Missähän vaiheessa on käsittely Maisan rikosilmoitusjutussa, kun teki niitä perättömiä lastensuojeluilmoituksia. Ja toisena oli se alaikäiseen lapseen kohdistuva uhkailu.
Milloin tulee päätös Maisan tapauksessa
Anonyymi
2552203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 255
Vanhimmat
Maisa-mammalla voi olla stressaavat ajat, kun odottelee päätöstä.
Sais jo tulla joku rangaistus. Jotain rajaa narsistiselle käytökselle. Tähän asti saanut pettää, valehdella, käyttää hyväksi, kiristää ihan mielin määrin. Ukko parka. Ei tiennyt mihin pa... kaan kätensi pisti kun alkoi vaimoaan tuon kanssa pettämään.
Eipä ole enää yhteistyökumppaneita somessa kun tuli ilmi että onkin rikosilmoituksia tehty tästä eukosta. Aika heikoilla kantimilla on normitöihinkin pääsy tuolla taustalla. Eli ukkonsa joutuu elättämään. Niinhän se joutuu jarimattikin aikoinaan. Onneksi pani häähommille stopin.
Niin, mutta Maisan ikuinen haave onkin ollut alkaa lossikuskiksi 😃.
Eipä medioissa enää Maisa pääse itseään esittelemään, mikä on sille varmasti päätavoite. Maine on mennyt noitten törttöilyjen takia.
Uskon, että jos tai kun tai ehkä jotain joskus tulee, ja asiasta kuuluu, niin se uutisoidaan tuossa kaikkien kuumien juorujen lehdessä.
Pitää nyt vain odottaa malttamattomienkin. Viettää vaikka kesää ja lomaa, nauttia omasta elämästään.
Oma elämä on tärkein elämä, muiden elämä on heidän oma asiansa.
"Elä ja anna toistenkin elää."
Maiskukin on elänyt omaa elämää, johon kuuluu mm. rikosepäilyt, Latvalan haukkuminen, omien kuviensa tunnistamattomaksi muokkaaminen. Muutama mainitakseni. Aivan normaalia elämää?🤣
Miksi elät Maisan elämää? Mikset omaasi? Latvalakin on jatkanut omaansa jo kauan, ja suhteita ollut ja mennyt Maisan jälkeen.
Outo pakkomielle jostain julkimosta, joka ei enää edes pyöri julkisuudessa.
Iltapäivälehdessä Ott Tänak tylyttää rajusti Kalle Rovanperää..
Myöntää että Toyota on ehdottomasti paras auto mitä rallin MM- sarjasta löytyy..
Edelleen ne Toyotan varikkopilttuun tapahtumat ovat suurelta yleisöltä salassa mutta miksi ihmeessä Maisuli sai ikuisen porttikiellon ralleihin ja Tänak joutui sopimuksettomaan tilaan..
Sattumaako vai ei??
Mitä mitä koska ja milloin?
Ei yhtään mitään. Odottaa kiinnostuneita päästäkseen satuilemaan itsekeksittyä tarinaansa huomiota saadakseen ja tuntemaan itsensä muka tärkeäksikin.
"Varmoine tietoineen."
Maisalla on kusiset paikat odotella, mikä on tuomio.
Ei taida tulla mitään päätöstä. Ei ainakaan sellaista mitä muutamat ilkkujat odottavat kieli pitkällä.
Onko ilkkumista se, jos ei hyväksy sitä että joku puukolla heiluu? Perin olet kummallinen.
Aivan varmasti päätös tulee! Tuo puolimaailmannainen ei tule pääsemään tekosistaan sanktioitta. Olivat ne sitten mitä tahansa. Kyllä piakkoin kuullaan.
Hitaasti ja varmasti etenee kuin juna, nyt viimein syyttäjän pöydälle.
Outo tapaus Maisa on, täytyy myöntää. Media ei enää sitä huomioi millään tavalla, kun on sössinyt maineensa ja hyvä niin. Sitä saa mitä tilaa.
Se hänessä jaksaa mietityttää, että mahdollisuudet hyvään ja loisteliaaseen, sekä arvostettuun elämään olivat olemassa. Mitä teki hän? Pilasi törkeästi mahdollisuutensa ja poltti kaikki sillat takanaan. Nyt on tyydyttävä siihen mitä jäi, kun rikas sulho, tyylikkäät ystävät, ammatit, maine ym. oli viskattu roskakoriin. Hän tuhosi kaiken ihan itse 😳, eikä siinä edes mennyt kauan.
