Mikä ratkaisi Turkki-solmun?

Yhteisymmärryssopimus Turkin kanssa on lähinnä teatteria eikä sopimuksen väljä muotoilu ja monitulkintaisuus velvoita Suomea mihinkään, mikä poikkaisi nykyisestä.

Kerrankin on poikkeuksellisesti mahdollista luottaa venäläiseen arvioon sopimuksen synnystä. Venäläislähteet kertoivat, että solmu avattiin USAn painostuksesta. Ei ole suuri yllätys, että Turkki onnistui liikahduttamaan F16 -kauppojaan USAn kanssa. Biden on tehnyt selväksi erdoganille asiat lähtenevät etenemään vasta, kun Turkki alkaa kannattaa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä. erdogan taipui ja se oli Venäjälle suuri pettymys. Toki venäläislähteet samaan hengenvetoon kertoi, että tämä oli Turkille tyypillistä ja odotettua basaaripolitiikkaa. Sehän on tuttua suomalaisillekin turisteilla. Lähtöhinnat ovat korkeita ja sen jälkeen alkaa vasta varsinainen kaupankäynti eli tinkiminen hinnasta.

Turkin voitto oli se, että sai Turkin turvallisuushuolia Naton käsittelyyn sekä F16-hävittäjäkaupat etenemään. Tämä on siis se hinta, minkä Yhdysvallat oli valmis maksamaan. Turkki varmaan ymmärsi, että pelin jatkaminen olisi saanut Bidenin hiiltymään ja silloin porkkanan sijaan olisi alettu käyttää vain keppiä. Turkki todennäköisesti ymmärtää myös sen, että kiristäminen tulee myöhemmin maksamaan Turkille. Voi käydä niin, että tosipaikan tullen Turkin turvallisuushuolien ymmärtäjien lukumäärä koko ajan pienenee. Sopimus ja sen ehdot tuskin parantavat Turkin ja USAn välejä pitemmällä aikavälillä vaan huonontaa niitä edelleen.

Ruotsissa ollaan ihan liian herkkähipiäisiä tämän sopimuksen vuoksi. Ruotsalaistenkin pitäisi ymmärtää, että Turkki pelaa vain omaa peliään eikä sopimuspaperille tulee antaa enemmän merkitystä kuin mitä paperissa lukee. Turkki tuskin palaa asiaan, ellei sillä ole todellista voitettavaa jossakin asiassa eli paperia ei voi käyttää jonkun uuden kaupankäynnin välineenä.

8

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Majuri juuri noin kertoi mökiltään, että F-16 oli ratkaisu asiaan. Sitä nyt jatkat.

    • Anonyymi

      Basaarissa on tapana tinkiä. Ei siinnä sen kummempaa. Päätös oli selvä.
      Ei kukaan halua profiloitua putinin petikaverina

    • En olisi varma, etteikö Turkki ryhdy vaatimaan Ruotsilta ja Suomelta niitä PKK-taustaisia henkilöitä palautettavaksi Turkkiin. Meikäläisten on ehkä vaikea tajuta, että asialla voi olla Turkissa todellistakin merkitystä. Ainakin Erdoganille itselleen, jonka valinta ei näyttäisi olevan läpihuutojuttu ensi vuoden presidentinvaaleissa. Toki mitä heikompi Erdoganin pohjakannatus on, sitä tehottomampi hänen PKK-propagandasakin kaiketi on.

      • Voi olla, että alkaakin vaatia. Luulenpa vaan, että tähän on varauduttu. USAssa Turkin temppuilut kyllä tunnetaan ja siksipä F16-hävittäjähankinnat tulevat varmasti olemaan jäissi niin pitkään, kunnes Suomen jäsenyys on Turkissa ratifioitu. Turkki pannaan ymmärtämään, että asetoimitukset viivästyvät ihan sen mukaan kuin Turkki viivyttelee. Ja sitten kun Suomen jäsenyys on lopullisesti sinetöity, on ihan sama mitä Turkki Suomelta vaatii. Sen vaatimukset käsitellään ihan Suomen lainsäädännön mukaan ja joko hyväksytään tai hylätään.

        Se että erdogan taipui näinkin helposti, kertoo siitä, että hänelle on paljon tärkeämpää 40 F16 hävittäjää kuin kourallinen Suomessa asuvia kurdeja. erdoganin suhteellisuuden taju ei ole kokonaan kadoksissa, vaikka ei hän muuten mikään penaalin terävin kynä olekaan. Siitä kertoo hänen älytön talouspolitiikkansa, joka on johtanut Turkin nyt suuriin ongelmiin.


      • Anonyymi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Voi olla, että alkaakin vaatia. Luulenpa vaan, että tähän on varauduttu. USAssa Turkin temppuilut kyllä tunnetaan ja siksipä F16-hävittäjähankinnat tulevat varmasti olemaan jäissi niin pitkään, kunnes Suomen jäsenyys on Turkissa ratifioitu. Turkki pannaan ymmärtämään, että asetoimitukset viivästyvät ihan sen mukaan kuin Turkki viivyttelee. Ja sitten kun Suomen jäsenyys on lopullisesti sinetöity, on ihan sama mitä Turkki Suomelta vaatii. Sen vaatimukset käsitellään ihan Suomen lainsäädännön mukaan ja joko hyväksytään tai hylätään.

        Se että erdogan taipui näinkin helposti, kertoo siitä, että hänelle on paljon tärkeämpää 40 F16 hävittäjää kuin kourallinen Suomessa asuvia kurdeja. erdoganin suhteellisuuden taju ei ole kokonaan kadoksissa, vaikka ei hän muuten mikään penaalin terävin kynä olekaan. Siitä kertoo hänen älytön talouspolitiikkansa, joka on johtanut Turkin nyt suuriin ongelmiin.

        Luulen, että olet erittäin oikeassa tämän asian suhteen ja USAlla on edelleen takataskussaan F-16 parempia hävittäjiä ja aseita, Turkki haluisi niitä epätoivoisesti. Jos 29 maata on ratifioinut Suomen ja Ruotsin jäsenyyden, niin tuskin Turkki voi kovin pitkään hangata vastaan. Turkki on kuitenkin aika pitkälle riippuvainen USA asetekniikasta ja sillä on kova painoarvo. Ruotsi joutuu luultavasti myös ottamaan asejärjestelmiä USAsta, pelkästään senkin vuoksi, että yhteensopivuus on todella tärkeä ja perusteltu vaatimus, liittyy huoltoon, ammusten toimituksiin, varastointiin, saatavuuteen jne jne. Venäjä on näissä asioissa täysin epäonnistunut Ukrainassa ja lopputulos on hyvin nähtävissä.


    • Anonyymi

      Keskusta on heikentänut Suomen mainetta ja likeisessä yhteistyössä Venäjän harjoittaman terrorismin kanssa ja tuonut isisakkoja Haaviston johdolla Suomeen
      Kepu on samoin viljellyt meijerituotteiden vientiä Putinstaniin ja Suomi- Venäjä- seuraa Kremlin mainoksena

    • Anonyymi

      Esko Ahoa ei enää nimitetty Venäjän talousjohtoon. Schröder nimitettiin, mutta hän kieltäytyi. Gazprom maksaa ennätysosingot 52,53 ruplaa osakkeelta. Ulkomaisille maksettavst jäädytetään tilille. Sulamisesta ei ole tietoa. ""Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schroeder nimitettiin vuosikokouksessa Gazpromin uuteen hallitukseen. Mutta maansa voimakkaan poliittisen paineen vaikutuksesta hän peruutti suostumuksensa nimitykseen"" kertoo Putistanin media

      • Anonyymi

        Esko Ahon mahalasku ryssän hommista on vertaansa vaille, sitä aina ihmetellyt, että ymmärsiköhän Aho edes sitä, että mihin oli nokkansa työntänyt?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1083
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      847
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      783
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      529
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      294
      525
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      521
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      454
    Aihe