Diabetes ja ripuli

Anonyymi

Minulla todettu parisen vuotta sitten diabetes ja lääkkeinä lantus ja novorapid. Toimii ihan hyvin paitsi ihan kamala ripuli vaivannut parisen vuotta. Onko vastaavaa ongelmaa muilla? Voiko olla lääkkeestä johtuvaa vai jostain ihan muusta.

7

1654

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En ole kuullut että lantus aiheuttaisi ripulia, olen käyttänyt lantusta toistakymmentä vuotta. Onko verensokeriarvosi olleet hyvät lantuksella ja novolla? Korkea verensokeri saattaa aiheuttaa ripulia, tietysti syitä on paljon muitakin.

      • Anonyymi

        Jokainen ihminen reagoi eri lailla lääkkeisiin , joten se lääke joka sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle , niin että ei voi koskaan sanoa että ” en ole kuulut että Lantus aiheuttaisi ripulia” on ihan väärin sanottu , sillä jokaisella on omanlaisensa immuuni systeemi , joten ei voi yleistää.
        Minun tuttavani ripuloi myöskin samasta lääkkeestä ja ripuli loppui kun vaihdettiin toinen sortti.
        Siinä syy miksi tälläisissä asioissa ei voi yleistää asioita .joten paras mennä lääkärin puheille ja miettiä onko lääke sopiva juuri minulle vaikka se voi sopia jollekin muille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai kaikki on yksilöllistä, enkä tarkoittanut viestissäni ettei olisi mahdollista että lantus tai muu insuliini aiheuttaa ripulia. Totesin ainoastaan ettei minulla, eikä muutamilla tuntemillani lantuksen käyttäjillä ole ollut vaivaa.

    • Anonyymi

      Miltä näyttää normaali syömisesi.

      rasvaa?
      proteiinia?
      hiilihydraattia?
      kuituja-mistä?

    • Ei ole ainakaan mainittu noiden haittavaikutuksissa mutta diabetes voi itsessään aiheuttaa vatsavaivoja.

      • Anonyymi

        "Ei ole ainakaan mainittu noiden haittavaikutuksissa mutta diabetes voi itsessään aiheuttaa vatsavaivoja."

        Monella 2-tyypin diabeetikolla on haima lakannut tuottamasta insuliinin lisäksi myös haimaentsyymiä, jota ilman rasva ei imeydy, seurauksena rasvaripuli. Apteekista saa ilman reseptiä Creon nimisiä kapseleita, ruokailun yhteydessä otetaan ruuan arvioidun rasvamäärän mukainen määrä kyseistä lääkettä. Mikäli auttaa, niin kannattaa pyytää resepti lääkäriltä, on kelakorvattava lääke. Ei tosin sovi muslimeille, koska lääke on eriytetty sian haimaentsyymistä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiitoksia tiedosta. Täytyy kokeilla auttaisiko se maa-artisokan kanssa.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      87
      1438
    2. 72
      1224
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      83
      1124
    4. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      270
      921
    5. 95
      909
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      34
      833
    7. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      777
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      79
      727
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      723
    10. 45
      655
    Aihe