Elisa salaa

Älkää hankkiko elisa viihde sopimus on 2 vuotinen kuukausi maksu 80 e k/kk T.Pena
373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pappa haksahti kun ei ymmärtänyt kieltäytyä. Puhelinmyyjä unohti kertoa, ettå sopimus on 2 vuotta, eikä voi IRTISANOA.
Päästiin irti sopimuksesta PERUMALLA se. Lähetettiin laite alle 14 vuorokauden takaisin (ilmainen palautus). Soitettiin peruutus asiakaspalveluun. Sopimus loppui muistaakseni niin, että 1 kk maksu meni. Päästiin eroon siitä pienellä vaivalla.
Laki näistä palveluista on olemassa, muuttui jokin aika sitten. Peruminen tapahtui vanhan lain voimassa ollessa.
Sopimuksen peruminen on siis eri asia kuin purkaminen. Kannattaa lukea tätä palvelua koskeva laki.

Äänestä

Siis purkamisella tarkoitin irtisanomista.
Visusti salasivat 2 vuoden määräajan.
Liikkeessä eivät suostuneet mitään tekemään asian suhteen. Netissä ja puhelimitse asia hoitui.

Äänestä

Omituista myöskin se kun sopimus oli puhelimyyjän kanssa sovittu, sopimusehdot tulivat sen jälkeen sähköpostiin. Jos olisi luettu etukäteen tuskin olisi sopimusta syntynyt. Vuoden viimeinen päivä oli, laki muuttui seuraavana päivänä. Taisi olla kiire sopimuksella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Älkää hankkiko elisa viihde sopimus on 2 vuotinen kuukausi maksu 80 e k/kk T.Pena

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu