Käykö Lieksan somalit marjastamassa ja tekemässä itselleen tuloja. Taitavat saada Kelasta helpommalla rahaa.
Marjat metsistä talteen.
Anonyymi
39108
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Mitenkäs sinä vätkylä, käytkö marjastamassa Kelan ropojen kylkiäiseksi?
Paljonkos itse keräät marjoja sieltä sohvaltasi käsin?
Kun aloittajalla on noin surkea elämä itsellään, ei se parane muita ihmisiä solvaamalla. Hus, suolle siitä! Lakat ovat parhaimmillaan. Vai laiskottaako?
Miksi kerätä itse itikoiden ja mäkärien syötävänä suolla kun voi ostaakkin valmiiksi poimittuna.
Ostin itse 3kg 50 eurolla, ei paha hinta.
Lakoista en pidä. Nw maistuvat pahalle. Alkosta saa paljon marjaliikörejä. Ne ovat terveellisempiä ja maistuvat todella hyvälle. Kela maksaa. Kiitos yhteiskunnan.
Ei somaliparasiittejä voi solvata. Parasitti on parasiitti, vaikka, kuinka muuta sanoisit.
Sinä olet oivallinen esimerkki parasiitista. Päivystävä persläpi.
Katteles rassereppana vähän maailmassa ympärilles. Työpaikoilla on kaikenmaalaisia ja -värisiä ihmisiä. Keskenään pärjätään ihan hyvin. Kouluissa ja kaduilla suomalaiset ja maahanmuuttajien lapset leikkivät sekaporukoissa sulassa sovussa.
Työpaikoilla ympäri maailmaa erimaalaisia ja värisiä ihmisiä paitsi somaliparasiittejä. Afrikassa on pahin loukkaus, mitä sinulle voidaan sanoa kutsua somaliksi. Afrikan mannet somaliparasiitit. Herää puna/viherfasisti unestasi.
Mä oon pannu metsässä 🧔🏻
Oletko saanut pälvipillua?
Keväällä jonotin cittarin pankkiautomaatille ja automaatin edessä, ennen minua asioi Somalimies. Nosti rahaa ja lähti niin nopeasti pois eikä älynnyt ottaa kuittia joka tuli koneesta. Otin sen kuitin ja siinä luki 50€ nosto ja tilin saldo oli 33 452 euroa! Kun harkinnanvaraisia avustuksia myönnellään Somalille noin avokätisesti ja paljon niin ilmankos yksikään somali ei tee työtä!
Pankin saldot ja sijoitukset tarkistetaan aina toimeentulotukea hakiessa. Persut keksii ihme juttuja joita levittelevät sitten pitkin kyliä.
Vai sellainen uni tällä kertaa. Somalit ovat kauppamiehiä. Sinä taas et ole.
Et mies, etkä mikään. Pelkkä persläpi.
Samaa mieltä. Rasistit ovat persläpiä ja moukkia.
Somalit kauppaa suomessa khattia. Todellisia vihanneskauppiaita. Tekevät kaupat aina veroviraston edessä, jotra voivat maksaa verot saman tien.
Olen pannut jokaista Lieksan pankkiautomaattia.🥸
Lieksan somalit ovat nostaneet yhteiskunnan rahaa jokaisesta paikkakunnan automaatista.
Ei kaikki työttömät marjasta ja sienestä Helpoiten tulot saa Kelasta ja työttömän oltava työmarkkinoiden käytössä ja haettava neljää työpaikkaa kuukaudessa eli oltava työhaun mallin elämä työtön ei saa tehdä mitä vain toimeentulotuessa otetan huomioon marjastustulot ja kirpputorimyynneistä saadut tulot. kannatttaa ollla joutavana istua pulipenkillä kaljaa juoden Kela maksaa kaljarahat
Olipa omaperäinen juttu somalista pankkiautomaatilla, keksi seuraavaksi bensakortti jota kyttäsit kun somali tankkasi.🤣
Tietämättömät tavan tallukat ei ota itse selvää asioista! Somalit kun tulee Suomeen ja hakee joko turvapaikkaa tai oleskelulupaa ja siihen voi mennä vuosiakin! Kun esim oleskelulupa on saatu, niin suomen valtio maksaa takautuvasti sen ajalta rahaa, minkä he ovat suomessa olleet! Kuten MOT ohjelmassakin oli niin 40 000 euroa sai eräskin Somaliperhe! Oletko idiootti jos et itse ota asioista selvää?
Laitahan linkki. Sinun jutut on kuin entisellä persu sihteerillä.
Toi on tosi juttu.
Laita linkki. Kyllä sen pitäisi löytyä jos MOT ohjelmassa ollut.
homonekru automaatilla
Kelasta on helpompi kerätä rahat
mikä tulevaisuus on tällaista suoltavaa kansalla kuten edeltä voimme lukea!?
miksi lähes kaikki kommentit on kuin suljetulta osastolta, kuka tietää?
Somaliapinat ei töitä tee.
Somalit missään marjassa käy. Se on jo loukkaus somaleita kohtaan jos koneinsseille rahvaan töitä tarjottais.
Kyllä muuten käy ja koko perhe. Olen itse nähnyt kun puolukka-aikaan on saamaan aikaan törmätty myyntiautolla. Ja eivät muuten ole mitään valittajia kuten paikalliset lohnakkeet.
Nyt ei ole aprillipäivä.
Jos näet mustan matun metsässä marjanpiminnassa, niin kannatta ilmoittaa hälytyskeskukseen, koska kyseessä lienee mielnhäiriötapaus ja se on vietävä hoitoon. Thaimaalaiset on eriasia, ne on ahkeria ja viihtyvät marjanpoiminnassa.
Huono itsetunto, kateus, sivistymättömyys syy kun olette vihamielisiä maahanmuuttajia kohtaan.
Aina löytyy teitä huu haa ihmisiä.
Oon pannu kaikkia såmåleitå 👩🏻🦰
Kelapummin jos näät marjastamassa niin se se vasta olisikin ihme. Näillä rasvamöykyillä näkyy olevan facessa isokin suoritus kun läskiperseen saavat puoleksitunniksi ulos.
Hyvähän sinun on riekkua kun käyt matujen kanssa marjankeruussa joka päivä? Virkeätä sakkia olette kun aamuvarhain jo lähdette korpeen tienestiin.
no sinun oma sukusi, sinä mukaanluettuna, ette tekään ahkeruudesta tunnetuksi ole tulleet, enemmän päinvastoin. sinuakaan läskipersettä saa keräämään marjoja edes haulikolla uhkaamalla.
Ei kannata mennä keräämään marjoja muuten ei matuille jää kerättävää, nuo hyysärit ovat mustiksia jos valkolaiset kerää mustien marjat. Onneksi mustia on on laajalti sukuineen metsissä hortoilemassa suvakkisukujen kanssa. Toivottavasti Tokmannilla riittää mustille ja suvakeille sankkoja marjahommiin ettei sankot lopu kesken.