Lisäkysymyksiä Hesan taksikuvioista

Kiitos vastauksista alempana olevaan kyselyyni Hesan taksikursseista.
Muutama lisäkysymys: Kannattaako hankkiutua yhden auton omistajan rengiksi vai onko joku iso taksifirma parempi paikka. Esimerkiksi Kovasesta kuulee paljon paskaa ja firma hakee jatkuvasti uusia kuljettajia. Mikä mättää Kovasella.
Sama tahti tuntuu olevan myös Yellow-Linella.
Pääseekö palkoille muuten kun ajamalla jatkuvasti viikonloppuöiden juoppovuoroja.
Onko Hesan ja Vantaan takseissa erilaiset navigointisysteemit. Ajoin vasta Vantaalta Helsinkiin ja kuski käytti navigointilaitetta joka ohjas ilmeisesti aloittelevan kuskin todella tarkasti ja helposti aivan kotiportille.
Onko Hesan Datassa ollenkaan samaa ominaisuutta.
Vielä nyt ulkopuolisena rohkenen olla erään kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että taksiala saa syy syyttää itseään arvostuksen puutteesta. Kuljettajakoulutus pitäisi hoitaa pitemmillä, ainakin 6 kk kursseilla. Muistaakseni esim. Lontoossa 2 vuotta. Ei kukaan voi oppia alaa muutaman illan aikana. Asiakkaat vittuuntuu ammattitaidottomiin kuljettajiin ja alan palkkataso ja arvostus romahtaa jos alalle pääsee kaikki mahdolliset pellet. Koulutus pitäsi hoitaa jollain lailla valtion ja/tai kunnan piikkiin "ammattikoulutasolla", sisältäen jonkinlaisen harjoitteluajan. Mutta koska Taksiliitto/omistajat eivät halua satsata muuta kun Mersun nahkapenkkeihin, niin sitä saa mitä tilaa.
Kaikesta huolimatta pidetään pyörät pyörimässä. Taidetaan tavata tolpalla jonkun ajan päästä.
396003
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Olit huolissasi palkkatason romahtamisesta. Ei kuljettajilla nytkään palkat ole kohdallaan. Linja-autonkuljettajat lakkoilevat takuupalkkojensa takia, taksiala ei ole sellaisista kuullutkaan. Palkkaus perustuu pelkkään proviisioon ja on etenkin öisin ja sunnuntaisin täysin kelvoton. Mitään sopimusten mukaisia lisiä ei makseta. Aikoinaan yölisä sentään meni suoraan kuljettajalle, tästäkin on jo 15 vuotta.

Äänestä

Hohhoijaa! Kunhan nyt aloitat tuon kurssin niin näet ettei alasta saa enempää väännettyä asiaa että piisais 6:ksi kk:ksi.

Asiakaspalvelutaidot tulevat kyllä jostain ihan muualta kuin taksikurssilta - luonteenlaatu on myös aika ratkaiseva! Ei siis kurssi...

Mutta että noin pitkä kurssi alalle, jonka palkkaus on todella syvältä?! Hei haloo.
Ketäs ajattelit maksajaksi siihen kurssiin?
Tietämätön kun vielä oot, niin kuvittelehan jos tosiaan joutuisit maksamaan puolvuotiskurssin ihan itse ja sitten tulet yöksi viikonloppuna töihin.
Taitais itku tulla kun tajuaisit siinä silmänräpäyksessä että rahas meni harakoille. Ja jotta sen menettämänsä taksikurssirahan saisi takaisin, on asiakasta "vedätettävä", humalaista huiputettava jne.
Että se siitä asiakaspalvelusta sitten.

JK. Palkkataso nousee liitteen ansiosta KUN menet töihin johonkin firmaan autonkuljettajaksi etkä vilkaisekaan takseihin.

Äänestä
  • nimenomaan täydellisen osoitetuntemuksen hallintaa. Eiköhän Helsingin ja ympäristökuntien osoitteiden asiakasta tyydyttävään opetteluun sentään enemmän kuin 2 viikkoa tarvita.
    Mitä tulee pitemmän koulutuksen maksuun niin eihän lääkäritkään 7 vuoden koulutusta omasta lompakosta maksa. Jos yhteiskunta katsoo ammattitaitoisen taksiliikenteen tarpeelliseksi jatkossakin hoitakoon sitten koulutuksen niinkuin muillakin aloilla. Kyllä yhteiskunta kouluttaa suoraan kortistoon miljoonilla euroilla kaikenlaista maisteria miksei sitten kokoajan työvomapulasta kärsivälle taksialalle ammattinsa taitavaa väkeä. Esimerkiksi työttömyystoimistot eivät maksa työttömille taksikursseja vaan ne on työttömän itse maksettava. Lisäksi kurssien ajalta menetät työttömyyskorvaukset. Kannustavaa vai mitä.

    Äänestä

  • Asiakastyytyväisyyden tärkein mittari on mielestäni osoitetuntemus. Pörssivihjeet hankin muualta. Tuntuu uskomattomalta että alalle pääsee parin viikon koulutuksella. Eli suoraan vaan vironlaivalta taksin rattiin. Ei ihme että asiakkaat valittaa.
    Eiköhän pitempi koulutus ajoreittien "kuivaharjoitteluineen" ole ainoa tapa parempaan palvelutasoon. Kumma kuinka osa vanhoista isännistä vastustaa asiaa apinanraivolla. Bussikuskeiksi opetellaan puoli vuotta työnantajan kustantamilla kursseilla. Miksi sama on mahdotonta taksialalla. Uskon että 2-3 kk osoitekoulutus riittäisi.
    Toinen ihmetyksen aihe löytyy Helsingin Data-systeemeistä. Miksi ei valittu kunnollisella navigaattorilla olevaa ratkaisua. Kallis itkee isännät arvatenkin, mutta kallista lienee kokemattoman kuljettajan ajankäyttö hänen etsiessään epätoivoisesti oikeaa osoitetta. Asiakkaat alkavat purkaa siinä vaiheessa kiukkuaan ja kuljettaja vaihtaa alaa välittömästi. Ja taas haetaan lisää kuljettajia Virosta ja Kuopiosta. Luulevatko kauemmin alalla olleet olevansa jotain huippuosaajia joilla on salattua tietoa jota sovi jakaa nuoremmille.
    Helsingin joukkoliikenteen johdossa tuntuu olevan pelkkiä tunareita. Tilataan surkeita ratikoita, Suomenlinnan lauttoja ja matkakortteja. Ei ole mikään yllätys, että taksipuolella löytyy surkeimman invasysteemin lisäksi teknologia-Suomen surkein navigointijärjestelmä.
    Kirjoituksen aloittajalle, hakeudu hyvä mies muihin hommiin. Taksi-Helsinki sucks.

    Äänestä

  • yritysasiakas kirjoitti:

    Asiakastyytyväisyyden tärkein mittari on mielestäni osoitetuntemus. Pörssivihjeet hankin muualta. Tuntuu uskomattomalta että alalle pääsee parin viikon koulutuksella. Eli suoraan vaan vironlaivalta taksin rattiin. Ei ihme että asiakkaat valittaa.

    tuo Helsingin taksibisnes. Ulkoistetaan ala Viron mafialle, mutkaisen kyydin lisäksi saadaan sitten muitakin palveluja ...

    Ei Helsingin data ollut halvempi kuin paremmat kilpailijansa. Se oli ainoastaan ajastaan vuosia jäljessä ja kapasiteetiltään riittämätön. Lähitaksi teki fiksun valinnan ja osti samaan hintaan nykyaikaisen järjestelmän. Lisäksi ainakin Tampereelle ja Oulussa on käytössä nykyaikainen Sunitin järjestelmä. Helsingissä hankinnan arvo oli 5 miljoonaa euroa, muista en tiedä.

    Äänestä

  • yritysasiakas kirjoitti:

    Asiakastyytyväisyyden tärkein mittari on mielestäni osoitetuntemus. Pörssivihjeet hankin muualta. Tuntuu uskomattomalta että alalle pääsee parin viikon koulutuksella. Eli suoraan vaan vironlaivalta taksin rattiin. Ei ihme että asiakkaat valittaa.
    Eiköhän pitempi koulutus ajoreittien "kuivaharjoitteluineen" ole ainoa tapa parempaan palvelutasoon. Kumma kuinka osa vanhoista isännistä vastustaa asiaa apinanraivolla. Bussikuskeiksi opetellaan puoli vuotta työnantajan kustantamilla kursseilla. Miksi sama on mahdotonta taksialalla. Uskon että 2-3 kk osoitekoulutus riittäisi.
    Toinen ihmetyksen aihe löytyy Helsingin Data-systeemeistä. Miksi ei valittu kunnollisella navigaattorilla olevaa ratkaisua. Kallis itkee isännät arvatenkin, mutta kallista lienee kokemattoman kuljettajan ajankäyttö hänen etsiessään epätoivoisesti oikeaa osoitetta. Asiakkaat alkavat purkaa siinä vaiheessa kiukkuaan ja kuljettaja vaihtaa alaa välittömästi. Ja taas haetaan lisää kuljettajia Virosta ja Kuopiosta. Luulevatko kauemmin alalla olleet olevansa jotain huippuosaajia joilla on salattua tietoa jota sovi jakaa nuoremmille.
    Helsingin joukkoliikenteen johdossa tuntuu olevan pelkkiä tunareita. Tilataan surkeita ratikoita, Suomenlinnan lauttoja ja matkakortteja. Ei ole mikään yllätys, että taksipuolella löytyy surkeimman invasysteemin lisäksi teknologia-Suomen surkein navigointijärjestelmä.
    Kirjoituksen aloittajalle, hakeudu hyvä mies muihin hommiin. Taksi-Helsinki sucks.

    Asiakas toivoo yleisesti sitä, että
    kuski tietää mihin suuntaan lähtee ajamaan, eikä rupea lähtövaiheessa heti kyselemään ohjeita. Jos kyydinottaja matkan alussa ilmoittaa vaikka, että "Itäranta, Tapiola", ja kuski vastaa, ettei muista Itärantaa asiakas voi alkaa huolissaan vauhkota, että "tiedätkö missä on Tapiola?", tai, että "joo, aja Länsiväylää!".

    !!!?!?!?

    Minä olen kyllästynyt tähän ja ottanut sen käytännön, että alan kysellä tarkempia yksityiskohtia aina mahdollisimman myöhään, ajan mieluummin vaikka harhaan, koska mittarin saa milloin tahansa kiinni ja monelle asiakkaalle on kuitenkin oleellista saada ajaa sitä hitainta ja edullisinta reittiä.

    Uudella kuskilla ei nykyisellään ole mitään mahdollisuutta lyhyen kurssin aikana oppia oleellisia asioita. Mitä tuohon kuljettajan huonoon palkkaan tulee minun keskipalkkani oli 2577,50e/kk vuonna 2004. Asiallinen palkka muuten, mutta työntunteja keskimäärin 222/kk.
    Pitäisi nostaa.

    Tarvitsen enemmän vapaa-aikaa ja aikaa muuhun.

    Äänestä

  • clc kirjoitti:

    Muista, kuitenkin, että kaikki eivät ole kaltaisiasi
    yli 300 euroa joka ikisestä vuorosta ajavia superkuskeja tai ehkä me ei vain höylätä tarpeeksi Aleksia edestakaisin.

    Vaihda alaa. Saat joka ikisen viikonlopun vapaaksi. Pakettiautokuskiksi.
    Alkoi oleen vapaa-aikaa ja aikaa muuhun!

    Kuin että YLPEYTESI antaisi myöten ja kysyisit osoitetta.

    Voi ressukkaa.

    Muuten, aloitin Volgalla. Mersuja ja Volvojakin oli paljon, minulle kelpasi Volga.

    Antaisiko clc:n ylpeys myöten tehdä taksityötä Volgalla?

    Tuskinpa!

    Kun taksatkin on niin huonot.....palkoista puhumattakaan.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Äh. En suinkaan aja joka vuorossa 300/E.
    Ajan molempia: sekalaisia yö- ja päivävuoroja ja keskiarvo on jo vuosia pysytellyt 2000 markan paikkeilla. Miten se onnistuu? Minun tulojani ei ole vielä Vantaan taksit pöllineet. Sen kertoo verotodistuskin.

    Jos luulet, että rosvoan toisten tilauksia
    ja vedän ukeemia aleksilla olet erehtynyt kaverista. Minä en veivaa. Korkeintaan silloin kun saan kyydin ulkopaikkakunnalle.

    Äänestä

  • joku suhari kirjoitti:

    Vaihda alaa. Saat joka ikisen viikonlopun vapaaksi. Pakettiautokuskiksi.
    Alkoi oleen vapaa-aikaa ja aikaa muuhun!

    En minä tarvitse viikonloppuvapaita. Jos
    satun joskus tarvitsemaan saan sen kyllä, koska päätän ajovuoroistani itse. Palkastani puheenollen saan myöskin jo 37,5%+lomarahat ja kohta on omat luvatkin. Ja se jakeluauton kuljetus ei kyllä tippaakaan kiinnosta. Taksityössä saa jo ihan tarpeeksi parkkeerata Aleksin jalkakäytäville.

    Äänestä

  • mieluummin kirjoitti:

    Kuin että YLPEYTESI antaisi myöten ja kysyisit osoitetta.

    Voi ressukkaa.

    Muuten, aloitin Volgalla. Mersuja ja Volvojakin oli paljon, minulle kelpasi Volga.

    Antaisiko clc:n ylpeys myöten tehdä taksityötä Volgalla?

    Tuskinpa!

    Kun taksatkin on niin huonot.....palkoista puhumattakaan.

    Voin ajaa millä tahansa autolla. Ei se ole
    kunniakysymys, vaan kyse on mukavuudesta. Ja hyvin pärjää ilman sitäkin. Kun isäntäni ostelee C-mersuja se on täysin hänen asiansa. En tiedä mitä autoja itse tulen ostamaan kun saan lääninhallituksesta postia.

    Äänestä

  • totta ja joka sana.
    kaikki muu kannattaa.
    mene öisin ajamaan vittuilevia ja öykkäröiviä asiakkaita kotiin ja joka kerta väärää reittiä.
    älä tule alalle äläkä ainakaan 6 kk kurssin jälkeen.
    ainoa kurssi joka saisi kestää tällä alalla 6kk olisi itsepuolustuskurssi.

    Äänestä

Hesan datan navigointi näyttää sinulle kohteen kartalta, mutta ei opasta sinua sinne. Ruudun alalaidassa on nuoli joka kääntyilee mihin ilmansuuntaan pitäisi pyrkiä + kilsat linnuntietä määränpäähän. Nuo tiedot eivät paljoa auta jos ei tiedä kohdealueesta mitään. Ympäristön data on tässä suhteessa ainakin sellainen kuin pitääkin, opastaa ja kertoo reitin risteys risteykseltä.
Isoilla työnantajilla hommat on paljon kurinalaisemmin organisoitu ja sehän ei kaikille sovi. Toisaalta isoilla firmoilla voi olla tarjota paljon enemmän sopimuskeikkaa jolloin voit tehdä tiliä hiljaisenakin aikana. Pikkulafkassa asiat ovat joustavammin sovittavissa ja provisio on yleensä parempi. Tämä ei ole sitten mikään absoluttiinen totuus koska kaikki työsuhdeasiat ovat neuvottelukysymyksiä. Katso ainakin sen verran että saat 35% + lomarahakorvauksen, työvaatteet ja autonpesut + huoltokeikat hoitaa isäntä koska joudut muutenkin istumaan autossa ympäripyöreitä päiviä.
Omasta mielestäni taksialan arvostusta lisäisi jo paikallistuntemuksen tason nosto. Osoitetuntemuksen puutteesta yleensä kaikki suunsoitot on saanu alkunsa.

Äänestä
  • Navigointi hesan takseissa on tarkoitettu jo hieman paikallistuntemusta omaavalle. Laitteesen saa optiona (1000 E) laajemman (puoli suomea) ja opastavan kartan. Luulen että vain yksi (1) on sellaisen katsonut tarvitsevansa ja myös sellaisen hankkinut. Iso firma on pian ainoa varteenotettava työllistäjä koska alalla on jo yksityisten autoilijoiden taholla oltu pitkään menossa yksinajoon (isäntä ajaa yksin) voimakkaan kustannusnousun myötä, jolloin taksat ovat kustannustason nousuun nähden pahasti jälkeenjääneet.

    Palkkataso on samasta syystä heikohko työtuntimäärään nähden. Jos jaksat ajaa viikonloppuöitä ja öitä yleensäkkin saatat päästä kohtuulliseen ansiotasoon. Mutta ahkerana olla pitää. Olen kuullut jonkun joskus maksaneen jopa 40 % verottomasta ajotulosta, tämä aika on taatusti mennyttä aikaa, koska korkeiden työvoimakustannuksten ja kulunkien vuoksi tuollaista provisiota ei kukaan pysty enää maksamaan. Tämä mainittu 35 % alkaa olemaan jo äärimmäinen maksimi. Isoilla taloilla (esim. Kovanen) provisio on luokkaa 25-30%, tosin heillä on oman tilauskannan vuoksi enemmän keikkaa. Autonpesun hoitaa kuljettaja lähes poikkeuksetta niin isoilla kuin pienemmilläkin työnantajilla. (Se joka likaa, myös siivoaa tyyliin!) Eli puhtaan auton pilttuusta otat, myös puhtaan sinne jätät.

    Ammatin arvostus on tänä päivänä alhaista, varsinkin viikonloppuisin yöaikaan nuoret (kakarat) hoitavat tyylikkäästi vittuilun ja suunsoiton. En tiedä mistä tämä em. asiakasjoukko on omaksunut tyylin että taksissa saa juoda kaljaa, syödä makkaraperunoita vapaasti tai että taksin on otettava peräti 6-7 matkustajaa? Jos uskallat asiasta olla eri mieltä, on suunsoitto 100% varmasti taattu! Juoksutaksi (karataan maksamatta) on myös yleistynyt räjähdyksenomaisesti! Luulen että pienempi syy vittuiluun on huono paikallistuntemus joskin silläkin on merkitystä.

    Niinpä olen yleensä ehdottanutkin alalle aikoville jotain muuta duunia koska ala on nykyisin rankka, äärimmäisen rankka ja työhön nähden palkat ovat surkeat! Minäkin maksaisin kuljettajille parempaa palkkaa jos vain kykenisin. Koska en kykene ajan nykyisin vain ja ainoastaan itse.

    Joten..............miettikääpä vielä, taksiin vai muihin hommiin.

    Ammattiautoilija

    Äänestä

  • Ensimmäinen navigaattoritoiminnolla varustettu datalaite asennettiin helsinkiläiseen taksiin syyskuusssa 2003. Siis noin 1v 9kk sitten. Kaikilla autoilijoilla se on ollut käytössä vasta vuodenvaihteesta 2004-2005 lähtien.
    Ihmettelenkin, KUINKA IHMEESSÄ PÄRJÄSIMME ILMAN SITÄ? Kukaan ei valittanut osoitteiden löytymisen hankaluudesta, aina kuitenkin osoitteet löytyivät ilman itkua ja valitusta. Kuljettaja oli tyytyväinen kuin myös matkustajatkin.
    Tämän mahdollisti se että kuljettajilla oli ammattitaito ja halu pitää ammattitaitoa yllä paljon, paljon parempi kuin tällä uudella sukupolvella.

    Nyt on kuitenkin jostakin pulpahtanut alalle uusi sukupolvi joka joka ei voi elää ilman navigaattoria. Omasta "päästä" ei löydy enää minkäänlaista "karttaa", osoitteiden hallinta on lähes olematonta. Luotetaan näihin apuvälineisiin sokeasti. Niinpä tälle uudelle sukupolvelle ei koskaan päähän mitään "karttoja" synnykkään. Tutkimusten mukaan peruskoulujen sallittua aikoinaan taskulaskimien käytön kouluissa, on esim. PÄÄSSÄLASKUTAITO kadonnut olemattomiin. Yksinkertaistakin yksinkertaisempaa laskutehtävää ei osata laskea ilman apuvälineitä. Tämä on tutkittu ja on totta.
    Samoin käy tälle nykyiselle "navigaattorisukupolvelle", kaikki on apuvälineiden varassa. Mitähän kummaa heillä on päässään kun perustaitojakaan ei niistä löydy. En sano tätä ilkeyttäni, vaan tosiasiana. Valitettavana asiana kuitenkin.
    Luulenkin navigaattorien tulon takseihin vieneen haluttomuuden taksialan perustaitojen hankintaan....?

    Sääli

    Taksiautoilija

    Äänestä

Hommahan on niin, että keillä on vähääkään opiskeluhaluja eivät mene taksin rattiin. Miksi kouluttautua tienaamaan ei mitään todella pitkillä päivillä/öillä? Mitä järkeä on sitä paitsi opetella joku katu jossa todella hyvällä tuurilla käy kerran vuodessa tai ei ikinä?
Olen itse ylioppilas ja jos haluan vielä kouluttautua johonkin, niin minulla ei ainakaan ole mitään intressejä käyttää sitä aikaa opettelemalla Espoon ja Vantaan pikkukatuja (Helsingin kuski).

Kursseista vielä, niin ne eivät siis ole pakollisia. Pakko on ainoastaan suorittaa ammattiajoluvan vaatima koe johon kurssit valmistavat.

Äänestä
  • Taas väännetään kättä ympäristön, helsingin ja muun maan laitteista.
    Ympäristön laitteet eivät helsinkiin sovi. Siksi, että laitteet toimivat GSM-kanavilla (Elisa) ja esim. helsingin alueella (keskusta) on vain yksi tukiasema taksikäyttöön. Mitä luulette, jos Helsingissä on n. 500-700 autoa kiinni samassa tukiasemassa, esim alkuillasta, riittääkö kanavat? Vastaus; Eivät riitä, hyvä jos 50 voi olla kiinni samassa tukiasemassa. Ympäristön laitteiden toimivuus perustuu siihen että helsingin autokantaa vastaava määrä on kiinni tukiasemissa jotka kattavat koko eteläsuomen. T.S autot ovat väljästi koko alueella, eivät samassa nipussa niinkuin hesassa. Helsingin Datalaite toimii omassa suljetussa verkossaan jossa kanavat taatusti riittävät (tällä hetkellä muistaakseni 8 kanavaa). Navigaattori on täysin toimiva ja asianmukainen. Syy miksi ne eivät MUKA toimi, ettei niitä osata käyttää. Saan joka päivä konsultoida kolleegoita laitteen käytössä. Laitehan on erittäin monipuolinen joka kattaa lukuisia sellaisia toimintoja joista ympäristön autoilijat eivät voi uneksiakkaan. Helsingin Taksidata saisi lisätä RUNSAASTI laitteen käyttökoulutusta (ja juuri nimenomaan vanhemmille kuskeille) uudethan saavat käyttökoulutuksen datakursseilla. Itse osaan sitä taatusti käyttää joten tiedän mistä puhun. Lisäksi helsingin laitteissa tulee karttapäivitykset SÄÄNNÖLLISESTI radioteitse. Ympäristön laitteilla pyörii CD-rom asema takakontissa vuoroin kylmässä vuoroin kuumassa ja levy on vaihdettava karttaa päivitettäessä ja maksaa hunajaa. Onko tällainen aataminaikuinen CD rom nykyaikaa kuten joku tässä väitti? Syy miksei ole enää kunnollisia uusia kuskeja on se, kuten aiemmin kirjoitin, että ammattia ei arvosteta. On otettava niitä joita sattuu saamaan, valinnan varaa ei juuri ole. Tai tehdä kuten minä, ajaa yksin palkkaamatta ketään. Olen mieluummin ilman kuin pitäisin jotakin ammattitaidotonta tunaria (tästä on kokemusta ja runsaasti). Voitte olla aivan varmoja siitä, jos taksiala mahdollisesti vapautuu, alalle ei aivan taatusti hakeudu kunnollista väkeä vaan ne saapuvat itä-euroopasta, somaliasta sun muista ulkomaista. Luuletteko heillä maahanmuuttajina olevan ammattitaitoa tähän ammattiin??? Entäs kielitaitoa?
    Aivan, en minäkään usko että on.
    Saatte juuri sitä mitä jo lukemattomissa maissa toteutettu taksin vapautus tuo. Rikollisia, raiskaajia, huumekauppiaita yms. hanttapulia. Saako valtio heiltä esim. verosaataviaan? Hahhaa! Tämä on nähty.
    Olkaa hyvät!

    Ammattiautoilija

    Äänestä

  • Autoileva kirjoitti:

    Taas väännetään kättä ympäristön, helsingin ja muun maan laitteista.

    Ammattiautoilija ei ole täysin ymmärtänyt Lähitaksin tekemää muutosta radioverkossaan. Nykyisin lähitaksi käyttää yleistä GSM-verkkoa, jonka tukiasemia on joka puolella Suomessa. Data siis toimii kaikkialla. Jos Helsingissä olisi sama järjestelmä, olisi tilanne sama. Perinteisistä takseille tarkoitetuista tukiasemista voitaisiin luopua.

    Mielestäni DVD:llä pyörivä karttaohjelmisto on parempi ratkaisu kuin Helsingin karttasysteemi, koska kartta kattaa tarkasti koko Suomen. Helsingin karttahan loppuu hyvin pian kun ajetaan maaseudulle. Päivityslevyt sisältyvät ylläpitomaksuun, samaan mitä Helsinkiläisetkin maksavat datalaitteistaan ja karttapäivityksistään. Helsingissä tosin pienet päivitykset saadaan nopeammin kuljettajille.

    Lähitaksin datan mukavana lisäominaisuutena on siihen saatavissa oleva digiviritin, joka myös toimii. Hiljaisina arki-iltoina televisio on tolpalla mukavaa seuraa. Virittimen saa vielä reilusti alle tonnilla.

    Äänestä

  • Heikki Espoosta kirjoitti:

    Televisio. Joo, no onhan se kait "tarpeellinen"?
    Helsingin kartta ei lopu "maaseudulle". Lännessä Lohjan taakse, pohjoisessa Riihimäki, idässä (nyt en ole ihan varma) mutta Porvoon taakse kuitenkin. Ja kuten sanoin, optiona saa puoli Suomea, riittänee?
    Itselläni on puhelimessani erittäin hyvin toimiva navigaattori joka kattaa koko Pohjolan, kaikki kylät ja suurkaupungit pikkuruisia kujia myöten. Jos joskus satun saamaan niin pitkälle kyytejä, pärjään kyllä sillä, kai? Hinta 200 E. eikä muita maksuja.
    Joo, enhän toki tyrmännyt mitään laiteratkaisua, kaikkihan ne toimii.
    Lähinnä halusin kiinnittää huomiota siihen ettei meidänkään laite nyt ihan susi ole, oppisivat sitä käyttämään. Hinnoista; Helsinkiläiset eivät omista itse laitteita, datayhtiömme omistaa ne ja me vain maksamme vuokraa. Lähitaksin osakkaat (autoilijat) ostivat itse laitteensa hintaan 4000 E ja maksavat pakollisia päivitys-huolto ym maksuja rutkasti ENEMMÄN kuin hesa maksaa vuokria. Vuokriin sisältyy KAIKKI kulut!(asennusta lukuunottamatta). Lähitaksin laitteen olisi syytäkin olla parempi hintaan nähden??
    Kuten sanottu, hesan laite ei ole ihan viimeistä tekniikkaa, ihan toimiva kuitenkin. Paha puute hesassa on ettei maksujen purku toimi VIELÄKÄÄN radioteitse eikä vieläkään voida ottaa vastaan Visa-electron maksuja!!

    Joo, jos näin on ne kanavat, niin tietoni on ollut niiltä osin väärää tai puutteellista.

    Mutta............molempi parempi?!

    Ammattiautoilija

    Äänestä

  • Autoileva kirjoitti:

    Taas väännetään kättä ympäristön, helsingin ja muun maan laitteista.
    Ympäristön laitteet eivät helsinkiin sovi. Siksi, että laitteet toimivat GSM-kanavilla (Elisa) ja esim. helsingin alueella (keskusta) on vain yksi tukiasema taksikäyttöön. Mitä luulette, jos Helsingissä on n. 500-700 autoa kiinni samassa tukiasemassa, esim alkuillasta, riittääkö kanavat? Vastaus; Eivät riitä, hyvä jos 50 voi olla kiinni samassa tukiasemassa. Ympäristön laitteiden toimivuus perustuu siihen että helsingin autokantaa vastaava määrä on kiinni tukiasemissa jotka kattavat koko eteläsuomen. T.S autot ovat väljästi koko alueella, eivät samassa nipussa niinkuin hesassa. Helsingin Datalaite toimii omassa suljetussa verkossaan jossa kanavat taatusti riittävät (tällä hetkellä muistaakseni 8 kanavaa). Navigaattori on täysin toimiva ja asianmukainen. Syy miksi ne eivät MUKA toimi, ettei niitä osata käyttää. Saan joka päivä konsultoida kolleegoita laitteen käytössä. Laitehan on erittäin monipuolinen joka kattaa lukuisia sellaisia toimintoja joista ympäristön autoilijat eivät voi uneksiakkaan. Helsingin Taksidata saisi lisätä RUNSAASTI laitteen käyttökoulutusta (ja juuri nimenomaan vanhemmille kuskeille) uudethan saavat käyttökoulutuksen datakursseilla. Itse osaan sitä taatusti käyttää joten tiedän mistä puhun. Lisäksi helsingin laitteissa tulee karttapäivitykset SÄÄNNÖLLISESTI radioteitse. Ympäristön laitteilla pyörii CD-rom asema takakontissa vuoroin kylmässä vuoroin kuumassa ja levy on vaihdettava karttaa päivitettäessä ja maksaa hunajaa. Onko tällainen aataminaikuinen CD rom nykyaikaa kuten joku tässä väitti? Syy miksei ole enää kunnollisia uusia kuskeja on se, kuten aiemmin kirjoitin, että ammattia ei arvosteta. On otettava niitä joita sattuu saamaan, valinnan varaa ei juuri ole. Tai tehdä kuten minä, ajaa yksin palkkaamatta ketään. Olen mieluummin ilman kuin pitäisin jotakin ammattitaidotonta tunaria (tästä on kokemusta ja runsaasti). Voitte olla aivan varmoja siitä, jos taksiala mahdollisesti vapautuu, alalle ei aivan taatusti hakeudu kunnollista väkeä vaan ne saapuvat itä-euroopasta, somaliasta sun muista ulkomaista. Luuletteko heillä maahanmuuttajina olevan ammattitaitoa tähän ammattiin??? Entäs kielitaitoa?
    Aivan, en minäkään usko että on.
    Saatte juuri sitä mitä jo lukemattomissa maissa toteutettu taksin vapautus tuo. Rikollisia, raiskaajia, huumekauppiaita yms. hanttapulia. Saako valtio heiltä esim. verosaataviaan? Hahhaa! Tämä on nähty.
    Olkaa hyvät!

    Ammattiautoilija

    Kerrot että Hesan navigointi on täysin toimiva ja asianmukainen. Perusvarustuksella (ilman sitä 1000 euron lisäpakettia) se on mielestäni surkea. Miksikö? Saat kyydin jonnekkin Vantaan perukoille josta sinulla ei ole hajuakaan. OK, syötän osoitteen laitteeseen ja vehje kysyy että HKI, Vantaa vai Espoo. Kuittaan OK että Vantaa. Sitten osoite lävähtää karttapohjalla ruutuun ja painan "Merk" jolloin laite merkkaa osoitteen. Haluan sinne opastusta, painan Navia jolloin kartta alkaa näyttää sijaintiani jossain stadin keskustassa. No - ajaisko Tuusulantietä vaiko Lahdentietä---hmmm kysynpä pokalta.. "Ihan sama" tulee vastaus. Keskitän kohdeosoitetta saadakseni selvyyden missä päin osoite ylipäänsä on, zoomailen jotta näkisin jotain viereisten valtaväylien nimiä, ilmansuuntanäyttö koitan seurata ja arvailla mistähän kääntyisin, ei tosta, sehän on pyörätie vaikka näyttää kartalla ihan kadulta, pakko pyytää pokaa avuksi joka ihmettelee etteikö laite opasta perille. No kun ei niin ei. Tämä kaikki muuttuu aivan helvetilliseksi pimeällä(sateella) kun katukylttejä et näe ja poka on sammunut takapenkille. Ei muuta kuin vanha kunnon Elisan kartta käteen. Mitä datan osa-aluetta en nyt osanut käyttää?

    Äänestä

  • navigaattori? kirjoitti:

    Lähitaksin laite opastaisi sinut perille. Voit valita lyhimmät tai nopeimman reitin.

    "Saan osoitteen jonnekkin Vantaan perukoille osoitteeseen josta minulla ei ole hajuakaan". Kuulehan, taidat olla väärällä alalla jos ei ole Vantaan osoitteesta "hajuakaan". Kuten sanoin, laite on tarkoitettu JO PERUSTIEDOT OMAAVALLE KULJETTAJALLE! Taksinkuljettajalla PITÄÄ OLLA "haju" pääkaupunkiseudulla olevista alueista, niin helsingissä, espoossa kuin vantaallakin! Ja luulen, että et osaa "selata" karttaa. No niin, tässäpä taas tultiin siihen että kurssit ovat auttamattoman lyhyet, kun ei sitä "hajuakaan" siellä opittu!! Ammattitaitoa, ammattitaitoa lisää. Katukuulustelusta selviää näemmä aivan liian helpolla. Kirjoituksesi jälkeen en enää ihmettele, miksi niin paljon puhutaan taksikuskien ammattitaidottomuudesta!!!
    Kartta on vain apuväline kyseisessä laitteessa, tilausvälitys, joka on päätoiminto, toimii mallikkaasti ja nopeasti. Toki, olisihan se navigaattori saanut olla parempikin, jolloin Pönttövuoren kautta tulleet "Helesinkiläesetkin" taksikuskit sillä perille löytäsi.....
    Muuten, ystäväni otti eilen Jorvin sairaalasta (Espoo) taksin ja pyysi Saunalahteen (Espoo). Espoolaisella kuskilla oli se maanmainio lähitaksin kartta opastamassa, kun ei ollut sitä kuulua "hajuakaan" missä on Saunalahti. Siltikin kuski vei aivan vika paikkaan, jolloin ystäväni joutui kuskin neuvomaan perille. Että noin hyvä laite lähitaksilla!!!! Eipäs opastanutkaan perille!!!

    Taksiautoilija

    Äänestä

  • Risto kirjoitti:

    Lähitaksin laite opastaisi sinut perille. Voit valita lyhimmät tai nopeimman reitin.

    autosta toiseen siirrettävä navi. Irto-navi vai kännykkänavi. Malli ja hinnat.

    Äänestä

  • Pitääkö tämäkin rengin maksaa kirjoitti:

    autosta toiseen siirrettävä navi. Irto-navi vai kännykkänavi. Malli ja hinnat.

    Mulla on Nokialaisessani NAVICORE, sillä löytää sokeakin perille. Tarvitset "älypuhelimen" jossa on bluetooth. Taatusti toimii, pitää sisällään koko pohjoismaat, siis pikku kujasetkin. Hinta luokkaa 250 E. Sisältää karttaohjelman ja GPS vastaanottimen. Muiden valmistajien tuotteista minulla ei ole kokemusta.

    Taksiautoilija

    Äänestä

  • Autoileva kirjoitti:

    "Saan osoitteen jonnekkin Vantaan perukoille osoitteeseen josta minulla ei ole hajuakaan". Kuulehan, taidat olla väärällä alalla jos ei ole Vantaan osoitteesta "hajuakaan". Kuten sanoin, laite on tarkoitettu JO PERUSTIEDOT OMAAVALLE KULJETTAJALLE! Taksinkuljettajalla PITÄÄ OLLA "haju" pääkaupunkiseudulla olevista alueista, niin helsingissä, espoossa kuin vantaallakin! Ja luulen, että et osaa "selata" karttaa. No niin, tässäpä taas tultiin siihen että kurssit ovat auttamattoman lyhyet, kun ei sitä "hajuakaan" siellä opittu!! Ammattitaitoa, ammattitaitoa lisää. Katukuulustelusta selviää näemmä aivan liian helpolla. Kirjoituksesi jälkeen en enää ihmettele, miksi niin paljon puhutaan taksikuskien ammattitaidottomuudesta!!!
    Kartta on vain apuväline kyseisessä laitteessa, tilausvälitys, joka on päätoiminto, toimii mallikkaasti ja nopeasti. Toki, olisihan se navigaattori saanut olla parempikin, jolloin Pönttövuoren kautta tulleet "Helesinkiläesetkin" taksikuskit sillä perille löytäsi.....
    Muuten, ystäväni otti eilen Jorvin sairaalasta (Espoo) taksin ja pyysi Saunalahteen (Espoo). Espoolaisella kuskilla oli se maanmainio lähitaksin kartta opastamassa, kun ei ollut sitä kuulua "hajuakaan" missä on Saunalahti. Siltikin kuski vei aivan vika paikkaan, jolloin ystäväni joutui kuskin neuvomaan perille. Että noin hyvä laite lähitaksilla!!!! Eipäs opastanutkaan perille!!!

    Taksiautoilija

    että taksikurssit ovat liian lyhyitä nimenomaan osoitteiden hallinnan osalta. Luuletteko te vanhat jermut kaikkien alalle haluavien ajaneen pillurallia osoitteita vilkuillen koko "entisen elämänsä". Jos haluatte uusia kunnon kuskeja, hoitakaa koulutus paremmalle mallille ja/tai ostakaa rengeille kunnon navigaattori autoonne. Mitä muuten Taksiliittonne puuhastelee koulutusasioiden hyväksi.

    Äänestä

  • Autoileva kirjoitti:

    "Saan osoitteen jonnekkin Vantaan perukoille osoitteeseen josta minulla ei ole hajuakaan". Kuulehan, taidat olla väärällä alalla jos ei ole Vantaan osoitteesta "hajuakaan". Kuten sanoin, laite on tarkoitettu JO PERUSTIEDOT OMAAVALLE KULJETTAJALLE! Taksinkuljettajalla PITÄÄ OLLA "haju" pääkaupunkiseudulla olevista alueista, niin helsingissä, espoossa kuin vantaallakin! Ja luulen, että et osaa "selata" karttaa. No niin, tässäpä taas tultiin siihen että kurssit ovat auttamattoman lyhyet, kun ei sitä "hajuakaan" siellä opittu!! Ammattitaitoa, ammattitaitoa lisää. Katukuulustelusta selviää näemmä aivan liian helpolla. Kirjoituksesi jälkeen en enää ihmettele, miksi niin paljon puhutaan taksikuskien ammattitaidottomuudesta!!!
    Kartta on vain apuväline kyseisessä laitteessa, tilausvälitys, joka on päätoiminto, toimii mallikkaasti ja nopeasti. Toki, olisihan se navigaattori saanut olla parempikin, jolloin Pönttövuoren kautta tulleet "Helesinkiläesetkin" taksikuskit sillä perille löytäsi.....
    Muuten, ystäväni otti eilen Jorvin sairaalasta (Espoo) taksin ja pyysi Saunalahteen (Espoo). Espoolaisella kuskilla oli se maanmainio lähitaksin kartta opastamassa, kun ei ollut sitä kuulua "hajuakaan" missä on Saunalahti. Siltikin kuski vei aivan vika paikkaan, jolloin ystäväni joutui kuskin neuvomaan perille. Että noin hyvä laite lähitaksilla!!!! Eipäs opastanutkaan perille!!!

    Taksiautoilija

    Oletan, että olet ajanut jo useamman vuoden ellet vuosikymmeniä. Se kurssi/ja tai koe jonka kävit aikoinaan jos sellaista edes silloin oli on tuskin sisällöltään olennaisesti muuttunut nykypäivään mennessä. Et kai oikeasti luule, että vuosien kokemuksen voisi oikeasti opettaa/korvata jollain kurssilla?
    Lisäksi, kun olet niin innokas kurssittelemaan niin, kun/jos tulee pidemmät kurssit niin voisit vaikkapa sen 6kk kuluttaa siellä koulunpenkillä ja kokeneena ammattilaisena sitten arvioida millainen se oli.
    Se haju tulee kokemuksella, eikä käsittääkseni Helsingin kuskin tarvitse virallisesti osata Helsingin ulkopuolella muualle, kuin lentokentälle.
    Tottakai suurin osa osaa muuallekin, mutta se onkin jo sitä ajanmukaan saatavaa kokemusta.

    Äänestä

  • Autoileva kirjoitti:

    "Saan osoitteen jonnekkin Vantaan perukoille osoitteeseen josta minulla ei ole hajuakaan". Kuulehan, taidat olla väärällä alalla jos ei ole Vantaan osoitteesta "hajuakaan". Kuten sanoin, laite on tarkoitettu JO PERUSTIEDOT OMAAVALLE KULJETTAJALLE! Taksinkuljettajalla PITÄÄ OLLA "haju" pääkaupunkiseudulla olevista alueista, niin helsingissä, espoossa kuin vantaallakin! Ja luulen, että et osaa "selata" karttaa. No niin, tässäpä taas tultiin siihen että kurssit ovat auttamattoman lyhyet, kun ei sitä "hajuakaan" siellä opittu!! Ammattitaitoa, ammattitaitoa lisää. Katukuulustelusta selviää näemmä aivan liian helpolla. Kirjoituksesi jälkeen en enää ihmettele, miksi niin paljon puhutaan taksikuskien ammattitaidottomuudesta!!!
    Kartta on vain apuväline kyseisessä laitteessa, tilausvälitys, joka on päätoiminto, toimii mallikkaasti ja nopeasti. Toki, olisihan se navigaattori saanut olla parempikin, jolloin Pönttövuoren kautta tulleet "Helesinkiläesetkin" taksikuskit sillä perille löytäsi.....
    Muuten, ystäväni otti eilen Jorvin sairaalasta (Espoo) taksin ja pyysi Saunalahteen (Espoo). Espoolaisella kuskilla oli se maanmainio lähitaksin kartta opastamassa, kun ei ollut sitä kuulua "hajuakaan" missä on Saunalahti. Siltikin kuski vei aivan vika paikkaan, jolloin ystäväni joutui kuskin neuvomaan perille. Että noin hyvä laite lähitaksilla!!!! Eipäs opastanutkaan perille!!!

    Taksiautoilija

    Yritin nyt lähinnä valaista sitä seikkaa Hesan datassa että navigaatio apu on olematonta tunsit paikkaa tai et.
    Tilausvälityksestäkin nyt voi olla montaa mieltä. Automaattinen ruutuun kirjautuminen estää poimimasta lähellä olevaa vapaata tilausta ellei tilaus ole tullut FRI-ruutuun. Ketä tämä palvelee? Ei ainakaan asiakasta. Kiva tietää isossa ruudussa että 4 minuutin ajomatkan päässä olisi keikka mutta et saa kuitata sitä koska olet "väärässä" ruudussa, sitten keskus laittaa viestejä että eikö nyt löytyisi autoa ja tilaus ei edelleenkään ole FRI-ruudussa.
    Mukava kuulla kollegalta kommentteja ammattitaidottomuudesta sen perustella että ei tunne jokaista kujaa varsinkaan liikennealueensa ulkopuolella.
    Mikään tai kukaan ei ole täydellinen, lähitaksin datasta minulla on kokemusta vain vanhalta T80 ajalta mutta se nyt on ihan oma stoorinsa.

    Saat asiakkaalta osoitteen. Et tiedä sitä. Haet se kartalle, saat sen sinne ja poks. Osoite on siinä. Osoitteen mukana olevassa kartassa on alue esim. MARTINLAAKSO tai SAUNALAHTI. Joku, olitko sinä, sanoi ETTEI TIEDÄ MITÄ KAUTTA SINNE AJETAAN. Voi pyhä sylvi! Olet hakeutunut alalle jossa PITÄÄ OLLA TIETTY PERUSTAITO ennenkuin alalle tulet. TULIKO TÄMÄ NYT SELVÄKSI?? Et voi tulla rakennusmestariksikaan ilman koulutusta. Vai luuletko että piirrät muutaman talon ja hankit sitä kokemusta näin????
    Kuule, älä tule alalle jos et hallitse alaa!
    Jos meillä on liian huonot laitteet, huono koulutus, huonot palkat, huonot autot, ilkeät isännät jne. PYSY POISSA!!! KIERRÄ KAUKAA!!
    Äläkä tule tänne keskustelusaiteille ITKEMÄÄN!
    PERKELE!

    Tulin alalle v. 1970. (Helsinkiin) En tarvinnut kurssia. Katukuulustelu riitti. Se meni virheittä läpi. Koskaan jälkeenpäinkään ei osoitteiden kanssa ole ollut isompia vaikeuksia. Kuinka se on mahdollista. No, olen stadilainen syntyjään, ja ennenkaikkea: Opettelin itse kadut. Oppimateriaali. Kartta ja palomiehen käsikirja!
    En tarvinnut navigaattoria. Enkä koskaan itkenyt kenellekkään että kartta on huono. Tai etten osaisi karttaa lukea.
    Te uudet tulette alalle. Teillä on kurssit. Ette opi mitään kurssienkaan aikana. Teillä on navigaattorit. Valitatte surkeiksi. Apuvälineitä joka lähtöön. Ei ei, ne on perseestä, sanotte.
    Mitähän teille nykynuorille vielä pitää eteen kantaa.
    Kun ei teistä ole (edes) taksikuskiksikaan?

    Ammattiautoilija

    Äänestä

  • navigaattori? kirjoitti:

    Kerrot että Hesan navigointi on täysin toimiva ja asianmukainen. Perusvarustuksella (ilman sitä 1000 euron lisäpakettia) se on mielestäni surkea. Miksikö? Saat kyydin jonnekkin Vantaan perukoille josta sinulla ei ole hajuakaan. OK, syötän osoitteen laitteeseen ja vehje kysyy että HKI, Vantaa vai Espoo. Kuittaan OK että Vantaa. Sitten osoite lävähtää karttapohjalla ruutuun ja painan "Merk" jolloin laite merkkaa osoitteen. Haluan sinne opastusta, painan Navia jolloin kartta alkaa näyttää sijaintiani jossain stadin keskustassa. No - ajaisko Tuusulantietä vaiko Lahdentietä---hmmm kysynpä pokalta.. "Ihan sama" tulee vastaus. Keskitän kohdeosoitetta saadakseni selvyyden missä päin osoite ylipäänsä on, zoomailen jotta näkisin jotain viereisten valtaväylien nimiä, ilmansuuntanäyttö koitan seurata ja arvailla mistähän kääntyisin, ei tosta, sehän on pyörätie vaikka näyttää kartalla ihan kadulta, pakko pyytää pokaa avuksi joka ihmettelee etteikö laite opasta perille. No kun ei niin ei. Tämä kaikki muuttuu aivan helvetilliseksi pimeällä(sateella) kun katukylttejä et näe ja poka on sammunut takapenkille. Ei muuta kuin vanha kunnon Elisan kartta käteen. Mitä datan osa-aluetta en nyt osanut käyttää?

    Navi painalluksen jälkeen paina vielä opas.
    Ja opetteles pääkaupunkiseudun paikannimet. Kehitä ammattitaitoasi. Vie se Elisan (tai kenen hyvänsä) kartta kotiisi ja opettele paikannimet ulkoa. Vaikka sehän pitäisi olla kuskilla hallussa ennenkuin vie ensimmäistäkään kyytiä.
    Tai vaihda alaa.
    Mutta lopeta ainakin toi itku!

    Äänestä

  • Autoileva kirjoitti:

    Tulin alalle v. 1970. (Helsinkiin) En tarvinnut kurssia. Katukuulustelu riitti. Se meni virheittä läpi. Koskaan jälkeenpäinkään ei osoitteiden kanssa ole ollut isompia vaikeuksia. Kuinka se on mahdollista. No, olen stadilainen syntyjään, ja ennenkaikkea: Opettelin itse kadut. Oppimateriaali. Kartta ja palomiehen käsikirja!
    En tarvinnut navigaattoria. Enkä koskaan itkenyt kenellekkään että kartta on huono. Tai etten osaisi karttaa lukea.
    Te uudet tulette alalle. Teillä on kurssit. Ette opi mitään kurssienkaan aikana. Teillä on navigaattorit. Valitatte surkeiksi. Apuvälineitä joka lähtöön. Ei ei, ne on perseestä, sanotte.
    Mitähän teille nykynuorille vielä pitää eteen kantaa.
    Kun ei teistä ole (edes) taksikuskiksikaan?

    Ammattiautoilija

    Joo - ei meistä oo mihinkään, mitään ei osata, mistään ei tiedetä mitään, ihan avutonta ja surkeeta sakkia koko joukko.. mollaat koko ajan omaa ammattikuntaasi. Joskus se sinäkin ajoit ekan keikkasi kun vanhemmat pirssarit hörskötteli vierellä että mitenhän äijän käy.
    Taksiliikenne toimii suomessa pääpiirteittän erittäin hyvin, se ei tarkoita sitä että kaikki olisi täydellistä ja epäkohdista tulisi vaieta koska 30v sitten ei ollut mitään muuta kuin suo ja kuokka.
    Hyvää kesää ja paljon mukavia kyytejä!

    En tarkoita tuota mollauksena. Ihmettelen vaan kuinka onnettomia te nykyään olette! Painotan vain ja ainoastaan sitä että ALALLE TULLESSA PITÄÄ OLLA PERUSTAIDOT AMMATIN HOITOON!!!! Jos niitä ei ole, ammatin kunnollinen harjoittaminen on perin vaikeaa, melkein mahdotonta. Tämä v...n navigaattori on APUVÄLINE, ei mikään autuaaksi tekevä laite jonka varassa kadut haetaan. TAITO.....siis TAITO pitää olla, ymmärsitkö???
    Jos ei sitä ole ei teistä ole taksisuhariksi!!!

    Ammattiautoilija

    Äänestä

  • navigaattori? kirjoitti:

    Joo - ei meistä oo mihinkään, mitään ei osata, mistään ei tiedetä mitään, ihan avutonta ja surkeeta sakkia koko joukko.. mollaat koko ajan omaa ammattikuntaasi. Joskus se sinäkin ajoit ekan keikkasi kun vanhemmat pirssarit hörskötteli vierellä että mitenhän äijän käy.
    Taksiliikenne toimii suomessa pääpiirteittän erittäin hyvin, se ei tarkoita sitä että kaikki olisi täydellistä ja epäkohdista tulisi vaieta koska 30v sitten ei ollut mitään muuta kuin suo ja kuokka.
    Hyvää kesää ja paljon mukavia kyytejä!

    Hui kauheeta! Tuollaisiako ovat ammattikuntani ammattitaidottomat kaverit?

    Ei, ette ole ammattikavereita, te olette ammattikuntani häpeäpilkkuja!
    Ammattitaidottomia tunareita!

    Äänestä

  • kuski. kirjoitti:

    Navi painalluksen jälkeen paina vielä opas.
    Ja opetteles pääkaupunkiseudun paikannimet. Kehitä ammattitaitoasi. Vie se Elisan (tai kenen hyvänsä) kartta kotiisi ja opettele paikannimet ulkoa. Vaikka sehän pitäisi olla kuskilla hallussa ennenkuin vie ensimmäistäkään kyytiä.
    Tai vaihda alaa.
    Mutta lopeta ainakin toi itku!

    päivä tilaus dösä keikkoja pk-seudulla vanha kunnon hpy kartta"navi"sylissä,eikä kertaakaan ole ajettu väärään osoitteeseen,tosin tunnen stadin ja muut pikku kylät ympärillä.10kk alalla ollut,ois ehkä korkein aika ajaa stadi liite.

    Äänestä

Tässä joku kirjoitti ajavansa normaali kartta sylissä ja aina löytyy perille. Mutta navigaattorithan ovatkin huonompia....Ilmeisesti ovat kun kukaan ei koskaan valittanut tavallisista kartoista ennen mitään?
Takseissa ympäri maata oli ennen vuotta 1990 niinkutsuttu huutoula. Kilpailu keikoista oli kovaa. Kun keikka huudettiin, oli kuskilla sekunnin murto-osa aikaa vastata siihen. Osoitteen sijainti oli tiedettävä, oli tiedettävä oliko se vastausrajojen sisäpuolella ja ehditkö osoitteeseen säädetyssä ajassa. Jos myöhästyit oli jo joku nopeampi saanut sen keikan. Piti olla "kartta omaassa päänupissa" ja paikantaa se osoite alle aikayksikön! Ja kun se keikka haettiin, asiakas vietiin lähes aina perille kysymättä "missäs se paikka on, mullei oo hajuukaan"!!!!
Silloin meillä oli ammattitaitoa ja tervettä ammattiylpeyttä. Näistä nykyluusereista ei oo mihinkään. Kaikki pitäs eteen kantaa.
Mistähän ne seuraavaksi alkavat itkeen??

Autoilija

Äänestä
  • Näin oli, nyt on huonosti. Uudet kuskit eivät tiedä mitään.

    Äänestä

  • jkkjkjkjuuuuuu kirjoitti:

    Näin oli, nyt on huonosti. Uudet kuskit eivät tiedä mitään.

    Eivät.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Alalle aikova kirjoitti:

Kiitos vastauksista alempana olevaan kyselyyni Hesan taksikursseista.
Muutama lisäkysymys: Kannattaako hankkiutua yhden auton omistajan rengiksi vai onko joku iso taksifirma parempi paikka. Esimerkiksi Kovasesta kuulee paljon paskaa ja firma hakee jatkuvasti uusia kuljettajia. Mikä mättää Kovasella.
Sama tahti tuntuu olevan myös Yellow-Linella.
Pääseekö palkoille muuten kun ajamalla jatkuvasti viikonloppuöiden juoppovuoroja.
Onko Hesan ja Vantaan takseissa erilaiset navigointisysteemit. Ajoin vasta Vantaalta Helsinkiin ja kuski käytti navigointilaitetta joka ohjas ilmeisesti aloittelevan kuskin todella tarkasti ja helposti aivan kotiportille.
Onko Hesan Datassa ollenkaan samaa ominaisuutta.
Vielä nyt ulkopuolisena rohkenen olla erään kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että taksiala saa syy syyttää itseään arvostuksen puutteesta. Kuljettajakoulutus pitäisi hoitaa pitemmillä, ainakin 6 kk kursseilla. Muistaakseni esim. Lontoossa 2 vuotta. Ei kukaan voi oppia alaa muutaman illan aikana. Asiakkaat vittuuntuu ammattitaidottomiin kuljettajiin ja alan palkkataso ja arvostus romahtaa jos alalle pääsee kaikki mahdolliset pellet. Koulutus pitäsi hoitaa jollain lailla valtion ja/tai kunnan piikkiin "ammattikoulutasolla", sisältäen jonkinlaisen harjoitteluajan. Mutta koska Taksiliitto/omistajat eivät halua satsata muuta kun Mersun nahkapenkkeihin, niin sitä saa mitä tilaa.
Kaikesta huolimatta pidetään pyörät pyörimässä. Taidetaan tavata tolpalla jonkun ajan päästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu