Voisiko minulla olla adhd?

Anonyymi

Oon 16-vuotias. Aloitan kesän jälkeen lähärinä toisen asteen opinnot. Aloin epäillä jo yläasteella itselleni keskittymishäiriötä. Vihasin ja häpesin itseäni silloin. En halunnut näyttää kenellekkään että kaikki ei ole ok. Kuitenkin 9-luokalla oma luokanvalvoja oli lähellä lähettää tutkimuksiin muttei tehmyt sitä minun omasta pyynnöstä. Näin jälkeenpäin se oli paska idea kieltää asia. Geeniperimässä on herkkyytä keskittymishöiriöille sillä veljellä todettu add. Len sellainen perus sählääjä, joka unohtelee, ajatukset lähtee harhailemaan ja vaikuksia matikassa. Lisäksi häiriinnyn kaikesta häiriöstä vaikka se olisi joku auto joka näkyy ikkunasta. Ihan perus laskut erottin vaikita ja saatana ihan perus myyjänä unohtaa laskea jonkun tuotteen hintaan, myydä vanhalla kilohinnalla, unohtaa mitä oli tekemässä tms. Mahtaako edes mitään pystyä diagnosoimaan tämän ikäisenä. Onko ihan turhanpäiväistä käydä juttelemassa jollekkin koulupsygologille. En myöskään halua tätä asiaa vanhempieni tietoon, koska tiedän heidän ajattelevan tälläisistä asioista erittöin nihkeästi. Pystyykö edes niille juttelemaan asiasta ilman että laittaa minkäänlaista ilomoa vanhemmille että olen edes ollut siellä.

9

250

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Luulisi että vanhemmat olisi helpottuneita jos tutkitaan onko adhd tai jotain muuta. Koska sitä myöten saisit tukitoimia opiskeluun. Koulupsykologin kautta voisit hyvin päästä eteenpäin asioissa ja lääkäri tekee diagnoosin. Tsemppiä

      • Anonyymi

        Joo epäilen että ei ole kovin innoissaan. Vähättelee muutnekin kaikkea mt juttuja ja naureskelee että onneksi meijän lapset ei ole noin saamattomia ja laiskoja. Siksi en todellakaan halua heille kertoa asiasta ennen kuin olen 18- ja voin tehdä mitä itse haluan.


    • Anonyymi

      Eikö oikeasti kellään ole mielipidettä siitä onko tollaset ihan normaalia vai saattaako mulla olla adhd? Tunnistaako kukaan tuosta mitään oireita tai voisko noi selittyä jollain muulla. Nukun hyvin, syön hyvin ja muutnekin on elämässä kaikki muuten hyvin

    • Anonyymi

      No kyllähän tuossa on aika paljon adhd:n kaltaisia ja siihen sopivia oireita. Kyllä ne psygologit ilmoittaa käynneistäsi vanhemmille. Jotkut jopa saattavat ilmoittaa mitö olette puhuneet siellä en suosittele luottamaan niihin. Itse ole oppinut mielummin vain pitämään suuni kiinni.

    • Anonyymi

      Aika kauan ihmisillä kestää vastata vaikka noin sata ihmistä tämän aloituksen on lukenut????

    • Anonyymi

      Kannattaa vaan hakea tutkimuksiin. Olen yläkoulu ikäinen tyttö ja koulu lähetti mut ennen lomaa jonottamaan adhd tutkimuksiin. Suvussani on paljon keskittymisongelmia ja adhd:takin löytyy. Itselläni on jo oppimisvaikeudet ja keskittymisongelmat ja olen jo saanut tukitoimia eskarista lähtien koulussa mutta ei tiedetä riittävätkö tän hetkiset.

    • Anonyymi

      No en tiiä ehkä ku koululi vaihtus ni voisin kertoa sille terkkarille niist ongelmist tai emt. Jos en tälkertaa yrittäis olla siel vastaanotol liikkumatta ja mahollisimman normaalisti ni ehkä huomais ihan ite ne ongelmat ja lähettäis testeihi

    • Anonyymi

      Mitö mun pitäs tehä? Vaikuttaako adhdlta teistä? En halua turhan taiia mennä testeihin.

      • Anonyymi

        Jos suinkin voit päästä testeihin, mene!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      393
      998
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      885
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      293
      866
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      77
      748
    5. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      726
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      74
      714
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      655
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      37
      646
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      621
    10. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    Aihe