Homousgeeni Xq28 ja kahdeksas kromosomi

Dean Hamerin löytämä homouden geeni Xq28 oli aluksi totta ja sen jälkeen epätotta.
Geeni olisi jossakin Xq28:m kohdalla ilman että tiedetty tarkemmin.
Kohdassa jopa sen jälkeen kun geeni kumottiin, on todettu paikassa olevan välittäjäaine, joka vaikuttaa sukupuoleen.

Muu homouden paikka on 8:s kromosomi.

Kaksosten tutkimuksissa on usein tutkittu homoja ja periytyviä sairauksia.
Kaksosilla on huimaa määrä molemmille periytyvää todennäköisyyttä.
162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nykyinen sukupuolen määriytymä, Geenien historian mukaan, on geneettinen, eikä fysiologinen.

Pojat ovat XY
tytöt ovat XX

Fyysinen ulkomuoto voi hämätä, että on ollut pahoja hairahduksia kun tytöltä näyttänyt poika, oli kasvatettu vasten tahtoaan tytöksi virallisten psykologien taholta sillä seurauksin, että poika kärsii loput elämästään ja yhdessä tapauksessa mies teki itsemurhan.

Äiti tapauksessa oli sopinut pojan kastraatiosta ja tytöksi kasvattamisesta kun lapsi oli pieni, josta poika sai traumoja jälkeenpäin.

Pojat XY kokevat itseään pojiksi jopa tyttöinä ollessaan.
Geneettinen identiteetti ei muutu senkään jälkeen kun fysiologista muotoa muutetaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Dean Hamerin löytämä homouden geeni Xq28 oli aluksi totta ja sen jälkeen epätotta.
Geeni olisi jossakin Xq28:m kohdalla ilman että tiedetty tarkemmin.
Kohdassa jopa sen jälkeen kun geeni kumottiin, on todettu paikassa olevan välittäjäaine, joka vaikuttaa sukupuoleen.

Muu homouden paikka on 8:s kromosomi.

Kaksosten tutkimuksissa on usein tutkittu homoja ja periytyviä sairauksia.
Kaksosilla on huimaa määrä molemmille periytyvää todennäköisyyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu