On Kainuun Sanomain pääkirjoituksessakin kehuttu Kuhmoa tapahtumien järjestäjiä vastuullisuudesta, kun suosittelevat maskin käyttöä. Suositukset eivät ole perukkalaisia tavoittaneet. Näin kuvia ja videon lauantai-illan konsertista Vesan talolta, ei yhdelläkään maskia ja ihmiset pienessä tilassa kylki kyljesssä. Miksi näin vastuutonta meininkiä, jos kaupunki kerran järjestämässä?
Koronako tarttuu kamarimusiikissa, vaan ei Vesan talolla?
Anonyymi
8995
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ketä kiinnostaa enään mikään maskin käyttö ja korona.
Kannattaisi kyllä käyttää maskia. Thl:n tilasto jätevesiseurannasta on karua katsottavaa. Koronaa on edelleen ja paljon!
Niin on tavallista lentsuakin. Akka ja poika ja pojan perhe sairastuivat koronaan, vähän lämpöä ja nuhaa parin päivän ajan, minuun ei edes tarttunut. Maskin kanssa höperöinti on turhaa, kun se näkyy roikkuvan kaiken lisäksi leuan alla. Eli lyhyesti ja tiiivistettynä: Lopettakaa vouhotus.
Kaupunkiko järjesti? Näin videon (Sotkamon politiikkaa ja asioita facebookissa) kylki kiinni kyljessä on oltu.
Hyvä, että joku järjestää. Olihan tuolla kaupungin luottamuhenkilöitä paikalla, vasemmalta ja oikealta. Vaan Tyttiä en nähnyt.
Noloa tuollainen maskisuositus enää, porukka vaan luulee että Kuhmossa on jotenkin muuta maata enemmän koronaa ja jättää tulematta. Nokia-areenalla oli jo maaliskuussa 13000 katsojaa sisätiloissa joista ehkä viidellä maski. Haloo, Kuhmo?
Hävetä saa jo muutenkin.
Monellako oli mäski?