Eipä ollut kehumista järjestelyissä tänäkään vuonna. Vessojen luona ei ollut ollenkaan käsienpesu mahdollisuutta, ainoastaan jotain litkua mitä ruikkia käsiin. Yhden päivän lipulla ei alueelta päässyt poistumaan, vaikka heidän nettisivuilla ei asiasta mainittu ennakkoon. Oli ainoastaan maininta, että liput vaihdetaan rannekkeeseen, sitä ei yhden päivän lipulla saanut. Narikkaa ei ollut johon sateenvarjon olisi tullessa voinut jättää.esiintyjien aikataulut molempina päivinä helvetisti myöhässä. Ottakaa oppia Kuopiorokista miten aikataulut pelaa minuutilleen. Porukka oli kumpanakin iltana äänestänyt jaloillaan, olemattoman vähän porukkaa paikalla. Runnirockia jo odotellaan innolla.
Oluset järjestelyt
18
1386
Vastaukset
- Anonyymi
Jos noin korpeaa olisit jättänyt aivosikin kotinarikkaan sateenvarjon lisäksi.
- Anonyymi
Ja ketä kiinnostaa enää ysäri. Juttu siitä miten oluset järjestäjät koittivat saada Runnirockin kaadettua pitäis saada jokaisen boikotoimaan koko tapahtumaa.
- Anonyymi
Luulisi, että Iisalmessakin tapahtumajärjestäjät
voisivat ja kannattaisi tehdä yhteistyötä.
Eiköhän se olisi pienen kaupungin vahvuus, ei riiteleminen ja toisen panettelu.
Jokainen valitsee oman tapansa toimia, onko se yhteistyö vai käräjöinti.
- Anonyymi
Vieläkään ei päässyt Luuniemen rantareitille, kun portti oli edelleenkin lukittuna, vaikka tapahtuma loppui jo. Järjestäjät hoi, nyt niitä valoja päälle ja esteet pois!
- Anonyymi
Ennen oli kaikki paremmin, oli monipuolisempaa tarjontaa, ja ihan kansainvälistä tunnelmaa. Nyt humalaiset kastuu päälle ja örveltää sitä kellanruskeaa vaahtoavaa tyhjään mahaan litratolkulla imeyttyään. Ihan iisalmelainen lantsupaukkukinkeri näytti olevan. Huonot vibat ilmassa
- Anonyymi
Hyvin todettu👍🏽
- Anonyymi
Mutta etsippä se oikea universaali syy siihen miksi ei ollut aiempaa enemmän kävijöitä, tuollaiset iisalmea alentavat kommentit ei paljoa nykyaikana enää päde. Eipä munkaan syy jos miellyttänyt ei.
- Anonyymi
Kuopiorochan onkin laaturock.
- Anonyymi
Vähän asukkaita, kertoo surkeasta promoottorista.
- Anonyymi
Ennen Oluset tosiaan oli TAPAHTUMA, isoilla kirjaimilla . Tarkoittaa sitä, että oheen järjestettiin tosi paljon kaikkea muuta. Tapahtumat ja esiintyjät alkoivat jo torilta aamupäivällä. Lisäksi oli torvisoittokuntaa, joka toitotti pitkin satamaa... oli lättähattujunaa, ruuanmyyntikojuja, suljettuja kävelykatuja, esiintyjiä... telttojakin pitkin poikin kylänraittia. Tuntui että koko kaupunki liittyi mukaan tapahtumaan, tavalla tai toisella. Nyt on enää suppea muisto entisestä, yksi viikonloppu muiden joukossa.
- Anonyymi
Ravintolat ja majoitusliikkeet ovat tässä siivelläeläjiä, eivät osallistu menoihin kuorivat vaan kerman päältä. Sama asia on joka tapahtumassa.
- Anonyymi
Kuinkahan moni sai Koronan tuolta…? Hygieniapuoli ihan rempallaan.
Minä ainakin sain. - Anonyymi
Olusistakin voi kyllä vielä hyvä tulla.
- Anonyymi
Ei tule hyvä nykyisillä vetäjillä.
- Anonyymi
Iisalmeen mäkirock laskettelurinteille..siellä on kiva kännissä rymytä.
- Anonyymi
Hinkua on, rahaa ei.
- Anonyymi
Oo itkemättä, ei sinne oo pakko mennä
- Anonyymi
Tuon kun sanot, en mee😉
Aina ensin Runniin🎵🎶🎵
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83336MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61972Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758