Maallemme merkittävintä vuosikymmeniin

Maallemme merkittävintä tietenkin on tuo Natohakemuksemme hyväksyminen. Merkittävin tätä edeltävä tapaus lienee 30 vuoden takaa, vuodelta 1992, jolloin raukesi Neuvostoliiton kanssa v. 1948 solmittu YYA-sopimus. Itselleni tänään on muutakin merkittävää, siitä jäljempänä.

30.05 tekemälläni avauksellani ”Ylpeää olla suomalainen!” sanon: Vaikka olen jo melko ”heikossa hapessa” toivottavasti saan vielä kokea rakkaan Isänmaamme olevan Naton turvassa. Niin saan nyt kokea, sillä vaikka maamme ei ole vielä Naton jäsen, sellainen siitä taatusti tulee ja Naton turvaa ehdokasjäsenenä saamme jo nyt. Näkyyhän Turkin Erdogan vieläkin pyrkivän tulkitsemaan maittemme kesken tehtyä sopimusta omalla tavallaan, mutta se on vain uhoa kotimaansa tulevia vaaleja varten, ei sitä kannata ottaa vakavasti. Natoon olemme menossa, jo ensi viikolla tulee maastamme Naton tarkkailijajäsen. Voi että, kun olen nyt iloinen! Ilooni varmaan yhtyy ylivoimaisesti suurin osa suomalaisista. Suomessa on viisas kansa!

Natojäsenyytemme varmistuminen toi varmaan ”lisää happea” itseenikin. Tänään pätkähti täyteen 87 ikävuotta. Olen saanut onnitteluja puhelimitse, sähköpostitse ja facebookilla. Illemmalla tiedän käyvän täällä luonani muutaman onnittelijan. Ei minulla tällaisena ”välivuonna” ole mitään synttärijuhlallisuuksia, mutta kakkukahvit kyllä tarjoan kävijöille ja halukkaille myös ”kuoharilasillisen”.

Täyskymmenien ja puolikymmenienkin vuosiani olen jo kauan juhlistanut kaukomatkoilla. Olen niistä matkoista laittanut kuvia myös tänne, jossa niistä on kiitelty;)) Olin jo varannut 85-vuotiamatkaksi Irlannin kiertomatkan - lähimatka siis vain, kun Irlanti kun on niitä harvoja Euroopan maita, jossa en ole käynyt - mutta matka peruuntui koronan vuoksi. Pitäisiköhän alkaa jo suunnitella 90-vuotismatkaa? Ei sentään; vaikka vielä silloin hengissä olisin, varmaan taluttajan matkalle tarvitsisin;))

Nyt kuitenkin olen ”paremmassa hapessa” kuin kuukausi sitten. Tälläkin viikolla joka aamu olen tehnyt runsaan kilometrin lenkin lähialueillani ja joka ilta olen tallustellut parintunnin lenkin - kai n. 4-5 km - keskuspuiston pohjoisosan aarnimetsien hiekkateillä ja metsäpoluilla, tietenkin shortseissa ja T-paidassa, vesipullo mukana. Keskipäivän helteillä en lenkkeile, jottei joutuisi joka kerta paidan pesuun. Aamulenkin tein tänäänkin, mutta Iltalenkki jää tekemättä, kun täytyy odottaa vierailijoita. Huomenna on taas kahden lenkin päivä!

123

811

    Vastaukset

    • Onneksi olkoon! Mukava kuulla myös, että olet paremmassa kunnossa. Melkoisia kävelylenkkejä teet.

      • Kiitos onnitteluista. Joo, Välillä olin jo melko huonossa kunnossa, mutta nyt paremmassa. oikeastaan erinomaisessa tähän ikääni nähden, sillä ei kai kolmasosakaan suomalaisista miehistä edes elä näin korkeaan ikään. Tässä iässä kunto tuppaa kyllä vaihtelemaan jaksoittain, joten vaikka nyt minulla menee hyvin, sitä ei tiedä, kuinka kauan tämä jatkuu.


    • Anonyymi

      Merkittävintä tässä muutoksessa on henkinen vapautuminen suomettuneisuudesta ja "rauhanliikkeen" vasemmistolaisesta ajattelusta, jossa länsi on paha ja idässä kaikkea hyvää. Jopa Tarja Halonen ja ikijäärä Erkki Tuomioja ovat hyväksyneet liittomme lännen suuntaan. Tällä palstallahan vastaava jäärä on ollut MPP joka hänkin heräsi ajatustensa horroksesta kannattamaan Natoa.

      Onhan toki vielä muutama jäärä jäljellä, Paavo Väyryselle Nato ei kelpaa millään, ja Vasemmistoliitossa on suunnilleen fifty-fifty tilanne puolesta ja vastaan. Kansan keskuudessa saattaa jokunen jäärä edelleen olla, taitaa tälläkin palstalla debatoivista ns. sotilas moiseen joukkoon kuulua.

      Sen verran korjaisin tuota sinun aarnimetsä kommenttia, että ei se Paloheinän metsä alue vielä mitään aarnimetsää ole.

      Talvi- ja Jatkosodan aikaan nekin metsät hakattiin aukeiksi Helsingin lämmitystarpeiksi, siis polttopuuksi. Ovathan puut siellä nyt jo komeita, joka kertoo omalta osaltaan, että kyllä se metsä kasvaa vaikka se välillä hakataan aukeaksi. Senpä vuoksi meidän pitäisi nyt, energian hinnan kohotessa pilviin, olla realisteja ja hyväksyä se, että metsistä otetaan puuta ja käytetään sitä myös energiaksi. Helsingissä kun on liikaa niitä, jotka tuskin metsässä koskaan käyneinä, halajavat suojella lähes kaiken metsän maastamme. Asian täydellinen ymmärtämättömyys antaa heille ehdottaman oikeassa olon tunteen.

      • Paloheinän alueella ei ole varsinaisia aarnimetsiä, joskin esim. tuossa läheisellä Pitkämäen alueella on sankkaakin metsää, joka koostuu varsin komeista puista - kuusista, männyistä, koivuista, haavoista, vaahteroista. Sitä aluetta ei hakattu sotien aikana, puissa on paljon vanhempia.

        Paloheinä kuului aikoinaan Tuomarinkylän kartanolle, suurin alue tästä laidunmaina. Sille alueelle sodan jälkeen rakennettiin rintamamiestaloja, joilla oli varsin suuret tontit; pitihän niille mahtua paitsi rakennukset myös perunamaat ja puutarhat. Nyt niitä rintamamiestaloja on enää jäljellä vain muutama ja nekin ovat joutuneet luopumaan suurimmasta osasta tonttiaan, jolle on rakennettu uusia taloja. Minun kotitaloni, kolmen asunnon rivitalo sijaitsee sellaisella entisellä rintamamiestontilla, jolla tämän talon lisäksi on myös toinen kolmen asunnon rivari ja paritalo, yhteensä siis kahdeksan asuntoa.

        Keskuspuiston pohjoisosan lenkkireittini menevät todellisissa aarniometsissä. Keskuspuisto perustettiin 1911 arkkitehti Bertel Jungin vuonna tekemästä suunnitelmasta. Varsinkin puiston pohjoisosissa on laajoja alueita, joihin kirves ei ole koskenut yli sataan vuoteen.

        Viestisi alkuosassa sanomaasi yhdyn täysin.


      • En olisi herännyt kannattamaan Natoa, jos Venäjä ei olisi hyökännyt Ukrainaan. Tämä herätys kosketti valtaosaa eli varmaan enemmän kuin joka toista meistä suomalaisista. Edelleenkään esim. Sveitsi, Itävalta ja Irlanti ei ole harkinneet Nato-jäsenyyttä. Meitä "jääriä" on siis ollut ylivoimainen enemmistö suomalaisista.

        Suomi ilman Natoa olisi minusta edelleenkin parempi vaihtoehto, ellei Venäjästä olisi tullut NL:n hajoamisen jälkeen se mikä siitä tuli. Natosta olemme saaneet maistaa jo sen outoa turkkilaista sivumakua. Aika pahalta ja haisevalta se tuntuu. Ja aika pelottavalta Natolta tuntuu myös sellainen, mihin sellainen USAn presidentti kuin Donald Trump panisi likaiset sormensa sekoittamaan. Ranska on se Naton jäsen, joka kaikkein eniten suhtautuu epäilleen tällaisiin epävakaisiin liittolaisiin. Ranskassa ymmärretään, että Euroopalle on tärkeintä Euroopan intressit ja Euroopan puolustaminen.

        Nato on akuutisti Suomelle hyvä ratkaisu, koska vaihtoehtoja ei ole. En kuitenkaan olisi ihan varma, että tämä ratkaisu on meille tai Euroopalle ikiaikainen, koska siinä on mainittuja ongelmakohtia, joista on kokemuksia ihan lähiajoilta historiassa. Turkin osalta jatkuvasti. Turkilla on paikallisia suurvaltapyrkimyksiä, jotka voivat vielä muodostua Natolle suureksi ongelmaksi. Pystyykö Nato hallitsemaan tätä ongelmajäsenteen, en olisi varma. Pystyykö Nato estämään Trumpin uudelleen valinnan, en olisi siitäkään varma. Myös Unkari ja ehkä jokunen muukin valtio pyrkii asettamaan kapuloita rattaisiin suhtautumisessa Venäjään.


      • Anonyymi

        Herra Kapi antsaitsee aina johtopaikan!


    • Anonyymi

      Ei aikanaakn terveemmäsi ole Kepupalstakaan tullut.

      🙄😄😅😂🤣

    • Anonyymi

      Itse määrittelisin näin tärkeimmät tapahtumat Suomen kannalta ja Suomen eduksi, aikajärjestyksessä:

      1. Itsenäisyys
      2. Talvi-ja jatkosota, itsenäisyys pidettiin.
      3. EU liittyminen, päästiin pitkälle eroon venäläisistä
      4. Nato, lopullinen sotilaallinen ero venäjästä.

      Lukujen valossa Naton on murskaavan ylivoimainen.

      Miehistö Nato 5,4 milj- Venäjä 1,3 milj. Aktiivit sotilaat Nato 3,36 milj - Venäjä 0,85 milj. Reservi Nato 1,36 milj - Venäjä 0,25. Erikoisjoukot Nato 0,78 milj - Venäjä 0,25 milj. Sotilaslentokoneet Nato 20.273 kpl - Venäjä 4.173. Hävittäjät Nato 3.526 kpl - Venäjä 772 kpl. Rynnäkkökoneet Nato 1.048 kpl - Venäjä 730 kpl. Kuljetuskoneet Nato 1.543 kpl - Venäjä 455 kpl. Tutka tms erikoiskoneet Nato 1.014 kpl - Venäjä 132 kpl. Ilmatankkauskoneet Nato 678 kpl - venäjä 20 kpl. Helikopterit Nato 8845 kpl - venäjä 1543 kpl (näistä pudotettu Ukrainassa jo liki 500 kappaletta").
      Sotalaivat Nato 2.049 kpl - venäjä 605 kpl.

      Eli me olemme liittymässä maailman johtavaan sotilasjärjestelmään, ensimmäistä kertaa tulemme olemaan sotilaallisesti huomattavasti vahvempi, kuin venäjä.

      • Anonyymi

        On kuitenkin hyvä ymmärtää, tajuta että se "ylivoima" on vain paperilla. Verrattaessa Venäjään, heillä kaikki tuo, suurin piisrtein kaikki tuo "voima" on omalla maalla, Natolla levällään pitkin maailmaa, eikä siirrettävissä kuin osittain Venäjän vastaisille rajoille, missä ne nyt sitten tulevatkin sijaitsemaan.


      • Anonyymi

        Niin ja tuo ylivoima pelkästään numeroissa, tuohon päälle kun laskee vielä länsitekniikan täydellisen ylivoiman, niin lännen on potenssiin 2 tuo määrä ja vastaavasti venäjällä voi vähentää puolet toimimattomina pois. Nato edustaan maailman koko sotilaallisesta voimasta noin 58%. venäjä alle 10%..


      • Anonyymi

        Tastelusimulaatioissa ja oikeilla parametreillä tehtynä, yksi F-35 vastaa 18 venäjän parasta hävittäjää, eli yhteenlaskettuna Suomi Norja ja Tanska n. 150 F-35 vastaa 2700 venäläistä hävittäjää, vaikka otetaan varmuuskerrointa oikein kunnolla ja puolitetaan luku, niin edelleen vastaisi 1350 venäläistä hävittäjää. Venäläisten tutkakoneet tulisi tonttiin alle aika yksikön.
        Ei hyvältä näytä venäjän kannalta, myös venäjän laivasto katoaisi ohjuksineen Moskvan tapaan erittäin nopeasti. Itämerellä venäläisillä on enää huutolaispojan asema.


      • Anonyymi

        Todella vakuuttava luvut Naton puolelle. Onko Venäjä tosiaan noin heikko ja polvillaan.


    • Anonyymi

      Hieno homma, että pääset lenkille ja kunnoitettavaa vielä näillä helteillä.
      Tiistaina on historiallinen päivä, liittymispöytäkirja allekirjoitetaan. Erikoista oli, että jo maanantaina on kuuleminen, eli keskiviikkona Natomaiden parlamentit alkaa antamaan vihreää valoa meille ja venäläisille punaista;-) Mielenkiintoista nähdä, kuka vahvistaan ensimmäisenä. Pieni arvauskisa siitä. Viro on ensimmäinen. Tosin Kanada kertoi, että he tulevat olemaan ensimmäinen, mutta Viroa veikkaan.

    • Anonyymi

      Voisi kai perustellusti kysyä, onko sellaisella maalla oikeus itsenäisyyteen, joka ei usko, tai ei halua sitä itse puolustaa. Kyetä välttämään sotaa ja säilyttämään suvereeniteettinsä. Minun mielestäni ei sellainen maa ole itsenäisnen, jossa on vieraan valtioiden sotilaita ja joukkoja. Sellainen maa on miehitetty.

      • Anonyymi

        Miehitys on sellainen toimenpide, jossa joku tulee maahan pyytämättä. Jos aidosti pyydetään joltain apua, niin ei se ole miehitystä.


      • Anonyymi

        Ano Turtiainen vahvisti, että Ukraina ja CIA ampuu niitä ohjuksia ostoskeskuksiin ja syyttää Venäjää niistä. Anolla on suorat suhteen Janus Putkoseen ja Putkonen tietää mitä siellä oikeasti tapahtuu, länsiminen media valehtelee kaikesta ja syyttää sitten Venäjää. Koronarokotteessa on ollut jotakin russofobiaa aiheuttavaa ainetta, Ano kertoi siitä alkuviikolla ja todisteita löytyy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ano Turtiainen vahvisti, että Ukraina ja CIA ampuu niitä ohjuksia ostoskeskuksiin ja syyttää Venäjää niistä. Anolla on suorat suhteen Janus Putkoseen ja Putkonen tietää mitä siellä oikeasti tapahtuu, länsiminen media valehtelee kaikesta ja syyttää sitten Venäjää. Koronarokotteessa on ollut jotakin russofobiaa aiheuttavaa ainetta, Ano kertoi siitä alkuviikolla ja todisteita löytyy.

        VKK = Vajakit Kremlin Komennossa.


    • Anonyymi

      Nato jäsenyys varmistuu vasta silloin kun päämiehemme on allekirjoittanut sopimuksen . Odotelkaamme sitä ennen tuuletuksia sillä monenlaista tulee tapahtumaan ennen pistettä sopimukseen .

    • Anonyymi

      Nyt kaikki suomalaiset hengittävät puhdasta NATO-ilmaa.

      • Anonyymi

        Kyllä, juuri näin!


    • Anonyymi

      Kyllä , olet oikeassa, USA saa mainion taistelukentän Suomen ja Ruotsin korpimetsistä. Ei tarvii haaskaa omaa tanteretta. Lisäksi ilotyttö liiketoiminta saa piristysruiskeen, kun urheat Nato-soturit tulevat puolustamaan Suomea.

      • Anonyymi

        Kyllä, niitä saadaan edullisesti venäjältä, ehkä ihan sukkahousu- tai farkkuvaluutalla, hyvä että Nato-soturit tutustuvat paremmin venäläisiin ja ehkä jopa kehuvat venäläisten laatua ja kestävyyttä. Venäjäkin saisi vihdoin vientituloja, energian jälkeen ainoa järjevä vientiartikkeli venäjältä, ehta pilu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, niitä saadaan edullisesti venäjältä, ehkä ihan sukkahousu- tai farkkuvaluutalla, hyvä että Nato-soturit tutustuvat paremmin venäläisiin ja ehkä jopa kehuvat venäläisten laatua ja kestävyyttä. Venäjäkin saisi vihdoin vientituloja, energian jälkeen ainoa järjevä vientiartikkeli venäjältä, ehta pilu.

        Pilu viis ajat ovat ohi, turha enää seisottaa sille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pilu viis ajat ovat ohi, turha enää seisottaa sille.

        Pakotteiden vuoksi pilu viis tai kympi on taas hyvin lähellä, ehkä jopa palataan purukumiin, venäjällä on kova pula kaikesta. Kohta on nuoret miehetkin vähissä;-)))


    • Anonyymi

      Erdogan estää Suomen Nato-jäsenyyden ja pelastaa samalla isänmaamme itsenäisyyden. Turha tuulettaa ennenaikaisesti ja syödä kaatamatonta karhua.

      • Anonyymi

        Minkä sortin älykääpiö sinä olet?

        Kaverihan kirjoittaa täyttä asiaa. Parhailla on kestänyt kaksikymmentä vuotta sanoi Erdokan....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä sortin älykääpiö sinä olet?

        Kaverihan kirjoittaa täyttä asiaa. Parhailla on kestänyt kaksikymmentä vuotta sanoi Erdokan....

        Ei ei, en ole venäläinen, ne on puutarhatonttuja ja älykääpiöitä, Kremlistä kuuluu taas kauheaa älämölöä. Natossa ollaan ennen vuotta 2023. Teille venäjäkiimaisille todella vaikeaa ja kyllä me säälimme teitä hyödyllisiä idiootteja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä sortin älykääpiö sinä olet?

        Kaverihan kirjoittaa täyttä asiaa. Parhailla on kestänyt kaksikymmentä vuotta sanoi Erdokan....

        Jos noin käy, niin Suomi ja Ruotsi tekee suoran sotilasliiton Englannin ja Yhdysvaltain kanssa, avaamme tänne heille tukikohdat ja siinä tapauksessa otamme myös ydinasesuojauksen tänne. Turkki voi aivan rauhassa odotella vaikka saa vuotta. Suomea se ei pysäytä.


    • Anonyymi

      Erdoganilla ei ole mitään saumaa
      Hänen esimiehendä on puhelimen päässä Washingtonissa ja kertoo mitä Erdoganin on tehtävä

      Esimies on luvannut muun muassa yleistä raha miljardeja vuosittain Euroopalle puolustukseen ja niitä ei saa ryppyilijä kuten ei koneitakaan

      https://www.suomenuutiset.fi/nato-linjasi-venajan-olevan-suora-uhka-halla-aho-euroopan-on-alettava-kantaa-enemman-vastuuta-omasta-puolustuksestaan/

      Yhdysvallat ei julkisesti ottanut kantaa Turkin erimielisyyksiin Suomen ja Ruotsin kanssa, mutta kulissien takana tapahtui paljon asioita. Tiedetään esimerkiksi, että USA:n presidentti Joe Biden soitti turkkilaiselle kollegalleen Recep Tayyip Erdoganille tiistaiaamuna ja kehotti tätä hakemaan ratkaisua. Jussi Halla-aho
      @Halla_aho 14/14 Слава Україні!

      • Anonyymi

        mitä tulee Nato-joukkojen hajaannukseen ja Venäjän kykyyn puolustaa itseään
        niin Venäjän resurssi on nolla

        Kun Eurooppa on täynnä jokija ja vuoristoja
        Venäjä on tasamaata Uralille ja nekin nousevat hiljaa ylöspäin

        eli siitä vain ajetaan Nato-tankilla normaalivauhtia Uralille kertaakaan pysähtymättä
        Altaille jossa Putin kykkii kellarissa


      • Anonyymi

        Juuri näin! Hienosti kirjoitettu ja pelkkää asiaa.


    • Anonyymi

      Onnittelut Herra Kapille syntymäpäivän johdosta! Edelleen pidät keput lämpöisinä. Sinun avaukset ja tarinat on tämän palstan parasta antia. Syvä kumarrus sinulle ja onnittelut Herra Kapteeni!

      • Anonyymi

        Kuinkas soittokuntaupseeri sitä puhutellaan korkeampiarvoista Kapia? Kapi olisi täysin oikeutettu pitämään sinulle pienet sulkeiset. Saisit todistaa sitä "sotilaallista kyvykkyyttäsi", mihin sinä vainoharhainen sekopää todellisuudessa kykenisit. Tuskin Kapin tarvitsisi sinua kovin kauaa hyppyyttää.

        TAAKSE POISTU !!!


    • Anonyymi

      Olette vanha kapteeni oikeassa ja Suomen kansasta jo liki 90% on samaa mieltä. Suomen pelastaa Nato, mitä ryssällä on meille tarjota. Pahuutta ja kuolemaa. Natossa elämme kuin herran kukkarossa.

      Vanha palstaa lukenut rouva ajattelee näin.

      • Anonyymi

        Ano Turtiaisella on salaisia yhteyksiä Ukrainaan ja kaikki siviileihin osuneet ohjukset on tullut Natosta ja kansaa hämätään. Myös natsit ukrainassa on samassa juonessa mukana. Putin vahvisti, että yksikään venäläinen ohjus ei osu muualle, kuin mihin se on suunnattu. MV lehdestä löydät totuuden ja nato on huijaus, Venäjä on totta. Liity VKK puolueeseen ja pääset totuudesta perille. Koronarokotus aiheutti venäjävastaisuutta, Ano Turtiainen todistaa tämän.


    • Anonyymi

      Myöhästyneet syntymäpäivä onnittelut palstan parhaalle avaajalle. Kyllä me sinun aikana Natoon ehditään ja lopultakin Suomi on turvattu idän paskiaisilta.

      • Anonyymi

        Hold your horses, saattaa jäädä kapiukolta ne lystit näkemättä.


    • Anonyymi

      Tämä ratkaisu oli tärkein, vihdoin rautaa rajalle tarpeeksi, että saamme pidettyä idän pedon omalla puolellaan. Ne ei ole edes ihmisiä siellä.

      • Anonyymi

        Se on juuri näin, ryssän imperialismi on taas korkeimmillaan ja se on voimalla pysäytettävä rajoilleen. Ryssä saa pataansa ja kunnolla, mutta sitähän se kerjää polvillaan.


    • Anonyymi

      Hyvää Syntymäpäivää ja kyllä me ehditään nähdä Natoon liittyminen.

    • Anonyymi

      Kapi-luokan avausta taas pukkaa ja kyllä aihe on sen arvoinen, vihdoinen Suomi Nato jäsen ja ryssän rajalle vedetty putlerin pyytämä punainen viiva. Hieno avaus jälleen kerran Herra Kapi! Ja hyvää syntymäpäivää!

    • Anonyymi

      Kapi ei näytä enää ymmärtävän realiteetteja. Suomen Nato- jäsenyys on kaikkea muuta kuin selvä. Erdogan yksin pystyy sen estämään. Suomi ja Ruotsi eivät voi muuttaa lainsäädäntöään Erdoganin toivomaksi. Meillä sentään kunnioitetaan ihmisoikeuksia ja demokratiaa vastoin kuin Naton ”arvoyhteisössä”.

    • Myöhästyneet onnittelut. Perässä tullaan, mutta ei ehkä kiinni saada.

    • No niin. Olen nyt siis ”kaheksannella yheksättä kymmentä” kuten olisi lapsuudessani sanottu. Mikäpä tässä ollessa; aamulenkki on taas tehty ja aamiainen nautittu. Paljon on tullut viestejä avaukselleni. Asiallisia ja minulle myös onnea toivottelevia. Yhteinen kiitos niistä! Onhan toki tullut myös niitä ”tavallisia”; niistä näköjään kuusi viestiä mennyt poistoonkin

      Kävihän eilen illalla luonanikin muutama onnittelija. Aikuiset olivat autokuskeina, eivätkä voineet ”kuoharia” nauttia puolilasillista enempää, mutta kakkukahvit heille tarjosin. Joukossaan olleelle alaikäiselle en ”kuoharia” tarjonnutkaan, eikä hän halunnut kahvia, mutta niidenkin edestä hänelle maistui kakku mehun kanssa. Itsepä jouduin sitten illalla yli puoli pullollista ”kuoharia” lipittämään, mutta ei se tehnyt tiukkaakaan;))

      Joo, korkeassa iässä jo olen. En olisi uskonut, että näinkin vanhaksi eläisin, kun elämäntapanikaan eivät ole olleet kovin terveellisiä. Ehkäpä sittenkin ne ovat suosineet elämän jatkumista, kun aina on ollut vaihtelua, uusia mielenkiintoja ja haasteita. Rautavaaran korvesta jo 16-vuotiaana tänne Stadiin erilaisiin hommiin, 18-vuotiaana Lapin savotoille ja siellä pääsin ”herran tienikin” alkuun aputyönjohtajana. Sieltä sotaväkeen, jossa 25 vuoden aikana ehdin olla viidessä eri joukko-osastossa erilaisissa tehtävissä aina uusine mielenkiintoineen ja haasteineen. Niiden ohessa kolme reissua YK:n rauhanturvaajana; Kyproksella, Siinailla ja Golanilla - viimeinen reissu tosin vasta sotilaseläkeläisenä, virkavapaalla siviilityöstäni Valiolla. Sieltäkin olen ollut eläkkeellä jo 24 vuotta, mutta paljon on tapahtunut elämässäni sinäkin aikana.

      Yksityiselämäni on ollut yhtä ”värikästä” ja nuorena tein siinä suuria virheitäkin, mutta osasin ottaa niistä opikseni niin, että sain sitten elää yli 20-vuotisen hyvin onnellisen avioliiton. Siitäkin tosin leskenä kohta jo 18 vuotta, mutta paljon ja monenlaista on elämässäni edelleen tapahtunut. Onnellinen olin siitäkin, että ensimmäinen vaimoni, lasteni äiti antoi minulle anteeksi aviorikokseni ja meistä tuli ihan hyvät ystävät. Lähes kolme kuukautta sitten tapahtuneesta kuolemastaan olin niin järkyttynyt, että se varmasti vei fyysisenkin kuntoni, joka onneksi on nyt palautunut paremmaksi.

      Elämääni sisältöä ovat tietenkin antaneet jälkeläiseni, joita on kolmessa polvessa, joista kaksi oli eilisillan luonanikin käyneissä. Tiiviisti olen ollut mukana myös entisen sotilasammattikuntani evp- toiminnoissa kuten myös entisten rauhanturvaajien toiminnoissa. Yhtä ja toista muutakin elämänhalua antavaa on ollut, mm. maailmanmatkailu, jolla 20 viimeisen vuoden aikana olen tehnyt nelisenkymmentä matkaa, vaikka yli kahteen vuoteen en yhtäkään, kun korona on sen estänyt. Niin, ja onhan ollut myös tämä palsta ja tänne kirjoittelu; viimeaikoina vähäisempänä eikä koskaan niin tärkeänä kuin muutamalle;))

      Eipä nyt aihetta enempään. Nyt alan pakoilla hellettä pihassa varjon alla ja ilmalämpöpumpun viilentämässä kodissa. Illalla sitten taas lenkille. Vielä vain toista kiitokseni saamistani onnen toivotuksista !

      • Anonyymi

        Mikäpä se on ukon lusiessa riihiladon näköisessä perikunnan murjussa. Pistit sitten noin tuhannennensadannen selostuksen tuiki tavallisesta turhasta elämäntarinastasi.

        Turhahan se on meidän muiden kannalta, kymmeniä vuosia elämistä yhteiskunnan ja veronmaksajien piikkiin.


      • Anonyymi

        Olet kyllä upeasti elänyt ja ennen kaikkea paikkasi lunastanut yhteiskunnassa ja ollut esimerkki nuoremmillesi. Rautavaaran korvista jäänyt mieleen, kun oli siellä aikoinaan hiihtelemässä tammikuu abt 80-luvun alkupuolella. Kaksi ilveksen poikasta tuli katsomaan eräsuksia, saksanseisoja tärisi vieressä, kauempana oli ilvesten emo ja sähisi niin perusteellisesti. Haulikon ujuttelin olalta lähemmäksi, ihan emoa varten, mutta onneksi pennut lähti pois, toinen vielä kynnellään rapsutteli suksen kärkeä ja katseli suoraan silmiin. Se oli metsähallituksen mailla Rautavaarassa ja lähellä Sotinpuroa ja se varmaan sinulle tuttu paikka armeijan ajoilta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäpä se on ukon lusiessa riihiladon näköisessä perikunnan murjussa. Pistit sitten noin tuhannennensadannen selostuksen tuiki tavallisesta turhasta elämäntarinastasi.

        Turhahan se on meidän muiden kannalta, kymmeniä vuosia elämistä yhteiskunnan ja veronmaksajien piikkiin.

        No olipa asiaton kommentti. Kyllä eläkkeet tapaa olla ansaittuja. Ja kun ikää on tarpeeksi, niin menneen elämän muistelu kuuluu asiaan. Kyllä muutama vuosi sitten kuollut isoisänikin (kuoli 95-vuotiaana) muisteli joitain asioita ääneen kymmeniä kertoja, vaikka tiesi, että me muut tunnemme ne tarinat jo ulkoa.


      • Anonyymi

        Mielipiteesi on arvokas....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No olipa asiaton kommentti. Kyllä eläkkeet tapaa olla ansaittuja. Ja kun ikää on tarpeeksi, niin menneen elämän muistelu kuuluu asiaan. Kyllä muutama vuosi sitten kuollut isoisänikin (kuoli 95-vuotiaana) muisteli joitain asioita ääneen kymmeniä kertoja, vaikka tiesi, että me muut tunnemme ne tarinat jo ulkoa.

        Kaksikymmentäviisivuotta rauhanajan armeijassa yhteiskunnan piikkiin ja kolmekymmentä vuotta eläkkeellä veronmaksajien piikkiin?

        Onhan sitä siinä ansioita.


    • Anonyymi

      Hienoo et. oot paremmassa hapessa.
      Onko Suomi todellakin hyväksytty Natoon? Mä luulin, et pitää saada vielä Nato-maiden parlamenntien hyväksyntä Suomen liittymiselle.

    • Anonyymi

      Natokiimaiset osoittavat tässäkin ketjussa matalan sivistys- ja moraalitasonsa kiihottamalla kansanryhmää (venäläisiä) vastaan. Toivottavasti joku tekee heistä rikosilmoituksen.

    • Anonyymi

      Ketkä sen Suomen hakemuksen Natoon
      on hyväksynyt? kaikki Nato-maiden parlamentit?

