Olisit halunnut minusta ystävän

Anonyymi

Mutta kuule, se on kaikki tai ei mitään. Ystävyys on häpeäksi sille, mitä meistä haaveilin. En ole sinun ystäväsi en.

91

1852

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Entä kaveri tai toveri?

    • Anonyymi

      Ystävyydessä oppii tuntemaan toisen ja kun tuntee toisen on mahdollista että tunteet roihahtaa. Naisilla se menee enemmänkin näin, mies ihastuu helpommin ulkoiseen.
      En häpeäisi yhtään ystävyysvaihettamme, arvokkaana,johti se minne sitten. Se on myös kahden kemian kunnioitusta.

      • Anonyymi

        Ei pidä paikkaansa. On helpompi rakastua tuntemattomaan (myös naisten). Koskaan, ikinä en ole edes ihastunut täysin tuttuun. Rakkaus roihahtaa aikalailla tutustumisen alkuvaiheessa tai ei ollenkaan. Eikä kyseessä ole ulkonäköön ihastuminen vaan oikea kemia kahden ihmisen välillä. -sivusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinhän se menee. Se on joko tai.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa. On helpompi rakastua tuntemattomaan (myös naisten). Koskaan, ikinä en ole edes ihastunut täysin tuttuun. Rakkaus roihahtaa aikalailla tutustumisen alkuvaiheessa tai ei ollenkaan. Eikä kyseessä ole ulkonäköön ihastuminen vaan oikea kemia kahden ihmisen välillä. -sivusta

        " Eikä kyseessä ole ulkonäköön ihastuminen vaan oikea kemia kahden ihmisen välillä. -sivusta"

        Tää on tätä naisten huttua.

        90% se on miehen ulkonäkö ja status joka ratkaisee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa. On helpompi rakastua tuntemattomaan (myös naisten). Koskaan, ikinä en ole edes ihastunut täysin tuttuun. Rakkaus roihahtaa aikalailla tutustumisen alkuvaiheessa tai ei ollenkaan. Eikä kyseessä ole ulkonäköön ihastuminen vaan oikea kemia kahden ihmisen välillä. -sivusta

        Ei aina. Tapasin työn yhteydessä miehen,joka oli minua huomattavasti vanhempi,niin paljon,ettei muualla olisi ehkä asia jatkunut ollenkaan. Rakkaus syttyi viikkojen kuluessa. En olisi treffeille lähtenyt,jos olisi alussa pyytänyt. Rakkaus on yhä sama ja syvä mieltymys häneen ,ollut jo 44v. Olen häntä rakastanut koko ajan. Mies on sydämellään hieno herrasmies, älykäs ,ahkera ja rehellinen kaikessa.

    • Anonyymi

      Ei nykynaisen kanssa tohdi heti hypätä syvään päätyyn. On niin monessa vellissä keitettyjä. Pitää saada rauhassa katsella.

      • Anonyymi

        Tää on totta.

    • Anonyymi

      Enkä halunnut!!!! Nyt olet kuvitellut kaiken! Älä edes vitsaile tuollaisilla puheilla!

    • Anonyymi

      se mistä minä haaveilen, et tiedäkään
      (huom. ei imperfektissä)

    • Anonyymi

      No mitä sä sit halusit? Kerro ihmeessä nyt se täällä salassa. Et koskaan saanut sitä kuulla sinulta.

      • Anonyymi

        Et saanutkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et saanutkaan.

        Ehkä toinen tarkoittaa ystävyydellä sitä, ettette tunne tarpeeksi. Toiset haluavat olls kumppaninsa paras ystävä myös ja olla läheisin toiselle. Kaikki eivät ajattele samalllailla.
        Ehkä sinun olisi pitänyt ottaa enemmän toinenkin huomioon, sitten lyödään kaverikortti pöytään kun juttu ei etene.

    • Anonyymi

      Olisin halunnut tutustua ja ystäväksi. Siitä sitten enemmän jos ystävyyskin saataisiin alkuun. Tämä miehelle.

      • Anonyymi

        Tuota olisin juuri halunnut, ensin ystävyyttä. Sitten jos näyttää siltä, vielä enemmän. m>n

    • Anonyymi

      Kaikki ei onnistu.
      Päiväkahvit kyllä.

    • Anonyymi

      Halusin tutustua ennenkuin voi olla mitään ja sillon ei enää peräännytä kun aletaan

    • Anonyymi

      Se joka minun fried zonelle päätyy, niin siellä myöskin pysyy

      T. N

      • Anonyymi

        Joo. Ei kiitos!

      • Anonyymi

        Paistoalueesi saa kyllä selvitä ilman minua.

    • Anonyymi

      Suksi vttuun ämmä

      • Anonyymi

        On se kyllä katala ämmä. Teki sinustakin tuollaisen

    • Anonyymi

      Olisitko sitten rakastajani?

    • Anonyymi

      Sen sijaan saan vaan kylmää (vaisu parempi ilmaisu) kyytiä. Hankala oppia tuntemaan näin.

    • Ystävyyskin on arvokasta. Varsinkin jos on ihmisiä, jotka todella haluaa elämäänsä.

      • Anonyymi

        Minusta ystävyys vaatii tiettyä neutraalia etäisyyttä. Tunteita herättävän ihmisen kanssa ei tällainen suhde onnistu. Yhteiset hetket ovat kiusallisia jne.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minusta ystävyys vaatii tiettyä neutraalia etäisyyttä. Tunteita herättävän ihmisen kanssa ei tällainen suhde onnistu. Yhteiset hetket ovat kiusallisia jne.

        Nojoo samaa mieltä kyllä tuosta. Sääli sikäli, kun harvassa on ne ihmiset jotka tuntee niin omiksi hyvällä tavalla.

        Että voi rehellisesti sanoa välittävänsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta ystävyys vaatii tiettyä neutraalia etäisyyttä. Tunteita herättävän ihmisen kanssa ei tällainen suhde onnistu. Yhteiset hetket ovat kiusallisia jne.

        Totta. Luulen aina että lähdet kun et tykkää.

    • Anonyymi

      Ei se riitä että olisit pelkkä ystävä, olisin halunnut enemmän niin kuin tiedät...

    • Anonyymi

      Näin.

    • Anonyymi

      Kyllä alunperin hain paljon muuta kuin pelkkä ystävyys, ystävyys olisi ollut rakkauden rinnalla kulkemassa....

      • Anonyymi

        Alunperin? Mutta et sitten myöhemmin enää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alunperin? Mutta et sitten myöhemmin enää?

        Ei oo enää mahdollista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei oo enää mahdollista.

        Miksikä ei? - sivusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksikä ei? - sivusta

        Niin, miksi ei enää?

        Jotain tapahtunut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei oo enää mahdollista.

        Pelleilitkö toisen tunteilla? Miten meni, niinkuin noin omasta mielestä? Mitäpä jos ottaisit reippaasti yhteyttä, selittäisit tilanteen ja pyytäisit anteeksi. Eiköhän se siitä sitten selkiydy. :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelleilitkö toisen tunteilla? Miten meni, niinkuin noin omasta mielestä? Mitäpä jos ottaisit reippaasti yhteyttä, selittäisit tilanteen ja pyytäisit anteeksi. Eiköhän se siitä sitten selkiydy. :)

        Ei selkiydy ei, en oo pelleillyt koskaan tunteilla. Tilanne on vaan sellainen, että pitää unohtaa. Ymmärrät itsekkin sen mahdottomuuden.

    • Anonyymi

      Naiset ovat ainakin sellaisia etteivät tahdo "rauhassa tutustua".

      Siinä kun mietit voiko olla nainen kiinnostunut niin on mennyt jo panemaan jotain toista.

      Mietit sitten oliko sun tunteilla mitään väliä naisen mielestä. EI OLLUT.

      Sellaisia naiset ovat. KILPAILUTTAJIA.

      Ei kannata ottaa ystäväksi sellaista jonka kanssa välttämättä haluis muutakin menee elämä sekaisin siitä.

      Miehen kannattaa aina alussa miettiä haluaako naisesta panon, kamun vai kumppanin.

      Ne on kolme eri asiaa EIKÄ NIITÄ PIDÄ SEKOITTAA TOISIINSA KOSKAAN.

