Nato jäsenvaltiot eivät voi asettaa asevientikieltoa toistensa välille.
Turkin aseidenvientikielto tulee perua. Siinä yksi Erdoganin vaade tulee täytetyksi.
Toinen asia, Kurdien palauttaminen onkin sitten visaisempi tehtävä, jota Ruotsissa on jo pitkälle käsitelty Nato edellä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
En tiedä voivatko, mutta kuulostaahan tuollainen kielto aika ristiriitaiselta puolustusyhteistyön näkökulmasta. Jos jotakin jäsenvaltiota on syytä kurittaa, keinoista pitää olla selkeä sääntö.
Joka tapauksessa Suomen koskevat jatkossa samat periaatteet kuin muitakin jäsenmaita. Vielä Suomi ei ole virallisesti Naton jäsen.
Turkki on tärkeä Natolle, sen tulee saada läpi vaateitaan. Näin se tulee menemään.
Ruotsissa jo kaplakkaa palautetuista kurdeista. Ruotsi jo muutenkin yliedustettuna jengeistä, melkein päivittäin joku kuolee.
kesKUSTA on tiensä päässä. Olisi kannattanut heivata hallitus pois. Siinä olette sitten uppoavassa kierteessä.
Sanoo vasuri.
Rinne oli niin kovaa olevinaan päämsiterinä, nyt tullut käteen Turkin asevienti jota oli populistisesti sulkemassa, nyt pitää avata uudelleen.