      • Anonyymi

        Eivät ole hyväksyneet. Ja tuskin hyväksyvät-ainakaan Turkissa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eivät ole hyväksyneet. Ja tuskin hyväksyvät-ainakaan Turkissa.

        Tuskin Turkissa nimenomaan parlamentilla on syytä olla hyväksymättä Suomea ja Ruotsia Naton jäseneksi, vaikka presidentti arvelee sen avulla voivansa parantaa kannatustaan presidentinvaalissa. Käytännössä osoittavansa olevansa jämy mies koko maailman silmissä.

        Parlamentilla ei sellaista tarvetta ole. Sitä voi enemmänkin huolettaa, mistä valtio kerää sellaiset rahat, joilla uudet hävittäjäkoneet Yhdysvalloista maksetaan.


    • Onnea eilisen johdosta. Hienoa, että vielä jaksat ja pystyt lenkkeilemään ja sitä kautta ylläpitämään kuntoasi.

      Samassa rintamassa olemme eli Natoon liittymisen kannalla olen myöskin. Se on oikeastaan ainoa mahdollisuus välttyä itänaapurin painostukselta tulevaisuudessa koska sen aloittama sota ei tule aivan piakkoin päättymään vaan tulee jatkumaan vuosia.

    • Anonyymi

      Herra Kapteeni, enää kolmen päässä Kapi-luokan avauksesta. Kukaan muu ei pysty tähän, paitsi te Herra Kapteeni. Natoterveisin.

    • Onhan 87-vuotispäiväni saanut melkoista huomiota tällä avauksellani, 275 kävijää, 111 viestiä, joista omiani vain kolme ennen tätä. No, monille aiheena näkyy olleen muu kuin ”synttärini”, minä kuitenkin huomionsa kohteena useimmille heistäkin;)) Sellaista huomiota minulle lienee annettu myös noissa 12:ssa poistetuiksi joutuneissa viesteissä;))

      Vitsailu sikseen. Tässä se on mennyt ihan mukavasti tämä ensimmäinen päiväni kahdeksantena vuonna yhdeksännellä kymmenelläni. Aamulenkin tein, siitä jo kerroin. Nyt tein jo iltalenkinkin, normaalia aikaisemmin ja lyhemmän, kun täytyi kiirehtiä katsomaan tv 2:lta juuri alkanutta Helmareiden Suomi-Hollanti -matsia..

      Suuri osa päivästä kului hellettä pakoillen takapihan patiolla varjon alla. Tosin täällä sisälläkin lueskellen ja televisiota katsellen ilmalämpöpumpun viilennyksessä. Se viilennys on nyt tosi tarpeen, sillä ihan liian kuumaa tulisi mm. ruokia laitettaessa ja muutenkin.

      ”Lauantaisaunani” jätän nyt huomisille. Nyt vain matsia seuraamaan, sitten suihku, pyjamaan, ”yömyssy” ja vuoteeseen. Annanpa sitä ennen makuuhuoneen lämpötilan pudota n. 22,5 asteeseen ja vuoteeseen mennessäni laitan jäähdytyksen pois päältä, ei se lämpötila yön aikana yli 25 asteen nouse.

      Vielä vain kiitoksia kaikille minua syntymäpäiväni johdosta muistaneille ja onnitelleille ja eräille minusta muutakin kaunista sanoneille! Ja Hyviä Öitä kaikille!

    • Anonyymi

      Vidhoin isänmaa Naton suojaan, ryssä jää lopullisesti rajan taakse ja pysyköön siellä.

    • Anonyymi

      Voisiko tämä mennä peräti Amiraali Kapi-luokkaan? Kyllä voi, kateelliset itkee ja asialliset ihmiset muuten kommentoi. Herra Kapi, onnittelut!

    • Anonyymi

      Herra Kapteenin avaus on aina menestys, nyt varsinkin Natoon mennessä. Hienoa Herra Kapteeni.

    • Anonyymi

      Poistettuja pelkästään 23 kappaletta. Amiraali-luokan avaus Herra Kapteeni.

    • Anonyymi

      Onnea paljon ja pitkää ikää toivottaen.

    • Anonyymi

      Muutama mitä ilmeisimmin kansakunnan eliittiin kuuluva rupu ovat perustaneet fanikerhon kapille ja puolustavat raivokkain sanakääntein tuota sankariaan.

      Ovatkohan he niitä samoja hemmoja, jotka kirmailivat nuorempina polsuissa ja pitkissä takeissa Hesan kallioilla kapin kanssa?

    • Oho! Onpa minulla ollut taas vetovoimaa, kun avauksellani on ollut jo lähes 400 kävijää ja viestejäkin on tullut lähes 150. Tullussa viestitulvassa on muutamia syntymäpäiväonnitteluja minulle, useita muutenkin täysin asiallisia. Kiitos niistä kaikista!

      On sitten muutakin. Siinä näkyy kunnostautuneen erityisesti tuo vain minusta ja minulle elävä ”sotilas”, jolta pitkälti toistakymmentä viestiä on tallella ja paljon lienee joutunut poistoonkin, kun poistettuja näkyy olevan jo yli 20 - eiköhän niistä monet ole juuri häneltä tulleita. Kas, kun ylläpito ei ole vielä sulkenut nikkiään! Näkyväthän eräät innostuneen huvittelemaan tuon ”sotilaan” kustannuksella. Mikäpä siinä, kun heitä ei näy vaivanneen se, että aina he ovat minuksi joutuneet. Itseltäni tämä on kuitenkin vasta viides viesti tälle avaukselleni.

      Aamulenkin tein tänäänkin, sitten on ollut hieman pihatöitä ja muutakin. Iltalenkillä sitten käyn vasta tv:n iltauutisten jälkeen ja lenkiltä palattuani heti sauna päälle ja saunomisen jälkeen saunamakkarat ja -oluet, ehkä vähän muutakin ja sitten vain vuoteeseen tämän yhdeksännen kymmenen kahdeksannen vuoden kolmannen päivän päätteeksi!

      Eiköhän tämä jo riittäne minulta tälle avaukselleni, riittää ainakin tälle päivälle. Jatkakaa toki te muut, jos haluatte; huomenna varmaan käyn vilkaisemassa mahdollisesti tullutta ja saatanpa silloin sitä kommentoidakin, jos näen sellaista aiheelliseksi. Nyt päivälevoille, en vuoteeseen vaan tämän ”työhuoneeni” sohvalle.

    • Anonyymi

      Siitä ei kahta puhetta, onneksi Marin oli pääministeri ja Presidenttinä Niinistö! Väyrynen olisi sotimassa ryssän puolella.

    • Anonyymi

      Tänään se allekirjoitetaan, upea päivä Suomelle ja sen Puolutusvoimille. Olemme kohta vahvemmat, kuin venäjä.

    • Anonyymi

      On mielenkiintoista nähdä, miten poistettujen viestien määrä kehittyy tästä eteenpäin. Nyt niitä on 5.7.2022, kello 10,32 jo 44 kappaletta.

      • Anonyymi

        Kukaan yksittäinen ei voi poistaa täältä viestejä, vaan sen tekee ylläpito. Ja koska sinä jatkuvasti rikot sääntöjä, katsoo ylläpito että sinä olet se häirikkö.

        Eikö sinussa todellakaan ole niin paljoa miestä että ottaisit vastuun omista tekemisistäsi? Ja vielä luulet että joku uskoo että olisit muka joku sotilas. Pelkuri sinä olet.


    • Tämä on todella historiallinen hetki!

      https://urly.fi/2GW9

      Sanoo ulkoministeri Haavisto ja sanomaansa yhdyn minä ja varmasti suuri enemmistö suomalaisista. Meillä viisas kansa!

      • Anonyymi

        Täysin samaa mieltä. RUL on ollut yhteistyössä Naton kanssa jo 1995 vuodesta ja nyt tämä realisoituu. Vihdoin punainen viiva meidän ja idän välille. Mahtaa putleria kyrsiä;-)) Suomelaiset on viisas kansa ja ymmärtää vetää rajan kunnolla kiinni.


      • Anonyymi

        Merkittävin tapahtuma Suomelle sitten 1917, talvisodan ja jatkosodan. Nyt me olemme vahvemmalla puolella. Upeaa katsoa isänmaan nousevan ja omien lasten kasvavan vapaassa Suomessa, myös tulevaisuudessa. Herra Kapi, kunnian osoitus teille, sinun kaltaiset upseerit ovat pitäneet tämän maan itsenäisenä.


      • Anonyymi

        Minkä maan luulet ensimmäisenä ratifioivan Suomen. Itse luulen olevan Viron, mutta Kanada voi yllättää. Englanti on jo sinällään vahvistanut, koska takasi meille jo artikla 5 veroiset takuut venäjää vastaan. Englanti on vahva näissä asoissa, vahvempi, kuin venäjä ja paremmat sotavälineet.


      • SOTILASseniori
        Anonyymi kirjoitti:

        Merkittävin tapahtuma Suomelle sitten 1917, talvisodan ja jatkosodan. Nyt me olemme vahvemmalla puolella. Upeaa katsoa isänmaan nousevan ja omien lasten kasvavan vapaassa Suomessa, myös tulevaisuudessa. Herra Kapi, kunnian osoitus teille, sinun kaltaiset upseerit ovat pitäneet tämän maan itsenäisenä.

        Miten papereita pyörittäen on turvattu isänmaata? En ymmärrä alkuunkaan.


      • Anonyymi
        SOTILASseniori kirjoitti:

        Miten papereita pyörittäen on turvattu isänmaata? En ymmärrä alkuunkaan.

        Et todellakaan ymmärrä, mutta sinun tyhmyys ei yllätä ketään. Siksiköhän siirsivät sinut soittokuntaan ja jättivät ylilutiksi. Tyhmyyden tiivistymä.


      • Anonyymi

        Niin on ja kaikki kunnia Dream Team Niinistölle, Marinille, Haavistolle ja Kaikkoselle. Yksi ihminen häpäisi itsensä täysin ja se oli VKK Turtiainen.


      • Anonyymi
        SOTILASseniori kirjoitti:

        Miten papereita pyörittäen on turvattu isänmaata? En ymmärrä alkuunkaan.

        Luultavasti et ymmärrä, urakin meni sen verran huonosti. Ota esimerkkiä Herra Kapteenista, alat näkemään valon ja ymmärtämään.


      • Anonyymi

        Kapi vaan yhtyy ja yhtyy??


      • Anonyymi

        Opettele taukki edes kirjoittamaan. Oksettaa tuo jokellus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kapi vaan yhtyy ja yhtyy??

        Peräkammarinpoikain viisaudet..;-))) Lampola vaan puuttuu ja leveät kumisaappaat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peräkammarinpoikain viisaudet..;-))) Lampola vaan puuttuu ja leveät kumisaappaat.

        Sinullekko on tekniikka tuttu?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinullekko on tekniikka tuttu?

        Pankon navettagigolo ja mielikuvitusupseeri on asiantuntija näissä kysymyksissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pankon navettagigolo ja mielikuvitusupseeri on asiantuntija näissä kysymyksissä.

        Ei, kyllä sinulla tuntuu olevan kokemusperäinen tieto.


    • Anonyymi

      ja kohta suomemme näyttää tämän päivän urainalta ,eli raunio kasa maana,että näin hienosti meni monta kymmentä vuotta kun suomi oli rauhallinen maa venäjän kyljessä ,mutta ei ole enää nato kiimaisten ääliöiden vuoksi.

      • SOTILASseniori

        Ääliöitä ovat korkeimmassa johdossa!


      • Anonyymi

        Uraina,,, pietarin trollit liikkeellä;-))))


      • Anonyymi
        SOTILASseniori kirjoitti:

        Ääliöitä ovat korkeimmassa johdossa!

        Tarkoitat varmaan putleria ja lavrovia.


    • Anonyymi

      200 tulee vielä tänään täyteen.

    • Anonyymi

      200 on mahdollinen tänään!

    • Anonyymi

      Se on sitten Amiraali-luokassa, mutta normisuoritus Herra Kapilta!

    • Anonyymi

      204 ettäs kehtaa Kapi, taas huippu suoritus. Natomaassa passaa!

    • Anonyymi

      Nyt se on faktaa, nimet alla! Kiitos Suomi!

    • Anonyymi

      Se oli siinä, Herra Haavisto allekirjoitti.. Olemme käytännössä Natomaa! Loistavaa!

      • Anonyymi

        Jospa ensin kuitenkin ratifioitaisiin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa ensin kuitenkin ratifioitaisiin?

        Sieltä se tulee ajan kanssa ja saadaa vedettyä punainen viiva itärajalle, pysykää siellä venakot, teitä ei kukaan kaipaa tai halua edes tutustua.


      • Anonyymi

        Oliko sinulla onneton lapsuus?


      • Anonyymi

        Jutuista päätellen tuo vanhuus ei näytä hääviltä.


    • Anonyymi

      Haavisto naureskeli Lindenin kommenteille puhelimessa. Välit on kyllä vahvat Ruotsin kanssa.

    • Anonyymi

      Liittymisneuvotteluun oli varattu neljä tuntia, ei tarvittu, oli selvää parissa tunnissa!

    • Anonyymi

      Historian siivet havisee, lopultakin pääsimme eroon Venäjästä! Tätä kaikki Suomalaiset on toivoneet satoja vuosia!

      • Anonyymi

        Suomeen ei venäläiset ole koskaa tervetulleita, talvisodassa olisi luulut niiden oppivan, mutta ei, nyt on Natoraja tällä puolella.


    • Anonyymi

      55 poistettu! Enemmän, kuin "potilaan" avauksisssa viestejä! Kapi osaa tämän homman!

    • Anonyymi

      Väyrynen yrittää nostaa venäjää, mistä Väyrysen venäjäkiimaisuus kertoo?

    • Anonyymi

      Kohta 600 lukijaa, Kapi se osaa tehdä avauksia, mutta oli kyllä asiakin tärkeä. Natoon ja vauhdilla.

    • Anonyymi

      Viro ratifioi huomenna Suomen Nato jäsenyyden! Aika haipakkaa mennään Natojunassa ja vakaasti!

      • Anonyymi

        Orpoa ja kokkareita mahtaa ottaa päästä, kun tämän suureen haaveensa toteuttikin poliittiset kilpakumppaninsa. Presidentti Niinistö, ministerit Marin, Haavisto ja Kaikkonen, mahtavaa neuvotteluosaamista!


    • Avauksessani sanon, että maallemme merkittävintä vuosikymmeniin on Natohakemuksemme hyväksyminen. Tänään puoliltapäivin heittämässäni viestissä totean, että meillä on nyt todella historiallinen hetki: Suomen ja Ruotsin liittymispöytäkirjat Natoon allekirjoitettiin ja maastamme tuli Natoon tarkkailijajäsen, joka osallistuu Naton kokouksiin.

      Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoo, että Suomen ja Ruotsin pääseminen näin nopeasti tähän tilanteeseen on ennätyksellistä Naton historiassa. Hän ennustaa, että jatkokin - maittemme Natojäseniksi pääseminen - tulee olemaan historiallisen nopeaa. Hän ymmärtänee, ehkä tienneekin, että Turkin Erdoganin pullistelulla on vain sisäpoliittiset tarkoitusperät eli ei ole oikeasti edes pyrkimystä maittemme jäsenyyden estämiseen.

      Tein avaukseni 87-vuotispäivänäni ja siitä kerroin ja monia ”synttärionnitteluja” olen täälläkin saanut. Vielä kerran kiitos niistä, kiitokset myös monista muista asiallisista viesteistä. Suuri enemmistö avaukselleni viestitelleissä on ollut Natojäsenyytemme suhteen samalla kannalla kuin minäkin. Ei siinä mitään outoa; näkemyksissään he kuuluvat suomalaisten suureen enemmistöön. Hienoa, että meillä on niin viisas kansa!

      Valtavan viestitulvan on avaukseni saanut. Siinä ovat edesauttaneet eräät, jotka ovat niin vuolasti kehuneet minua, ilmeisesti hieman huvitellakseen pyrkimyksenään saada tuo niin minuun kuin Natoonkin toisissa näkökannoissa oleva ”sotilas” innostumaan. Kyllä hän onkin innostunut, häneltä varmaan viestejä enemmän kuin keneltäkään muulta; avaukseltani on poistettu 55 viestiä, eivätköhän ne kaikki liene häneltä tulleita;))

      Onhan tämän avaukseni saldo huikea; lähes 600 käyntikertaa tällä ja viestejäkin yli 230! Ansio tästä kuuluu Teille muille; itse olen käynyt tällä avauksellani vain toistakymmentä kertaa ja vain kahdeksan viestiä tätä ennen olen tälle laittanut. Tämän yhdeksännen viestini myötä tämä avaukseni saanee nyt olla puoleltani loppuun käsitelty. Jos näissäkin voimissani pysyn, varmasti tulen tänne uudella avauksellani sitten, kun sellaiseen aihetta tulee. Nyt vain vielä Teille kaikille viestitelleille kiitos ja kaikinpuolisen hyvän jatkon toivotukset tässä Naton tarkkailijajäsenyyden myötä entistä turvallisemmaksi tulleessa hienossa Isänmaassamme!

      • Anonyymi

        Onnittelut täältä Keski-Pohjanmaalta syntymäpäiväsi johdosta! Kuten, tämäkin avauksesi osoittaa, sinulla on kirjoittajan taito yhä tallella. Hyviä keskustelunavauksia odotellaan jatkossakin, sillä politiikka ja meneillään olevat maailman myllerrykset tulevat jatkossakin puhuttamaan.

        Ja virkeitä kesäpäiviä!


      • Anonyymi

        Kyllä me vielä monta kertaa keskustellaan Natosta, on se sen arvoista! Nyt jo tarkkailijajäsen ja kohta jäsen! Kaksi jo ilmoittanut vahvistavansa Suomen jäsenyyden!


    • Anonyymi

      42 vuotta ollut Naton jäsenyyden kannattaja, aika pitkä aika oli, mutta koko ajan tiesin olevani oikeassa. Hienoa Suomi, vihdoin eroon venäjästä lopullisesti.

      • Anonyymi

        Meinaatko notta Venäjä muuttaa rajan takaa pois?

        Ei se taida hävitä minnekkään vaikka kuinka uhoat.


      • Anonyymi

        No ei siitä lopullisesti eroon päästä jo ihan maantieteellisen sijaintinsa vuoksi, mutta tuleepahan itänaapurille selväksi, mihin halusimme panna rajan vaikuttamiselle.


    Ketjusta on poistettu 122 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      278
      6071
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      1969
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1760
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1231
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1195
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      160
      1093
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1066
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      981
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      49
      951
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      942
    Aihe