      PISTE.

      • Anonyymi

        Tuon olen minäkin valmis uskomaan, etteivät halua tutustua rauhassa. Heti alussa puskee esiin eläimellinen vietti naisillakin.

        Rauhassa tutustuminen on vain tekosyy, ajanpeluuta ja keino vältellä ei-toivottuja lähentymisiä.

        Kyllä yleensä se rauhassa tutustuminen on vain tekosyy ellei sitten nainen ole todella epävarma ja ujo, mutta näitä naisia on niin harvassa että sen varaan on täysin turha laskea.

        Lisäksi varoittaisin miehiä siihen että kannattaa tarkkaan miettiä haluaako passiivista naista. Nämä naiset odottavat nimittäin miehiltä loputonta aktiivisuutta ja aloitekykyä koska naisista itsestä ei siihen ole ja lopulta se on miehen syy. Tämä tulee näkymään myös parisuhteessa ja lopulta nainen vaatii tekemään niin ne aloitteelliset puuhat, miesten työt että naiselta ylijäävät askareet. Käytännössä toimit siis heille palvelukoneena ja viihdyttäjänä, vähän samanlaisena kuin kotivaimot joskus 50-luvulla paitsi sulla on housut jalassa.
        Pallit tuollainen on jo ripustanut seinälle kuivumaan koska hänen naisensa pyysi, ei edes käskenyt vaan vain pyysi.

        Mutta yleensä kannattaa käydä kiinni kuin sika limppuun ja jos nainen ei vaikuta kiinnostuneelta ja jatkuva roikkuminen ei vie asiaa sen paremmaksi.

        Naista joko EI KIINNOSTA tai on auttamattoman PASSIIVINEN.

        Sama asia, sama paska hieman eri paketissa.

    • Anonyymi

      Minä taas en halua ystävää, enkä rakastettua kenestäkään sellaisesta jota en jo tunne kunnolla. Parisuhteen toinen osapuoli on minulle sekä rakastettu, että ystävä.

      • Anonyymi

        Eli et tule koskaan löytämään ketään naisena noin.

        Miksikö?

        Koska et tahdo ketään jota et tunne kunnolla eli et luota, mutta ne jotka opit tuntemaan niin menevät viettiesi kautta suoraan kaverizonelle eli "tunteet ei syttyneet".

        Sitten ihmettelet miksi olet sinkku.

        Naiset eivät tiedä omasta vietti- ja tunne-elämästään mitään joten siinä syy suurimmalle osalle ongelmista. Muuten he löytäisivät miehen sormen napsauttamalla. Toki auttaa jos pysyy normaalikiloissa ja lapsettomana. Joillekin nuokin ovat todella hankalaa.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä. - sivusta.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä. - sivusta

        Ei minulla ole mitään pakkoa saada ketään. On yksi kauan kestänyt parisuhde takana ja hyvin olen viihtynyt yksin yli kymmenen vuotta. Sekä äitini, että mummini olivat yksin loppuelämänsä ajan puolison kuoleman jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli et tule koskaan löytämään ketään naisena noin.

        Miksikö?

        Koska et tahdo ketään jota et tunne kunnolla eli et luota, mutta ne jotka opit tuntemaan niin menevät viettiesi kautta suoraan kaverizonelle eli "tunteet ei syttyneet".

        Sitten ihmettelet miksi olet sinkku.

        Naiset eivät tiedä omasta vietti- ja tunne-elämästään mitään joten siinä syy suurimmalle osalle ongelmista. Muuten he löytäisivät miehen sormen napsauttamalla. Toki auttaa jos pysyy normaalikiloissa ja lapsettomana. Joillekin nuokin ovat todella hankalaa.

        Ei ole kyse luottamisesta. Olen sellainen, että ihastun hyvin harvoin ja rakastun vielä harvemmin. Ei vaan ole kiinnostusta tutustua uusiin ihmisiin ja heidän tapoihinsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli et tule koskaan löytämään ketään naisena noin.

        Miksikö?

        Koska et tahdo ketään jota et tunne kunnolla eli et luota, mutta ne jotka opit tuntemaan niin menevät viettiesi kautta suoraan kaverizonelle eli "tunteet ei syttyneet".

