. Siitä on esimerkkejä olemassa loputtomiin.
Vasemmistolaisuus voi olla olemassa vain jos oikeistolaiset tienaavat rahat.
Tässä Suomen taloudellisessa tilanteessa vasemmistolaisten äänestäminen on kuin hukkuva tarttuisi ankkuriin.
Harrastakaa vasemmistolaisuutta jälleen, jahka oikeisto on ensin saanut palauttaa talouden tasapainon ja tasoitettua ääriliberaalisuutta.
Ihmisille pitää saada opetettua tavat pienestä pitäen, ei jokainen voi alkaa kokeilla omiaan. Kaiken lähtökohta on kuri ja itsekuri.
Suurimmalla osalla ihmisiä ei ole sisäistä johtajaa. Silloin tarvitaan ulkoinen johtaja, jolla on etiikka ja moraali kunnossa.
Sossusote nurin. Vastuuta – sisäistä johtajuutta – pitää pakottaa ihmisille itselleen. Ei valtio voi maksaa yhteisistä varoista huumekokeiluja ja muita huonoja elämäntapoja.
Uutta sotea ei edes tarvittaisiasemmistolaisilla opeilla ei tätä maata pystyssä pidetä, eikä mitään maata. Siitä on esimerkkejä olemassa loputtomiin.
asemmistolaisilla opeilla ei tätä maata pystyssä pidetä, eikä mitään maata. Siitä on esimerkkejä olemassa loputtomiin.

Uutta sotea ei edes tarvittaisi, jos jokainen pitäisi huolta omasta fyysisestä kunnostaan.
Tarvitsemme pari askelta oikealle.

Tarvitsemme pari askelta oikealle., jos jokainen pitäisi huolta omasta fyysisestä kunnostaan.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Punavihreät hallituksessa, kassa tyttö sosialisteista pääministeri.
Jää karmea jälki jälestään...
Punavihreät hallituksessa, kassa tyttö sosialisteista pääministeri. HUH HUH.
Siinä nyt toistoja jotta vasemmistolaiset ymmärtäisi edes vähän.
Noin vähäpäisen tekstin ilmoille pukannut ei voi olla kovin kummoinen porvari. Komerossa kasvatettu?
Miten on sitten mahdollista, Kiina kommunistipuolueen hallitsema maa, porskuttaa ihan kärjessä bruttokansantuotteella mitattuna. USAkin on velkaa Kiinalle vaikka kuinka paljon! Esimerkiksi lähes kaikki elektroniikka tuotetaan Kiinassa nykyään, kumma juttu!!
Länsimaiden teknologia jota Kiinassa tehdään halvalla työvoimalla. Kiinassa eivät tohdi lakkoilla, kommunistit laittaa linnaan. Meillä kommunistit lakkoilee muttei laiteta linnaan.
Ei näitä nykykommareita tarvitse linnaan laittaa, kun asuvat jo linnassa.
UPM'n toimitusjohtaja ja kyseisen yrityksen hallituksen puheenjohtaja Wahlroos.
Nehän viimeksi on lakkoilut ja pitemmänkaavan kautta peräti.
Oikeisto on 30 vuotta kestäneellä sekoilullaan tuhonnut koko maan!
Onko nytkin oikeisto hallitus? Velkaa tullut että oikein bilettää.
Pankolla tuulee taas.....
Ajattelussa ei laiskuus.