Nyt jos kirjoittaisit elämäntarinasi

Ihan hieno siitä tulisi jos jättää sen kohdan välistä että ole täysi sekopää.

Rehellisesti kertoisin miten tyhmä olen ollut. Miten tyhmästi joskus käyttäytynyt. Miten pahoja ajatuksia olen hautonut. Kuinka ilkeä olen ollut. Haluan viettää loppuelämäni hiljaisuudessa, Jeesuksen kaltaisena. Poissa pahan teosta, paikalla hyvän teossa. Ei haittaa vaikka ihan yksin, kunhan paha ei enää saisi sijaa minussa.

Menehtyi traagisesti juuri kun vasta alkoi elämään elämäänsä.

Erittäin surkea.. Kuoli yksinäisenä hylättynä tuomittuna valheellisesti.

Outo kysymys. Miksi kysyt tällaista?

Tähän saakka ollut kyllä melkoisen trillerin ainekset. Loppuelämän haluaisin aloittaa tyhjältä pöydältä kaivattuni kanssa, ja ihan jossain muualla.
K

Kukaan ei kestäisi tätä elämää, missä minä elän.
Rehellinen elämä olisi jatkossa minun oikeus!
Kiitos Aamen

En minä elämäkertaa ole ajatellut kirjoittaa, vaan muuten asioista siinä muodossa, ettei kukaan voi fiktion takia alkaa riiheemään. Että tämähän on vain tarinaa, ei kai näin absurdeja asioita voi liittää mihinkään paikkaan, aikaan tai henkilöihin🤷‍♀️

Elämäntarinani, se olisi värikäs tarina sukupolvien virheistä jotka heijastuu seuraavaan sukupolveen ja aiheuttaa alun kompurointia.

Sitä harva miettii kun lapsia tekee, että millaisiin olosuhteisiin, suhteeseen ja millaiseen ns. sukuperintöön ne tekee.

Mun vanhemmat oli riitaisa pari. Mustasukkaisuutta ja kovaa tappelua. Yhdessä ne oli 15 vuotta silti seurustelevana parina ja avoliitossa eläen. Suhde oli vaikee jo ennen lapsien tuloo, mutta kaikki räjähti käsiin kun lapset tuli kaiken muun päälle. Riidat pahene. Tuli viinan liikakäyttöö, käsirysyjä, pettämistä ja mustasukkaiseksi tekemisen yrityksiä pettämisen kautta ja mustasukkaisuutta myös kumppanin antamasta huomiosta lapsille kumppanin sijaan.

Tavallinen tarina perheistä joissa lapsiperhe ja parisuhdearki takkuaa. Kaikki samat paskat..

Tässä vaiheessa ne taistelevat pariskunnat ei osaa vielä aavistaa miten niihin perheessä oleviin lapsiin tämä elämä tulee vaikuttamaan myöhemmin elämässä.

Pikkulapsi, tarhaikä ja alkukouluikä menee hyvin, sitten alkaakin vaikeudet. 9 vuoden iässä se alkaa ekan kerran näkyyn. Koulupelkoo, painajaisia. itkukohtauksia, uniongelmia, raivareita, ahdistusta.

Vuodet vierii. Nuo tasottuu, tyttö rauhottuu. Kaikki on hyvin, ainakin niin päällepäin näyttää, kunnes tämä lapsi (minä) olen 14 vuotias ja vanhempi saa yhtäkkiä eräs päivä töihinsä puhelun. 14 vuotias tyttö on lasten tehopoliklinikalla itsemurhayrityksen takia. Tilanne on vakava. Se on ottanu lääkkeitä todella paljon. Pitäs lähtee keskussairaalaan.

Tämä 14 vuotias tyttö käy keskusteluja lastenpsykiatrin kanssa, Saa diagnoosit vakava nuoruusiän masennustila. TTanne on vakava. Nuori vaaransi henkensä todella vakavalla tavalla ja henki oli lähtee. tarvitsee hoitoja. Lähete tehdään Nuorisopsykiatrian poliklinikalle. 3 kk hoitojakso.. pääsee pois. 6 kk päästä uusi jakso. Samalla tehdään kodinulkopuolelle sijoitus. Perhe voi huonosti. Voimat on loppu. Perhe tarvii ulkopuolista tukee. Ei jaksa yksin.

Tulee mukaan lastensuojelu ja erilaiset tukitoimet. Huostaanottokin lopulta.
15 vuotias otetaan huostaan. Viettää loput alaikäisyydestään perhekodissa. Perheen tilannetta seurataan. Kotona ei mee hyvin. Siellä on voimat loppu. Sinne tarvitaan myös apua. Tehdään toinenkin huostaanotto samaan perheeseen. Perheen 13 vuotias otetaan myös huostaan. Vanhempia yritetään auttaa. Tilanne on kriisiytynyt. Vanhemmillekin tarjotaan kriisiapua. Tukipalveluita. Kotona käy kodinhoitoapua ja vanhempaa ohjataan ammattiapuun. Tilanne on paha. Vanhempi jää työkyvyttömyyseläkkeelle.

vanhempi lapsista.. minä siis saavutin täysi-ikäisyyden ja siirryin jälkihuoltoon lopulta muutin omilleni perhekodista.

Alkoi mun oman elämän seikkailua. Menneen lapsuuden vaikeudet takana vaikuttamassa ja aikuisuuden ensiaskeleet edessä tienä tuntemattomaan ja mulla ei mitään hajua miten tätä kuuluis eteenpäin nyt elää.

Oli poikaystävä, oli avoliitto, oli kihlaus ja oli mun lapsuuden taakat perintönä. Siinä viidakossa minä seikkailin ja vasta kolmekymppisenä aloin löytään oman tieni ja asiat alkoi tuntuun selkeiltä.

Nykysin musta ei kukaan tajua jos en asiaa sano,et millanen mun lapsuus oli. Tulevaisuuteni näyttää valosalta. Etenen hitaammin ja varovaisemmin koska mulla on tieto, mitä edessä kun mosailee elämänsä pyllylleen.

Nykyinen elämäni on työssäkäyvä kolmekymppinen, terve tasapainoinen, Taloudelllinen tilanne hyvä. Olen hoitanut järkevästi asiani. Asiat ei oo enää kaaosta, niin kuin 18-27 vuotiaana

Tulevaisuus? Toivon että hyvä suunta jatkuu ja saan ja voin edelleen toteuttaa elämääni sellaisena kuin itse haluan, enkä sellaisenä kuin jotkut sukulaiset tms. määräilee.

Joo mun tarinan kirjoittaa kylläkin ihmiset,jotka tuntevat mut paremmin ku minä😑

Jaa a, tähän asti ollut kuin pornoelokuvan käsikirjoitus.

Välillä naimista, muuten pelkkää paskaa. 😐