Mitä tekemistä tällaisella on Keskustan politiikkaa käsittelevällä palstalla?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000008297304&view_mode=threaded
Poistamalla kyseisenlaiset asiaankuulumattomat sönkkäykset johdonmukaisesti, saatte kirjoittajat palaamaan pikkuhiljaa aihepiirin puitteissa liikkuviin kirjoituksiin.
Nykyinen viestien poistaminen vaikuttaa joskus aivan arpapeliltä.
Kerimäki Hietanen ei ole aikoihin kirjoittanut muuta kuin asian vierestä, eli haukkunut SAK/SDP-"pahan akselia", samoin t:jarmo ei kirjoita juuri muusta kuin Halosesta ja AY-liikkeestä.
Valitettavaa on, että osa näistä hieman edellämainittuja ajattelukykyisemmistäkin saittikepulaisista on lähtenyt täysin sille linjalle, jossa ollaan valmiita puhumaan ihan mistä tahansa muusta, kunhan vain ei tarvitse puhua Keskustasta ja sen harjoittamasta politiikasta.
Kerimäen ja kumppaneitten asiattomat kirjoitukset pois ilman viivettä, niin saitin ilmapiiri paranee.
Sillä se ei parane, että kerimäki sitä alkaa "kehittää", kuten hän poistumisilmoituksessaan lupautui tekemään, jos Eniro kaipaa hänen oppejaan siinä asiassa.
Ei ukkoparka malttanut kauaa saitilta pois pysyä, kun piti jo uudestaan palata, menossa taitaa olla kahdestoista rekisteröity nikki?

Vastaukset 1
Vanhimmat
IP-osoite vaan talteen.