odotan lasta viikolla 17 4. olen aiemmin saanut useita keskenmenoja siksi olemme "tarkkailussa" sairaalassa. verikokeissa löytyi yllättävä tieto: jokin arvo on liian koholla. tutkimuksiin ja syy löytyi: lapseni on vaikeasti vammainen.
hänellä on ns. vesipää eli pää on suhteettoman suuri verrattuna muuhun vartaloon. syy on selkäydinnesteen meno ylöspäin, mutta se ei tulekaan alas niin kuin terveillä ihmisillä kierto kulkee, vaan se jää päähän ja pää pöhöttyy.
meillä oli jo viisi erikoislääkäriä kertomassa samaa asiaa: lapsemme ei elä odotusajan loppuun tai kuolee viimeistään synnytyksessä.
nyt lääkärit ehdottivat aborttia. en vain haluaisi tappaa lastani. saisin lääkityksen joka tappaisi lapsen sisälleni ja joutuisin synnyttämään sen kuolleena. suruni on suuri. miksi, miksi, miksi? juuri kun odotimme lasta ensi kertaa näin pitkällä.
ajatukset kamppailevat päässäni eestaas. ymmärrän lapseni kärsivän, mutta en haluaisi tappaa häntä. mietimme koko ajan, mitä tehdä pojallemme. saimme miettimisaikaa ylihuomiseen asti.
jospa lapsi sittenkin jaksaisi elää... vaikka vammaisenakin. järjellä ymmärrän, että tuskin niin on, mutta sydän miettii toista...
koko ajan itkettää, nytkin paitani on ihan märkä suurista kyynelistä...
hänellä on ns. vesipää eli pää on suhteettoman suuri verrattuna muuhun vartaloon. syy on selkäydinnesteen meno ylöspäin, mutta se ei tulekaan alas niin kuin terveillä ihmisillä kierto kulkee, vaan se jää päähän ja pää pöhöttyy.
meillä oli jo viisi erikoislääkäriä kertomassa samaa asiaa: lapsemme ei elä odotusajan loppuun tai kuolee viimeistään synnytyksessä.
nyt lääkärit ehdottivat aborttia. en vain haluaisi tappaa lastani. saisin lääkityksen joka tappaisi lapsen sisälleni ja joutuisin synnyttämään sen kuolleena. suruni on suuri. miksi, miksi, miksi? juuri kun odotimme lasta ensi kertaa näin pitkällä.
ajatukset kamppailevat päässäni eestaas. ymmärrän lapseni kärsivän, mutta en haluaisi tappaa häntä. mietimme koko ajan, mitä tehdä pojallemme. saimme miettimisaikaa ylihuomiseen asti.
jospa lapsi sittenkin jaksaisi elää... vaikka vammaisenakin. järjellä ymmärrän, että tuskin niin on, mutta sydän miettii toista...
koko ajan itkettää, nytkin paitani on ihan märkä suurista kyynelistä...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Suuri halaus lähtee täältä sinne! Koita jaksaa.
Kannattaa kuitemin vielä keskustella lääkärin kanssa. Ystävälläni on poika, jolla on hydrocephalia eli vesipää. Poika on 8 ja pelaa jalkapalloa ja voi hyvin. Yleensä heti synnytyksen jälkeen suoritetaan leikkaus, jolla ylimääräinen neste poistetaan. Sitten suonet shuntataan(Laitetaan läppä).
ennen kuin itket itsesi kuiviin, kesustele vaihtoehdoista, ei päätös voi olla noin mustavalkoinen lääkäreiltä!
VOIMIA!
Järkyttävä tilanne. En osaa sinua neuvoa. Sen verran tunnen itseäni että minä en pystyisi tappamaan lastani. Antaisin olla ja toivoisin. Jos/kun lapsi kuitenkin kuolee, se on niin sitten. En kuitenkaan olisi häntä itse tappanut.
Ymmärrät siis että lapsesi ei vammaisena tulisi selviytymään, mutta et haluaisi sitä tappaakkaan? Miksi? Jos syy on pelkästään oma omatuntosi ja syllisyys lapsen kuolemasta, neuvoisin kuntelemaan järkeäsi.
Ethän varmaankaan halua että lapsesi joutuu koko (todennäköisesti) lyhyen elämänsä kitumaan leitkuissa vihanneksena?
Voi tuntua julmalta ja tappaa lapsi, mutta nyt on aika ajatella lasta eikä omaa syyllisyyttä.
Olet kokenut paljon raskaita manetyksiä, toivon todella että päivä paistaisi vielä sinullekkin ja saisit joskus vielä terveen lapsen.
vie vaan raskaus niin pitkälle kuin voit. Jos lapsi syntyy, voisiko leikkaus pelastaa? niinkuin tuossa aiemmassa viestissä oli käynyt (poika 8v. jne.) Lääkärit ei voi pakottaa keskeyttämään! Eivät he voi varmaksi tietää ettei toivoa muka ole. Jos lapsesi kuolee ennen syntymää tai synnytyksessä tai mahdollisessa leikkauksessa, niin se on kuitenkin se luonnollisin tapa. Abortti ei ole, siinä määrää lääketiede. Luota siihen että luonto hoitaa tämän omalla tavallaan.
rohkaisuista. itsekin mietin luonnon antaa hoitaa asian, mutta kun mietin kärsiikö lapseni? onko hänellä kenties kovat säryt jossakin? jospa kasvava pää tuottaa suunnatonta tuskaa?
lääkärien kanssa keskustellessatuli selväksi, että lapseni on niin pahasti vammainen, ettei leikkaus auta. jos toimenpiteestä olisi apua, lapsi otettaisiin ennen aikojaan ulos kohdusta (kunhan olisi tarpeeksi iso ja vahva kestääkseen sen) ja toimenpide tehtäisiin.kyllä lääkärit yrittävät parhaansa. mutta lapseni ei välttämättä elä sinne asti.
koko illan itkin ja pidin pieniä vaaleanliiloja potkuhousuja rintaani vasten. niitä ensimmäisiä, jotka ostin kun pahin keskenmenoaika oli jo ohitse...jo lapseni tavaratkin tekevät tuskaa.
olen ollut vammaisten parissa työssä, enkä sillä tavalla kaihda vammaisuutta. ei pahin pelkoni ole vammainen lapsi, vaan että jäisin lapsettomaksi kokonaan. en silti välttämättä toivoisi lasta, joka joutuisi makaamaan suoraan vauvasta asti letkuissa ja laitteissa sängynpohjalla ymmärtämättä sanaakaan tai tuntematta kosketusta. edes downin syndrooma ei ole hirvittävä. nekin lapset ovat todella iloisia ja hyväntuulisia.jos olisi mahdollisuus, edes pienikin auttaa lastani jotenkuten, tekisin sen varmasti. mutta kun raha tai rukoukset eivät auta...
on kovaa katsoa, kun mieheni itkee. samoin isämme ja äitimme puhkesivat kyyneliin kuultuaan uutisen. kyllä oli eilen tyhjä äitienpäivä monessa kodissa... vielä pari viikkoa sitten ajattelin, että ensi vuonna meilläkin on äitienpäivä ja pieni naurusuu mukana juhlinnassa...
Kiitokset viestistäsi. Se tuo esille elämän arvokkuuden oivaltamista ja pyyteetöntä rakkautta. Ne ovat kaiken elämän edellytys.
Hyvin harva selviää täältä ilman pahojakin kolhuja. Tärkeää on puhdas sydän, vaikka se olisikin kyynelten kastelema.
En tiedä lohduttaako Sinua ajatus siitä, että sinullahan on lapsesi, jota rakastat ja josta huolehdit. Sinun käsissäsi ei kuitenkaan näytä olevan hänen elämänsä määrä. Olet tehnyt parhaasi. Kukaan ei voi tehdä enempää. Ole siis levollinen ja saata lastasi hänen matkallaan. Se on oikea ja merkittävä matka, vaikka se meistä lyhytkin olisi.
Hei, täällä tietoa hydrokefaliasta eli vesipäisyydestä: http://mmc.metachronos.fi/hydro.html
olen hyvin pahoillani suuresta surustasi, keskenmenoja kokeneena voin samaistua suureen tuskaasi.
sinun tulisi nyt kuitenkin ajatella myös lasta. Jos jotain toivoa olisi, lääkärit eivät ehdottaisi keskeytystä. Älä anna lapsesi kärsiä turhaan.
Älä menetä toivoa, saatat vielä joskus pitää omaa vauvaa sylissäsi.Minäkin sain, yhdeksän vuoden pettymysten jälkeen.
Siunausta sinulle ja miehellesi.
tyhjä syli vain jäi, kun jouduin luopumaan lapsestani. olet aina mielessämme ja sydämmissämme rakas poikamme Joonas. pieni elämänkaaresi sydämeni alla oli suuri ja merkityksellinen, vain valokuva jäi pienestä rakkaastamme. isäsi tekee sinulle leposijan ikuista lepoa varten. saat sen kauniin liilan puvun päällesi, jonka ensimmäisenä ostin kun olemassaolosi varmistui sisälläni.
vaikka ulkoisesti olit epätäydellinen, olit silti täydellinen meille vanhemmillesi. vieläkin toivon, että olisi ollut joku muu apu tai keino auttaa sinua, mutta kun sydämesi päätti toisin eikä jaksanut sykkiä enää,vaivuin epätoivoon. onko se minun ajatuksistani kiinni, että annoit periksi?
nyt olet kylmässä sairaalassa yksin ja me olemme kotona itkeneet sänkysi vierellä. halusimme jo kotiin näin pian vaikka lääkärit olivat toista mieltä. haluan nukkua ja miettiä sinua, rakas lapseni. otin pienen liinan sängystäsi ja painoin sen poskeani vasten. miten kylmä ja viileä se onkaan. kuin kuolema asuisi vierellä.
miten jaksan ensi lauantaihin? tai sen jälkeen kun pieni ruumiisi on saatettu haudan lepoon isoisoäitisi vierelle. rakas lapseni, anna anteeksi sekavat ajatukseni. menetyksesi on niin suuri,liian suuri...
rakasta poikaamme ikävöiden
äitisi ja isäsi
itse olin kauan sitten siinä tilanteessa, että olin nuori, raskaus oli vahinko, yhden illan juttu, olin menossa aborttiin, viikkoja oli jo 18 (erityisluvalla) , mahdollisuutta ei ollut lasta kasvattaa eikä vastaanottaa, päädyin raskaaseen ratkaisuun, synnytin lapsen ja annoin adoptioon, vieläkin tunnen syllisyyttä, mutta nyt olen lähellä tapaamista että tapaan ensi kertaa lapseni, iloitsen ratkaisusta että voin tavata hänet ja kiitän luojaa siitä etten aborttia tehnyt, en tuomitse abortin tekijöitä koska tiedän että olin samassa tilanteessa joskus kauan sitten ja tiedän että sen ratkaisun tekeminen on helvettiä. Voimia kaikille abortin tekijöille, lapsen menettäneille ja lapsen adoptioon luovuttaneille. elämä on rankkaa...