Kivitalo, mitä aloittelija voi tehdä itse?

Tontti olisi valmiina ja tarkoitus oli alkaa rakentamaan 2006 kesällä.

Kivitalo (jämerä) kiinnostaa, mutta tuntuu, että budjetti karkaa liian isoksi. Rahaa lainoineen olisi rakentamiseen, autotalliin ja pihatöihin käytettävissä n.250000Eur(tontti ja liittymät mukana 300KEur), paikka Oulu ja suunnitelmissa 1.5 kerroksinen, keskitason materiaaleilla oleva 150-160m2 talo.

Mielipiteitä/kokemuksia, mitä kaikkea aloittelija (aikaisemmin kokemusta ainoastaan remonteista) voisi laskea pystyvänsä tekemään itse, jos käytettävissä on illat, viikonloput ja osa lomista? Ja mitä noilla töillä voisi laskea säästävänsä? Rakennusaika olisi noin 6-9 kk.

Kaikista kommenteista kiitollisena.
2912522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Jos rakennusaika on 6-9 kuukautta ei itselle voi laskea yhtään mitään. Pelkästään aikataulutukseen menee omaa aikaa tuo..

Jos vähän siivoaisi vaikka.

Äänestä

mutta 6-9kk aikataulu edellyttää rakennusfirman palkaamista. Jos oikeasti aiot itsekin tehdä niin vuosi alkaa olla aika tiukka. Itselläni tulee menemään ainakin kaksi ja silti tuo 250k€ on piukka. Tosin matkan varrella on paranneltu sieltä täältä joten se on nostanut kustannuksia, mutta niin tekee kuulemma lähes kaikki, joten se kannattaa laskea jo valmiiiksi budjettiin.

Äänestä
  • Kyllä rakennusaikaa voisi hyvinkin vuoteen venyttää, mutta sen ylimenevä aika alkaa mennä jo liian pitkäksi.

    Semmoinen tuntu itsellä on, että kovin hirveästi en voi omalla työllä säästää. Onhan se kaikki kuitenkin pois leipätyöstä ja vuokralla asumiselle ja lainarahallekkin pitää laskea hintaa.

    Vahvistuu vain tuntumaa, että puutaloon joutuu "tyytymään".

    Äänestä

  • a.peräinen kirjoitti:

    Kyllä rakennusaikaa voisi hyvinkin vuoteen venyttää, mutta sen ylimenevä aika alkaa mennä jo liian pitkäksi.

    Semmoinen tuntu itsellä on, että kovin hirveästi en voi omalla työllä säästää. Onhan se kaikki kuitenkin pois leipätyöstä ja vuokralla asumiselle ja lainarahallekkin pitää laskea hintaa.

    Vahvistuu vain tuntumaa, että puutaloon joutuu "tyytymään".

    tasan vuosi muuttotarkastukseen siitä kun ensimmäinen puu kaadettu. Itse lähinnä siivosimme,vaikka siivous kuului jokaisen urakkaan. Jos ei oltais näin tehty seuraavat ei olis päässy jatkamaan ajallaan. esim. sähkömiehen roskat piti raivata parketinasentajan tieltä.. joo kyllä huomautettiin asiasta.
    se oli erikoisinta että vaikka sopimukset oli tehty kaikkia piti patistaa hommiin. ja välillä piti räyhätä aikuisille ihmisille.

    Äänestä

Mutta teinpä silti aika paljon:
1) Osaurakointi, eli pilkoin homman pienempiin osiin. Otin itse riskit, mutta samalla poistin urakkatarjousten riskivaraukset. Eli hommasin erikseen kaivuu-urakan, putkimiehen, sähkärin, pystytysmuurarit, sisäpuolisen tasoiteurakan, ilmastointimiehen, ulkopuolisen rappausporukan.
2) Itse kävin PRKK:n kurssit+muutaman muun
3) Erittäin hyvä suunnittelu (perehdyin itse tarkasti kaikkiin asioihin)
4) Tein itse perustukset (maanvarainen)
5) Siitä kun muuraus alkoi (kellari+2 kerrosta), siihen kun katto oli päällä olin itse täysiaikaisesti työmaalla: siivosin, tein hanttihommat, hommasin kaikki muut tarvikkeet, jotka eivät kuuluneet Siporex-pakettiin
6) Hommasin itse suurimman osan muistakin ei rautakauppa rakennustarvikkeista (ikkunat, sähkötarvikkeet tukusta jne.)
7) Tasotehommat sisällä teki ammattilaiset, kaikki muut sisätyöt: maalaus, tapetointi, kaakelit, vesieristeet, lattiapinnat tein itse.

Lapion iskusta (toki suunnittelu 6kk +luvat 3kk aiemmin) maahan muuttoon meni 6 kk. 1-2 kerros olivat valmiina sisältä, kellarin sisustaminen meni seuraavaan kesään, kuten ulkovarasto/autokatos. Pihatyöt ja rappaus tehtiin myös seuraavana kesänä (6 kk muutosta).

Luotettava insinööritoimisto teki suunnittelun ja kustannusarvion. Kustannusarvio alittui 20%, sillä osa-urakointi poisti ko. kustannusarvion riskivaraukset (toki, olisi ne voineet toteutuakin, mutta oli paljon tuuria ja omaa panosta sen verran mukana). Itse toimin siis rakennuttajana/urakoitsijana. Palkattuna oli vastaava, joka auttoi urakkasopimuksissa.

Enpä ollut koskaan ennen noita hommia tehnyt, mutta niin vain syntyi unelmien talo, jota ei olisi todellakaan uskaltanut kustannusarvion mukaan tehdä...Eli kyllä kukkokin munii, kun on tarpeeksi kova tahto ;-)

Aikaa meni täysipäiväisesti ensin 3 kk työmaalla (pystytys) ja 1 kk sisätyöt, + kaikki illat ja viikonloput noin vuoden ajalta... Ajoissa kun ryhtyi tutkimaan tuttavapiiriä, niin aina löytyi tuttu tai tutun tuttu, joka tunsi sopivan luotettavan ja edullisen tekijän, tai sitten henkilön, jonka kautta pääsi käsiksi tukkuihin (sähkö, LVI-tarvikkeet) jne.

Tuttavuussuhteet on edelleen kunnossa, mutta vaati kovaa ja luovaa työtä sekä pokkaa kysyä. Ensi kerralla voisin kyllä rakentaa talon ihan urakoimalla ulkopuolisella, mutta siihen ei olisi millään ollut varaa ekalla kerralla.

Tsemppiä ja onnea projektille!

Äänestä
  • Antavat aina hyvin ruusuisen kuvan rakentamisesta .

    Äänestä

  • Älä usko kirjoitti:

    Antavat aina hyvin ruusuisen kuvan rakentamisesta .

    suosittamia "tekijöitä" on niitä kuulemma ollut riesaa työn laadun suhteen. Ja jos ongelmia tulee talotehdas vetäytyy vastuusta, vedoten heidän olevan sinun palkkaamia jne. Tarkkana siinä kohdassa, olkoon mikä toimittaja tahansa.

    Äänestä

  • Älä usko kirjoitti:

    Antavat aina hyvin ruusuisen kuvan rakentamisesta .

    Siporex-talon kohdalla annoin myyjän myydä vain "pakollisen" kiviosuuden ja kattotiilet. Olisi se myynyt suunnittelua, ikkunaa, tiesmitä. Tehtaalta tosin kannatti ottaa vannesahaa ja jyrsintä vuokralle ennemmin kuin konevuokraamosta. Onneksi tein kustannusarvion muualla, sillä kyllä se talomyyjän kustannusarvio oli ihan alakantissa ja ylioptimistinen. Ja siis onneksi taas tuo itse asiantuntijoilla teetetty realistinen yläkantissa. Pisti miettimään ja tsemppaamaan ja alitus onnistui vain pureutumalla ko. kustannusarvion niihin kohtiin, joihin todella pystyi vaikuttamaan. Mutta kyllä jokainen hankinta kannatti miettiä ja "kilpailuttaa". Rautakauppatavaraa ei nyt ihan joka naulan ja nippelin osalta. Siinä oli tili yhdessä paikassa, mutta aina välillä kannatti pitää myyjä vireänä ja pyytää tarjous jostain tavaraerästä ja sitten sanoa, että sai sen halvemmalla muualta. Kyllä siinä taas tilirautakaupan myyjä tinki tarpeeksi muutaman viikon tai kuukauden...

    Äänestä

  • Heti alussa pisti silmään tämä lause "Osaurakointi, eli pilkoin homman pienempiin osiin. Otin itse riskit, mutta samalla poistin urakkatarjousten riskivaraukset."

    Jos pilkkoo urakat osiin, niin joka ikinen urakoitsija laskee omaan urakkaansa mukaan riskin siitä että edellinen työvaihe teettää lisätöitä.

    Todellisuudessa halvemmaksi tulee ostaa suurempia kokonaisuuksia, jollin urakoitsia voi tasoittaa riskejä omien työvaiheidensa kesken.

    Urakoitsijat nauraa hyvät naurut tavallisen pientalon rakentajan urakoiden kilpailuttamiselle.

    Jos miettii asiaa urakoitsijan kannalta, niin miksi ne alkaisivat hilata hintaa minimiin kertarakentajan tarjouskyselyn vuoksi???? Hinta on mitä on, sillä joltakin se joutuu sen kuitenkin ostamaan.

    Äänestä

  • Sami_ kirjoitti:

    Heti alussa pisti silmään tämä lause "Osaurakointi, eli pilkoin homman pienempiin osiin. Otin itse riskit, mutta samalla poistin urakkatarjousten riskivaraukset."

    Täysin mahdotonta aikatauluttaa omia hommia, ja lisäksi liikaa riskejä laadun suhteen. Kuitenkin aina, tuollainen pientalon kertarakennuttaja etsii syytä epäonnistumisiin ja tietysti maksajaa niille, jotka kuitenkin on aivan itse aiheuttanut taitamattomuudellaan. Siksi nykyisin on linja että se on kaikki tai ei mitään. Ja yöt nukutaan jo paljon paremmin.

    Äänestä

  • Sami_ kirjoitti:

    Heti alussa pisti silmään tämä lause "Osaurakointi, eli pilkoin homman pienempiin osiin. Otin itse riskit, mutta samalla poistin urakkatarjousten riskivaraukset."

    Jos pilkkoo urakat osiin, niin joka ikinen urakoitsija laskee omaan urakkaansa mukaan riskin siitä että edellinen työvaihe teettää lisätöitä.

    Todellisuudessa halvemmaksi tulee ostaa suurempia kokonaisuuksia, jollin urakoitsia voi tasoittaa riskejä omien työvaiheidensa kesken.

    Urakoitsijat nauraa hyvät naurut tavallisen pientalon rakentajan urakoiden kilpailuttamiselle.

    Jos miettii asiaa urakoitsijan kannalta, niin miksi ne alkaisivat hilata hintaa minimiin kertarakentajan tarjouskyselyn vuoksi???? Hinta on mitä on, sillä joltakin se joutuu sen kuitenkin ostamaan.

    Valitettavasti oman talon rakentaminen osaurakointiperiaatteella toimi. Ei niihin urakoihin lasketa samoja riskejä osaurakoinnissa, jos urakkatarjous on hyvin määritelty eikä kasa kuvakopioita ja tarttis saada tarjous. Kyllä aina yksi yksittäinen henkilö (esim. putkimies) halvemmaksi tulee, kuin firma, joka maksaa hemmojen palkat muun ylimääräisen, verrattuna siis yksityisyrittäjään.

    Kyllä toki urakoitsijat saavat minun puolestani nauraa noille omakotitalourakkatarjouspyynnöille ja sen minäkin huomasin, minä nauroin tarjouksille. Pystytysurakasta tuli kolme sisällöltään vertailukelpoista tarjousta: 25000 euroa, 50000 euroa ja 100000 euroa. Kallein oli juuri tuollainen "kokeillaan, jos hölmö maksaa". Tarkistettiin vastaavan kanssa halvimman urakoitsijan taustat ja referenssit ja otettiin se, eikä tarvinnut työn laatua katua.

    Kyllä itsellä tuo osaurakointi toimi, oleellista oli, että itse hoidin noita urakoiden väliin putoavia pikkuhommia, aikataulutin tehtäviä, vahdin putkimiehen perään, joka teki juuri pientaloja oman työnsä ohessa. Sähkömies oli myös lähes naapurista, jolloin pystyi aina hoitamaan pikkuasiat kuntoon ilman turhia odotuksia jne. Eli kyllä tuo rakentaminen oli pääasiassa logistiikan hallintaa ja teknisten asioiden ymmärrystä ja omaksumista. Tässä oli etuna ilmeisesti se, että en ollut mitenkään alan ammattilainen ja rakennsutyön kaavojen kangistama. Myöskin tuli huomattua, että logistiikka ja looginen ajattelu (muiden asioiden huomioiminen) on osin rakennustyöläisille vieras asia, tässä mitenkään rakennusammattitaitoa ja osaamista väheksyen. Riitti, että yksi piti langat käsissä...Tässä oli apuna oma aivan muun alan siviilityö. Piti myös osata maksaa palkkaa yritykselle ja yksityiselle jne. eli piti tarvittaessa osata myös työnantajan velvollisuudet (useimmiten toki yksittäiset työntekijätkin toimivat vähintäään jonkun yritysmuodon kautta).

    Tästä on vaikea vetää yleistystä, että näin homma pitäisi tehdä yleisesti. Itsellä se toimi, lopputulos on hyvä, omat rahat riittivät (budjetti piti), kustannusarvio alittui, perhe ja ystävät säilyivät ja talon arvo ylittää tällä hetkellä rakennuskustannukset tällä hetkellä mennen tullen.

    Että vaan joopa joo..

    Äänestä

6kk ja 9kk on todella lyhyt aika rakentaa talo. 12kk alkaa kuullostaa reallistiselta ja jos aikoo itse tehdä osan niin 18kk ei ole yhtään liikkaa, jos meinaa tehä samalla myös palkkatyötään.

Yleesä aikataulu on liian tiukka ja keskimäärin budjetti on 15% alakantissa ja lähes poikkeuksetta rakentajat yliarvioivat omat kykynsä. Lisäksi muistutan että keskivesto materiaalit ja -varustelu ovat erittäin venyvä käsite.

Kun tunnustat todeksi edellä mainitut asiat, niin voit tuplata rakennuksen teko ajan ja kavattaa budjettia vaikka kolmellakymmenellä prosentilla.

Se mitä itse pystyt tekemään, rippuu tietysti täysin siitä että mitä pystyt ja osaat tehdä.

Budjettisi on taloon riitävä, mutta suhtaudu varauksella autotalliin ja pihaan....

Äänestä

tuo kuviteltu rakennusaikasi (6-9 kk) on aivan liian lyhyt. Se edellyttäisi sitä, että sinulla olisi koko ajan muutama ammattilainen tekemässä 10-tuntista päivää, eikä osa-urakoiden välillä olisi yhtään taukoa. Lisäksi kiire maksaa ylitöiden muodossa. Yksin rakentaen aikataulu on aivan mahdoton. Muista että nyt on kyseessä kivitalon rakentaminen, joka rakennetaan ikään kuin legopalikoista. Elementtipuutalopaketin ehtii tuossa ajassa rakentamaan, mutta kivitalossa on paljon enemmän työvaiheita kuin puutalossa. Sitä paitsi kivitalon kohdalla ei edes liikaa kannata yrittää samaan rakennusaikaan kuin puutaloissa, se on kaikki esim. erilaisista kuivumisajoista pois.

Parhaiten voit säästää palkkaamalla tähän alkuun kunnollisen suunnittelijan (arkkitehdin tms.), joka suunnittelee sinulle mahdollisimman yksinkertaisen "perustalon", joka kuitenkin istuu tontillesi. Yksinkertaisen siksi, että kaikki erkkerit, korotetut katot yms. monimuotoisuus maksaa, koska se teettää lisätöitä. Yksinkertaisuus korostuu varsinkin silloin, kun rakentaminen perustuu omaan tekemiseen.

Budjettisi on sen verran tiukka, että se saattaa juuri ja juuri riittää itse taloon (huom! yksinkertaiseen), mutta tuskin enää autotalliin ja pihaan. Kannattaa suunnitella se erilliseksi rakennukseksi, ja rakentaa sitten myöhemmin jos budjetti sallii.

Kokemukseni mukaan lähes kaikki rakentajat siivoavat itse, kilpailuttavat urakat, huolehtivat tavaraliikenteestä, rautakauppaostoksista, kuljetuksista työmaalle, tavaroiden siirtelystä yms. johon tuppaavat ne illan tunnit menemään. Tämä ei ole vielä mitään rakentamista, mutta siihen kuluu yllättävän paljon aikaa. Näillä töillä (kilpailutusta lukuunottamatta) ei vielä säästä mitään, mutta ne ovat edellytys hankkeen etenemiselle.

Äänestä
  • miksi ne rakennetaan niin monimutkaisiksi ja sisustusratkaisut ovat järjestään älyttömän kalliita? Turhaan syntyy sellainen mielikuva, ettei kivitaloja muulla tavalla voisi rakentaakaan. Kuitenkin yksinkertainenkin voi olla kaunista. Rintamamiestalot, joiden pohja ja muoto ovat yksinkertaisia, ovat tästä hieno esimerkki. Ei muuten ole sattumaa, että ne ovat kuution muotoisia, sehän on itse rakentajille helpointa hallita.

    Äänestä

  • Niin mitähän työvaiheita Siporex-talon rakentaminen tuo lisää?? muuta kuin kuivatuksen, ja odottelu jos sattuu olemaan sateinen keli pystytyksen aikana?

    Äänestä

  • Jiipeee kirjoitti:

    Niin mitähän työvaiheita Siporex-talon rakentaminen tuo lisää?? muuta kuin kuivatuksen, ja odottelu jos sattuu olemaan sateinen keli pystytyksen aikana?

    talotekniikan asentaminen : elementissä suuri osa valmiina.

    Tasoitetyöt, purskeiden pistot roilojen täytöt: Elementissä kaikki liki valmiina.

    edellisiin liittyvät tavaroiden siirrot, hankinnat ja siivoukset: elementissä liki valmiina

    edellisiin liittyvät mittaustyöt ja merkinnät: elementissä valmiina

    Sipossa tulee vielä tuon tasoitetyön lisäksi verkotukset, joita ei muissa kivimateriaaleissa tarviata/ käytetä: elementissä ei tarvita.

    Kaikki tuo tulee luonnollisesti urakoitsijoiden tekemänä talkootyönä..Eikö?

    Äänestä

  • kuutio on kaunista kirjoitti:

    miksi ne rakennetaan niin monimutkaisiksi ja sisustusratkaisut ovat järjestään älyttömän kalliita? Turhaan syntyy sellainen mielikuva, ettei kivitaloja muulla tavalla voisi rakentaakaan. Kuitenkin yksinkertainenkin voi olla kaunista. Rintamamiestalot, joiden pohja ja muoto ovat yksinkertaisia, ovat tästä hieno esimerkki. Ei muuten ole sattumaa, että ne ovat kuution muotoisia, sehän on itse rakentajille helpointa hallita.

    aivan samaa mieltä!

    messutalot ovat monimutkaisia ja SUURIA pinta-alaltaan. mutta miksi ihmessä? ne maksavat paljon, ja korkojen noustessa vielä enemmän. kysymys: oletko onnellisempi 400 000 euron talossa, kuin mitä olisit 200 000 euron talossa. Kolmannessa maailmassa pienet lapset tonkivat kaatopaikoilta haisevista ja vaarallisista jätekasoista kierrätysmuovia ja ruoantähteitä.

    meidän kivitalo tulee yhteen tasoon, ullakkotilaa kattotuolien alla, väliseinistä 2/3 koolattuja kipsilevyseiniä ja 1/3 harkkoa. Yhtä ainutta pyöreää ikkunaa ei löydy. yritämme sada tämän samoille kustannuksille vastaavan kokoiseen pakettitaoon nähden.

    Äänestä

  • kuten esim: kirjoitti:

    talotekniikan asentaminen : elementissä suuri osa valmiina.

    Tasoitetyöt, purskeiden pistot roilojen täytöt: Elementissä kaikki liki valmiina.

    edellisiin liittyvät tavaroiden siirrot, hankinnat ja siivoukset: elementissä liki valmiina

    edellisiin liittyvät mittaustyöt ja merkinnät: elementissä valmiina

    Sipossa tulee vielä tuon tasoitetyön lisäksi verkotukset, joita ei muissa kivimateriaaleissa tarviata/ käytetä: elementissä ei tarvita.

    Kaikki tuo tulee luonnollisesti urakoitsijoiden tekemänä talkootyönä..Eikö?

    Sori, en huomannut, että oli kyse ementtitalosta, joka on tosiaankin eri asia kuin paikalla rakennetty puutalo. Älvsbytaloonhan pääsee muuttamaansaa kuukauden päästä maatöiden aloittamisesta. Miten teet muutokset elementtitaloon, jotka haluat tehdä rekennusvaiheessa, kun huomaat, että olisi mukava, jos olisi pistorasia eri piaikassa tms?

