"Tätä menoa virolaisten elintaso menee suomalaisista ohi 2030-luvulla"

Anonyymi

Tämän pitäisi todella jo herättää päättäjät.

"Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Sami Pakarinen on jakanut viivakaavion, joka kuvaa Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ennustetta Suomen ja Viron ostovoimakorjatun bkt:sta asukasta kohden.

Kaaviosta ilmenee, että tällä mittarilla kahden veljeskansan elintasoero on kaventunut huomattavasti vuodesta 2012 alkaen. Viron nykyinen elintaso on sillä tasolla kuin Suomessa vuonna 2014.

– Viro on ottanut Suomea nopeasti kiinni. Tätä menoa virolaisten elintaso painelee suomalaisten 2030-luvun puolivälissä. Viron asenteesta kasvuun, riskinottoon ja ketteryyteen mallia meillekin? kirjoittaa Pakarinen."

Mutta tätä hommaa ei hoideta millään punavihreällä hallituksella, muuta tarvitaan.

Marinin hallitus on kyllä ottanut velkaa ennätysmäisesti, ja sitä on myös jaeltu avokätisesti ympäri maailmaa.

Olen varma, että tällaiset Marinit ja Ohisalot eivät oikeasti tiedä missä mennään.

37

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Orpon seuraava hallitus hoitaa.

      • Anonyymi

        Ei hoida. Vihervasemmisto haluaa kurjuuden jakamista ja köyhyttä "ilmastonsuojelun" merkeissä.
        Yksityiset lentokoneet jo ajettu alas (Malmin kenttä lopetettu), venepaikkoja katoaa Helsingistä ja lähialueilta seuraavan 4 vuoden aikana noin 2000 venepaikkaa, eli myös kaikki mitä liittyy veneisiin halutaan lopetettavaksi.
        Odotusarvo on ettei tehdä mitään, vaan leikitään kiinalaisvalmisteisten älylaitteiden kanssa kotona ja vedetään tumppuun.
        Kaikki luukuille rahaa saamaan ja kukaan ei tee mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elintaso mitataan luksustuotteilla ja kyvyllä käyttää laadukkaita laitteita, asumuksia, autoja, jne.
        Kun suomalaisen auto on keski hinta-arvoltaan 3600 euroa, ei voida puhua mistään elintasosta.
        Moottoripyörät ja veneet keskimäärin 30 vuotta vanhoja.
        Jos joku luulee Suomessa olevan jotain elintasoa, sellainen ihminen on pahasti harhainen.

        Orpo ei kuulu vihervasemmistoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Orpo ei kuulu vihervasemmistoon.

        Orpo ei tule valituksi koska "ilmastonmuutos" -trendipellet ovat ainoat jotka valitaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elintaso mitataan luksustuotteilla ja kyvyllä käyttää laadukkaita laitteita, asumuksia, autoja, jne.
        Kun suomalaisen auto on keski hinta-arvoltaan 3600 euroa, ei voida puhua mistään elintasosta.
        Moottoripyörät ja veneet keskimäärin 30 vuotta vanhoja.
        Jos joku luulee Suomessa olevan jotain elintasoa, sellainen ihminen on pahasti harhainen.

        "Ei Suomessa mitään kannata tehdä" (Björn Wahlroos Sanna Ukkolan TV haastattelussa)
        Suomessa ei VOI tehdä mitään, koska asiakaskunta on maksukyvytöntä, eikä ostovoimaa ole.
        On siis turha mitään yrittää myydä ostajakunnalle joka ei mitään kykene ostaa.
        Vain ruoka myy sosiaaliapuina jaetulla rahalla. Ei muu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei hoida. Vihervasemmisto haluaa kurjuuden jakamista ja köyhyttä "ilmastonsuojelun" merkeissä.
        Yksityiset lentokoneet jo ajettu alas (Malmin kenttä lopetettu), venepaikkoja katoaa Helsingistä ja lähialueilta seuraavan 4 vuoden aikana noin 2000 venepaikkaa, eli myös kaikki mitä liittyy veneisiin halutaan lopetettavaksi.
        Odotusarvo on ettei tehdä mitään, vaan leikitään kiinalaisvalmisteisten älylaitteiden kanssa kotona ja vedetään tumppuun.
        Kaikki luukuille rahaa saamaan ja kukaan ei tee mitään.

