Yksinäisten ihmisten Suomessa pitäisi kirjoittaa kirjeitä Eduskuntaan, presidentille ja onhan vielä EU ja USA, ellei Putin.
Yksinäisten pitäisi kirjoittaa Eduskuntaan
7
154
Vastaukset
- Anonyymi
En nyt saa kiinni ajatuksen juoksustasi. Miksi kirjoittaa ja miksi juuri yksinäisten tulisi kirjoittaa?
- Anonyymi
Koska yksinäisyys ja syrjäytyminen on Suomen puolustusvoimienkin mukaan suurin yksittäinen sisäinen turvallisuusuhka Suomessa (lähde mm. wikipedia). Nämä "vallanpitäjät" eivät tiedä yksinäisyydestä holkäsen pöläystä ja heitä kieltämättä tulisi valistaa kuinka yhteiskuntaa voisi kehittää suuntaan joka ehkäisee yksinäisyyttä ja syrjäytymistä.
Olisi kyllä ollut valtavan hyvä jos ap olisi tarjonnut näiden tahojen yhteystiedot viestinsä mukana. Kenelläkään tietoa kuinka kirjoittaa suora kirje eduskunnalle, presidentille jne. jne. Jonka he varmasti myös saavat ja lukevat? - Anonyymi
Lähes kaikkien aloituksessa kysyttyjen tahojen, tai henkilöiden yhteystiedot löytyvät googlettamalla. Paitsi tuskin sentään Putinin osoite on julkisessa levityksessä, tai netissä. Tai en tiedä.
Yksinäisyys ilmiönä, tai monta ihmistä koskettavana ongelmana on sellainen, johon valtiollinen taho, tai instituutio, tai yksittäiset ministerit, eduskunnassakaan olevat, tai valtion päämies voi kovinkaan paljon vaikuttaa, tai mitään tehdä. Yleensä valtiollisessa instituutiossa, tai virkakoneistossa toimivat ihmiset ovat enemmän kiinnostuneita politiikasta, taloudesta ja esim. juuri nyt puolustukseen ja turvallisuuteen liittyvistä asioista. Ja ennen kaikkea ekonomiasta, talouskasvusta ja sitä, miten sitä voisi parantaa.
Yksinäisyyden ongelman ydin on yhteiskunnassa, sen ilmapiirissä, ja ihmisten tavassa suhtautua kanssaihmisiin, tai ympärillään oleviin ihmisiin. Ihmiset ovat Suomessa muuttuneet käytökseltään ja tavaltaan toimia aika tavalla viimeisten sanotaan nyt ainakin 50- 60 vuoden aikana. Ehkä ihmiset ovat tulleet liian valikoiviksi ja kriittisiksi toisiaan kohtaan. Etsivät omanhenkistä seuraa. Kuppikuntiuminen on myöskin yleistynyt. Voi myöskin sanoa, että ihmisistä on tullut liian tunnekylmiä ja narsistisia, jotka ajattelevat vain itseään. Ihminen, tai ainakin ihmiset täällä Suomessa ovat aika kylmiä. Vaikka tiedettäisiin omassa lähipiirissä olevan jonkun henkilön, oli se sitten koulu, tai työkaveri, sukulainen, tai naapuri, niin ei välttämättä olla huomaavinaan häntä, tai ei kysellä kuulumisia.
Yksinäisyys ja syrjäytyminen ilmiönä ei tule koskaan poistumaan, elleivät ihmiset ja yhteiskunta itse muutu. Ihmisten pitäisi nähdä ja myöntää se asia. Ja alkaa muuttaa omaa tapaansa käyttäytyä. Kyllähän siinäkin on kieltämättä kansantaloudellinenkin näkökulma siinä, jos ihmisten annetaan syrjäytyä. Jokainen heistä tulee maksamaan tälle yhteiskunnalle tavalla tai toisella. Verotulot eivät kasva. Lisääntyneiden työkyvyttömyyseläkkeiden kustannusten muodossa. Itsemurhien määrien kasvun myötä menetetyissä ihmishengissä ja elämissä. Ja pahimmillaan jotkut syrjäytyneistä, kiusatuista, tai yksinäisistä saattavat paitsi ajautuva päihteiden käyttäjiksi, radikalisoitua, ja/ tai ajautua jengeihin, tai syyllistyä massamurhiinkin. Monista syistä yksinäisyyteen ja syrjäytyneisyyteen pitäisi paitsi valtiontahon, eduskunnassa olevien, yhteiskunnassa toimivien tahojen ja terveydenhuollon ja kaikkien meidän kansalaisten tulisi puuttua näiden ilmiöiden ehkäisemiseen huomattavasti aktiivisemmin, ja konkreettisin teoin. Olemalla läsnä, kuuntelemalla, tukemalla, ymmärtämällä ja antamalla apua, silloin, kun joku lähellä oleva sitä tarvitsee. - Anonyymi
Putinia tuskin kiinnostaa Suomessa yksinäisyydestä kärsivät ihmiset. Lisäksi hänelle on joka tapauksessa kirjoitettava ainakin venäjäksi. Ja jostakin muusta asiasta.
- Anonyymi
Monen kohdalla yksinäisyys ja syrjäytyminen on voinut alkaa, ja on alkanutkin jo lapsesta ja päiväkoti-iästä lähtien. Ja se yleensä jatkuu myös koulussa ja työelämässäkin. Pahimmillaan tulee myös osaksi ulkopuolelle jättämistä ja kiusaamista. Mitkä kokemukset tekevät sen kohtelun osaksi joutuvalle vielä enemmän ihmisarkuutta ja vetäytymistä sosiaalisista kontakteista, muista ihmisistä ja kuvioista. Ulkopuolelle jääminen ja kiusaaminen traumatisoi sellaisen ihmisen.
Ei ole kovinkaan kauan siitä, kun mediassa julkaistiin ja monelta taholta julistettiin useaan otteeseen, että siihen aiotaan puuttua jo päiväkodeissa. Toivon todella, että niin tehdään, että ne ( konkreettiset) teot eivät jää vain puheiksi ja korulauseiksi. Nyt on jo nähtävissä isoja lukuja syrjäytyneiden lukumäärien osalta. Ja moni ihminen on pudonnut tämän yhteiskunnan kelkasta jo monta vuosikymmentä sitten. Eikä ne yhteiskunnassa olevien terveystahojen ja siellä toimivien puheet löydä fyysisesti niitä ihmisiä, jotka jo ovat ovat oikeasti yksinäisiä ja syrjäytyneitä. Yksinäisyys koskettaa todella monia ihmisiä. Ja useat heistä kärsivät hiljaa ja muiden siitä mitään tietämättä. Pahinta on se, että ympärillä olevat ihmiset eivät näe sitä, eivätkä välitä siitä mitään. Liian monet ajattelevat vain itseään, omaa hyvinvointiaan, eikä toisen ihmisen kärsimys välttämättä kosketa millään tavalla.
Tarvittaisiin sitä aitoa välittämistä ja yhteisöllisyyden palaamista takaisin. Jokaisen lähellä olevalle osoitetuin sanoin, teoin ja konkreettisin auttamisen muodossa ja tukemisen keinoin.- Anonyymi
Surettaa tuo, ettei tunnista yksinäisiä liikkeellä ollessaan. Ottaisin ilman muuta kontaktia, jos tietäisin. Helpompaa olisi lähestyä toista yksinäistä.
- Anonyymi
Mitä se hyödyttää enää, varsinkaan jo varttuneemman kohdalla?
Itselläni niitä kavereita ei ole mihinkään menoihin, yksin saan mennä eikä kukaan tule seuraansa tyrkyttämään missään. Kaikessa rauhassa saan kahviloissakin istua . No, tansseissa sentään edes yksi pappa hakee kun en niitä nykypyörityksiä pysty tanssimaan vaan vain perinteisiä ja silloin kun hän ei ole paikalla saan istua ihan ittekseni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?907177Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277099Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1186320Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik975428Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455424Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635245Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus425141Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274625Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t34134Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193655