https://yle.fi/uutiset/3-12498352
"Viimeisen vuoden aikana noin 130 000 työpaikkaa jäi täyttämättä, koska työntekijää ei löytynyt. Tilanne uhkaa vain kärjistyä.
Työntekijöiden tarve kasvaa monilla aloilla entisestään muun muassa eläköitymisen ja alanvaihdon takia. Pulan taustalla on alhainen syntyvyys ja ikäluokkien pienentyminen.
Pelkästään palvelualalta puuttuu nyt 10 000–25 000 työntekijää. Teknologiateollisuus tarvitsisi 13 000 työntekijää vuosittain.
Hoitoalalla tarve on valtava. Sosiaali- ja terveysalalta on jäämässä eläkkeelle 150 000 työntekijää seuraavien 15 vuoden aikana.
Yksistään ikääntyneiden hoitoon tarvittaisiin jo lähivuosina 30 000 uutta tekijää.
Lukujen suuruutta voi verrata vaikkapa syntyvyyteen. Viime vuonna Suomessa syntyi vajaat 50 000 lasta. Se tarkoittaisi, että pelkästään ravintola-ala ja ikääntyneiden hoito nielaisisi viime vuonna syntyneet.
Koska työntekijöistä on pulaa, kaikkia palveluja ja tuotteita ei saa yhtä helposti kuin aiemmin."
Miten saadaan tarpeeksi suomalaisia, että täällä ollaan vielä 100:n vuoden kuluttua niin, että täällä on hyvä asua?
Muualta maailmasta täytynee saada asukkaita?
Keksiikö joku jonkun muun kestävän keinon jolla väestökatoa ja sen ongelmia ehkäistään?
Mistä saamme suomalaisia?
11
57
Vastaukset
Työttömiä meillä on tarpeeksi paikkaamaan työvoiman kysynnän, mutta heiltä puuttuu töitä tarjoavien alojen koulutus. Työvoimakoulutusjärjestelmä ihan uusiksi, kuten olen täällä vuosien ajan vaatinut.
Palkalla tulee tulla toimeen. Sen tulisi olla riittävä asumiseen ja elämiseen. Se, että työttömiä koulutetaan töihin jossa ei saa riittävää toimeentuloa, ei ole vastaus.
- Anonyymi
Kuten Ylen haastattelemat Aalto ja Lappi sanovat, kannustinloukut pitäisi purkaa sekä muuttaa työttömien hyysääminen ja holhoaminen itseohjautuvuudeksi.
Työvoimakoulutusjärjestelmän lisäksi ammatillista koulutusta on uudistettava työelämätoimikuntien ohjeistusten mukaisesti, ei ainoastaan oppilaitosten ehdoilla. aito-arska kirjoitti:
Palkalla tulee tulla toimeen. Sen tulisi olla riittävä asumiseen ja elämiseen. Se, että työttömiä koulutetaan töihin jossa ei saa riittävää toimeentuloa, ei ole vastaus.
Kyllä, mutta uusien asukkaiden haaliminen ulkomailta ei ratkaise alhaiseen palkkatasoon liittyvää toimeentulo-ongelmaa. Toisekseen hoitoalalla ja teknologiateollisuudessa palkat eivät ole erityisen alhaiset. Niillä pullonkaulana on osaamistaso, joka liittyy tietenkin tuohon koulutukseen.
- Anonyymi
Saattais työntekijöitä löytyä, jos palkat olis kohdallaan.
- Anonyymi
Höpöjä koko työvoimapula. Kun nuoret kouluttaa vaikkapa oppisopimuksella tarvittaviin töihin, pääsevät elämään kiinni, asunto, työ, puoliso, lapset jne. Nämä työttömät mitä nyt huudellaan tekijöiksi ovat joko kaukana työpaikasta, alkoholisoituneita, työtävieroksuvia, maahanmuuttajia(tuilla) tai työkyvyttömiä mitkä ei edes kortistoon kuuluisi.
Teoriaakin on opiskeltava, mutta oppisopimuskoulutus sen ohessa lisäisi motivaatiota alanvaihtoon ja työttömyysputkesta irrottautumiseen, varsinkin kun olisi mahdollisuus saada ajalta myös hieman palkkaa.
- Anonyymi
Maksakaa saatana kunnon palkkaa... taulukkopalkat on jo niin alhaisia, että juuri ja juuri tulee toimeen. Joo ja lisää porukkaa vaan niiden helvetin vuokrafirmojen kautta
kyllä siinä on motivaatio vähissä...työhön meinaan.
Mutta riistokapitalistit vaan vinkuu, että ei ole työntekijöitä... onko se mikään ihme tuollaisella työnantajan asenteella. - Anonyymi
Pitäisi olla siis myös aikuisempaa oppisopimusta, työstäkin tulee mielenkiintoisempaa mutta nuori valmistuu, eikä luvattua työtä löydy. Vaadittu toisen asteen koulutus antaa tukien mahdollisuuden, sama ei koske tokikaan lukiosta valmistunutta. Kierre on hetkessä valmis, työvoimakoulutusta toisensa perään, työttömyyttä, tuet juoksee mutta mistään ei sitä omaa paikkaa löydy. Vähemmästäkin ajautuu jo alussa väärille raiteille.
- Anonyymi
Realismia on se, ettei meidän väestö enää kasva vaan suunta onkin alaspäin.
Mutta onko se lopulta mikään huono asia sittenkään?
Toki tulee vaikeuksia ensin tietyillä aloilla ja varsinkin ihmisten hoivassa, siksi kaikkien onkin syytä tarkista omien elintapojensa kestävyys.
Mutta muuten kansakuntana pärjäämme vallan hyvin vaikka meitä tulevaisuudessa olisi neljä miljoonaa kaikkiaan.
Jatkuva kasvu ei ole mikään ideaali, ei edes - väestönkasvu.- Anonyymi
Totta tosiaan, miksi hamuta aina enemmän kun emme pysty nytkään kaikesta selviytyyn?
Digitaalinen kilpajuoksu aiheuttaa väistämättä sen, ettemme tarvitse vaikka hoivatyöhön läheskään sellaista määrää hoitajia, mitä nyt kuvitellaan.
Automaatio on jo aikoja sitten tyhjentänyt teollisuudessa työntekijöitä ja sama tapahtuu hoitoalalla.
Ehkä nopeammin mitä kuvittelemme!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2796262Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill651999- 1801770
- 1191241
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141215Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181621121Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71096Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411001RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j49971Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288952