        Sitten ihmettelet miksi olet sinkku.

        Naiset eivät tiedä omasta vietti- ja tunne-elämästään mitään joten siinä syy suurimmalle osalle ongelmista. Muuten he löytäisivät miehen sormen napsauttamalla. Toki auttaa jos pysyy normaalikiloissa ja lapsettomana. Joillekin nuokin ovat todella hankalaa.

        Onko jotenkin pakollista olla suhteessa vanhemmalla iällä? Tutkimusten mukaan naiset voivat paremmin yksin ollessaan ja siitä olen samaa mieltä viidentoista vuoden kokemuksella. Tiedän monia ikäisiäni naisia, jotka eivät ole halunneet uutta suhdetta eron, tai puolison kuoleman jälkeen.

        Ei toki ole mikään pakko.

        Täällä kuitenkin ikävöit.

        Taisit todistaa pointtini oikeaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei toki ole mikään pakko.

        Täällä kuitenkin ikävöit.

        Taisit todistaa pointtini oikeaksi.

        Niin ikävöin sellaista ihmistä jonka olen tuntenut hyvin kauan, mutta hän ei taida ikävöidä minua. Eroni jälkeen olen ikävöinyt vain kahta ihmistä, toista monia vuosia sitten ja toista nyt ja heidät molemmat olen tuntenut kymmenien vuosien ajan. Taisi sinun arvauksesi mennä pieleen, vai mitä.

        Tutkimusten mukaan parisuhteessa elävät ihmiset voivat keskimääräisesti paremmin kuin sinkut etenkin mielenterveyden osalta. Miehillä tämä on korostuneempaa kuin naisilla. Ite tiedän useampia sinkkunaisia, jotka mielellään suhteessa olisivat, vaikka itsekseenkin on hyvä olla.

        Juuri noin, että se on miehillä korostuneempaa. Minkä ikäisistä sinkkunaisista on kyse. Jos ei ole koskaan ollut parisuhteessa niin silloin se tuntuu tavoittelemisen arvoiselta. Mutta kun on jo elänyt suurimman osan elämänvuosistaan ja kokenut parisuhteen, niin ajattelutapa voikin olla ihan toisenlainen. Mitään ei ole hyvä yleistää, vaan annetaan jokaisen elää juuri sillä tavalla, kuin he haluavat ja kokevat itselleen parhaimmaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutkimusten mukaan parisuhteessa elävät ihmiset voivat keskimääräisesti paremmin kuin sinkut etenkin mielenterveyden osalta. Miehillä tämä on korostuneempaa kuin naisilla. Ite tiedän useampia sinkkunaisia, jotka mielellään suhteessa olisivat, vaikka itsekseenkin on hyvä olla.

        Parisuhteessa eläminen, etenkin lapsiperheessä on raskasta varsinkin miehille. Vanhenevat ennen aikojaan, kun stressiä tulee monelta suunnalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parisuhteessa eläminen, etenkin lapsiperheessä on raskasta varsinkin miehille. Vanhenevat ennen aikojaan, kun stressiä tulee monelta suunnalta.

        "Tutkimusten mukaan parisuhteessa elävät ihmiset voivat keskimääräisesti paremmin kuin sinkut etenkin mielenterveyden osalta"

        Niin siis keskimäärin. Tuota voi tulkita monella tavoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli et tule koskaan löytämään ketään naisena noin.

        Miksikö?

        Koska et tahdo ketään jota et tunne kunnolla eli et luota, mutta ne jotka opit tuntemaan niin menevät viettiesi kautta suoraan kaverizonelle eli "tunteet ei syttyneet".

        Sitten ihmettelet miksi olet sinkku.

        Naiset eivät tiedä omasta vietti- ja tunne-elämästään mitään joten siinä syy suurimmalle osalle ongelmista. Muuten he löytäisivät miehen sormen napsauttamalla. Toki auttaa jos pysyy normaalikiloissa ja lapsettomana. Joillekin nuokin ovat todella hankalaa.

        Ei kyseessä ole nainen joka noita samanlaisia viestejä kirjoittaa täällä. Eikä tässäkään tapauksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli et tule koskaan löytämään ketään naisena noin.

        Miksikö?

        Koska et tahdo ketään jota et tunne kunnolla eli et luota, mutta ne jotka opit tuntemaan niin menevät viettiesi kautta suoraan kaverizonelle eli "tunteet ei syttyneet".

        Sitten ihmettelet miksi olet sinkku.

        Naiset eivät tiedä omasta vietti- ja tunne-elämästään mitään joten siinä syy suurimmalle osalle ongelmista. Muuten he löytäisivät miehen sormen napsauttamalla. Toki auttaa jos pysyy normaalikiloissa ja lapsettomana. Joillekin nuokin ovat todella hankalaa.

        Hmm.Täällä ei olisi ketään jos naiset eivät lisääntyisi.Just a thought..

    • Anonyymi

      emmääkä sitte sun :D ollaan tasoissa.

    • Anonyymi

      Mikset voi vaan olla?

    • Anonyymi

      Keskustelu kulkee omaa rataansa. Aloittaja ei ole ollut mukana loppupään kommenteissa.

    • Anonyymi

      Oli niin outo juttu että tässä eka kommentti.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Miehelle?

    • Anonyymi

      Hmm

    • Anonyymi

      Et sä mitenkään kestä sitä kaikkea, ihan turhaa ja vaarallistakin on semmoista toivoa. :D
      Osan voit saada...

    • Anonyymi

      Miten sä kuvittelit viettää elämää hänen kanssaan jos et pysty vierellään yhtään olla? Sitä se ystävyys on kuule.

    • Anonyymi

      Muotoillaanpas näin päin että mitä jos hän on pelkkä rakastajasi loppuelämän ajan? Ystävyydellä ei ole väliä vaikka kohtelisi kuin rottaa, kunhan on rakastaja. Näin lienee parempi?

      • Anonyymi

        Aika monelle naiselle tuo riittää. Ja niin miehellekin.

        Ollaan yhdessä koska naidaan yhdessä.

        Yhteistä ei ole mitä nyt molemmat on ihmisiä.

        Sitten yritetään sitoutua yhteen ja hommataan lapsi.

        Sitten erotaan tai petetään koska" seksi" ei enää olekaan niin hauskaa.

        Vielä pahempi on musta naudan vain ilman parisuhdetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä pahempi on musta naudan vain ilman parisuhdetta.

        Haluaa parisuhteen, vai ei halua?

    • Anonyymi

      Miksi elämästä pitää tehdä niin vaikeaa? Mies voi olla hyvä ystävä ja samalla hyvä rakastaja, ei kai tuossa ole suurta ongelmaa. n>m.

      • Anonyymi

        Aloittaja varmaankin tarkoittaa, että pelkkä ystävyys ei käynyt hänelle. Sivusta.

    • Anonyymi

      Mistä tunnet sä ystävän? Ystävät pitävät yhteyttä.
      -ex-ystävälle joka ei pitänyt.

    • Anonyymi

      Näin

    • Anonyymi

      Kaikkea roskaa sitä kirjoitellaan.

    • Anonyymi

      Kaikilla eduilla! 🤭

    • Anonyymi

      Niin, eipä täältä ainakaan ystäviä saa, se on selvä, että kyllä ne ystävät on tosielämässä ne, jos on. Kaikkien kanssa ei myöskään voi olla ystävä, vaikka ihmisestä pitäisikin. Toisella voi tunteet tulla esteeksi, tai perhe tai ei vain kiinnosta ystävyys, mitä nyt milloinkin. Millä hinnalla olet valmis sitä ystävyyttä ylläpitämään. Minusta se lähtee molemminpuolisesta halusta olla ystävä. Jos ei olla ystäviä, ollaan jotain muuta. Kuten vaikka ohimeneviä tuttavuuksia. Hyvän päivän tuttuja. Paljon kertoo se, kehen haluat pitää yhteyttä ja millä motiivilla. 👵

    • Anonyymi

      Minä halusin ystävän henkilöstä jota en saanut omakseni.(mies henkilö). Sanotaan, että ystävän kanssa ei ole seksiä. Ei ollut minullekaan. Olen huomannut hänen vihamielisyytensä, mutta meillä oli seksiä silti . Ikävöin häntä silti jne. Yhä ja yhä.

    • Anonyymi

      Meille ei tule parisuhdetta. Ei sen jälkeen, mitä olen nähnyt. Ystävyys voisi sopia.

      • Anonyymi

        Ehkä paremminkin kuullut.

    • Anonyymi

      Sen jälkeen, mitä näin ja koin ei ole enää mitään kuin unohduksen hämärä.
      En halua mitään perässävedettävää resurssisyöppöä.

    • Anonyymi

      Ei kannatakaan jäädä friend zonelle näivettymään.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Naisilla varsinkin on taipumusta paistatella "hovin" loisteessa, eli kerätä ympärilleen ihailijajoukkoa, joka toimii ihanan sadun kulissina. Ja sitten pitää hauskaa sen ainoan tosiuroksen kanssa.

        Ihminen näkee mitä haluaa nähdä?

    • Anonyymi

      Niin no minun ystävät ovat samalla aaltopituudella lojaalisuus erittäintärkeää molemmin puolin, rehellisyys ja arvostus. Ja tietävät asioita joita en edes kumppanille pysty puhumaan. Eli et sinä sellainen ollut.

      • Anonyymi

        Nimenomaan se ettet puhu kumppanillesi vaan ainoastaan ystävillesi johtaa siihen, että läheistä kumppanuussuhdetta ei voi päästä syntymään. Toivon sinulle kehitystä ihmisenä.

        Ei kun minun kumppani ei halua puhua. Sitä ei kiinnosta. Yrittetty kyllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan se ettet puhu kumppanillesi vaan ainoastaan ystävillesi johtaa siihen, että läheistä kumppanuussuhdetta ei voi päästä syntymään. Toivon sinulle kehitystä ihmisenä.

        Millä tavoin minun pitäisi kehittyä? Olin vuosikausia puhumatta kellekään tuntemuksistani kun kumppani ei kiinnosta niistä puhua. Lopulta aloin taas puhumaan ystäville ihan vaan siksi etten masennu ja tapa vaikka itseäni kun olin niin surullinen ja ahdistunut. Toivon sinulle ymmärrystä ja myötätuntoa elämääsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan se ettet puhu kumppanillesi vaan ainoastaan ystävillesi johtaa siihen, että läheistä kumppanuussuhdetta ei voi päästä syntymään. Toivon sinulle kehitystä ihmisenä.

        Minun kumppani ei le esimerkiksi halunnut tietää minun menneisyydestä paljon mitään ja niistä kokemukemuksista. Ei niitä kannata vatvia vanhija asioita . Mutta ystäväni ovat monet eläneet kanssani ja käyneet niitä läpi kanssasi. Ja tietävät kuinka ne ovat minua muokanneet ja elämääni vaikuttaneet.

    • Anonyymi

      Se on neiti ihan omin sanoisesi, että kylpyä pyllyyn vaan, myös löylyä, niin kissanviiksesikin puhistuu.
      Kissanviiksethän pitäis kärventää tarpeeks tulen lähellä, että aloittajaneidillä holtittomine ilmoituksinensa ei ole ilmeisesti tietoa, miten täälä piruakaan vauhkoo, joo-o, moro.
      https://m.youtube.com/watch?v=3l0j-VCIyoQ

    • Anonyymi

      Nöyräylpeys on juuri sitä vaikka ikävä olla oikeassa.

    • Anonyymi

      Se löys paremman. Jonkun, joka ei ole niin läski.

      Sun syy.

    • Joskus tulee huomattua että hei kemiat pelaa hyvin x2 miehen kans.
      Toinen oli aikoja sitten mutta ei sekään kantanut mihinkään.
      Tämän toisen kanssa en kehtaa yrittää.
      Olin kiinnostunut mutta miehet ei tee aloitetta ja itse olen kyllästynyt tekemään aina ja pettymään siihen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      99
      4444
    2. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      27
      2365
    3. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      200
      2169
    4. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      108
      2164
    5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      400
      1870
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      169
      1483
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      100
      1269
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      32
      1065
    9. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      976
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      79
      850
    Aihe