Olis ollut mahdollisuus normielämään, eikä olisi ollut aihetta uutisoida rikosepöilyistä, salasuhteista, jne. Mutta Torppa ei ilmeisesti voi luonteelleen mitään.
Onneksi Seiska on jättänyt hänet jo rauhaan. Ei jauha enää samoja asioita viikosta toiseen. Nyt ovat toiset lehden hampaissa.
Ei ole Seiska jättänyt rauhaan. Pitää vain taukoa ja laittaa välillä piilovittuiluna maisasta juttuja. Kyllä se vielä räväyttää kunnon uutisen.
Meinaatko että ihan hissukseen piräis olla ettei maisalle tuu paha mieli? Kyllä omasta käytöksestä pitää ottaa vastuu aikuisen ihmisen.
Eikös Seiska ole media? Voiko media asenteellisesti "piilovittuilla" ?
Seiska ei vihaa Maisaa, vaikka joku niin on palstoilla välttänytkin. Seiskan toimittajat tekevät työtään ja jos on tiedossa jymyjuttu jostain julkkiksesta, niin tottakai jutun taustat tarkistetaan, juttu julkaistaan ja kassa kilisee 💰. Hyvä, että on vähän hiljaiseloa, koska sitten kun tuomiot tulee, lehti myy entistä enemmän ja kaikki törky kaivetaan esiin. Tyyntä myrskyn edellä 🤔.
*väittänytkin*
Eikö ne tuomiot ole julkisia? Kyllä vielä kuullaan päätöksestä. Hyvä vaan kun lehdet kirjoittavat. Onhan tuo lasten uhkaileminen puukolla ennenkuulumatonta!
Kun Seiska ei keksi mitään muuta, niin se kaivelee vanhat juttunsa ja kuvat esille.
Sekä julkaisee ihan tyhjänpäiväisiä (tavisten ottamia) kuvia julkkiksista.
Hyvä niin, ettei tälläiset esimerkilliset superjulkut pääse unohtumaan.
Tyhjänpäiväisiä kuvia tyhjänpäiväisistä julkistyrkyistä.
Onhan se hauskaa nähdä miltä nämä kuviaan muokkaavat näyttävät oikeasti .
Ei kyllä olisi Torppaakaan tunnistanut muokkaamattomien ja realististen kuvien naiseksi. Aivan toinen ihminen on muokatuissa kuvissa suurine silmineen ja piikikkään leukoineen.
Kyllä se niin on vaikka tulisi syyttämättäjättämispäätös niin epäily jää. Ja maine menee. Tai on jo mennyt.
Ai mikä maine??
Ei saa mainettaan puhdistettua edes luomallaan Hyvä äiti -imagolla.
Jos tulee syyttämättäjättämispäätös, niin silloin ei ole mitään rikosta koskaan ollutkaan.
Nettikiusaajalle se on tietysti vaikea pala kestää.
Syyttämättäjättämispäätös ei todellakaan aina tarkoita syytöntä vaan sitä, että näyttöä tai todisteita tapahtuneesta ei ole riittävästi.
Vaikka ei tulisikaan tuomiota, epäily jää ja maineessa iso tahra.
Se näyttö! Täällähän on todisteltu, että on ollut silminnäkijöitä paikalla. Niistä sitä näyttöä saadaan. Samoin lastensuojeluilmoituksista jää todisteet, vaikka aiheeton olisikin.
Mikäli ei ole näyttöä, ei voida mitään todistaa tapahtuneenkaan.
Ei ole tehty mitään syyttämättäjättämispäätöstä.
Lapset ovat kärsimättömiä, eivät malta odottaa. Ilmiselvää, että jos jotain asiasta kuuluu, se uutisoidaan. Keskeneräisiä juttuja ei voi tuoda julkisuuteen.
Lapsellista myös kysellä täällä juorupalstalla mitään ratkaisuja mihinkään ennen asian virallista julkituloa.
Millos se sitten tulee???
Kärsimättömiä? Johan siitä on kohta 2 vuotta.
Nyt ilkkujat ovat taas kuin tulisilla hiilillä🔥
Tietenkin ollaan. Huom! Tämä on maisan itsensä aiheuttama case. Turha muita syyttää. Suomen mittakaavassa ennenkuulumatonta, sanottiin podcastissakin. Ja älä huoli. Kyllä kuullaan minkälainen tuomio tulee koska päätökset julkisia.
