaistia! Tauti itsessään oli lyhytaikainen mutta kova. Nyt en mene edes sukulaisiin ilman maskia vaikka naurismaan aidatkin nauraisivat. Viisaat jättää sukujuhlat ja muut porukoinnit väliin, varsinkin yleisötilaisuudet. Oma tartuntani tuli ulkoilmatapahtumassa.Justiinsa joo… sitä voi kuolla vaikka tänään jäämällä suojatiellä auton alle tai voi tulla parantumaton syöpä kysymättä. Pitääkö jonkun flunssan takia rajoittaa omaa elämistä? Kaikki me täältä pois kuollaan, pitää muistaa elää täysillä 💪
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Justiinsa joo… sitä voi kuolla vaikka tänään jäämällä suojatiellä auton alle tai voi tulla parantumaton syöpä kysymättä. Pitääkö jonkun flunssan takia rajoittaa omaa elämistä? Kaikki me täältä pois kuollaan, pitää muistaa elää täysillä 💪
Oma napa, se paras napa. 🖕

Ainoastaan sivistymätön moukka luokittelee koronan flunssaksi.
Kaikki me joskus kuollaan, mutta harva nyt välttämättä haluaa joutua tuonelaan kulkutaudin uhrina jos suinkin siltä voisi yrittää pelastautua.
Kuolema on vain yksi potentiaalinen koronan tuoma ikävyys. Kannattaa lukea mitä kaikkea koronaa sairastavat ovat kokeneet, siedettäviä oireita ja täysin helvetillisiä, joista jotkut jälkivaivat saattavat kestää viikkoja, kuukausia ja jopa vuosia, ties koko eliniän.
En ymmärrä kuinka herkkähipiäinen hienohelma on se tyyppi joka vinkuu maskin rajoittavan omaa elämäänsä? Varmasti käsihygienia ja turvavälitkin ovat hui kauhistus!
Kyllä me koronaan vakavasti suhtautuvatkin elämme täysillä. Me ymmärrämme, että tuo tauti on tullut luultavasti jäädäkseen ja tämä on nyt meidän uusi normaalimme. Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Maski nokalla ja käsidesipullo taskussa ei meidän elämäämme pilaa, ei edes turvavälit!
Omassa lähipiirissä on useita eri syistä riskiryhmään kuuluvia, enkä toisaalta itsellenikään viheliäistä tautia kaipaa, en edes sitä flunssaa eli tavallista nuhakuumetta. Maski on hyvä suoja ellei käytä kangasrättejä tai 1000 kertaa samaa suojainta, ja nyt kun koronatilanne täällä meillä ei suinkaan ole hyvä, kannattaa maski pärställe laittaa myös ulkona tapahtuvissa tapahtumissa. Ai kamala jos joku nauraa. Antaa nauraa, räkänokat ja tyhjän naurajat naurakoot ihan omaksi ilokseen.
Festareiden, markkinoiden ym. yleisö- ja sukutilaisuuksien järjestäjät olisivat viisaita ja fiksuja jos laittaisivat maskipakon tai edes -toiveen. Kun enemmistöllä olisi maski päässä niin suojaisimme toinen toisiamme, ja ne maskittomat riemuidiootit olisivat ehkä sitten niitä "naurun" tai ainakin säälittelyn alaisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoastaan sivistymätön moukka luokittelee koronan flunssaksi.
Kaikki me joskus kuollaan, mutta harva nyt välttämättä haluaa joutua tuonelaan kulkutaudin uhrina jos suinkin siltä voisi yrittää pelastautua.
Kuolema on vain yksi potentiaalinen koronan tuoma ikävyys. Kannattaa lukea mitä kaikkea koronaa sairastavat ovat kokeneet, siedettäviä oireita ja täysin helvetillisiä, joista jotkut jälkivaivat saattavat kestää viikkoja, kuukausia ja jopa vuosia, ties koko eliniän.
En ymmärrä kuinka herkkähipiäinen hienohelma on se tyyppi joka vinkuu maskin rajoittavan omaa elämäänsä? Varmasti käsihygienia ja turvavälitkin ovat hui kauhistus!
Kyllä me koronaan vakavasti suhtautuvatkin elämme täysillä. Me ymmärrämme, että tuo tauti on tullut luultavasti jäädäkseen ja tämä on nyt meidän uusi normaalimme. Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Maski nokalla ja käsidesipullo taskussa ei meidän elämäämme pilaa, ei edes turvavälit!
Omassa lähipiirissä on useita eri syistä riskiryhmään kuuluvia, enkä toisaalta itsellenikään viheliäistä tautia kaipaa, en edes sitä flunssaa eli tavallista nuhakuumetta. Maski on hyvä suoja ellei käytä kangasrättejä tai 1000 kertaa samaa suojainta, ja nyt kun koronatilanne täällä meillä ei suinkaan ole hyvä, kannattaa maski pärställe laittaa myös ulkona tapahtuvissa tapahtumissa. Ai kamala jos joku nauraa. Antaa nauraa, räkänokat ja tyhjän naurajat naurakoot ihan omaksi ilokseen.
Festareiden, markkinoiden ym. yleisö- ja sukutilaisuuksien järjestäjät olisivat viisaita ja fiksuja jos laittaisivat maskipakon tai edes -toiveen. Kun enemmistöllä olisi maski päässä niin suojaisimme toinen toisiamme, ja ne maskittomat riemuidiootit olisivat ehkä sitten niitä "naurun" tai ainakin säälittelyn alaisia.Vai että uusi normaali, herää jo ja avaa silmät 🤣
Kaikki liikkuvat ilman maskeja, ihmiset käyvät kesätapahtumissa ja ovat lähikontakteissa toisten ihmisten kanssa päivittäin. Kyllä pitää päässä heittää ja pahasti jos maskit ja käsidesit ovat tulleet jollekin ”uusi normaali” 😂😂😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai että uusi normaali, herää jo ja avaa silmät 🤣
Kaikki liikkuvat ilman maskeja, ihmiset käyvät kesätapahtumissa ja ovat lähikontakteissa toisten ihmisten kanssa päivittäin. Kyllä pitää päässä heittää ja pahasti jos maskit ja käsidesit ovat tulleet jollekin ”uusi normaali” 😂😂😂Kyllä ja korona leviää kovaa vauhtia 🤒🤕🤢🤧😱
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ja korona leviää kovaa vauhtia 🤒🤕🤢🤧😱
Niin leviää kausi-influenssakin johon kuolee enemmän ihmisiä kuin koronaan. Järki käteen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin leviää kausi-influenssakin johon kuolee enemmän ihmisiä kuin koronaan. Järki käteen!
Koronalla on laaja kirjo mitä erilaisempia lyhyt- ja pitkäkestoisia oireita kuin myös jopa vakavia sen aiheuttamia vaivoja. Kuolema on vain yksi monista potentiaalisista koronan tekosista.
Tässä muutamia kuten esim. yskä, hengenahdistus, voimattomuus, väsymys, lihaskivut, kurkkukipu, kurkun karheus, kuume, oksentelu, ripuli, pahoinvointi, päänsärky, haju- ja makuaistin häiriöt tai katoaminen, nuha, nenän tukkoisuus, laskimotulehdus, keuhkoveritulppa, aivoverenkierron häiriöt, vatsa-alueen oireet, veren hyytymistaipumuksen lisääntyminen, neurologiset oireet, hengenahdistus, nivel- ja rintakivut, kyvyttömyys selvitä arjen askareista, sydän- ja hengityselimistön oireet, energian puute, epämiellyttävä olotila, uupumus joka ei ole väsymystä, muistiongelmat, keskittymisvaikeudet, kognitiiviset häiriöt, aivosumu, huimaus, sydämentykytys, mielenterveyteen häiriöt, ahdistuneisuus, traumaperäinen stressireaktio, iho-oireet, silmäoireet, bakteeri-infektiot....
Minkä näistä haluaisit itsellesi? Hyvällä onnella saat ne jopa loppuiäksesi.
Sairaalahoidon tarve on yleisempää 60 vuotta täyttäneillä, sekä henkilöillä joilla on perussairauksia. COVID-19-potilaiden riski kuolla lisääntyy nopeasti iän myötä, ja se on merkittävästi suurempi kuin influenssassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koronalla on laaja kirjo mitä erilaisempia lyhyt- ja pitkäkestoisia oireita kuin myös jopa vakavia sen aiheuttamia vaivoja. Kuolema on vain yksi monista potentiaalisista koronan tekosista.
Tässä muutamia kuten esim. yskä, hengenahdistus, voimattomuus, väsymys, lihaskivut, kurkkukipu, kurkun karheus, kuume, oksentelu, ripuli, pahoinvointi, päänsärky, haju- ja makuaistin häiriöt tai katoaminen, nuha, nenän tukkoisuus, laskimotulehdus, keuhkoveritulppa, aivoverenkierron häiriöt, vatsa-alueen oireet, veren hyytymistaipumuksen lisääntyminen, neurologiset oireet, hengenahdistus, nivel- ja rintakivut, kyvyttömyys selvitä arjen askareista, sydän- ja hengityselimistön oireet, energian puute, epämiellyttävä olotila, uupumus joka ei ole väsymystä, muistiongelmat, keskittymisvaikeudet, kognitiiviset häiriöt, aivosumu, huimaus, sydämentykytys, mielenterveyteen häiriöt, ahdistuneisuus, traumaperäinen stressireaktio, iho-oireet, silmäoireet, bakteeri-infektiot....
Minkä näistä haluaisit itsellesi? Hyvällä onnella saat ne jopa loppuiäksesi.
Sairaalahoidon tarve on yleisempää 60 vuotta täyttäneillä, sekä henkilöillä joilla on perussairauksia. COVID-19-potilaiden riski kuolla lisääntyy nopeasti iän myötä, ja se on merkittävästi suurempi kuin influenssassa.Eipä se hengityslaitteessa koriseminen kiinnosta joten laitan maskin nuamallein.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koronalla on laaja kirjo mitä erilaisempia lyhyt- ja pitkäkestoisia oireita kuin myös jopa vakavia sen aiheuttamia vaivoja. Kuolema on vain yksi monista potentiaalisista koronan tekosista.
Tässä muutamia kuten esim. yskä, hengenahdistus, voimattomuus, väsymys, lihaskivut, kurkkukipu, kurkun karheus, kuume, oksentelu, ripuli, pahoinvointi, päänsärky, haju- ja makuaistin häiriöt tai katoaminen, nuha, nenän tukkoisuus, laskimotulehdus, keuhkoveritulppa, aivoverenkierron häiriöt, vatsa-alueen oireet, veren hyytymistaipumuksen lisääntyminen, neurologiset oireet, hengenahdistus, nivel- ja rintakivut, kyvyttömyys selvitä arjen askareista, sydän- ja hengityselimistön oireet, energian puute, epämiellyttävä olotila, uupumus joka ei ole väsymystä, muistiongelmat, keskittymisvaikeudet, kognitiiviset häiriöt, aivosumu, huimaus, sydämentykytys, mielenterveyteen häiriöt, ahdistuneisuus, traumaperäinen stressireaktio, iho-oireet, silmäoireet, bakteeri-infektiot....
Minkä näistä haluaisit itsellesi? Hyvällä onnella saat ne jopa loppuiäksesi.
Sairaalahoidon tarve on yleisempää 60 vuotta täyttäneillä, sekä henkilöillä joilla on perussairauksia. COVID-19-potilaiden riski kuolla lisääntyy nopeasti iän myötä, ja se on merkittävästi suurempi kuin influenssassa.Olipa säälittävä vuodatus, suorastaan järjetön.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipa säälittävä vuodatus, suorastaan järjetön.
Lämpenee, lämpenee, polttaa, polttaa, kohta suorastaan sulaa narsisti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Justiinsa joo… sitä voi kuolla vaikka tänään jäämällä suojatiellä auton alle tai voi tulla parantumaton syöpä kysymättä. Pitääkö jonkun flunssan takia rajoittaa omaa elämistä? Kaikki me täältä pois kuollaan, pitää muistaa elää täysillä 💪
Jees ,joillakin on niin helkkarin kiire aina ,jopa kuolemaan.
- Anonyymi
Ilosaarorockistakin lukuisia koronatartuntoja että silleen.
- Anonyymi
Hyvä että ihmiset pitävät hauskaa, kerran täällä eletään 👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä että ihmiset pitävät hauskaa, kerran täällä eletään 👍
Kerran eletään ja toivottavasti eletään ilman kulkutauteja ja niiden aiheuttamia jälkioireita 😀😷👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerran eletään ja toivottavasti eletään ilman kulkutauteja ja niiden aiheuttamia jälkioireita 😀😷👍
Ehdottomasti eletään, täysillä ilman turhia maskeja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehdottomasti eletään, täysillä ilman turhia maskeja.
👍👍👍
- Anonyymi
Ihan koronan takia. Korona leviää tällä hetkellä kovemmin kuin koskaan. Vainajia tulee pilvin pimein.
Korona virustautina jää pysyvästi ihmiseen. Tavallisimpia ennen koronaa olivat huuli= ja sukuelinten herpes. Koronan seuraamukset näemme vasta 2030-luvulla.- Anonyymi
Näkee, ken elää.
- Anonyymi
Pidän maskia koska olen altistunut koronalle ja etten teitä maskittomia pöljiä mahdollisesti tartuttaisi.
- Anonyymi
Pidätkö maskia myös kun podet flunssaa tai vatsatautia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pidätkö maskia myös kun podet flunssaa tai vatsatautia?
Noudatan THL:n ohjeistusta ja tervettä maalaisjärkeä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noudatan THL:n ohjeistusta ja tervettä maalaisjärkeä.
Etkä noudata. THL on jo ajat sitten perunut maskisuosituksen ja edelleen käytät sitä maskia turhaan 😄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkä noudata. THL on jo ajat sitten perunut maskisuosituksen ja edelleen käytät sitä maskia turhaan 😄
Lue jos osaat: altistuminen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue jos osaat: altistuminen!
Kyllä me altistutaan joka päivä jollekin vaaralle. Aurinkokin säteilee jatkuvasti ja voidaan saada siitä ihosyöpä. Ei koko elämää voi elää eristyksissä maailman menolta.

Maskiko sut maailmalta eristää? Pienestä se on eräillä kiinni. Toivo ettet saa long covidia tai joudu saikulle, ethän sä sitä kestäisi.

Kestän kyllä. Saikkua saa pääkivusta, flunssasta, paskataudista, luumurtumasta ja vaikka mistä muustakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maskiko sut maailmalta eristää? Pienestä se on eräillä kiinni. Toivo ettet saa long covidia tai joudu saikulle, ethän sä sitä kestäisi.
Maskia käyttämällä osoitat kuuliaisuutesi ja alistumisesi. Pidät sitä pelkosi merkkinä ja olet todellinen orja, jolla ei ole minkäänlaista medialukutaitoa eikä kykyä ajatella omilla aivoilla. Maskeista ei ole missään vaiheessa ollut mitään hyötyä, ei yhtään kenellekään eikä suuntaan tai toiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue jos osaat: altistuminen!
Sinun tapauksessasi: al(t)istuminen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maskia käyttämällä osoitat kuuliaisuutesi ja alistumisesi. Pidät sitä pelkosi merkkinä ja olet todellinen orja, jolla ei ole minkäänlaista medialukutaitoa eikä kykyä ajatella omilla aivoilla. Maskeista ei ole missään vaiheessa ollut mitään hyötyä, ei yhtään kenellekään eikä suuntaan tai toiseen.
Ai, sinä käytätkin meillä palstalaisilla koirakoulua. Narsistit käyttävät juuri kuvaamaasi tapaa alistaa toista ihmistä. Olisikohan sinun nyt syytä lopettaa tuo höyrötyksesi ja antaa toisten ihmisten elää omalla tavallaan. Toivottavasti et elä parisuhteessa. Oletko huomannut, ettei puolisosi ole samaa mieltä kanssasi kuin pakotettuna?

Narsistit tosiaan haluaa alistaa muita, mm. käyttämään naaman peittävää maskia orjanmerkkinä. Muutama typerys vielä alistuu ja pari hulluinta haluaisi muidenkin vetävän naamalleen rätin orjanmerkiksi. Se jos mikä on itsekkyyttä, typeryyttä ja narsismia.
- Anonyymi
Jos on pahasti immuniteetti alentunut, niin kovin on viisasta käyttää maskia. Sen sanoo järkikin, mutta eihän nämä Kelan elätit ja vastaavat osaa ajatella kuin omaa napaansa ja looginen ajattelu on mahdotonta.
- Anonyymi
Alentuneeseen immuniteettiin on olemassa ihan oikea lääkitys, siihen ei mikään lääkäri määrää maskia. Maskilla edesautat immuniteetin heikkenemistä kylläkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alentuneeseen immuniteettiin on olemassa ihan oikea lääkitys, siihen ei mikään lääkäri määrää maskia. Maskilla edesautat immuniteetin heikkenemistä kylläkin.
Haista sinä vaikka mikä. Vapaassa maassa voi jokainen tehdä lain puitteissa terveytensä eteen mitä parhaaksi näkee. Olen viime viikkoina nähnyt maskittomuuden jälkiseuraukset, eivätkä ne ole
ollet mitään nappikauppaa. Tuo räkätys , jota harrastat toisia ihmisiä kohtaan, kertoo vain sinun neuroosistasi. Neuroosit eivät suojele koronalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haista sinä vaikka mikä. Vapaassa maassa voi jokainen tehdä lain puitteissa terveytensä eteen mitä parhaaksi näkee. Olen viime viikkoina nähnyt maskittomuuden jälkiseuraukset, eivätkä ne ole
ollet mitään nappikauppaa. Tuo räkätys , jota harrastat toisia ihmisiä kohtaan, kertoo vain sinun neuroosistasi. Neuroosit eivät suojele koronalta.Miksi haistatat? Alkaako argumentit loppua? 😁
Saattaahan se maski luoda ihmiselle jonkinlaista turvallisuuden tunnetta että nyt ollaan ”omassa kuplassa pahalta maailmalta” mutta ei sillä ole mitään tekemistä heikentyneen immuniteetin hoidon kanssa.
Miksei HIV sairaille määrätä maskinkäyttöä lääkärin toimesta kerran siitä on hyötyä alentuneen immuniteetin potilaille?
Muitakin esimerkkejä on mutta annoin sinulle tuollaisen helpon, helppo kun tunnut olevan muutenkin 😄 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi haistatat? Alkaako argumentit loppua? 😁
Saattaahan se maski luoda ihmiselle jonkinlaista turvallisuuden tunnetta että nyt ollaan ”omassa kuplassa pahalta maailmalta” mutta ei sillä ole mitään tekemistä heikentyneen immuniteetin hoidon kanssa.
Miksei HIV sairaille määrätä maskinkäyttöä lääkärin toimesta kerran siitä on hyötyä alentuneen immuniteetin potilaille?
Muitakin esimerkkejä on mutta annoin sinulle tuollaisen helpon, helppo kun tunnut olevan muutenkin 😄Siis haistat jotakin? Sitten et ole sairastanut koronaa. Ja mitä helppouteen tulee, niin asenteesi kanssaihmisiä kohtaan näkyy kirjoituksissasi. Oletko pakahtua omahyväisyyteen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis haistat jotakin? Sitten et ole sairastanut koronaa. Ja mitä helppouteen tulee, niin asenteesi kanssaihmisiä kohtaan näkyy kirjoituksissasi. Oletko pakahtua omahyväisyyteen?
Ei se korona välttämättä mitään hajuaistia vie ja suurinosa sairastaa sen täysin oireettomana. Flunssakin voi viedä hajuaistin ja toki moni muukin sairaus. Ne jotka saavat komplikaatioita koronasta olisivat voineet saada samanlaiset tai pahemmat komplikaatiot muustakin viruksesta, ei korona ole se pahin mahdollinen. Silti muihin, pahempiin tartuntatauteihin ei suositella maskien käyttöä - miksiköhän?
- Anonyymi
Ilmeisesti siellä Kiteellä ei järki ole päässyt tekemään pesäänsä?
- Anonyymi
Karttakaa juhla tilaisuuksia sun muita joukko kokoontumisia joissa ollaan ilman maskia ja turvavälejä. Setäni ?? v juhlissa 17 sai koronatartunnan. Yksi teholla. Oikeasti maskit naamariin jos on pakko juhlia. Pienet juhlat perhe piirissä ok, jätetään isot väliin meidän kaikkien vuoksi. Nyt ei ole aika itsekkyyden ja itsensä ylentämisen edes synttäri juhlilla.
- Anonyymi
No ei varmasti pidetä maskeja meidän juhlissa ja flunssaisena asioin kaupoissa niin kuin kaikki muutkin ovat tehneet ennenkin 👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei varmasti pidetä maskeja meidän juhlissa ja flunssaisena asioin kaupoissa niin kuin kaikki muutkin ovat tehneet ennenkin 👍
Oikein! Hysteria on taakse jäänyttä ja eletään niin kuin ennenkin. Pikku flunssista ei tarvitse välittää yhtään mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikein! Hysteria on taakse jäänyttä ja eletään niin kuin ennenkin. Pikku flunssista ei tarvitse välittää yhtään mitään.
👍👍👍
- Anonyymi
Vitthu teitä typeryksiä jotka nillitätte toisten maskeista. Miten muiden maskit niin teidän persettä kutittaa? Hei haloo, hankkikaa oma elämä! Sukulaiseni on pitänyt maskia jo kauan ennen koronaa ja hänen kulttuurissaan se on ok. Miksi suomalaiset kompastuvat lillukanvarsiin kuten jonkun random tyypin maskiin? Oma valinta, maski vai ei. Mitä se teille kuuluu jos pidän maskia? Onks se teiltä pois vai? Helevetin idiootit!!
- Anonyymi
Ja justiisa juu, sinä sen sanoit selkokielellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja justiisa juu, sinä sen sanoit selkokielellä.
Tämä selvä 😀
- Anonyymi
Ei kuulu eurooppalaisten kulttuuriin pitää maskia naamalla kuten ei huntuakaan kasvojen peitteenä. Kaikki vieraskulttuurit eivät ole hyvästä.
- Anonyymi
Koronatartunnat ovat Pohjois-Karjalassa vahvassa nousussa.
- Anonyymi
Juurikin noin paikallis uutisissa sanottiin ja sit jotkut vattupäät järjestävät tapahtumia, ja lammas lauma niihin osallistuu. Vähät siitä vaikka kulkutauti leviää.
- Anonyymi
Joensuu, Kitee ja Rääkkylät ovat pahimmat tartuntapaikat tällä hetkellä.
- Anonyymi
Tavalliseen kausi-influsenssaan kuolee edelleenkin enemmän ihmisiä kuin koronaan, mitä oikein vauhkoat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tavalliseen kausi-influsenssaan kuolee edelleenkin enemmän ihmisiä kuin koronaan, mitä oikein vauhkoat?
Lainaus:
"Koronalla on laaja kirjo mitä erilaisempia lyhyt- ja pitkäkestoisia oireita kuin myös jopa vakavia sen aiheuttamia vaivoja. Kuolema on vain yksi monista potentiaalisista koronan tekosista.
Tässä muutamia kuten esim. yskä, hengenahdistus, voimattomuus, väsymys, lihaskivut, kurkkukipu, kurkun karheus, kuume, oksentelu, ripuli, pahoinvointi, päänsärky, haju- ja makuaistin häiriöt tai katoaminen, nuha, nenän tukkoisuus, laskimotulehdus, keuhkoveritulppa, aivoverenkierron häiriöt, vatsa-alueen oireet, veren hyytymistaipumuksen lisääntyminen, neurologiset oireet, hengenahdistus, nivel- ja rintakivut, kyvyttömyys selvitä arjen askareista, sydän- ja hengityselimistön oireet, energian puute, epämiellyttävä olotila, uupumus joka ei ole väsymystä, muistiongelmat, keskittymisvaikeudet, kognitiiviset häiriöt, aivosumu, huimaus, sydämentykytys, mielenterveyteen häiriöt, ahdistuneisuus, traumaperäinen stressireaktio, iho-oireet, silmäoireet, bakteeri-infektiot....
Minkä näistä haluaisit itsellesi? Hyvällä onnella saat ne jopa loppuiäksesi.
Sairaalahoidon tarve on yleisempää 60 vuotta täyttäneillä, sekä henkilöillä joilla on perussairauksia. COVID-19-potilaiden riski kuolla lisääntyy nopeasti iän myötä, ja se on merkittävästi suurempi kuin influenssassa" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tavalliseen kausi-influsenssaan kuolee edelleenkin enemmän ihmisiä kuin koronaan, mitä oikein vauhkoat?
Hei korona-trolli, tulet sairastumaan todella vakavasti vähättelemääsi tautiin. Tervemenoa sairaalaan hengityskoneeseen jos nyt sinne pääset ennen kuin RIP.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lainaus:
"Koronalla on laaja kirjo mitä erilaisempia lyhyt- ja pitkäkestoisia oireita kuin myös jopa vakavia sen aiheuttamia vaivoja. Kuolema on vain yksi monista potentiaalisista koronan tekosista.
Tässä muutamia kuten esim. yskä, hengenahdistus, voimattomuus, väsymys, lihaskivut, kurkkukipu, kurkun karheus, kuume, oksentelu, ripuli, pahoinvointi, päänsärky, haju- ja makuaistin häiriöt tai katoaminen, nuha, nenän tukkoisuus, laskimotulehdus, keuhkoveritulppa, aivoverenkierron häiriöt, vatsa-alueen oireet, veren hyytymistaipumuksen lisääntyminen, neurologiset oireet, hengenahdistus, nivel- ja rintakivut, kyvyttömyys selvitä arjen askareista, sydän- ja hengityselimistön oireet, energian puute, epämiellyttävä olotila, uupumus joka ei ole väsymystä, muistiongelmat, keskittymisvaikeudet, kognitiiviset häiriöt, aivosumu, huimaus, sydämentykytys, mielenterveyteen häiriöt, ahdistuneisuus, traumaperäinen stressireaktio, iho-oireet, silmäoireet, bakteeri-infektiot....
Minkä näistä haluaisit itsellesi? Hyvällä onnella saat ne jopa loppuiäksesi.
Sairaalahoidon tarve on yleisempää 60 vuotta täyttäneillä, sekä henkilöillä joilla on perussairauksia. COVID-19-potilaiden riski kuolla lisääntyy nopeasti iän myötä, ja se on merkittävästi suurempi kuin influenssassa"Copy-paskaa maskiuskovaiselta hysteerikolta. Ahdistaako kun ei ole enää rajoituksia eikä pakkoja? Kaltaisesi surkimuksen maailma näkyy järkkyvän kovasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei korona-trolli, tulet sairastumaan todella vakavasti vähättelemääsi tautiin. Tervemenoa sairaalaan hengityskoneeseen jos nyt sinne pääset ennen kuin RIP.
Nyt ryhdyit oikein ennustajaksi? Vai heitteletkö kirouksia kuin joku noita? Noin pahastiko sinua harmittaa ja on paha mieli jäänyt?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tavalliseen kausi-influsenssaan kuolee edelleenkin enemmän ihmisiä kuin koronaan, mitä oikein vauhkoat?
Ei pidä paikkaansa. MN-lehti ja muut paskasivut kertoo täyttä valetta ja se vetoaa idiootteihin ja salaliittoihin seonneita mielisairaita.
Covidissa on myös paljon vaikeita jälkiseurauksia ja saattaa pitkittyä todella pitkäksi sairaudeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa. MN-lehti ja muut paskasivut kertoo täyttä valetta ja se vetoaa idiootteihin ja salaliittoihin seonneita mielisairaita.
Covidissa on myös paljon vaikeita jälkiseurauksia ja saattaa pitkittyä todella pitkäksi sairaudeksi.Montako tuhatta ihmistä on Suomessa sitten kuollut koko ”koronapandemian” aikana? Aivan, vähemmän kuin vuosittain kuolee kausi-influenssaan. Ota asioista selvää ennen kuin käyt päätäsi aukomaan! 🤡
- Anonyymi
Pitäsit vain huolen omista asioistas!
- Anonyymi
Ensin omista ja sitten yhteisistä asioista.
Jos ei mene sanoma muuten kotiin.
Lienee tässä tapauksessa toivotonta.
- Anonyymi
Viime sunnuntaina konsertissa jossa istuttiin kylki kyljessä penkeillä, vieressäni oleva rouvas henkilö yski ja niiskutti. Oli kuulemma kesäflunssa. Miksi edes flunssaisena tullaan yleisö tilaisuuteen? Siirryin takavasemmalle. Kysyin tilaisuuden järjestäjältä miksi ei maski suositusta tai isommat turva välit. Tämä mies vain naureskeli, kuulemma heidän tilaisuudessa ei ole koronaa. Oikeesti? 👎 V mikä urpo!
- Anonyymi
No siksi koska ei sitä ennenkään jätetty menemättä jos oli joku lievä flunssa päällä. Se flunssa joko tarttuu toiseen tai on tarttumatta. Ei kausi-influenssaankaan kukaan suojaudu maskilla vaikka siihen kuolee enemmän ihmisiä kuin koronaan.

Tautofonia, aikamme ongelma.
- Anonyymi
Tilaisuuden järjestäjälle kunnianloukkauksesta vinkattu :)
- Anonyymi
Selkeän kuvauksen annoit itsestäsi 🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tilaisuuden järjestäjälle kunnianloukkauksesta vinkattu :)
Hyvä! Kysy samalla miksi ko. vatipäät vuosi vuodelta korona aikaan järkkäävät tilaisuuksia joissa ei mitään korona rajoitteita. Vessatkin kuin sikolätit. Sorry siat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä! Kysy samalla miksi ko. vatipäät vuosi vuodelta korona aikaan järkkäävät tilaisuuksia joissa ei mitään korona rajoitteita. Vessatkin kuin sikolätit. Sorry siat.
Koska noissa tilaisuuksissa käy myös niitä tervejärkisiä ihmisiä jotka osaavat hengittää ilman maskiakin 👍 te omasta mielestä paremmat ihmiset jotka käyttävät maskeja voitte jäädä kotiin istumaan neljän seinän sisään. Sinne ei korona tule kiusaamaan 😄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska noissa tilaisuuksissa käy myös niitä tervejärkisiä ihmisiä jotka osaavat hengittää ilman maskiakin 👍 te omasta mielestä paremmat ihmiset jotka käyttävät maskeja voitte jäädä kotiin istumaan neljän seinän sisään. Sinne ei korona tule kiusaamaan 😄
Pennut kävi Ilosaaressa ja kolmesta kaksi sai koronan. Onneksi vain tiukalla flunssalla selvisivät. Kaverisa sai keuhkokuumeen ja ol kuulemma ollu kauhiaa kun hengittäminen koski.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pennut kävi Ilosaaressa ja kolmesta kaksi sai koronan. Onneksi vain tiukalla flunssalla selvisivät. Kaverisa sai keuhkokuumeen ja ol kuulemma ollu kauhiaa kun hengittäminen koski.
Pikku flunssista nuoret toipuu. Onhan noita ollut maailman sivun. Eli täysin turha ja mitäänsanomaton postaus tuo edeltävä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pikku flunssista nuoret toipuu. Onhan noita ollut maailman sivun. Eli täysin turha ja mitäänsanomaton postaus tuo edeltävä.
Ei kunnon kaurahattuun iske edes korona.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kunnon kaurahattuun iske edes korona.
Ei niin. Korona iskee vain parempiin ihmisiin.
- Anonyymi
Itselläni tärkeät työprojektit tarkoittavat sitä, että jos sairastun koronaan, yrittäjänä jää työ tekemättä ja tulot saamatta. Käytä siis maskia kaupassa käydessäni.
- Anonyymi
No nyt sinut on kyllä helppo yksilöidä kun ei kovinkaan moni yrittäjä käytä enää kaupoissa asioidessa maskia. Käyn moikkaamassa kun satut kohdalle 😊
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nyt sinut on kyllä helppo yksilöidä kun ei kovinkaan moni yrittäjä käytä enää kaupoissa asioidessa maskia. Käyn moikkaamassa kun satut kohdalle 😊
Sinäkö se oot joka toissapv Tokmannilla oli tuijottanu maski piässä ollutta äitiäni ja naurain todennu että turhaa sie tuota rättii piässäs piät?
Huonoo sivistymätöntä käytöstä siulta.
Jokkaisen oma assii vaik tonttulakki piän piälä keikkuis, se ei kuulu muile.
- Anonyymi
Jos on typerä niin minkä sille voi ???
- Anonyymi
Nämä tuntuvat itserakkailta tyylittelijöiltä.
- Anonyymi
Kyllä on maskihysteerikolla hermo pinnassa. Voi raukkaa kun ei ole enää rajoituksia ja yleisiä maskimääräyksiä.
- Anonyymi
Ihmisillä voi olla kovin alentunut vastustuskyky, pohjalla sairaus tai sellainen lääkitys joka alentaa vastustuskykyä jne...
Miksi näet asiasta vaiva?- Anonyymi
Koska levitätte perättömiä valheita tietämättä mitään faktoja lääketieteestä, menette vain mutupohjalla ja perstuntumalla.
Kukaan lääkäri ei rupea potilaalleen määräämään tai edes suosittelemaan maskin käyttöä jos on alentunut vastustuskyky. Siihen on olemassa ihan omat lääkkeet joilla ylläpidetään ihmisen immuniteetti normaalissa tai mahdollisimman lähellä normaalia. Vinkki: Maski ei ole se lääke.
Yksinkertainen esimerkki: Jos kerran maskista on hyötyä vastustuskyvyn parantamiseen tai ylläpitoon niin miksi sellaista ei käytä ainutkaan HIV/AIDS-potilas tai syöpälääkityksessä oleva? Molemmissa tapauksissa romuttuu potilaan oma vastustuskyky mutta kumpaankaan tapaukseen ei suositella maskin käyttöä.
- Anonyymi
Pidän maskia koska minulla on nuha. Ei ole koronaa vaan pikku flunssa. En silti sitä tahdo kehenkään tartuttaa. Kesäflunssa kun on perseestä.
- Anonyymi
Oletpa hyvä ihminen. Sinulle pitäisi antaa mitali. Kerro seuraavaksi miten maskeista aiheutuva miljardien tonnien saastevuori hoidetaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletpa hyvä ihminen. Sinulle pitäisi antaa mitali. Kerro seuraavaksi miten maskeista aiheutuva miljardien tonnien saastevuori hoidetaan?
Mullakin on kesäflunssa mutta en käytä maskia vaan tirskun vastaantulijoille päin pläsiä. Voi se kyllä olla koronaakin kun en ole tehnyt testiä. Ihan sama kunhän en itse sairastu tätä pahemmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mullakin on kesäflunssa mutta en käytä maskia vaan tirskun vastaantulijoille päin pläsiä. Voi se kyllä olla koronaakin kun en ole tehnyt testiä. Ihan sama kunhän en itse sairastu tätä pahemmin.
Se on aina niin että mihin tahansa tautiin voi aina joku heikompi kuolla. Valtaosa ei kuole, eikä siitä asiasta (korona) tarvitse välittää lainkaan. Eletään normaalisti kuten ennen koronaa ja välillä vähän naureskellaan parille maskia käyttävälle ylivarovaiselle ja ennen kaikkea tietämättömälle raukalle. Ei niitä ole kuin muutama, heistä parilla hysteerisimmalla maailma vielä järkkyy, mutta annetaan heille aikaa oppia.

Kuolemako ainoa potentiaalinen koronaoire? 😂🤣😅

Muut oireet ovat flunssaan verrattavissa.

No älä! Paljonko sun äo on?
- Anonyymi
Kävin paikkakunnan Apteekissa ja käskivät panna maskin naamalle, mutta ei ollut mukana, koska kukaan ei moista enää osaa odottaa.
- Anonyymi
Palvelevat ne ilman maskiakin, mitään maskipakkoa kun ei ole. Jos eivät palvele voit nostaa syytteen syrjinnästä ja saada muutaman tonnin rahaa 👍
- Anonyymi
Tämä palstan koronatrolli on persu ja / tai hikariuskovainen. Nämä molemmat ryhmät ovat hysteerisen maski- ja rokotevastaisia, sekä pitävät koronaa vain flunssana tai uskovat ettei sitä ole olemassakaan. Ihan kuin trumppilaista "faktaa". Foliohatut päähän!
- Anonyymi
Tai sitten he ovat vain tutustuneet muihinkin lähteisiin kuin iltapäivälehtien kirjoituksiin ja osaavat käyttää omia aivojaan, toisin kuin lauman mukana kulkevat pässit 🐑

Ylen uutiset ja THL:n tiedotus riittää meille täysipäisille. Mika Salminen 💖
- Anonyymi
Maskeja on nyt siksi, että seudulla on tauteja paljon liikkeellä ja osa, mm riskiryhmäläiset, haluavat suojautua, muiltakin taudeilta, monin eri tavoin, auttaa se sitten tai ei.
- Anonyymi
Mitä tauteja on paljon liikenteellä? Kerro toki kun tunnut viisaampana tietävän! Vai tempaisitko tuon villin väitteesi vain päästäsi? Epäilen jälkimmäistä 😄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tauteja on paljon liikenteellä? Kerro toki kun tunnut viisaampana tietävän! Vai tempaisitko tuon villin väitteesi vain päästäsi? Epäilen jälkimmäistä 😄
Perus suomalainen jätti rätin pois kun nuhassa kävi pissittämään. Ja lähti sortovalaan.
- Anonyymi
Niin mutta kun se maski ei suojaa yhtään mitään. Pari typerystä näyttävät naamarätillään vain tyhmyytensä ja häpäisevät julkisesti sekä itsensä että lähipiirinsä. Maskin käyttöä ei suositella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perus suomalainen jätti rätin pois kun nuhassa kävi pissittämään. Ja lähti sortovalaan.
Eli olin aivan oikeassa, keksit nuo juttusi päästä kun et näköjään osannut vastata yksinkertaiseen kysymykseen. Pelle mikä pelle 🐑
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin mutta kun se maski ei suojaa yhtään mitään. Pari typerystä näyttävät naamarätillään vain tyhmyytensä ja häpäisevät julkisesti sekä itsensä että lähipiirinsä. Maskin käyttöä ei suositella.
Se olikin häpeä, joka vaivaa. Tyhmäksikin varmaan on nimitelty. Yksinkertaisia kysymyksiäkin on esitetty ja tultu lopputulemaan lahjaton, mi lahjaton. Typerys, mi typerys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se olikin häpeä, joka vaivaa. Tyhmäksikin varmaan on nimitelty. Yksinkertaisia kysymyksiäkin on esitetty ja tultu lopputulemaan lahjaton, mi lahjaton. Typerys, mi typerys.
Hienosti kiteytetty maskiuskovaisen sielunelämää.
- Anonyymi
Huomattavan paljon parempi kysymys olisi, miksi joku apina sitä ihmettelee, kun korona ei ole mihinkään hävinnyt vaan päinvastoin. Esim. minulla on perheessä 4-5 riskiryhmäläistä ja heille koronatartunta olisi yhtä vaarallinen kuin 2 vuotta sittenkin.
Sitä paitsi pääasiassa maskia pidetään, kuten tähänkin asti, ALOITTAJAN ja muiden kanssaihmisten turvaamiseksi. Maskihan ei missään vaiheessa ole ollut itseä, vaan muita varten.
Mutta toki Kiteellä on muuan huoltamoyrittäjä ja hänen ukkoasiakaskuntansa, jotka eivät ole p*skaakaan muista välittäneet.- Anonyymi
FFP 2 ja 3 - luokan maskit suojaavat myös kantajaansa 😍
- Anonyymi
Omikron ei ole enää lähellekään sama kuin se wuhanin variantti. Pelkkä mitätön flunssa, jota pari hysteerikkoa vielä pelkää. Ja se maskihan ei turvaa yhtään mitään, mutta voihan sitä kuvitella kaikenlaista jos olonsa sillä saa paremmaksi.
- Anonyymi
Koronatilaston mukaan kunnassa 14 pvn aikana 140 virallisesti testattua tautia. Ilmaantuvuus moninkertaistunut, aiemmin kesällä n 20/ 2 vk. Kotitesteillä löydetty enemmän, leviää ainakin kaupan ja soten puolella, vaaraksi mm hoitolaitoksissa .
- Anonyymi
Annetaan levitä vaan, ei ole vaaraksi juuri kenellekään. Ne jotka pelkäävät, niin lukittautukoot kotiinsa loppuiäkseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Annetaan levitä vaan, ei ole vaaraksi juuri kenellekään. Ne jotka pelkäävät, niin lukittautukoot kotiinsa loppuiäkseen.
Kyllä, kotona on nyt moni tuttu, mm kovassa kuumeessa sängyssä. Muutamalla lievä tauti romahdutti myöhemmin ja hetkessä fysiikan täysin. Se siitä loppuiästä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, kotona on nyt moni tuttu, mm kovassa kuumeessa sängyssä. Muutamalla lievä tauti romahdutti myöhemmin ja hetkessä fysiikan täysin. Se siitä loppuiästä.
Penskalla korona ja raasu parka yskii keuhkojaan pellolle. Kuiva hakkaava yskä joka kuulemma koskee kovasti. Itselläni ei tartuntaa eli voitin korona arpajaisissa. Lapseni ei.

Niin, heidän olisi pitänyt linnoittautua kellariin loppuiäkseen eikä lähteä ihmisten ilmoille turhanpäiväinen maski mukamas suojana.

Vai oikein keuhkoja pellolle, selkeää liioittelua ja värittämistä. Liekö koko tapausta edes olemassa.

Minulla yskä kesti useamman viikon ja se todellakin oli niin kova, että yskiminen koski niin kurkkuun kuin rintakehään. Kirjoittajan kuvaus on valitettavasti osuva. Lapsiparka ❤️❤️❤️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, heidän olisi pitänyt linnoittautua kellariin loppuiäkseen eikä lähteä ihmisten ilmoille turhanpäiväinen maski mukamas suojana.
Monille tartunta on tuotu kotiin ja eri laitoksiin. Itse ei ole voinut suojautua määräänsä enempää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monille tartunta on tuotu kotiin ja eri laitoksiin. Itse ei ole voinut suojautua määräänsä enempää.
Näinpä. Se leviää minkä leviää, eikä maskit hyödytä yhtään mitään. Niitä on täysin turhaa kenenkään pitää. Jo keväällä todettiin että maskien merkitys on lähinnä symbolinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla yskä kesti useamman viikon ja se todellakin oli niin kova, että yskiminen koski niin kurkkuun kuin rintakehään. Kirjoittajan kuvaus on valitettavasti osuva. Lapsiparka ❤️❤️❤️
Voi raukkaa. Mutta kaikenlaisia tauteja on aina ollut niistä on selvitty. Lapsilla on parhain vastustuskyky.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla yskä kesti useamman viikon ja se todellakin oli niin kova, että yskiminen koski niin kurkkuun kuin rintakehään. Kirjoittajan kuvaus on valitettavasti osuva. Lapsiparka ❤️❤️❤️
No, eipä tuotakaan millään maskilla olisi pystytty estämään. Mutta toipuu kyllä, kaikenlaisia lastentauteja on aina ollut. Sairainta tässä viimeisen kahden vuoden aikana on ollut se, että jotkut, vanhemmat tai opettajat ovat pakottaneet tai painostaneet pikkulapsia pitämään maskeja. Järjetöntä pelon lietsontaa ja pelkäämisen opettamista herkille pienille lapsille.

Pahinta kun jää lapsen asteelle.

Sieltä pienen maskin takaa pikkuiset silmät kivan pelokkaasti pälyilevät. Äiti tai isi laittanut lapsoselle kivasti maskin. Noin sitä opetetaan lapset pelkäämään mahdollisimman pieninä.
- Anonyymi
Parisen viikkoa olin kovimmassa taudissa mitä koskaan, voimat pois ja keuhkot huusi hoosiannaa. Paranin, mutta haju- ja makuaistin on ollut poissa kuukausia. Kuulostaako pikku jutulta? Kokeilkaa itse, on todella vttumaista kun mikään ei maistu miltään. Jotain hyvääkin, poltin hernekeiton pohjaan kun unohdin sen hellalle enkä haistanut käryä. Ei hyvää se polttaminen vaan se että kun muulle perheelle pohjaan palanut hernari ei kelvannut, niin minä söin sen kuulemma kitkeränmakuisen tökötin ihan itse. Ei maistunut miltään, hyvin upposi mahaani. Mutta oikeasti, odotan sitä kun maistan ruoan ja haistan ruusun.
- Anonyymi
Kokeilin. Oli korona, eikä mitään oireita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokeilin. Oli korona, eikä mitään oireita.
Teit testin vaikkei siulla ollut mitään oireita?
- Anonyymi
Bemu nörtit tykkää tenasta.Varsinkin käytetystä.
- Anonyymi
Turha kirjoitella muiden tekemisistä etenkin silloin, kun ne eivät altista tai vaaranna muita. Ihmisillä on itsemääräämisoikeus omista valinnoistaan etenkin siihen suuntaan.
- Anonyymi
Olet oikeilla jäljillä. Jokainen nuuhkikoon tenoja joko uutena tai vähäsen käytettynäkin.
- Anonyymi
En pysty ottamaan rokotetta ja siksi maski.
- Anonyymi
Maski ei auta mitään, kuten ei rokotekaan.
- Anonyymi
Sain tartunnan 20.8 ulko ilma tapahtumassa. Soppa jonossa edessäni ollut henkilö yski voimakkaasti, turvavälin pitäminen oli mahdotonta, kenelläkään ei ollut maskeja. En ole ainoa joka kyseisenä viikonloppuna on koronan saanut. Ulko ilma ei ole pelastus.
- Anonyymi
Emännällä ollu korona, pikkuflunssa ei kuumetta. Samassa sängyssä ollaan nukuttu ja oltu intiimisti. Meikäläisellä ei mitään oireita. Olen käynyt koko ajan töissä, välillä julkisilla. En käytä maskia koskaan. Huomenna taas töihin. Koronasta ei tarvitse välittää.
- Anonyymi
Olisikohan ollut sama tapahtuma? Mä mitä ilmeisemmin sain tartunnan 21.pv kun tapahtuman bussikuljetuksessa oli mukana köhivä ihminen. Miksi lähdetään sairaana tai edes oireisena liikkeelle? Omista oireista pahin on ollut hakkaava yskä ja uupumus joka jatkuu yhä. Paska reissu mut tulipahan tehtyä.

Onko ennekään jätetty reisuuihin menemättä pienen yskän tai vuotavan nenän takia? Ei ole joten jatkossakin mennään 👍

Yritäppä vaikka lentokoneeseen jos yskit tai nokkasi vuotaa!

Monia kertoja mennyt, ei siitä tarvitse tehdä numeroa niin pääsee kyllä lennolle 👌
- Anonyymi
Todellakin on oma vika jos kyselee typeriä !
On monia ihmisiä jotten muitten sairauksien vuoksi koronaa on syytä välttää,
sain itse korona tartunnan jonka vuoksi käytin kuten varmasti moni muukin,
maskia suojellakseni tuollaisia ihmettelijöitä tartunnalta.- Anonyymi
No paljonpa auttoi. Oikeasti ei yhtään. Maskit on turhia!
- Anonyymi
Eräässä elokuun tapahtumassa ostin nuorelta miehenalulta limpparin. Poju aivasti reilusti kun ojensi pullon ja pyyhki nokkansa käsivarteensa. Ehkä olis ko. pullo pitänyt desinfioida, mutta en ajatellut lapselta sen kummempaa tautia saavani. Sain. Infernaalinen flunssa. Saattoi olla jopa korona, sillä kurkkukipu ja yskä olivat helvetilliset.
- Anonyymi
Räkivä asiakaspalvelija olipa aikuinen tai pentu joten ihmekös jos taudit tarttuu 🤮
- Anonyymi
Monet ihmiset kuuluvat erilaisiin riskiryhmiin ja sen takia noudattavat maskisuosituksia joita heille on annettu. Esim. lääkityksestä johtuva immuunipuutos on tila jossa maskeja on syytä käyttää.
- Anonyymi
Immuunipuutoksessa ei pitäisi muutenkaan olla mitään asiaa ulos, ei siihen mitkään maskit auta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Immuunipuutoksessa ei pitäisi muutenkaan olla mitään asiaa ulos, ei siihen mitkään maskit auta.
Jäkäti jäkkä jäkkä jää ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jäkäti jäkkä jäkkä jää ...
Taisi sattua arkaan paikkaan kun valheet ”immuunivajaudesta” joku kumosi yhdellä viestillä 😂
Maskeja ei kukaan lääkäri määrää immuunipuutokseen, siihen on ihan eri lääkitys ja monesti tarkka seuranta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taisi sattua arkaan paikkaan kun valheet ”immuunivajaudesta” joku kumosi yhdellä viestillä 😂
Maskeja ei kukaan lääkäri määrää immuunipuutokseen, siihen on ihan eri lääkitys ja monesti tarkka seuranta.Olet oikeassa immuunivajauksesta/-puutoksesta. Siihen on lääkitys.
Sen sijaan älyn puutokseen/-vajaukseen ei ole lääkitystä. Valitettavasti.
Älyn puutteesta joutuu kärsimään myös muut, ei pelkästään asianomainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet oikeassa immuunivajauksesta/-puutoksesta. Siihen on lääkitys.
Sen sijaan älyn puutokseen/-vajaukseen ei ole lääkitystä. Valitettavasti.
Älyn puutteesta joutuu kärsimään myös muut, ei pelkästään asianomainen.Olet oikeassa.
Älynpuutokseen ja/tai vajaukseen ei ole lääkitystä, mutta nämä vajaat tapaukset paikkaavat sen käyttämällä maskeja turhaan 🐑
- Anonyymi
Ainoastaan pienisieluiset vatipäät kiinnittävät huomiota toisten maskeihin. Fiksut ymmärtävät, että jokainen tekee miten haluaa ko. asian kanssa. Onpahan maskit ja käsidesit suojannut muiltakin kulkutaudeilta, esim. vatsa- ja flunssatauteja on ollut liikkeellä hyvin vähän koronaepidemian aikaan.
- Anonyymi
Korona-aikana oli myös omatoimisia maskipoliiseja, ne vasta olivat pikkusieluisia vatipäitä. Yhdellä paikkakunnalla useampi kauppias antoi yhdelle tällaiselle porttikiellon liikkeeseensä. Sairasta maskihysteriaa! En ihmettele yhtään että kukaan ei halua enää nähdä noita naamarättejä. Varsinkaan kun niistä ei ole yhtään mitään hyötyä kenellekään. Ainoastaan jätteen määrä kasvaa.

Eiköhän jokainen saa vapaasti päättää laskeeko yritykseensä maskillisen vai maskittoman, räkivän vai terveen tai humalassa olevan vai selvän.
vapaus, oma valinta.
Jos se kenen perberiä hiertää niin voi voi ja voi.
Sulla on pahoja ongelmia jos muiden "naamarätit" sua ahdistaa noin paljon. Elä ja anna toisten elää, maskilla tai ilman. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän jokainen saa vapaasti päättää laskeeko yritykseensä maskillisen vai maskittoman, räkivän vai terveen tai humalassa olevan vai selvän.
vapaus, oma valinta.
Jos se kenen perberiä hiertää niin voi voi ja voi.
Sulla on pahoja ongelmia jos muiden "naamarätit" sua ahdistaa noin paljon. Elä ja anna toisten elää, maskilla tai ilman.Pidän maskia kun en tahdo mitään kulkutautia, en edes mitätöntä flunssaa. Yrittäjällä ei ole varaa sairastaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pidän maskia kun en tahdo mitään kulkutautia, en edes mitätöntä flunssaa. Yrittäjällä ei ole varaa sairastaa.
Vanhustenhoitotyöntekijänä pidän maskia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän jokainen saa vapaasti päättää laskeeko yritykseensä maskillisen vai maskittoman, räkivän vai terveen tai humalassa olevan vai selvän.
vapaus, oma valinta.
Jos se kenen perberiä hiertää niin voi voi ja voi.
Sulla on pahoja ongelmia jos muiden "naamarätit" sua ahdistaa noin paljon. Elä ja anna toisten elää, maskilla tai ilman.Maskilampaalla meni tunteisiin 🐑 On ihan ymmärrettävää että sinua kiukuttaa ja hävettää oma lammasmaisuutesi. Odotetaan vielä, josko sinunkin hysteriasi hellittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maskilampaalla meni tunteisiin 🐑 On ihan ymmärrettävää että sinua kiukuttaa ja hävettää oma lammasmaisuutesi. Odotetaan vielä, josko sinunkin hysteriasi hellittää.
Yhyy, voi kyynel, laita foliohattu päähän niin maskipellet ei sua pelota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhustenhoitotyöntekijänä pidän maskia.
Työkaveri altistui joten meillä kaikilla työyhteisössä on maskit ainakin tämän viikkoa 🐅
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhyy, voi kyynel, laita foliohattu päähän niin maskipellet ei sua pelota.
Voi kuinka sinä kihiset, sinulla meni todella tunteisiin. Kyllä tuo sinun maskihysteria vielä helpottaa. 🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi kuinka sinä kihiset, sinulla meni todella tunteisiin. Kyllä tuo sinun maskihysteria vielä helpottaa. 🤣🤣
Sinun trollausintosi ei näemmä helpota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun trollausintosi ei näemmä helpota.
Sinun koronapsykoosisi ei näemmä helpota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun koronapsykoosisi ei näemmä helpota.
Olet kuin takiainen. Haluuks treffeille vai mitä? Eikö sulla ole muita kavereita kuin mä? 😷
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet kuin takiainen. Haluuks treffeille vai mitä? Eikö sulla ole muita kavereita kuin mä? 😷
Tapaatte torilla ja tunnistaudutte siten kun toisella maski ja toisella jäätävä räkätauti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet kuin takiainen. Haluuks treffeille vai mitä? Eikö sulla ole muita kavereita kuin mä? 😷
Älä kuvittele liikoja itsestäsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä kuvittele liikoja itsestäsi.
En todellakaan 🤩
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En todellakaan 🤩
Hyvä
- Anonyymi
Pemaripojat käyttää maskia.Näkyy olevan käytetty tena☠
- Anonyymi
Nykynuoret hallitsevat säästämisen ja kierrätyksen.
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400003324881- 162266
- 1942119
- 1071496
- 811417
- 741002
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu57997IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka2949Martina miehensä kanssa Malediiveilla.
Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.119854Ei lumous lopu koskaan
Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu59776