Olen kesäasunnollani. En ole tänään vetänyt lippua salkoon, etteivät naapurit luule minun liputtavan Moskovan voitonjuhlien kunniaksi.
On Eurooppa-päivä ja viranomaiset kehoittavat liputtamaan sen kunniaksi. Mutta ei sekään minusta ole niin tärkeä päivä, että sitä varten panisin Suomen lipun liehumaan. Euroopan unionia on opittava pitämään vain käytännöllisenä järjestelynä esim. kauppapolitiikassa, maataloudessa, ympäristöasioissa, rahapolitiikassa, yhteisissä kriisinhallintatoimissa unionin lähialueilla jne. Unioni ei ole mikään aatteellinen järjestö, jnka kunniaksi nostetaan Suomen lippu.
On Eurooppa-päivä ja viranomaiset kehoittavat liputtamaan sen kunniaksi. Mutta ei sekään minusta ole niin tärkeä päivä, että sitä varten panisin Suomen lipun liehumaan. Euroopan unionia on opittava pitämään vain käytännöllisenä järjestelynä esim. kauppapolitiikassa, maataloudessa, ympäristöasioissa, rahapolitiikassa, yhteisissä kriisinhallintatoimissa unionin lähialueilla jne. Unioni ei ole mikään aatteellinen järjestö, jnka kunniaksi nostetaan Suomen lippu.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Näin juuri.
aika helppoa. Kekkosen aikan Oiva olisi ollut valmis vetämään salkoon lipun, jossa oli sirppi ja vasara ja pitänyt sitä vielä isänmaallisena.
Miten tulikin Kekkosesta mieleen?
Timon päivänä Oiva voisi liputtaa Kekkosen kunniaksi.
Ja Riston päivänä omaksi ilokseen.
... erittäin viisaasti koko sodanjälkeisen ajan sirpin ja vasaran painetta vastaan. Mehän kuuluimme N-liiton etupiiriin, johon meidät voittajavaltiot Jaltan kokouksessaan asetti.
Kekkonen piti veli venäläisen tyytyväisenä tempuilla, jotka eivät meille mitään maksaneet. Saattoivat kyllä häiritä tannerilaisten, junnilalaisten, ehrnroothilaisten ja vennamolaisten sielunelämä siitä saattoi häiriintyä. Mutta lopulta kansa vaaleissa vapautti nuo ryhmittymät vallasta; Kekkonen sai viimeisissää presidentinvaalissaan 86 % valitsijamiehistä.
Tuon tyytyväisyyden varjossa me rakensimme kukoistavan maan, jossa vallitsi markkinatalous ja demokratia sekä loimme meille törkeät kaupakkiset ja poliittiset suhteet myös länteen.
- Kekkonen sai viimeisissää presidentinvaalissaan 86 % valitsijamiehistä. -
Ihanko vakavissasi pidät noita vaaleja oikeina vaaleina? Oli ne lailliset, mutta painostetut ja manipuloidut länsimaisten vaalien irvikuvat. Edelliset vaalithan olivat laittomat, kuten jo nimikin "poikkeuslaki" sanoo, niissä poikettiin laista, mikä toiselta nimeltään on rikollisuutta.
- Tuon tyytyväisyyden varjossa me rakensimme kukoistavan maan,-
En löydä sitä Korhosen eilen esittämää tilastoa, siitä Kekkosen ajan "kukoistuksesta". Lieneekö sinun pyynnöstäsi poistettu, kun siinä niin vääjäämättömästi todistettiin sen kukoistuksen laatu. Suomi ei päässyt Kekkosen kaudella edes 3/4:aan Ruotsin kansantuotteesta ja henkeä kohden ja keskimääräisestä palkkatasosta. Työttömyyttä ei ollut ihan hirveästi, kun 300 000 suomalaista joutui pakenemaan Ruotsiin. Nyt Suomi ja Ruotsi ovat tasoissa noissakin asioissa.
Jos Korhonen satut huomaamaan tämän sitten kun taas palaat, niin laitappas se tilastosi tänne uudestaan Oivan ja muiden valistukseksi.
... käsitteli Suomen ja Ruotsin välistä kansantuotteen kasvua vasta vuodesta -72 alkaen. Siitä ole sinulle apua tähän keskusteluun; Kekkosen aika alkoi jo 40-luvulla ja vertaaminen vain yhteen maahan ei oikein vastaa väitteseeni, että Suomi nousi Kekkosen aikana sodan kurimuksesta maailman rikkaimpien maiden joukkoon, jossa vallitsi markkinatalous ja demokratia sekä pohjoismainen hyvinvointi.
...
... Kekkonen oli hallitusten kantavia voimia. 50-luvun alkupuolella hän oli viisinkertainen pääministeri ja -56:sta lähtien presidentti silloisten perustuslaillisten suurien valtuukien kera. Näin sodanjälkeinen upea kehitys maassa voidaan hyvin laskea suurelta osin Kekkosen ansioksi.
Kekkonen oli viisi kertaa pääministerinä. Hallitusten keski-ikä oli noin yksi vuosi. Politikointi oli pahimmillaan Suomessa. Täytyy olla Oiva Härkönen uskoakseen, että noista Kekkosen hallituksista oli mitään hyötyä Suomen taloudellisessa nousussa. Kyllä Suomen nostivat pystyyn aseveljet. Asevelisosialistit estivät kommunistien valtaanpääsynt SAK:ssa. Kekkonenhan hännysteli kommunisteja. Yhdessä asevelivuorineuvosten ym. kanssa asevelisosialistit hoitvat sotakorvaukset ja muut. Niillä toimenpiteillä Suomi nousi.
Max Jakobson: Pelon ja toivon aika – 20. vuosisadan tilinpäätös II:
”Kekkonen ja (RKP:n kansanedustaja) J.O. Söderhjelm olivat valmiit hyväksymään Molotovin ehdotuksen vain pienin muutoksin. ”Yhdessä NLn kanssa” korvattaisiin sanoilla ”NLn avustamana ja yhdessä sen kanssa”. Lisäksi NLn avun toteuttamisesta sopimuspuolet neuvottelisivat keskenään. Suomen puolustusvoimien osuuden rajoittamisesta omaan alueeseen ei ollut mainintaa Molotovin enempää kuin tohtoreidenkaan tekstissä.
Tästä käytiin presidentin ja tohtoreiden välillä dramaattinen väittely, jota Söderhjelm on värikkäästi kuvannut muistelmissaan:
”Paasikivi melkein huusi kiukusta. Me olimme kavaltamassa isänmaan. Neuvottelukunnan hallituksen jäsenet olivat aivan liian pehmeitä … Valtuuskunta oli vain kuvitellut, että Moskovassa oli voitettu jotain. Oli selvää, että venäläiset aikoivat tunkeutua maahamme…”
- - -
”Viimeisen sanan sanoi eduskunta. Vaalit olivat kolmen kuukauden päässä, ja kansanedustajat tiesivät, miten voimakkaasti kansalaismielipide vastusti sellaista sopimusta, jota voitaisiin pitää sotilasliittona. Vain SKDL:n ja RKP:n eduskuntaryhmät olivat valmiit hyväksymään Kekkosen ja Söderhjelmin muotoilun. Suuri enemmistö olisi sen torjunut. Presidentti teki tästä sen johtopäätöksen, että neuvottelujen oli parempi antaa raueta Moskovassa kuin tehdä sopimus, jonka eduskunta sitten hylkäisi.
Tiedämme, miten kävi. Molotov ei ollutkaan niin peräänantamaton kuin Kekkosen KGB-ystävä oli vihjannut. Sopimus hyväksyttiin muitta mutkitta olennaisilta kohdiltaan sellaisena kuin Paasikivi oli sen alun perin muotoillut.”
- - -
”Kun sopimus oli hyväksytty, Molotov kysyi huolestuneena Pekkalalta: ”Hyväksyykö Suomen eduskunta varmasti tämän sopimuksen?” Eduskunta hyväksyi, mutta tulkittuna tavalla, jota Stalin ja Mololtov eivät olleet varmaankaan osanneet odottaa. Tulkinnan syntymiseen oli Kokoomuksen edustajalla Päiviö Hetemäellä ratkaiseva osuus.” - - -
Hetemäki esitti kuitenkin toisenlaisen näkemyksen, joka tuli sitten valiokunnan kannaksi. Sen mukaan ”sopimuksessa ei määrätä maallemme rauhan aikana muita sotilaallisen toiminnan valmistelua tarkoittavia velvoituksia, kuin toisen artiklan mukainen velvollisuus ryhtyä neuvotteluihin. Mikäli sopimuksessa edellytetyssä tapauksessa ryhdytään neuvotteluihin … ja neuvotteluissa sovitaan määrätyistä toimenpiteistä, olisi näin tehtyjä sopimuksia valtiosääntömme mukaan eduskunnan myötävaikutuksen kannalta arvosteltava itsenäisesti.”
- - -
jossa jälleen kerran nähdään Kekkosen itärähmäily. Jopa Oiva hiljeni, meniköhän muisti?
Kun Suomi liittyi kymmenen vuotta sitten Euroopan Unioniin,
monilla suomalaisilla kesäasunnoilla salkoon nousivat sekä Suomen, että EU:n liput. Pääosa suomalaisista tunsi vihdoinkin päässeensä kotiin, Länsi-Eurooppaan. Maaseudulla liputusta pidettiin paikallisen väestön taholta usein provokaationa, ja Eurooppa-keskeisyys nähtiin syynä erottaa maataloudesta elävien tulonmuodostus Suomen valtion budjetista. Huoli olikin aiheellinen. Vaikka markkinatalous ei vielä kymmenen vuoden jälkeenkään ole saanut täysipainoista sijaa maataloudessa, on keskustalainen maatalousministeri kuitenkin parhaiten edistänyt asian vientiä siihen suuntaan.
...
...