YK:n ja Maailmanpankin arvion mukaan veden niukkuudesta kärsivillä alueilla elää 2,5 miljardia ihmistä ja vuoteen 2050 mennessä jopa puolet maapallon väestöstä kärsii vesipulasta. Samoin meillä on muhkeat turvevarat, kunhan niitäkin aletaan hyödyntään. Turvetta on niin paljon että laskimesta jo loppuu numerot, jos galgulaattorilla sitä yritetään esille ottaa. Jo turpeen kasvu vuosittain on muhkeaa
10 m3 hehtaarille, ja hehtaareja on 10 miljoonaa. Äkkiä päässä laskien 100 miljoonaa m3 pelkkä kasvu vuosittain.
Samoin Suomi on metsäinen maa, metsät on hyvin hoidettu, kasvua tulee muhkeasti.
Myös kaivos materiaaleja löytyy, ihan kalliita kysyttyjä akkumetalleja. Neuvostoliitto vei malmioita, mutta kyllä niitä vielä jäikin. Ei niin rautapitoisia kuin Ruotsin pohjoisosissa, kun magneetilla kokeilin malmipalasta otti vihaisesti kiinni, niin suuri on rautapitoisuus. Myös metsän annit on muhkeita, juuri tulossa marjastus aika, saamme poimia kenen tahansa metsästä yhtä maailman parasta antia, terveellisiä marjoja, jotka pitää taudit loitolla. Jo liikkuminen metsässä on sellaista antia, että "oksat pois, ja pala runkoakin".
Nyt Yliväpeli Orhonen lähtee naisten tykö, kiimassa vai missä huutelevat ?
Meillä on eräitä aineita vaikka muille jakaa
20
201
Vastaukset
- Anonyymi
Näin on näreet.
- Anonyymi
Tuolha se on näreen takana.
- Anonyymi
Tietyt maattomat asuvat muiden maissa rosvoina.
- Anonyymi
Nyt Yliväpeli Orhonen lähtee naisten tykö, kiimassa vai missä huutelevat
- Anonyymi
Eikä sanaakaan palstan aiheesta.
- Anonyymi
Tämä kommunistipoju se jaksaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä kommunistipoju se jaksaa.
Kommunistipojujen ei ole tarvinnut työllä itseä rasittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommunistipojujen ei ole tarvinnut työllä itseä rasittaa.
Älä viitsi suurin osa kommareistakin tekee työtä tehtaissa osana liukuhihnaa. Korjaa koneita. Pakkaa tavaraa et voit ostaa kaupasta ja kommunisti myyjä rahastaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä viitsi suurin osa kommareistakin tekee työtä tehtaissa osana liukuhihnaa. Korjaa koneita. Pakkaa tavaraa et voit ostaa kaupasta ja kommunisti myyjä rahastaa.
Eikai kommarit halua kuin lakkoilla vain.
https://www.youtube.com/watch?v=4LrXt-QNaak
- Anonyymi
Kyllä ne vedet ja maan mineraalit vielä jaetaankin,
ilmaiseksi jakoon maailmalle,
Kokoomus hoitaa tuttuun tyyliinsä :) - Anonyymi
Nyt tekniikka jätevesistäkin tehdä energiaa. Alkaa tulemaan ns jäte arvoon arvaattomaan. Turvepäästöt saadaan kuriin, turvetta sitten on eikä "meinaa.
Tuokin jo vanha asia kun talouksien sekajäte poltetaan.- Anonyymi
Kyllä paskavedestä saa talteen lämpöä kuin vesivoimaa siinä kuin muustakin vedestä saa. Aurinko kennot navetan katolla pelastaa lehmiä. Ja sadeveden talteen otto on kastelu vettä. Merivettä voi käyttää vesivoimaan kuin vuorilta valuvaa vettä suodatettuna. Lumet sulaa keväällä taas Sveitsissä Alpeilla Itävallassa ja vettä tulee. Tulva vedestä osa pitää aina joko johtaa kuivaan osaan tai säilöä kasteluun. Elukan paskaa voi kuivata ja polttaa lämmitykseen. Afrikassa elukan paskaa kuivataan ja tehdään talon seiniä.
- Anonyymi
Jo liikkuminen metsässä on sellaista antia, että "oksat pois, ja pala runkoakin".
- Anonyymi
Nyt Yliväpeli Orhonen lähtee naisten tykö
- Anonyymi
Sitten kerron "vitsin poikasen" ainakin purskahdin nauruun kun ensikerran asian huomasin, nimittäin Helsingin -enrgian (Helen) hallituksen puheenjohtaja on vihreitten Osmo Soininvaara
- Anonyymi
2050 mennessä jopa puolet maapallon väestöstä kärsii vesipulasta. Samoin meillä on muhkeat turvevarat, kunhan niitäkin aletaan hyödyntään. Turvetta on niin paljon että laskimesta jo loppuu numerot, jos galgulaattorilla sitä yritetään esille ottaa. Jo turpeen kasvu vuosittain on muhkeaa
10 m3 hehtaarille, ja hehtaareja on 10 miljoonaa. Äkkiä päässä laskien 100 miljoonaa m3 pelkkä kasvu vuosittain.
Samoin Suomi on metsäinen maa, metsät on hyvin hoidettu, kasvua tulee muhkeasti.
Myös kaivos materiaaleja löytyy, ihan kalliita kysyttyjä akkumetalleja. Neuvostoliitto vei malmioita, mutta kyllä niitä vielä jäikin. - Anonyymi
Turve tulee!
- Anonyymi
Tekee meistä rikkaita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tekee meistä rikkaita.
Kuin Neuvostoliitossa "kaikki työläiset on miljonäärejä"
Sama nytkin Putinin diktatuurissa, kun kk palkka 1 euro = 750 ruplaa vastaavuus.
- Anonyymi
Aasiassa ja Afrikassa lisäännytään holtittomasti meidän näkökulmasta katsottuna.
Väestönkasvu ja -tiheys hakee heillä ympäristön asettamia rajoja, eli ainoastaan veden ja ravinnon saatavuus säätelee.
Ravinnon ja veden niukkuus kuuluvat määräävänä tekijänä heidän tapaansa elää.
Valtaosa planeetan ihmispopulaatiosta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006171079124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?113459Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2312334Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja232173Deodoranttiteollisuus
Annan ilmaisen vinkin. Kyseinen teollisuus voisi alkaa valmistaa kuolleen ruumiin hajua. Olisi varma hittituote, ainakin31640Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.491174- 721160
- 1841142
Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo591019Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?77979