sääennusteet

Ylen meteorologit antavat aivan väärää ennustetietoa jatkuvasti. Onko liian vaikeaa vai eikä taidot riitä? Asun pohjoisen Keski-Suomen alueella ja joka hiivatin päivä ennuste menee pieleen. Noh, helteet pitivät paikkansa.
Ulkohommissa olevana ja maalaustöissä alkaa mennä hermot, kun joka päivälle uhataan hirmusadetta tai ukkosmyrskyjä, mutta eip´ ole mitään muuta auringon alla kuin helkutin iso määrä mäkäriä.
Äsken taas ennuste oli, että nyt ja kohta kaatosadetta! Ja kun katselen sadetutkaa, ei veden vettä tulossa näihin markkeihin. Kiva pistää pensselit kymmenen kertaa pussiin olemattomasta syystä.
21274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Taitaapi ennusteet olla romaninaisen korteista hai tai sitten ihan mielikuvituksen tuotetta.

Äänestä

Samaa mieltä. Niin päin seiniä ennustaavat.Heillä on pelit ja mittarit, mutta metsään menee että roikaa. Hirveitä ukkosia on luvattu tälle päivälle tänne Etelään Suomeen. Eipä ole näkynyt,eikä eilen, eikä toissapäivänä vaikka luvattiin. Maasto vähän kaipaisi vettä.

Äänestä

Siis eikös meteorologeilla ole käytettävissä jopa ihan supertietokoneita ja silti laskelmat menee pahasti pieleen. Tänäänkin piti muka ukkostaa, eipä vaan ukkosta, ei edes sada vaikka piti!

Äänestä

Outoa on, että on kahdenlaisia ennusteita. Ensin nämä Ylen pakolliset ja "virkaatekevät" ja sitten ne toiset, eli Ilmatieteenlaitoksen omat (Foreca mm.). Yhteen eivät mene. Olen seurannut Forecan 10 vrk:n ennustetta ja aika usein miltei kellontarkkuudella tulee paikkakunnalle sadekuuro.
Ylellä ihan toista.

Äänestä
  • Kovin outoja ovat säätiedoitus otsikot,pelottelua vain mutta ei säällä..
    Jyrinä vyöryy Venäjältä päin – seuraa suorana, tummuuko itäinen taivas..

    Äänestä

  • Valtio-omisteinen Ilmatieteenlaitos on ihan eri kuin Foreca joka on yksityinen firma! Ylen ennusteet tekee tuo Ilmatieteenlaitos, Maikkarilla taas Foreca.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valtio-omisteinen Ilmatieteenlaitos on ihan eri kuin Foreca joka on yksityinen firma! Ylen ennusteet tekee tuo Ilmatieteenlaitos, Maikkarilla taas Foreca.

    Ok. No aina oppii :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kovin outoja ovat säätiedoitus otsikot,pelottelua vain mutta ei säällä..
    Jyrinä vyöryy Venäjältä päin – seuraa suorana, tummuuko itäinen taivas..

    Saderintamakin näytetään jo menneenä animaationa. Pitäisi tietää paremminkin mitä on tulossa. Ei pahemmin kiinnosta menneet sääennusteet

    Äänestä

Aloittaja voi itse mennä sinne telkkariin ennustelemaan.

Äänestä
  • Ei kuule duunari täältä kattotyömaalta ehi ennustella. Kesä on ohi ennen kuin ehtii persettä alas hinata.

    Äänestä

  • Olen aloittajan kanssa samaa mieltä. Toisilla on ulkotöitä,niinkuin itselläkin. , kyllä välillä hatuttaa kun ennusteet menee päin per,,,,,settiä.

    Äänestä

Ylen ennusteista vastaa Ilmatieteen laitos, kuten joku tietävä jo ehti sanoakin. Skandinaviassa sään ennustaminen on epäluotettavampaa kuin Välimerellä, johtuen monistakin tekijöistä.

En väitä kenenkään olevan parempi tai huonompi ennustaja, mutta aloittajan tilannetta saattaisi helpottaa Ylen verkkosivuilta löytyvä paikkakuntakohtainen ennuste. Jos oma kylä on niin pieni, että sitä ei löydy valikoimasta, jokin lähellä sijaitseva kaupunki varmasti löytyy.

Itse asun Helsingissä, joten vaihda sen tilalle jokin toinen paikkakunta:
https://yle.fi/saa/suomi/helsinki/

Äänestä
  • Tämä hyvä ohje. Kiitos.
    (ja nyt sitten vertailemaan ennustajia :) )

    Äänestä

  • Katsopas siis nytkin sitä stadin ennustetta. Eilen piti ukkostaa koko päivä ja tänään sen ukkosen piti alkaa aamuyöllä. Pilvistä on ollut tänään, mutta salamoinnista ja sateesta ei ole tietoakaan. Kyse on siis kantakaupungista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katsopas siis nytkin sitä stadin ennustetta. Eilen piti ukkostaa koko päivä ja tänään sen ukkosen piti alkaa aamuyöllä. Pilvistä on ollut tänään, mutta salamoinnista ja sateesta ei ole tietoakaan. Kyse on siis kantakaupungista.

    Minä en vastaa ennusteen tarkkuudesta, mainitsinpahan ennusteen vain, jos siitä jollekulle sattuisi olemaan hyötyä. Ennusteen mukaan ei Helsingissä eilen pitänyt ukkostaa koko päivää, ja tänään satoi aika rankasti jonkin aikaa sitten Helsingissä kolme kilometriä ydinkeskustasta pohjoiseen. Ainakin aamulla Ilmatieteen laitos ennustikin päivällä lyhytaikaista sadetta, joten oikein meni.

    Juuri nyt Ylen ennusteen mukaan Helsingissä todennäköisesti sataa myöhään illalla ja varhain torstaiaamuna. Saapa nähdä, pitääkö paikkansa. Itseäni ei pieleen mennyt sääennuste sen kummemmin haittaa, koska oleskelen enimmäkseen sisällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä en vastaa ennusteen tarkkuudesta, mainitsinpahan ennusteen vain, jos siitä jollekulle sattuisi olemaan hyötyä. Ennusteen mukaan ei Helsingissä eilen pitänyt ukkostaa koko päivää, ja tänään satoi aika rankasti jonkin aikaa sitten Helsingissä kolme kilometriä ydinkeskustasta pohjoiseen. Ainakin aamulla Ilmatieteen laitos ennustikin päivällä lyhytaikaista sadetta, joten oikein meni.

    Juuri nyt Ylen ennusteen mukaan Helsingissä todennäköisesti sataa myöhään illalla ja varhain torstaiaamuna. Saapa nähdä, pitääkö paikkansa. Itseäni ei pieleen mennyt sääennuste sen kummemmin haittaa, koska oleskelen enimmäkseen sisällä.

    Eipä täällä koillis-Helsingissä satanut saati ukkostanut pätkän vertaa, vähän aikaa oli taivas synkkä mutta ei siitä mitään sadetta tullut.

    Äänestä

Titteli jo yksistään harhaan johtava: ei nämä mitään ennustaja ole eikä säätä ennusteta. Miksei käytetä suoraan ammatista meteorologi joita ne eittämättä ovat, eikä sään ennustajia.

Onhan ulkomaillakin terminä weather. Eikä weather by fortune Teller, vaan weather prediction, eli sään arvio, jonka antaa meteorologi. Ei mitään voida ennustella, kuuluu pseudotieteisiin.
Sääennustus. Ei siis puutu Pekka Poudalta kädestään sammakko ja Kerttu Kotakorvelta varpu. Pelkkä sää riittäisi ja toisi samalla enemmän kunnioitusta ammattia kohtaan.

Äänestä
  • Eihän ennuste ja ennustajan ennustaminen ole yhtään sama asia.
    Taloudessakin annetaan ennuste. Ja sairauksissa. Aloittaja kirjoittaa nimenomaan säätilaennusteesta, ei sammakkoennustamisesta.

    Äänestä

  • "weather prediction"

    Englannin kielessä käytettävä termi on "weather forecast", jonka voi suomentaa "sääennuste". "Prediction"ei ole suomeksi "arvio", vaan arvio siitä, mitä tapahtuu tulevaisuudessa. Sen kaksi osaa tulevat molemmat latinasta. "Pre" etuliitteenä tarkoittaa, että ollaan jonkin edellä tai edessä.

    "Diction" tulee verbistä "dicere", sanoa tai sanella. Diktaattori esimerkiksi on "sanelija".

    Sääennuste ja sään ennustaminen ovat kumpikin olleet yleisessä käytössä iät ajat.

    Äänestä

Mahtaako tulla sadetta? Taitaa tulla tai sitten ei. Paikkakunnan ennuste lupailee vettä, mutta taivas ei. Siinäpä pulma, joten vedetään lonkkaa.

Äänestä

Tänä aamuna ylen " meteorologi" ennusti, että vappuna on lämmintä jos lämmin ilmamassa jaksaa tulla Suomeen. Nerokas oivallus, hoh hoijaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ylen meteorologit antavat aivan väärää ennustetietoa jatkuvasti. Onko liian vaikeaa vai eikä taidot riitä? Asun pohjoisen Keski-Suomen alueella ja joka hiivatin päivä ennuste menee pieleen. Noh, helteet pitivät paikkansa.
Ulkohommissa olevana ja maalaustöissä alkaa mennä hermot, kun joka päivälle uhataan hirmusadetta tai ukkosmyrskyjä, mutta eip´ ole mitään muuta auringon alla kuin helkutin iso määrä mäkäriä.
Äsken taas ennuste oli, että nyt ja kohta kaatosadetta! Ja kun katselen sadetutkaa, ei veden vettä tulossa näihin markkeihin. Kiva pistää pensselit kymmenen kertaa pussiin olemattomasta syystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu