Kokoomus on riski veronmaksajille

Kokoomusta pidetään talouspuolueena. Itsekin se pukeutuu mielellään talousosaajan viittaan. Se mm. moittii vasemmistohallituksia valtion velkaantumisesta jne. Kuitenkin Kokoomus/Kepu-hallitukset ovat aiheuttaneet veronmaksajille kauheat kulut kolmen viime vuosikymmenen aikana.
1) 90-luvulla Kokoomushallitus antoi valtio-omisteiselle Soneralle valtuudet tehdä 4 miljardin kaupat Saksaan. Mönkään meni ja summa jäi veronmaksajien maksettavaksi. Soneran hallintoneuvoston pj oli kepulainen ja kauppaministeri kokoomuslainen. 2) v. 2005 kokoomushallitus myönsi rakennusluvan Olkiluodon ydinvoimalalle. Rakennuskulut ovat arviolta melkein kolminkertaistuneet (arvio, yli 8 miljardia). Valtion omistaman Fortumin siivu kuluista on noin neljännes. Veronmaksajat maksavat. 3) Talvivaaran kulut ovat olleet valtiolle satoja miljoonia euroja. 4) Sitten vielä tämä uunituore Fortumin Uniper-ongelma, jonka Kokoomus/Keskusta-hallitus on ollut aiheuttamassa. Veronmaksajille voi tulla maksettavaa pahimmillaan miljardeja euroja.

Kokoomus on aiheuttanut huonoilla päätöksillään veronmaksajille pahimmillaan yli 10 miljardin maksurasituksen, Kokoomus on riski veronmaksajille.

5

182

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuohon syntilistaan voisi lisätä vielä periaateluvan myöntäminen Fennovoiman ydinvoimalalle. Se ei onneksi ehtinyt maksaa veronmaksajille miljardeja- miljoonilla selvittiin. ..

    • Anonyymi

      Kokoomus en muista mitään kun voikaan muistaa jos kokoomuslaiset eivät itsekään muista Tehdään sanaristikko arpakuutiolla -Ei siinä ole mitään johdonmukaisuutta:" Se on Kansallinen Kokoomus joka sattumanvaraisesti kokoaa ja sitten luulee koonneensa oikein Mistä siitä,ei ole mitään tietoa mitä; Viinapullojen etikettejä!

    • Anonyymi

      Tarkoitan ALKO:n viski-ja konjakkipulloetikettejä, näin he hämäävät itselleen "väkevät"ja jakaa 'litkut'kansalle!

    • Anonyymi

      Itse en kestä pihlajanmarjakonjakkisekoitusta, jos pitää kunnioittaa sodanajanlentäjiä,pihlajan

    • Anonyymi

      Viskiäkään en enää uskaltaisi juoda maratonin[(kävelyä)]jälkeen 20 kpl

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      86
      1426
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      37
      1115
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      21
      891
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      154
      735
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      710
    6. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      669
    7. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      196
      664
    8. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      647
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      570
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      558
    Aihe