    Äänestä

Kiitoksia hyvistä kommenteista.

Projekti etenee nyt siten, että vastaava mestari tulee mukaan kuvioihin kuukauden sisällä.

Sen jälkeen aloitetaan talon suunnittelu tontille ja talopakettien hintavertailu. Tuollainen yksinkertainen kivitalo tulee olemaan ainakin alussa mukana suunnitelmissa.

Mestarin ja puolueettoman kustannuslaskinjan kanssa teemme sitten varsinaisen päätöksen, mikä sopii hinnaltaa ja tarpeiltaan parhaiten meille.

Äänestä

Tein muottiharkoista talon.Vierasta tarvitsin vain uunin muuraukseen.Se olikin ainut asia joka petti urakassa.Olisin muurannut sen siistimmin.Eli tein myös sähköhommat itse.Vieläkin teen muutamaan taloon vieraalle putkitöitä,etä tuntuma säilyy työhön.

Äänestä
  • Ettei mukana kuitenkin ollut auttavia käsiä (appiukkoa, talkooväkeä yms.)? Vähän epäilyttää nämä yksinäiset ratsastajat...

    Äänestä

  • yksin? kirjoitti:

    Ettei mukana kuitenkin ollut auttavia käsiä (appiukkoa, talkooväkeä yms.)? Vähän epäilyttää nämä yksinäiset ratsastajat...

    aikaa palaa ja paljon.

    Minäkin tein suurimman osan itse kun alkoi ammattimiesten surkea jälki kyrsimään. Talkoomiehistä ei ollut pulaa kun tontti ostettiin, mutta kun kyselin talkoisiin niin yhtää ukkoa ei koskaan tullut. Oli kaikilla paljon menoa. Ainoa poikkeus oli oma isä joka oli vajaan kuukauden verran hommissa.

    Tuparipäivän valinta kuitenkin onnistui mainiosti, sillä kaikilla kiireisillä talkoolaisilla oli silloin vapaata. :)

    Yksin rakentaen on kuitenkin syytä osata kaikenlaisia hommia ja aikaa tulee varata

    Äänestä

  • yksin? kirjoitti:

    Ettei mukana kuitenkin ollut auttavia käsiä (appiukkoa, talkooväkeä yms.)? Vähän epäilyttää nämä yksinäiset ratsastajat...

    Kyllä pystyy tekemään.
    Minulla oli talkoot anturan valussa ja kattotiilien nostamisessa. Muun tein itse.
    Noin 4500 työtuntia. n. 200 neliötä, kaksi kerrosta.

    Äänestä

  • luonnistuu mutta kirjoitti:

    aikaa palaa ja paljon.

    Minäkin tein suurimman osan itse kun alkoi ammattimiesten surkea jälki kyrsimään. Talkoomiehistä ei ollut pulaa kun tontti ostettiin, mutta kun kyselin talkoisiin niin yhtää ukkoa ei koskaan tullut. Oli kaikilla paljon menoa. Ainoa poikkeus oli oma isä joka oli vajaan kuukauden verran hommissa.

    Tuparipäivän valinta kuitenkin onnistui mainiosti, sillä kaikilla kiireisillä talkoolaisilla oli silloin vapaata. :)

    Yksin rakentaen on kuitenkin syytä osata kaikenlaisia hommia ja aikaa tulee varata

    Osoittaa kyllä aika suuria nuukuuden ja ajattelemattomuuden merkkejä yrittää teettää oman asuntonsa työt kavereilla. Sen ymmärrän vielä jos oma isä ja appiukko tulevat talkoohommiin mutta oman ikäisillä (=kaverit) on yleensä muutakin tekemistä (=työ, perhe) kuin juosta raatamassa makkarasoppa olut-palkalla kavereiden rakennuksilla.

    Minun suhtautumiseni esim. erääseen kaveriin viileni kummasti kun ainoat yhteydenotot moneen vuoteen liittyivät talkoohommiin, joita olisi pitänyt mennä tekemään kun suuruudenhulluuden puuskassa oli päätetty rakentaa 350 neliön omakotitalo "hartiapankilla" ja aikataulu alkoi mennä pahasti pitkäksi.

    Itsellä on ollut tapana tarjota ihan selvää rahaa tehdystä työstä myös kavereille. Esim. kympin/tunti kun antaa käteen niin alkaa niitä auttajiakin löytyä.

    Äänestä

  • enkä puhu nyt sukuelimistä kirjoitti:

    että muut rakentavat heidän kotinsa. En ole yksiinkään talkoisiin osallistunut, enkä tule osallistumaan mutta en myöskään vaivaa ystäviäni omilla projekteillani. Muutoissa olen kyllä apuna. Mutta muuhun asumiseen en halua sekaantua.

    Äänestä

  • Jaska kirjoitti:

    Kyllä pystyy tekemään.
    Minulla oli talkoot anturan valussa ja kattotiilien nostamisessa. Muun tein itse.
    Noin 4500 työtuntia. n. 200 neliötä, kaksi kerrosta.

    Kävin juuri esittelyssä kun kaupattiin Länsi-Suomessa itse tehtyä Sipotaloa, 330 te ja ei jumal.... hirvittävä tekele. Siinä oli kyllä isäntä tehnyt kaiken itse, nähtävästi työkaluista lähtien, josko sellaisia oli edes käytetty. Mutta siinä oli todellinen hartiapankkirakentaja puurtanut, talo 5 v. edelleen pahasti kesken, todella epäsiisti ja koitetaan myydä rahanpuutteen vuoksi. Ei riittänyt ne kuvitelmat säästöistä joita saadaan itsetekemällä. Mutta jälki oli kyllä hirvittävää. Ja sen perusteella entäpä se jota ei näe - huh hu

    Äänestä

  • paljonko on edelleen kesken. kirjoitti:

    Useita vuosia. Noin 1000 tuntia lienee sellainen maksimi vuodessa omaa työtä päivätyön lisäksi. Tuli kyllä valmiiksi mutta jos toisen joskus rakennan niin ihan terveyden vuoksi teetän kyllä enemmän vierailla.

    Äänestä

  • paljonko on edelleen kesken. kirjoitti:

    Kävin juuri esittelyssä kun kaupattiin Länsi-Suomessa itse tehtyä Sipotaloa, 330 te ja ei jumal.... hirvittävä tekele. Siinä oli kyllä isäntä tehnyt kaiken itse, nähtävästi työkaluista lähtien, josko sellaisia oli edes käytetty. Mutta siinä oli todellinen hartiapankkirakentaja puurtanut, talo 5 v. edelleen pahasti kesken, todella epäsiisti ja koitetaan myydä rahanpuutteen vuoksi. Ei riittänyt ne kuvitelmat säästöistä joita saadaan itsetekemällä. Mutta jälki oli kyllä hirvittävää. Ja sen perusteella entäpä se jota ei näe - huh hu

    Kävin viime talvena katsomassa Espoossa uudehkoa kivitaloa, jonka oli kiinteistövälittäjän mukaan bygannut joku omistajien sukulaismies. Ja sen kyllä huomasi kaikessa viimeistelyssä...valmiiksi oli sentään saatu.

    Näitä yli viiden vuoden rakennusprojekteja näkee aina välillä - samaan aikaan rakentaneilla naapureilla on puutarhat täydessä kukoistuksessa ja yksillä on vielä piha tasoittamatta ja autokatos tekemättä. Omaa tai sukulaismiehen osaamista ja jaksamista ei kannata yliarvioida.

    Äänestä

Aikataulu on liian tiukka kyseisessä paketissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

taloprojekti kirjoitti:

Tontti olisi valmiina ja tarkoitus oli alkaa rakentamaan 2006 kesällä.

Kivitalo (jämerä) kiinnostaa, mutta tuntuu, että budjetti karkaa liian isoksi. Rahaa lainoineen olisi rakentamiseen, autotalliin ja pihatöihin käytettävissä n.250000Eur(tontti ja liittymät mukana 300KEur), paikka Oulu ja suunnitelmissa 1.5 kerroksinen, keskitason materiaaleilla oleva 150-160m2 talo.

Mielipiteitä/kokemuksia, mitä kaikkea aloittelija (aikaisemmin kokemusta ainoastaan remonteista) voisi laskea pystyvänsä tekemään itse, jos käytettävissä on illat, viikonloput ja osa lomista? Ja mitä noilla töillä voisi laskea säästävänsä? Rakennusaika olisi noin 6-9 kk.

Kaikista kommenteista kiitollisena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu