Hei Linitlä ja Sipilä - Fortum on pahan kierteessä

Fortum tuskin pystyy kirjaamaan tappioita ja alaskirjauksia omaan pääoman ilman oman pääoman lisäämistä. Silloin tarvitaan riihikuivaa rahaa ja paljon. Nyt markkinoilla odotetaan kauhulla Uniperin ja Fortumin osavuosikatsauksia. Ne tulevat elokuun alussa. Ainakin Uniperilta, joka tekee pöyristyttävää noin 50 miljoonan euron päivätappiota, odotetaan karmeita tuloslukuja.

Eikä tässä vielä kaikki.

Fortum myönsi tammikuussa Uniperille enintään 8 miljardin euron suuruisen konsernin sisäisen rahoituksen tavanomaisin markkinaehdoin. Rahoitusjärjestely koostuu osakaslainasta ja emoyhtiön takauksesta. Ovatko lainan vakuudet kunnossa? Lisää alaskirjattavaa tulee todennäköisesti myös tästä rahoitusjärjestelystä.

Mikä pahinta, Fortum on jo myynyt lähes kaiken ydinliiketoimintansa ulkopuolisen omaisuuden, kuten pohjoismaiset sähköverkot. Niistä tulleet miljardit se sijoitti Uniperiin, joka tuhoaa nyt Fortumin tasetta.
856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Fortum+myi+juuri+ne+toiminnot,+jotka+olisivat+turvanneet+100%+varman+ja+jatkuvasti+kasvavan+tulon+yhtiölle+varmistaen+valtiollemme+maksettavat+jättiosongot.+Ja+näillä+rahoilla+sitten+ostettiin+täyttä+roskaa+ja+sekulia+epämääräisistä+maista+olemattomalla+liikemiestaidolla.+Sitten+Sipilät,+Lintilät+ja+Pekkariset+maksattivat+veronmaksajien+rahoista+satojen+miljoonien+bonukset+näille+osaamattomille,+vain+siksi,+että+olivat+kuuliaisesti+tehneet+mitä+ko.+herrat+käskivät.

Äänestä
  • Eikä Uniper ole ainoa yhtiö, mihin Fortum Sipilän hallituksen aikaan joutui panostamaan. Kuka muistaa Sipilän mainostaneen "Talvivaaran ihmettä"? Terrafame lieneekin Fortumin ydinaluetta? Entäs sitten konkurssikypsä, Sipilän itsekin aikoinaan omistama sekä rahoittama Chempolis Oy? Omituisesti Fortum laitettiin alun vastustuksesta huolimatta ostamaan kolmannes tämän vuosia tappiota takoneen Sipilän bisneskaverin omistaman yhtiön osakkeista kolmanneksen ja tietenkin ylihintaan. Ja sitten tietysti nyt kiville karahtanut Fennovoiman ydinvoimalahanke Pyhäjoella. Kukaan ei puhu nyt mitään siitä Uniper-katastrofin keskellä. Fennovoimastakin lienee alaskirjattavaa tulossa.

    https://www.hameensanomat.fi/wp-content/uploads/2018/06/sipila3-932x556.png

    Kaiken takana Vake Oy ja Sipilä? Kyllä olisi Yle MOT:lla tutkittavaa.

    Äänestä

Sipilän lisäksi myöskään Lintilää emme tule enää koskaan näkemään politiikassa tämän hallituskauden loputtua.

Äänestä
  • Onneksi on Marin vai mitä Jorma? HO HOO, HO HOO!

    Äänestä

Veronmaksajien on kaivettava kuvettaan siltä otetaan joka ei voi puolustaa itseään

Äänestä

Suomessa hoidetaan jämäkästi asiat. Ja vastuunkantoa löytyy.

Ja yksinkertaiset uskoo.

Äänestä

Nyt kokoomus vaatii hallitukselta mahdotonta,ei Sipilä hallituksen uniper töppäystä voi enää korjata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Fortum tuskin pystyy kirjaamaan tappioita ja alaskirjauksia omaan pääoman ilman oman pääoman lisäämistä. Silloin tarvitaan riihikuivaa rahaa ja paljon. Nyt markkinoilla odotetaan kauhulla Uniperin ja Fortumin osavuosikatsauksia. Ne tulevat elokuun alussa. Ainakin Uniperilta, joka tekee pöyristyttävää noin 50 miljoonan euron päivätappiota, odotetaan karmeita tuloslukuja.

Eikä tässä vielä kaikki.

Fortum myönsi tammikuussa Uniperille enintään 8 miljardin euron suuruisen konsernin sisäisen rahoituksen tavanomaisin markkinaehdoin. Rahoitusjärjestely koostuu osakaslainasta ja emoyhtiön takauksesta. Ovatko lainan vakuudet kunnossa? Lisää alaskirjattavaa tulee todennäköisesti myös tästä rahoitusjärjestelystä.

Mikä pahinta, Fortum on jo myynyt lähes kaiken ydinliiketoimintansa ulkopuolisen omaisuuden, kuten pohjoismaiset sähköverkot. Niistä tulleet miljardit se sijoitti Uniperiin, joka tuhoaa nyt Fortumin tasetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu