Venäjä sekoittaa talouden. Olimmeko me ja paljolti muukin maailma liian sitoutuneita Venäjän kauppaan. Nyt sodalla yrittävät saada vallattua lähimaat, ihmiset tapetaan.
On jouduttu asettamaan pakotteita ja niitä pitäisi saada lisää, jotta jollakin tapaa menisivät polvilleen. Heidän kansansa on vaiennettu ja kärsivät varmasti.
Onhan nähty, kuinka Venäjä on toiminut aiemminkin, ottaa eli varastaa tavalla tai toisella.
Jos siellä uskaltaa olla eri mieltä valtion johdon kanssa, tai mikä se pahin taho lieneekin, siellä pääsee kansalainen hengestään tai suljetaan vankilaan vuosikymmeniksi. Sananvapautta ei ole.
Meidän suomalaisten on nyt laitettava kestokulutuksemme mahdollisimman pienseksi ja on hyvää yrittää rakentaa pientä pahan päivän varaa, selvitäksemme perheinä ja ihmisinä eteenpäin.
Varmasti koskee monia pieniä yrityksiä, joten yrityksien lieneekin aika ajatella, onko edes järkevää toimintaa. Nyt itku markkinoilla auta, sillä yksityisten henkilöiden ei ole mahdollista kovin paljon muuta ostaa, kuin ruokaa ja maksaa elämisen kulut.
Tilanne varmasti aikanaan loppuu, mutta nyt on aika hyväksyä tullut tilanne, sillä se on tuosta sodasta johtuva koko maailmaa koskeva tilanne.
Ja koskaan ei minkään maan enää pidä olla sidoksissa liian raskaasti toisiin maihin, jotta tällaiseltä talouden kurimukselta vältytään. Nyt on maita joissa on nälänhätä, koska eivät saa tarvitsemaansa viljaa esim.
Tämä energia, joka myös kovin yksipuoleisesti on tullut Venäjältä, on myös monille maille rankka asia.
Enrgian turvaaminen enemmän jokaisen maan omaan rakenteeseen on varmasti tulevaisuutta.
Jä tämä Ympäristö asia saa hetkeen joutua taka-alalle, sillä sen asian hoitamiseen ei ole mailla varoja, se on kallista. Joten vihreät, nyt on aika olla rääkymättä, tai hankkikaa itse rahat muutoksiin.
Perheille on kovaa aikaa, sillä lainojen korot nousevat ja isommissa lainoissa tekevät monia satoja kuukaudessa menoja lisää, joten on luovuttava monista asioista.
Taloja tuskin on kannattavaa myydä tässä tilanteessa, sillä varmasti tulee hävikkiä.
Yksityisen ihmisen ainoa keino, on muuttaa kulutustaan ja melko rankasti, on itse pyrittävä tekemään asioita. Lomamatkat ja luxus pitää jättää pois ja löytää mahdollisimman halpoja keinoja elämän kulkuun.
Meistä aika moni on sellaista aikaa elänyt ja sekin johtui silloin tuosta naapurista, kutsuttiin silloin kai Neuvostoliitoksi.
Mieleeni on jäänyt Neuvostoliiton hajoamisen aikaan lausuttu sanoma.
Olivat silloin monille maille velallisina. Velkojaan eivät koskaan maksaneet suomalaisille firmoille. Sanoivat, että enää ei ole Neuvostoliittoa, jolle velat olivat, vaan uusi nimi oli Venäjä. Että näin silloin vietiin ja paljon multa mailta.
Varmasti tätäkin sotaa ovat valmistelleet kauan, tämä olisi pitänyt nähdä muualla ja olla varuillaan, liian sinisilmäistä toimintaa muilta mailta. Nyt sodan hinta on meille kova.
On yritettävä sopeutua tilanteeseen, siten voimme selviytyä myös henkisesti tästä uudesta talouden kriisistä. Katkeruus ketään kohtaan ei auta.
Venäjä sekoittaa, ei mennä mukaan
Anonyymi
0
149
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.891418Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu46971- 14855
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40828- 92731
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.81730- 46718
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17717Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27677- 59662
- 66653
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97641- 45624
- 10608
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56585Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47566Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129547- 43544
Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13522Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31515