Suviseuralaiset eivät välitä ympäristöstä

Anonyymi

Lopella on tehty rikosilmoitus, koska Suviseuroissa kävijät ovat sotkeneet ympäristöä. Tuokin tapahtuma pitää lopettaa kokonaan. On järjetöntä saastuttaa ympäristöä suurella kävijämäärällä.
Ensin tullaan sinne ympäri Suomea, se jo saastuttaa.
Sitten vielä sotketaan paikat ja vesistöt.

45

1635

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nyt on yritetty tehdä kohu jostain aivan mitättömästä roskaamisesta.

      Vertailuun voi ottaa vaikkapa vapunvieton Helsingissä. Kaupungissa on vapun jäljiltä paikoin niin paljon tyhjiä juomatölkkejä, kertakäyttöastioita, käärepapereita, ettei tanner näy niiden alta. Samoin monen muun tapahtuman jäljiltä. Ihmiset sikailee oikein kunnolla.

      Jotenkin tuleekin mieleen, että Räyskälässä on varmaan mökkejä just pk-seudun ihmisillä. Pienikin häiriö heidän kesäparatiisiinsa on aihe ottaa yhteyttä kunnan viranomaisiin ja ip-lehtiin.

      Ja mietitäänpä tätä pienen pientä väliaikaista häiriötä omassa ympäristössä siihen, että Pohjanmaalla ihmisten elinympäristöön tuodaan jopa max 300 m korkeita tuulivoimaloita, jotka pilaavat ympäristön pitkäaikaisesti ja se pitäisi Pohjanmaalla hyväksyä. Olen varma, että nämä etelän mökkeilijät eivät ottaisi tuulivoimaloita mökkimaisemiinsa.

      Mietipä aloittaja näitä juttuja.

      • Anonyymi

        Ennemmin otan tuulivoimaloita, kuin sitä pas... Onko nyt ymmärrettävä, että sinä tuulivoiman vastustaja ja jatkuvasti siitä kirjoittava, kuulut tuohon kuuluisaan porukkaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennemmin otan tuulivoimaloita, kuin sitä pas... Onko nyt ymmärrettävä, että sinä tuulivoiman vastustaja ja jatkuvasti siitä kirjoittava, kuulut tuohon kuuluisaan porukkaan?

        En kuulu, enkä vastusta oikein sijoitettua tuulivoimaa. Kuulun vain siihen vähemmistöön kuuluvaan oikeudenmukaisuutta kannattavien joukkoon. Liity mukaan ja elämäsi loikkaa parempaan suuntaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennemmin otan tuulivoimaloita, kuin sitä pas... Onko nyt ymmärrettävä, että sinä tuulivoiman vastustaja ja jatkuvasti siitä kirjoittava, kuulut tuohon kuuluisaan porukkaan?

        Käypä tekemässä aamukakkasi naapurin pellon laitaan muutaman kerran. Mene sitten kysymään lähellä asuvalta omistajalta, onko ollut paljon haittaa. Ja saat hämmästyneen katseen, että mistä oikein onkaan kyse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käypä tekemässä aamukakkasi naapurin pellon laitaan muutaman kerran. Mene sitten kysymään lähellä asuvalta omistajalta, onko ollut paljon haittaa. Ja saat hämmästyneen katseen, että mistä oikein onkaan kyse.

        Jotain rajaa sentään, vaikka olenkin ns. luontoihminen, en toisten pelloille pasko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotain rajaa sentään, vaikka olenkin ns. luontoihminen, en toisten pelloille pasko.

        No tuo nyt oli kuvitteellinen tilanne saada sinut hieman miettimään asioiden mittasuhteita tyyliin pari 💩/kymmenen 300m tuulivoimalaa. Mietipä sitä 🎃

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tuo nyt oli kuvitteellinen tilanne saada sinut hieman miettimään asioiden mittasuhteita tyyliin pari 💩/kymmenen 300m tuulivoimalaa. Mietipä sitä 🎃

        No kyllähän se kakka käy lannoitteesta, mutta muuten tuotos on vähän eri luokkaa tuulimyllyllä. Eikä sen kakka kauaa lämmitä, sähköä siinä ei taida olla lainkaan, joten valitsen edelleen sen tuulivoimalan, ota sinä se kakka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kyllähän se kakka käy lannoitteesta, mutta muuten tuotos on vähän eri luokkaa tuulimyllyllä. Eikä sen kakka kauaa lämmitä, sähköä siinä ei taida olla lainkaan, joten valitsen edelleen sen tuulivoimalan, ota sinä se kakka.

        Joo, minä voin ottaa molemmat 😅 Tuulivoimaloita jonnekin pääkaupunkiseudun läheisyyteen ja kakat kompostoituna ja kukat kiittää 👏

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, minä voin ottaa molemmat 😅 Tuulivoimaloita jonnekin pääkaupunkiseudun läheisyyteen ja kakat kompostoituna ja kukat kiittää 👏

        "Tuulivoimaloita jonnekin pääkaupunkiseudun läheisyyteen"

        Hyvä ehdotus! Pääkaupunkiseudulla on todella hyviä tuulivoimala-alueita. Tuulivoimalat on järkevintä sijoittaa sinne, missä on eniten kulutustakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tuulivoimaloita jonnekin pääkaupunkiseudun läheisyyteen"

        Hyvä ehdotus! Pääkaupunkiseudulla on todella hyviä tuulivoimala-alueita. Tuulivoimalat on järkevintä sijoittaa sinne, missä on eniten kulutustakin.

        Näin on. Mut kun siitä alkaa pk-seutulaisten mussutus, että menee maisemat pilalle yms. Mutta tosiaan, lähelle suurinta kulutusta ehdottomasti. Näin säästytään valtavilta voimajohtokäytäviltä läpi Suomen. Ja kaupungeissa on muutenkin melua ja korkeita rakennelmia, joten sinne sekaan vaan tuulivoimalat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tuulivoimaloita jonnekin pääkaupunkiseudun läheisyyteen"

        Hyvä ehdotus! Pääkaupunkiseudulla on todella hyviä tuulivoimala-alueita. Tuulivoimalat on järkevintä sijoittaa sinne, missä on eniten kulutustakin.

        Kyllä tänne voi tuoda tuulivoimaloita. Vaikka keskuspuistoon. Nyt oli kysymys siitä, että suviseuraväki kävi paskomassa helsinkiläisten mökkirannat. Miten tämäkin saatiin käännettyä helsinkiläisten viaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tänne voi tuoda tuulivoimaloita. Vaikka keskuspuistoon. Nyt oli kysymys siitä, että suviseuraväki kävi paskomassa helsinkiläisten mökkirannat. Miten tämäkin saatiin käännettyä helsinkiläisten viaksi.

        Miksei Keskuspuistossa ole yhtään tuulivoimalaa? Johtuisiko siitä, että niitä ei haluta yhtään mihinkään pk-seudulla. Nyt ollaan YHTÄ myllyä suunnittelemassa Ämmässuon kaatopaikalle Espooseen ja aika mussutus siitäkin on syntynyt.

      • Anonyymi

        Tarkoittaako tämä sitä, kun helsinkiläisten puistot ovat täynnä roskaa, lestat voivat käydä sotkemassa mökkirantoja. Tietysti kaikki roskaaminen harmittaa ja on väärin. Helsinkiläiset eivät kuitenkaan käy roskaamassa eivätkä paskomassa asuintalojen pihapiirissä. Me ei täällä Helsingissä voida mitään teidän tuulivoimaloille. Eikös siellä valtuustoissa istu kunnon kepulaisia. Miksi he eivät hoida asiaa.
        ps. Helsingissä on tehty kymmeniä valituksia puistojen roskaamisesta. Paskomisesta kaduille ja ulkotiloihin saa sakot. Näin Helsingissä.

        Tunnen useat Helsingin puistot hyvin 🙂 Hyvin vähän niissä on roskia. Eikä vl-väki sotke paikkoja, mutta onhan selvää, että kun lähemmäs 100 000 ihmistä kokoontuu, niin jonkin verran roskia joutuu maastoon. Kukaan/mikään ei ole täydellistä. Ja suviseurat ovat poikkeuksellisen siisti tapahtuma.

        Jos esim. vappu olisi Helsingissä yhtä siisti, kaupunki säästäisi paljon siivouskuluja. Ja tiedät varmasti hyvin Vantaanjoen kaljakellunnan. Kiellettiinköhän se joku vuosi sitten. Siinähän suuri joukko ihmisiä kellui jollain välineillä, kuten autonrenkailla, kumiveneillä jne. Vantaanjoella. Tapahtuman jälkeen kellunta-alue oli täynnä kellujien jälkeensä jättämää rompetta. Hyi. Summa summarum, monien tapahtumien jälkeen roskaa on aivan hirveästi.

        Mitä tulee tuulivoimarakentamiseen, niin kyllä niiden rakentamisen salliminen pk-seudulle on juuri pk-seutulaisten käsissä. Kuntapoliitikot ovat avainasemassa siinä, tuleeko kuntaan tuulivoimaloita. Kunta päättää alueensa kaavoittamisesta myös tuulivoimaloiden osalta. Tämä kuntien kaavoitusmonopoli on yksi tärkeimmistä asioista, joiden takia tällä hetkellä ihmisten on vaikea saada Pohjanmaan maakuntien pikkukunnissa ymmärrystä sille, että hekin haluaisivat asua turvallisessa ja terveellisessä ympäristössä. Myös perustuslakiin on kirjattu oikeus tähän.

        Tuulivoimaloita rakennetaan liian lähelle asumuksia, jos kuntapoliitikot ovat tarpeeksi röyhkeitä ja usein ovat. Valtavat metsäalueet tuhoutuvat tuulivoimaloiden alle ja valtavan leveitä voimalinjakäytäviä rakennetaan kohti etelää, jossa iso osa energiasta kulutetaan.

        Oikeudenmukaisempi olisi tilanne, jossa myös pk-seudulle ja ylipäätään E-Suomeen rakennettaisiin tuulivoimaloita. Tuulivoimafirmat kääntäisivät heti katseensa E-Suomeen, jos sen alueen kunnat haluaisivat tuulivoimaloita. Niitä ei tarvitse rakentaa loputtomia määriä, joten E-Suomen voimalat toisivat elämänlaatua pohjoisen väelle parempana elinympäristönä, koska pohjoisessa jäisi myös alueita, joilla ei olisi tuulivoimaloita. Nyt tilanne näyttää tosi huonolta: esim. Sievissä on meneillään tosi monta hanketta. Kalajoki on jo täynnänsä tuulivoimaloita jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tänne voi tuoda tuulivoimaloita. Vaikka keskuspuistoon. Nyt oli kysymys siitä, että suviseuraväki kävi paskomassa helsinkiläisten mökkirannat. Miten tämäkin saatiin käännettyä helsinkiläisten viaksi.

        Suviseura-alueen lähistön vesistä on otettu ulostebakteeri- ym. näytteet, eikä mitään ole löytynyt. Se siitä kohusta. Onneksi Lopen kunnan virkamiehet tuntuvat järkeviltä ihmisiltä kommenttien perusteella. Eivät lähde mukaan valheelliseen tarinaan.

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008929164.html
        Hämeen poliisin mukaan kemiallisten wc:iden luvattomasta tyhjentämisestä Suviseuroilla kirjataan rikosilmoitus.
        Miksi tämä poistetaan, suoraan lehdestä kopioitua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tänne voi tuoda tuulivoimaloita. Vaikka keskuspuistoon. Nyt oli kysymys siitä, että suviseuraväki kävi paskomassa helsinkiläisten mökkirannat. Miten tämäkin saatiin käännettyä helsinkiläisten viaksi.

        Onko sulla todisteita että on juuri suviseura porukkaa sillä lähes kaikki pysyy seura alueella roskan keräys tapahtuu päivittäin ja suviseura alueen lähellä olevissa vesistöissä on kiellettyä uida

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoittaako tämä sitä, kun helsinkiläisten puistot ovat täynnä roskaa, lestat voivat käydä sotkemassa mökkirantoja. Tietysti kaikki roskaaminen harmittaa ja on väärin. Helsinkiläiset eivät kuitenkaan käy roskaamassa eivätkä paskomassa asuintalojen pihapiirissä. Me ei täällä Helsingissä voida mitään teidän tuulivoimaloille. Eikös siellä valtuustoissa istu kunnon kepulaisia. Miksi he eivät hoida asiaa.
        ps. Helsingissä on tehty kymmeniä valituksia puistojen roskaamisesta. Paskomisesta kaduille ja ulkotiloihin saa sakot. Näin Helsingissä.

        Keneenkään pihoille ei oo paskottu siitä meen takuuseen ne kesäkissat siellä pihoille paskoo

    • Anonyymi

      Tarkoitatko, että myös Tangomarkkinat, Provinssirock, Ilosaarirock, DBTL, Ruisrock Tuskafestivaali, Himosfestivaali, Raumanmeren juhannus, Pori Jazz, ym. ym. pitää lopettaa?

      • Anonyymi

        No eipä niistä ole noussut tuollaista meteliä, niissä ihmiset osaa käyttäytyä, eikä pasko mihin sattuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eipä niistä ole noussut tuollaista meteliä, niissä ihmiset osaa käyttäytyä, eikä pasko mihin sattuu

        Ei pidä paikkaansa. Esim. Tangomarkkinoilla Seinäjoen jotkut kadut ovat kuulemma tosi roskaisia juhlijoiden jäljiltä. En ole itse käynyt.

        Lestadiolaiset on vaan (raukkamaisesti) helppo nostaa tikun nokkaan, koska heitä on aika vähän.

        Lisäys, kai sinulla on jonkin verran medialukutaitoa ja ymmärrystä siitä, miten ip-lehdet ison osan jutuistaan saavat: ihmiset lähettävät jutunaiheita näille lehdille. Ip-lehdet sitten valikoivat joitakin jutuiksi ja yksi valintaperuste on kohauttavuus eli tulee paljon klikkauksia, jotka puolestaan ovat tärkeitä siinä, kun ip-lehdet hankkivat mainostuloja. Arvaa vaan, kuinka epäkiinnostaa olisi, jos vaikka Iltasanomissa olisi juttu siitä, kuinka pari teiniä kävi kakalla Ruissalon rannoilla. Ketään ei moinen kiinnostaisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eipä niistä ole noussut tuollaista meteliä, niissä ihmiset osaa käyttäytyä, eikä pasko mihin sattuu

        Tässä kuvausta Tangomarkkinoilta jonkun vuoden takaa:

        "Siellä on kuusikymppisiä tätejä puskapissalla ravintolan oven vieressä ja setiä kaupustelemassa viinapulloja, Sanna parkaisee muistellessaan työkomennustaan Seinäjoen Tangomarkkinoilla.

        – Hotellini ei sijainnut edes pääkadulla, mutta silti läpi yön kuului kamala möykkää. Ikkuna oli kuitenkin pakko pitää raollaan, koska oli niin kuuma helle.

        Aamulla hänen lähtiessään työvuoroon joka puolella oli roskaa ja tuoppeja ja hotellin sisäpihan porttikongissa käytettyjä kondomeja. Sammuneita yli viisikymppisiä ihmisiä rötkötti leirintäalueella asuntovaunujen välissä."

        Mitä olet mieltä? Onko siistiä menoa 😂

        Seinäjoella ei muuten ole ollut hellettä.
        Ihan siistiltä tämä meno näyttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa. Esim. Tangomarkkinoilla Seinäjoen jotkut kadut ovat kuulemma tosi roskaisia juhlijoiden jäljiltä. En ole itse käynyt.

        Lestadiolaiset on vaan (raukkamaisesti) helppo nostaa tikun nokkaan, koska heitä on aika vähän.

        Ei kannata uhriutua. Väärin toimittu on väärin toimittu oli Lesta tai tangojen tanssija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seinäjoella ei muuten ole ollut hellettä.
        Ihan siistiltä tämä meno näyttää.

        Kuvaus Seinäjoelta oli muutaman vuoden takaa.

      • Anonyymi

        Ei se IlosaariRock ongelmitta suju. Lähellä asuvat lähtevät sen ajaksi pois kodeistaan vaikka kesämökille. Kukaan ei saa rauhassa nukkua melun takia. Tapahtuman jäljiltä kaikki kadunvarret ovat täynnä tupakantumppeja. Pihoihin mennään kaljalle ja talojen pihat pitää aidata ja tehdä lukolliset portit sen takia.
        Valitettavasti kaikissa suurissa tapahtumissa roskataan. Muutenkin ylipäätään roskataan aivan liikaa.
        Eri uskontoryhmiltä odotan kuitenkin ryhdikkäämpää käytöstä oli miten oli.

        Kiitos tästä kuvailusta! Tuo hieman perspektiiviä asioihin.

        Uskonnolliset tapahtumat ovat todellakin siistimpiä.

        Nythän on paraikaa Herättäjäjuhlat Joensuussa, eikö vain? Varmaan tosi siisti on sielläkin meno.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa. Esim. Tangomarkkinoilla Seinäjoen jotkut kadut ovat kuulemma tosi roskaisia juhlijoiden jäljiltä. En ole itse käynyt.

        Lestadiolaiset on vaan (raukkamaisesti) helppo nostaa tikun nokkaan, koska heitä on aika vähän.

        Roskat kadulla ovat eri asia, kun käydä ihmisten pihoilla paskomassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa. Esim. Tangomarkkinoilla Seinäjoen jotkut kadut ovat kuulemma tosi roskaisia juhlijoiden jäljiltä. En ole itse käynyt.

        Lestadiolaiset on vaan (raukkamaisesti) helppo nostaa tikun nokkaan, koska heitä on aika vähän.

        Aivan totta suviseurat ovat hengellinen tapahtuma jossa suurimmaksi osaksi istutaan seura teltassa kuuntelemassa puheita tai virsiä tai sitten retkituoleissa istutaan juttelemassa kavereiden kanssa tenavat laitettaan keräämään roskia tai muihin hommiin nii saavat siitä pari jätski lippua kokemuksesta tiedän kun taas kaikki festarit ym juopot riehuu kaljapulloja joka paikassa ja kaikki alueen eläimet säilytetty sillä jumputuksella hengiltä

    • Anonyymi

      No ei tietenkään se haittaa jos roskataan.
      Otetaan sitten esimerkkejä muualta. Kun on kerran tuulivoimaa tulossa, niin saa pask*a naapurin pihalle. Nehän ne vaihtoehdot on.

      Tyypillistä ajatuksenjuoksua. Eihän me, mutta muut.

      • Anonyymi

        Voi sinua, olet onnistunut juuttumaan pariin kakkakikkaraan. Ethän ole noin pikkumainen, vaan näyttelet vaan, sovitaanko niin.

    • Anonyymi

      Siinä ehtii aika monta järveä kesän aikana saastuttaa...

      • Anonyymi

        Lopputulema: Iltalehti:
        "Lopen kunta tutki vesistöjä Suviseurojen kakkakohun jälkeen – erinomaiset tulokset
        Lopen kunta tutki Suviseurojen vaikutusta alueen vesistöihin, kun paikalliset väittivät vieraiden saastuttaneen niitä jätevedellä."

        -Poliisi lopetti myös tutkinnan

    • Anonyymi

      Tämä on merkillinen ketju. Kyllä mekin saadaan sotkea, kun muutkin sotkee. Kyllä me saadaan sotkea, kun meillä on tuulivoimalat.

    • Anonyymi

      Olisi sievintä lopetella hissukseen.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Taisipa olla enemmän Sieviläisiä suviseuroissa kuin Hangossa.

    • Anonyymi

      Kuuntelin lestadiolaisten seuroja ja olin todella ihastunut ja otettu. Harkitsin jopa omalle kohdalle lestadiolaisuutta. Olen helsinkiläinen. Sen verran meitä helsinkiläisiä mollataan, että en ainakaan tähän feikki-liikkeeseen lähde mukaan. Täälläkin painetaan niska limassa
      töitä ja maksetaan veroja, että antaa olla. Olen pettynyt teihin.

      • Anonyymi

        Vai meihin....

    • Anonyymi

      Onhan näitä seuroja järjestetty vuosikymmeniä, paria koronakesää lukuunottamatta. Miksi ennen ei ole noussut tällaista uutisointia? Ovatko eteläsuomen ihmiset vaan niin paljon "rohkeampia", että tuovat virheet esiin vai missä vika?

      • Anonyymi

        Etelä-Suomessa on totuttu noudattamaan lakia toisin kuin pohjoisen asukkaat. Täällä saa rikesakon, jos pissaa kadulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etelä-Suomessa on totuttu noudattamaan lakia toisin kuin pohjoisen asukkaat. Täällä saa rikesakon, jos pissaa kadulle.

        Tuskin saa... Siis kai nyt jokainen kyykky- ja pystypissaaja sen verran katsoo, ettei virkavalta ole paikalla. Eipä siitä kauan ole, kun joku mies tempaisi munansa esiin ja suihkutti hätänsä erään espoolaisen kauppakeskuksen vilkkaasti käytettyyn ulkoportaikkoon. Kävelin just silloin ohitse. Hieman hämmästyin, mutta lähinnä huvitti. Ja muistuupa mieleeni toinenkin pystypissaaja, tapahtui Itiksessä: mies kaivoi heppinsä esiin ja suihkutti läheisen puistonpenkin. Ärsytti kyllä. Pissa sinänsä on steriiliä ainetta. Muinoin sitä käytettiin haavojen desifiointiin.

      • Anonyymi

        Jossain jutussa oli maininta, että kyseiset seurat olisivat Lopella taas kolmen vuoden kuluttua. Missä kahdet seuraavat pidetään?

    • Anonyymi

      Löpellä ja Lypellä.
      Keksin muuten Lopelle hyvän markkinointilauseen: Lope - Suomen vessapääkaupunki.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3585
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1896
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      62
      1014
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe