Perustuslaki sanoo, että, jos kansanedustajalla on oma (tai perheen kautta) taloudellinen intressi valmisteltavaan päätökseen, hän ei saa olla valmistelussa mukana. Puheoikeus täysistunnossa on kaikilla, kunhan ilmoittaa sidonnaisuutensa.
Maataloustuottajat ovat pieni vähemmistö ja silti maatalousvaliokunnan puheenjohtaja on käytännössä AINA (kuten nytkin) itse maataloustukia nostava maataloustuottaja. Hän johtaa tukien valmistelua, kuten esimerkiksi sitä saako hänen itsensä edustama tuotantolinja enemmän tukia kuin joku tuotantomuoto, jota hän itse ei harjoita jne.
Miltä vaikusttaisi jos vaikka valtion varustamotukia valmistelisi valiokunta jonka puheenjohtaja olisi varustamon merkittävä omistaja? Tai että julkisen liikenteen tukia valmisteltaisiin valiokunnassa, jota johtaa oman linja-autofirman omistaja?
Onko niin, että maataloustukia ei koske edes oikeusvaltion jääviyssäädökset.
Ja selittääkö se tuotantoon nähden maailman korkeimmat maataloustuet?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Perustuslaissa todetaan "Kansanedustaja on esteellinen osallistumaan valmisteluun ja päätöksentekoon asiassa, joka koskee häntä henkilökohtaisesti".
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L3P32
Olennainen sana tuossa on "henkilökohtaisesti". Eduskunnan päätöksenteko menisi kohtuuttoman vaikeaksi, mikäli siitä pitäisi sulkea kansanedustajia pois mitä erilaisimpien ryhmien kautta tai esimerkiksi niin, että jos kansanedustajalla on alaikäisiä lapsia tai (perheen kautta) lapsenlapsia, hän ei voisi päättää lapsilisistä.
Tuossa perustuslain pykälässähän ei tosin mainita erikseen taloudellista intressiä, joten ilman rajausta henkilökohtaisuuteen kansanedustajat olisivat esteellisiä mitä moninaisimmissa asioissa.