Pois näkösältä, pois mielestä...

Ei toimi tuokaan. Viime yönä miehen kanssa juteltiin ja tehtiin muutakin pelkän ajatuksen kautta.

Onneksi! Alkaa näkemään sen totuuden miehestä, valehtelusta ja kaikesta. Järki alkaa palata ja viimein yhdistelee niitä epäkohtia sanojen ja tekojen välillä.

Tarpeeksi kauan kun aikaa kuluu ettei näe, ikävä haalenee ja aika korjaa ikävän pois.

Näin unta ja se oli taas menoa....

Niin se on. Itsellä vahva ihastus syntyy yleensä vuorovaikutuksessa, kun saa feedbackia toiselta. Ulkonäköpohjaiset tuntemattomiin ihastumiset on lyhytaikaisia ja unohtuvat nopeasti.
Nyt on tunne, että minua ei kaipaa kukaan, kukaan ei ole kiinnostunut. Sulaudun harmaaseen massaan olematta erityinen kellekään (paitsi koiralleni). Olenko itsekään kiinnostunut enää kenestäkään. Ehkä en. Viimeisin ihastukseni osoittautui perheelliseksi, joten hänen muistonsa himmenee nopeasti (koska johti tarkoituksella harhaan). Olisipa ollut vapaa, hyvät kemiat kyllä natsasi... mutta tosiasiat on hyväksyttävä, ja perheellisiin en sekaannu.
Ehkä aikani palstalla on tullut loppuunsa. En näe tai koe mitään, mikä pitäisi ikävän tunteita elossa. Olen vain joku tuhansista, hiukkanen massassa.

Maan tavasta ei aina ole kyse vaikkei tunne.

Toivon, että muistaisin täysin väärin joka suhteessa.

Totta on, että ihastuminen haalenee ja mahdollisesti häviää kokonaan kun aikaa tarpeeksi kuluu ilman näkemistä.
Toisaalta tämä on vain hyvä, koska silloinhan niitä kahta ei ole edes tarkoitettu toisilleen jos ei edes näkemistä tapahdu.