        Venebensa on kallista. Ala soutaa, vahvistat ajokoiramaista ryhtiäsi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venebensa on kallista. Ala soutaa, vahvistat ajokoiramaista ryhtiäsi!

        Mikä tulee bensiiniin, sama tavara kuin autoissakin. Veneissä yleensä on diesel koneet, joten dieselillä ajetaan tapauksissa joissa ylipäätään millään edes ajetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elintaso mitataan luksustuotteilla ja kyvyllä käyttää laadukkaita laitteita, asumuksia, autoja, jne.
        Kun suomalaisen auto on keski hinta-arvoltaan 3600 euroa, ei voida puhua mistään elintasosta.
        Moottoripyörät ja veneet keskimäärin 30 vuotta vanhoja.
        Jos joku luulee Suomessa olevan jotain elintasoa, sellainen ihminen on pahasti harhainen.

        Jokaisessa maassa on elintaso, se on hyvä tai huono, voi olla myös surkea.

    • Anonyymi

      Tottakai niiden elintaso menee meidän ohi, kun heidän EI TARVITSE OSTAA PUOLUSTUSMATERIAALIA. koska koko valtionsa puolustus on ulkoistettu Suomelle.
      Kiitos vaan vtusti siitäkin.

      • Anonyymi

        Typerä kommentti.

      • Anonyymi

        Viron puolustusmenot bruttokansantuotteeseen verrattuna ovat suuremmat kuin Suomen.

        Suomella ei ole mitään tekemistä Viron puolustusmenojen kanssa nykyään, kun ollaan Natossa niin periaatteessa on.

    • Anonyymi

      Suomen vasemmiston valtava haittatyö joka periytyy kaukaa 1900-luvulta, aiheuttaa vieläkin sen ,että menestyminen ja yrittäminen on jotakin tuomittavaa.

    • Anonyymi

      Virolla ei ole velkaa nimeksikään. Kohta korot nousevat ja valtio joutuu maksamaan korkomenoja.

    • Anonyymi

      Viro on vienyt Suomesta paljon yrityksiä. Ne ovat toki olleet pieniä, mutta kun niitä tulee paljon, niin se alkaa näkymään. Virossa on paljon kevyempi verotus ja joustavampi muutenkin toimia. Samoin Virossa palkkataso on jotain aivan muuta, kuin meillä. Juuri palkan takia virolaiset hakeutuvat Suomeen töihin. Suomessa hallitus halveksii pienyrittäjiä ja kuppaa niitä viimeisen päälle härskisti, joten ei mikään ihme, että etenkin pienyrittäjät suuntaavat Viroon.

      Jossain vaiheessa kuitenkin Virossa palkkakustannukset sivukulut lähenevät Suomea ja silloin myös yritysten perustaminen Viroon alkaa vähenemään. Joten en ihan usko tuohon, että noin nopeasti Viro ajaisi Suomen ohi.

      Virossa on tälläkin hetkellä n. 20 % inflaatio, se hidastaa ja jopa tyssää täysin kehittymisen.

      • Anonyymi

        Aivan - ei se Kiinakaan vuosikymmenestä toiseen porskuta 6-7 prossan talouskasvun voimalla..tasaantuminen tulee vastaan.

    • Anonyymi

      Millähän tavalla Viron elintaso tulee kohonemaan Venäjän ydinhyökkäyksen jälkeen?

      • Anonyymi

        Paremmin, kuin pikkuruikkuisen Suomin ruikutuskampanian voimin. Onko Venäjän ydinhyökkäys jo Virossa?
        Suomi saisi olla ylpeä pitkistä leipäjonoistaan ja kelan ja sosiaalitoimiston asiakasjonoista. Ei joka maassa tällaisia jonoja olekaan.

        Ydinhyökkäys on tulossa 100% varmuudella, jos Viro ei vapaaehtoisesti liity Venäjään osana Baltiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paremmin, kuin pikkuruikkuisen Suomin ruikutuskampanian voimin. Onko Venäjän ydinhyökkäys jo Virossa?
        Suomi saisi olla ylpeä pitkistä leipäjonoistaan ja kelan ja sosiaalitoimiston asiakasjonoista. Ei joka maassa tällaisia jonoja olekaan.

        Suomen hallitukselle Suomen köyhät ovat ylpeyden aihe. Siitä EU ja muu maailma näkee, että Suomessa ei ole vedetty kotiinpäin, konkreettinen näytönpaikka leipäjonot.

        Myös hallituksen puuhaama valmiuslaki, jotta tarpeen tullen suomalaisten perusturva voidaan puolittaa tai jopa poistaa siirtolaisvyöryn tullessa Suomeen, mitä nykyhallitus oikein puoltaa kaikin tavoin, kertoo hallituksen oman kansan vastaisesta tahtotilasta.

        Aiemmin nykyhallitus teki valmiuslain, jonka perusteella tarpeen tullen suomalaiset velvoitetaan majoittamaan siirtolaiset.

      • Anonyymi

        Paremmin kuin Suomen.

    • Anonyymi

      Viro ei taida oikeastaan tuottaa mitään vientinelpoista. Yrttiliköriä, vodkaa, savustettua juustoa ja kalasäilykkeitä. Onkohan muuta? Vierastyöläisiä?

      • Anonyymi

        Vie ainakin teknologiaa, puu-ja hirsitaloja sekä mökkejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vie ainakin teknologiaa, puu-ja hirsitaloja sekä mökkejä.

        Vaikka siellä ei ole juuri edes hirsitarvikkeita. Enemmänkin kuitupuuta. No, on siellä sentään yksi selluloosatehdas.

      • Anonyymi

        Virosta saa usein edullisia auton varaosia mutta ei ne siellä ole tuotettu,,,

    • Anonyymi

      Stubb ennusti 10v sitten että ollaan 2020-luvulla samalla tasolla. Jos momentum Virossa säilyy niin ohihan tuo menee.

    • Anonyymi

      Rohkenisin epäillä pohtamon ja odusogan suhdetta kyllä.

    • Olet tulkinnut asiat kyllä väärin

    • Anonyymi

      On mennyt jo nyt.

    • Anonyymi

      Mutta kun suomi haluaa olla ykkösmaa tukiessa muita maita taloudellisesti????

    • Anonyymi

      Suomessa suurituloisia paremmin pärjäävät vain tulottomat uhriutumisasteikolla valkoisen heteromiehen yläpuolella olevat.
      Esim. somalialainen 9 lapsisen perheen äiti, joka Suomen lain mukaan on yksinhuoltaja ollessaan naimisissa vain sharialain mukaan, saa sosiaalisia tulonsiirtoja vastaten 151700 euron bruttovuosiansioita.
      151700 euroa vuodessa työstä tienaava on suurituloinen riistäjä.

    • Anonyymi

      Hatuista vetävät EK:ssa noita ennusteitaan.
      Täyttä höttöä, ei mittään järkee. PöÖ.

      • Anonyymi

        Sannan johdolla Suomi syöksyy ja Viro menee ohi jo tänä vuonna.

    • Anonyymi

      Virolla ei mene 4 miljardia joka ainut vuosi kasvaen maahanmuuttajien elättämiseen.
      Suomella menee, palveluihinkin joutuu jonottamaan kohtuuttomadti koska vieraat ensin.
      Neljällä miljardilla saisi jo vaikka mitä! ...joka vuosi.

    • Anonyymi

      Raha ei ratkaise kaikkea. Siksi rahoituspohjan miettimiseen ei kannata tuhlata aikaa. Tärkeintä on, että saadaan nimet paperiin uusille lakisääteisille menoille.

      Vaikka virolaisista tuleekin suomalaisia rikkaampia niin Suomessa on silti runsaammin lakisääteisiä ja harkinnanvaraisia sosiaalisia tulonsiirtoja kuin Virossa. Jo nyt niitä saa 3/4 suomalaisista ja liki kaikki ulkomaalaistaustaiset.

      Viro ei tule koskaan saavuttamaan tässä asiassa Suomea, jos se ei totaalisesti muuta sosiaali- ja talouspolitiikkaansa suomalaisen arvopohjan mukaiseksi eli
      - kiristä hyväosaisten verotusta
      - myy valtion omaisuutta
      - ota lisää ulkomaista lainaa
      -pienennä maajussien, apteekkarien ja yksityisten työterveyslääkärien ansiotasoa.

    • Anonyymi

      Virolaiset tekevät oikeita tuottavia töitä. Suomalaiset myyvät toisilleen Kiinasta tuotua romua ja laskevat hiton kallista kaljakuraa hanoista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      61
      2079
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      166
      1708
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1418
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      243
      1389
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      237
      1337
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1195
    7. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      81
      1166
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      351
      1109
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      326
      1100
    Aihe