Nuoruudessani, kun en ollut vielä aivan näin viisas, hain hanakasti vaikutteita ympäristöstäni: toimin 500 miljoonaa vuotta mustana aukkona, imin itseeni materiaa ja antimateriaa ja muutaman planeetallisen älykkäitä olentoja. Nämä olennot olivat huomattavan viisaita verrattaessa heitä tätä palstaa lukeviin ihmisenkaltaisiin otuksiin. Minä, P.P.Pölhönen, olen luopunut toivosta saada älyllistä välkettä silmäkulmiinne. Turhautuneena nostan astraalikäteni pystyyn ja huudan kaikilla taajuuksilla yhtäaikaa: minä luovutan!
Eri galakseissa olen tehnyt urotekojani. Smyrrhassa, Wettenhovin planeetalla, opetin paikalliselle ihmisenkaltaiselle rodulle Bridgen pelaamisen jalon taidon. Siihen asti he olivat pelanneet ainoastaan venäläisen ruletin tyyppistä seurapeliä, joka oli myös tavattoman suosittua. Tästä johtuen planeetan väkiluku oli dramaattisesti laskenut. Väkeä oli jäljellä enää juuri sopivasti Bridgeturnaukseen.
Trannessa, Krohonin planeetalla, talousasiat oli hoidettu tavattoman typerästi. Oli paljon sotia, johtajiksi valittiin aina kaikkein väkivaltaisimmat ja itsekeskeisimmät narsistit. Kansa eli kurjuudessa pakotettuna palvomaan sadistisia johtajiaan. Tämän homman hoidin perinteisellä metodilla eli sijoitin sinne tänne profeettoja, jotka ylistivät hyviä asioita, kuten rakkautta, P.P.Pölhöstä ja yksilönvapautta. He perustivat useita uskontoja, joille kaikille oli yhteistä usko P.P.Pölhöseen. Näin muutamassa sadassa vuodessa tämäkin maailma oli pelastettu.
Niin, tuossa oli vain pieni hipaus urotöistä, joita Minä, P.P.Pölhönen, olen suorittanut. Mutta näille keppuleille en minäkään mahda mitään.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuon kaiken olet tehnyt, viisautta koonnut ja kasvanut ja jopa pullistunut älykkyydessä. Ja nyt olet täällä stadissa ja pidät toista ihmistä toista parempana. Ja kummastakaan ei ole apua, ei röyhkeästä eikä nenästä vedettävästä. Mitään mitä täällä maan päällä on tapahtunut, ei todista sen puolesta, että ihmisellä on ratkaisun avaimet kädessään. Mitä on ennen ollut sitä vastakin tulee olemaan, kun on kyse siitä, hallitsetko sinä tai joku muu, vaikkapa diktaattori, vaikkapa kuningas, keisari, aristarkki, oligarkki... Mitä siis sinulle merkitsee keppulit tai ei-keppulit? Et voi olla muuta kuin nöyrä tosiasioiden edessä tässä asiassa.
Keppulit ovat tarppeelliset !
Onkohan noiden galaksien ja planeettojen nimiin kätketty jotain viestiä. Hmm;-))
Jos onnenkivesi on rubiini ja sielusi vastinmineraali on smaragdi, miten uskon asian olevan, niin mainitsemiisi seikkoihin kyllä sisältyy tietty ydin, jonka hahmottamiseen on syytä odottaa, että saturnus konjugoi jupiterin kanssa.