Voin todella huonosti. Olen ajatellut, että voin paremmin, kun en näe sinuakaan ollenkaan. Kun en vaan jaksa ja tää on kestänyt nyt vähän jo liian pitkään. Kohta en mene enää ovesta ulos, kun näytän jo niin pahalta. Posket kuopilla ja muuta kivaa.
Mulle sanoi mun lapsuuden kaveri kaksi vuotta sitten, että olen kauhea marttyyri. Voin silloinkin todella huonosti ja olisin tarvinnut vaan pari kannustavaa sanaa. Muuta en odottanut. Emme ole enää tekemisissä. Nyt en halua puhua voinnistani enää mitään kenellekään. Odotan vaan, että paha olo lähtisi pois. Ei se taida lähteä.
En kestä tätä elämää tässä maailmassa. Haluaisin innostua jostain, että saisin motivaatiota yrittää. Näen että se elämä on tuossa ihan vieressä, mutta en osaa osallistua. Itken vaan tai olen ahdistunut.
Mulle sanoi mun lapsuuden kaveri kaksi vuotta sitten, että olen kauhea marttyyri. Voin silloinkin todella huonosti ja olisin tarvinnut vaan pari kannustavaa sanaa. Muuta en odottanut. Emme ole enää tekemisissä. Nyt en halua puhua voinnistani enää mitään kenellekään. Odotan vaan, että paha olo lähtisi pois. Ei se taida lähteä.
En kestä tätä elämää tässä maailmassa. Haluaisin innostua jostain, että saisin motivaatiota yrittää. Näen että se elämä on tuossa ihan vieressä, mutta en osaa osallistua. Itken vaan tai olen ahdistunut.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Mullakin on maha kipeänä. 😩 Pitäisi lähteä liikkeelle, mutta kipu pidättelee kotona.
Voi voi sinä aloittaja olet ilmeisesti masentunut tai ahdistunut. Etkö voisi kysyä apua esim. Lääkäriltä ?
Lääkäreiltä ei saa apua, olen sitäkin yrittänyt. Lääkkeet ei minulle sovi, tulee vaan entistäkin huonompi olo. Muuta apua ei heillä ole tarjota. Lääkärit eivät edes ymmärrä masennuksen olemusta, ei sitten yhtään.
Voisinpa auttaa jotenkin 🙁 Olen selvästi iso syy pahaan oloosi.
Kuulostaa pahalta. Ymmärrän josset halua ottaa lääkitystä, jossei varsinaisia mt-ongelmia ole tuon yleisen haluttomuuden lisäksi.
Kehon normaalitoiminnalla on suuri vaikutus mielialaan Suurempi kuin ehkä halusisi itse myöntääkkään. On kai vaikeaa myöntää, ettei mieli ja tunteet olekkaan koko oma persoonallisuus, vaan keholla on myös oma sanottavansa mielialaan.
Tee itsellesi rutiini, jossa koet olevasi turvallisessa tilassa silloinkin kun poistut kotoasi ja takaat riittävän ravinnon saannin.
Kun heräät, niin peseydy lämpimässä suihkussa ja syö aamupalalla jotain mistä erityisesti pidät. Puhtaat mukavat vaatteet päälle. Jos käyt kuntosalilla niin menebaamulla tai päivällä kun siellä on hiljaista. Myös uimahalli on hyvä vaihtoehto päivällä, silloin siellä on lähinnä vaan rauhallisia vanhoja ihmisiä ja heidän kanssa on mukava olla. Vältä kofeiinia, se huonontaa keskittymiskykyä ja tekee levottomaksi ja ahdistuneeksi. Syö rutiininomaisesti tiettyinä kellonaikoina vähintään kolme kertaa päivässä ja yksi lämmin ateria. Jne omien tarpeidesi mukaan.
Kehosi on surullinen jossei se ole saanut rakkautta mitä kaipaa ja vielä surullisempi, josset edes sinä itse sitä huolta ja rakkautta anna sille mitä se tarvii ja ansaitsee. Voit olla myös oma turvapaikkasi tässä masilmassa, siitä se paraneminen lähtee.
Itse selviän vaikeista ajoista rutiinilla, tiukalla moraalilla, toisista ja itsestä huolehtimisen priorisoinnilla ensisijaiseksi. Vaikka olen itsekkin joutunut nyt pettymään, niin en ole ns tipahtanut orrelta.
Totta todellakin tuo, että rutiinit ovat tärkeitä. Liikunta ja raitis ilma ovat olleet minulle tärkeitä asioita. Vähän on jäänyt tässä viime aikoina vähemmälle. Aamupäivällä syöty kunnon ateria kantaa pitkälle ja vaikuttaa tosiaan fyysisen puolen lisäksi henkiseen jaksamiseen.
Mutta välillä vaan väsyy kaikkeen. Aion kuitenkin kerätä itseni ja alkaa parantamaan taas elintapojani. Ei tässä oikein muukaan auta. Jotain henkistä pohjaa olen tässä tavoitellut. Ensin täytyy myöntää itselleni ja jollekin, elämäni todellinen tila. Jospa se voimaannuttaisi, kun voi myöntää oman pienuutensa ja heikkoutensa tämän kaiken keskellä.
Tuo että on itse itsellensä se turvapaikka, kuulostaa myös hyvältä. Tuntuu vaan siltä, että kaiken kokemani jälkeen joudun rakentamaan kokonaan oman identiteettini uudestaan. Miettimään onko kaikki se, missä olen tällä hetkellä kiinni, totta. Ja luopumaan enemmän toimimattomista asioista.
Olen jo keskittynyt enemmän esimerkiksi sellaisten ihmisten seuraan, joiden kanssa syntyy aitoa vuorovaikutusta. Muunlaisia kummallisia riippuvuussuhteita en elämääni kaipaa. Punnitsemaan, mitä todella haluan, asettaa tavoitteita sekä unelmia. Alkaa kulkemaan pienin askelin niitä kohti.
Välillä uin syvissä vesissä, mutta mikään olotila ei jatku loputtomiin. Siitä on jo kokemusta. Nyt vaan tuntuu tältä vaikka kesä on kauneimmillaan. Mutta pyrkimys on lähteä taas ihmisten ilmoille vähän enemmän.
Oletko rakentanut identiteettiäsi muiden mujaan? Esim kuvitellut mistä joku toinen tykkää ja koittanut miellyttää?
Silloin kyllä voi tulla romahdus kun haaveet kariutuvat.
Otappa parempi tähtäys tulevaam ja ala tosiaankin rakentamaan identiteettiäsi perustuen siihen mistä itse tykkäät. Käytä aikaa ja pohdiskele valintojasi. Musta vai punainen vai kirjava?
Haaveile pienistä asioista jotka värittävät elämääsi juuri kuten itse haluat.
Syvällisyys on raskas piirre, mutta syvällisyys tuo myös merkityksen tuntua elämään.
Kyllä se siitä lähtee, pärjäät kyllä👍
En ihan tuota tarkoittanut noin konkreettisesti. Minulla on vahvasti omat mielipiteet asioista, eivätkä ne sodi omaa arvomaailmaani vastaan. Mutta tarkoitan jotain sen tapaista, että minulla saattaa olla uskomuksia siitä, miten minun pitää elää ja olla täällä. Mietin paljon asioita ja on oma käsitys on olemassa, mutta se vaatii jatkuvaa tarkkailua ja hienosäätöä.
En miellyttäjänä itseäni näe, mutta tiettyjä asioita väistän, jotta välttyisin konflikteilta. En osaa sitä niin tarkkaan sanoiksi pukea, mutta tarkoitan jotain sellaista, mikä liittyy kasvuun enemmän omaksi itsekseni. Ilman että tarvitsisi olla esimerkiksi jatkuvasti puolustuskannalla. Minusta puuttuu tietty jämäkkyys ja ärsyynnyn myös asioista, jotka ei tavallaan minulle kuulu tai mitä en voi muuttaa. Olen keskustellut ihmisten kanssa, joilla on samoja näkemyksiä asioista, mutta he eivät toisten erilaisista näkemyksistä niin ärsyynny, samoin kuin itse. Siinä kohtaa olen joutunut miettimään, mikä osuus minulla siinä on. Tasapainoa ja sellaista harmoniaa haen itseni ja muun maailman välille.
Ehkä ilmaisin itseäni huonosti sillä identiteetin kokonaan uudelleen rakentamisella. Arvomaailmani on minulle totta. Lähinnä koitan rakentaa sellaisen identiteetin, että voin olla rauhassa omien arvojen ja sanojeni takana, ilman epävarmuutta (jossa voi olla taustalla hylätyksi tulemisen pelko).
Hyvä kirjoitus oli yllä. Lyhyesti sanottuna on tärkeää, että teet normaalit rutiinit joka päivä ja käyt ulkona joka päivä vaikka 15 min.
Luonto tekee ihmeitä mielialalle.
Juttele minun kanssa IRL, jos olet tuttu ihminen. Olen varma, että puhuminen helpottaa oloasi. Tsemppiä.
Luonto, metsä, puut, merenranta. Kaikki ne ovat minulle tärkeitä. Puhuminen voisi tuoda helpotuksen. Yleensä en halua rasittaa ketään sillä, että puhuisin kauheasti siitä millaisia oloja minulla on. Tai varsinkaan miksi.
Eli haluaisit jonkun jonka kanssa saisit puhua elämästäsi ja ongelmistasi.
Enhän minä niin kirjoittanut. Luepa uudestaan.
Mene sielunhoitajalle.
En, kun keskustelen "tunteet"-palstalla. Mitäs itse, käytkö täällä vain nälvimässä toisten kirjoituksia? Olisiko sinulla itselläsi tarvetta "sielunhoitajalle"?
Kissanminttu desinfioi hoitaa
Jaksamista. Oon ihan samanlainen. Sulkeudun. Mulle sisko tokasi 15 vuotta sitten kännissä ettei kukaan sun murheita jaksa kuunnella. No en ole sen jälkeen niistä puhunutkaan. Lopulta tuli raja vastaan. Ja kerroin miten minulle oikeasti menee. Olin aivan loppussa . Ja sitten sieltä tulee se kysymys ja lause. Että miksi sinä et ole kertonut aiemmin. Tiedäthän sinä että sinä voit aina puhua jos sulla on joku hätänä. Eli puhu jollekin. Ei ne töksäyttelyt välttämättä mitään meinaa.
Kiitos. Varmasti joskus jollekin puhun. Ollaan yhden mun ystävän kanssa samanlaisia. Meistä ei kuulu, kun ollaan alamaissa. Että olisikohan se aika yleistä kuitenkin? Kaikille ei kannata avautua. Se lapsuudenkaveri josta aiemmin mainitsin, sanoi muutakin. Että "kyllä sinullekin varmaan löytyy joku hyvä nappi, että helpottaa". Se että olimme tunteneet kauan, ei painanut enää missään. Ei sekään että hän joskus vain vähän aiemmin sanoi, että mikään ei voi tulla koskaan meidän ystävyyden väliin. No tulihan siihen pian ja paljonkin. Elämä.
Ei se ole helppoa. Yksikin huono kokemus huonolla hetkellä voi olla niin rankka että tekee puhumista vaikeaa. Tuntuu ettei kukaan halua kuulla. Tai ei ketään oikeasti kiinnosta. Kukaan ei välitä.Sillä ei ole merkitystä miltä minusta tuntuu. Niitä pyörittää yksin mielessä. Joskus elämässä menee noin. Itse olin nuoruudessa ystäväni tukena lähes 24/7 kun menetti perheen jäsenen. Valvoin öitä hänen kanssaan puhelimessa ja kuuntelin vain. Sitten vuosia sen jälkeen kun minä romahdin oli puhunut pahaa minusta valheita muille. Läheiseni sairastui ja erosin olisin tarvinnut tukea. Meidän ystävyys päättyikin. Toisaalta ajatelen että jyvät erottuvat akanoista jäljelle jäin ne sydän ystävät jotka kyllä kuuntelisivat jos osaisin kertoa.
Ei ole helppoa. Ja kyllä ihmiset muuttuvatkin ja hyvätkin ystävät voivat kasvaa eri suuntiin. Myös muut ihmissuhteet mitä on aikoinaan ollut, voivat olla aivan eri perustein ja kriteerein valikoitu, verrattuna tämän päivän valintoihin.
Ja tuo että jyvät erottuvat akanoista, on lopulta hyvä asia!
Onhan se. Itsekin sain sen huomata. Osa pisti välit poikki myös häneen sen takia mitä oli minusta sanonut. Vieläkin ollaan ystäviä jatkunut jo yli 20 vuotta. Eiköhän nämä ole niitä ihmisiä jotka pysyvät tuli mitä tahansa jollakin tavalla mukana aina elämässä.
En itse kyllä mitään ihmissuhteista kadu. Eniten kaduttaa etten suostunut treffeille mukavien poikien kanssa teininä kun olin ihastunut sellaiseen joka osottautui ihan Urpoksi. Eikä aikuisena solmitut ystävyys suhteet ole samanlaisia kuin ne jotka kestäneet vuosikausia .
Voimia sinulle! Olet nyt laaksossa. Joskus elämä vie sinnekin. Ehkä jopa rotkoon tai kanjoniin. Kyllä sinä sieltä vielä nouset. Siunausta!