Onhan se järkyttävää, että puukolla rikkoo lapsen leluja. Jos se jonkun mielestä on ok, niin ei voi kuin ihmetellä. Jotkut höynäytettävät ilmeisesti ajattelee, ettei lässyttävällä lapsiäänellä, blondatulla tukalla, itseään valkopesevä ja omia kuviaan muokkaava voisi tehdä tuollaista🤑
Odotellaanhan uutisia. Voi olla, että Maisan puolustelijat joutuvat nielemään kiukkunsa.
Odottele sinä ihan rauhassa. Meitä muita se ei kiinnosta niin paljoa, että pitäisi joka viikko miettiä kysellä jonkun "tuomion" perään. Me jätämme sen kyselemisen ja pähkäilyn sinun huoleksi.
Eiköhän se suurin huoli ja pähkäily ole Maisulilla itsellään. Kun saa miettiä tuleeko vaiko eikö.
Ketkä me?
Miksi te uteliaat ette soita käräjäoikeuteen ja kysy sieltä miten asianlaita oikein on? Eihän täällä kukaan tiedä yhtikäs mitään.
Tai soittakaa syyttäjälle, että tekikö hän syyttämispäätöksen. Näin pääsette piinastanne eroon.
Ei kiinnosta jonkun rupsahtaneen hutsun jutut niin paljon, että soittaa pitäisi. Kyllä se aikanaan selviää tuokin.
Maisa on ihan itse pilannut maineensa. Rikosepäilyt, Latvalan haukkuminen, salasuhde Rinkisen kanssa, potkut lentoemon hommista, lähihoitajan töitä teki pari päivää, jne. jne. Yrittää ilmeisesti tehdä jotain säälittävää somettamista. Mikään ei enää onnistu. Julkkispiiritkin on sen lempanneet ulos. Kuten sanonta kuuluu "Sitä saa, mitä tilaa".
Säälittävä ihminen se Maisa on. Itse on kylläkin maineensa luonut epärehellisenä hyväksikäyttäjänä. Ihmeen kauan saikin touhuta ennenkuin paljastui.
Byääääääää miten voikin olla näin vaikeaa byäääääää mätämuna byäääääää
Ilkkujat väittävät, ettei Maisa kiinnosta heitä lainkaan.. Mutta, samaan aikaan he tekevät kuitenkin hänestä aloituksia ja kirjoittelevat lukuisia kommnentteja ja kyselevät milloin minkin asian perään. Joten kiinnostuneita ovat.
Tottakai ollaan kovasti kiinnostuneita!! Harvalla on tuttavaapiirissään tuollaista naista, joka on ihan itse hankkinut tuollaisen maineen. Pelkkää pettämistä, valehtelua ja toisten hyväksikäyttöä koko elämä. On tosi mielenkiintoista seurata, kuinka Törpön käy!
Tuksu taisi tulla jo tiensä päähän, tapahtuuko tälle "kaunottarelle" sama kohtalo. Saas nähdä!!
Hienoa, että olet Maisan tuttava. Silloin voit seurata hänen someaan, ja kysyä asioiden etenemisestä häneltä itseltään.
Täällä ei kannata kysellä, harvoja kiinnostaa, eikä juorupalsta siihen muutenkaan ole oikea kanava.
Missä niin on sanottu, ettei kiinnosta. Kyllä kiinnostaa, että kuinka käy tälle hänen itsensä mielestä maailman ihanimmalle, kauneimmalla ja onnellisimmalle äitylille. Mikä on rikosepäilyjen lopputulos.
Eikös nämä "kaunottaret" ole juuri niitä julkkiksia, joita täällä seurataan? Hauskaa ajanviettoa heidän "luxuselämän" seuraaminen. 😆
Mollaajilla ei ole muuta elämää, kuin seurata Maisaa. Eivät tule muuten toimeen.
Kuka nyt Maisulia mollaa? Rehellinen, menestynyt, varakas, lapsirakas superäippä. Niin hyvä esimerkki kaikille nuoremmilleen.
Sinulla ei ole muuta elämää kuin puolustella idoliasi Maisaa. Siinäpä onkin työsarkaa🤣
Siis mitä? Eihän Maisasta ole ollut pitkään aikaan juttua näillä palstoilla, ennenkuin sinä aloitit taas ketjun 🙄. Pitäähän sun kanssa keskustella, kun kerran keskustelupalstalle aloituksia teet. Olisi epäkohteliasta jättää sinut huomiotta.
Mollaajat eivät voi olla päivääkään ilman, etteivätkö kirjoita hänestä jotain. Tietysti salaivaillen tai haukkuen suoraan mitä ilkeimmällä tavalla. Jos eivät keksi mitään uutta, niin kelailevat jo sataan kertaan jauhamiaan juttuja, aina uudelleen ja uudelleen.
Meinaatko ettei ole aihetta? Sinä olet se outo ihminen joka hyväksyy pettämiset, valehtelu, kiristykset ja lasten kaltoinkohtelun. Onnea vaan outoon elämääsi. Otan osaa jos olet sukulainen. Kyllä minuakin hävettäisi.
Tarina "kohukaunotar" Torpasta jää historiaan, on se niin erikoinen juttu ihmisestä, joka kuuseen kurkoitti jne.
Vieläkin yrittää sitkeästi esittää jotain aivan muuta, kuin totuus on. Jotkut tosiaan jaksaa puolustaa epärehellisiä valehtelijoita.
Mitä sitten, jos Maisan tekosista kirjoitetaan. Miten se ottaa sulla niin koville. On se tehnyt semmosia juttuja, että en ymmärrä, miksi sitä puolustelet. Maisan valkopesu on ilmeisesti tehonnut sinuun hyvin.
Minuun eivät Maisan tekemiset tai tekemättä jättämiset vaikuta millään tavalla. Joten en kirjoittele hänen elämästään suuntaan enkä toiseen. Mutta, mollaajat ovat tehneet Maisasta iltselleen yhden henkilökohtaisen ongelman. Maisa on heidän mielessään jatkuvasti. Hänen kauttaan purkavat jatkuvasti omaa pahaa oloaan keskustelupalstoilla.
Mollaajat, mollaajat. Tuota samaa sanaa jankutat joka viestissäsi. Kerropa, kuka muu julkkis on haukkunut exäänsä kuukausien ajan, rikkonut lapsen leluja puukolla, mollannut puolisonsa exää julkisesti, tehnyt aiheettomia lasuja.
Kaunis Maisa💖
Perustele, millä tavalla Maisa on kaunis. Tarkoitatko sisäistä kauneutta vai ulkoista. Olet varmaan lukenut sen ei niin mairittelevista teoista ja kaipa ymmärrät sen, että muokkaa omia kuviaan tunnistamattomaksi. Eli sen näköiseksi, jollainen haluaisi olla.
Minä en ota mitään kantaa kenenkään julkkiksen henkilökohtaiseen elämään.
Ei kuulu minulle millään tavalla.
Ei muka kiinnosta🤣 Kuitenkin käyt täällä lukemassa, mitä kirjoitetaan. Laitatko saman tyyppisiä puolusteluviestejä muidenkin julkkisten ketjuihin. Vai onko Maisa sinulla erityissuojeluksessa.
Kuitenkin asut täällä maisa-palstalla😂😂
Tämä on päivän paras. Ei kuulu minulle millään lailla. Puolustelet suu vaahdossa vaan. Mitenkään suu pannaan jos tuomio lapsen kaltoinkohtelusta tulee? Minä ainakin olen vahingoniloinen. Erityisesti sulle raukalle.
Ei rikosilmoitusta lapsen kaltoinkohtelusta aiheetta tehdä. Maisan "ansioluetteloon" jää tästä aika negatiivinen mainehaitta. Se on huomattu julkkis- ja mediapiireissä. Eipä sillä ole enää niihin asiaa.
Eipä niin, enempää kuin lentoemon tai lähärin hommiin.
Kaunis Maisa💖
Maisa, oikeasti et ole kaunis!
Ei olekaan, mutta itseään käy täällä oikein sydämien kanssa kehumassa 😉. Epätoivoista touhua.
Suomessa on n.11 000 lasta huostassa tai sijaishuollossa.
Mitkä lienevät syitä, että näin on jouduttu tekemään?
Eikös ollut niin, että Maisakin on menettänyt poikansa huoltajuuden aikoinaan. Pojan isällä on huoltajuus.
Joo, ja rikkaan sulhasensakin menetti tyhmyyttään. 😆
Onneksi pojalla on hyvä isä kun tuosta ei ollut lapsen huoltajaksi.
On nähty sekin, että rikas mies ei onnistu koskaan naissuhteissan. Ei ensimmäisellä kerralla, ei toisella, ei kolmannella eikä neljännellä kerralla jne....
Kun ei sinun Maisan puolestelu saanut täällä mitään kannatusta, niin nytkö et keksinytkää muuta kuin mollaat Latvalaa. Sitähän sinä tuolla rikkaalla miehellä tarkoitat.
Maisan ex-aviomies on myös rikas. Senkin suhteen Torppa sössi törkeästi.
Piti olla:
*naissuhteissaan....
Ei ole vielä hyvää saanut ja onneksi ei kiertopalkintoa huolinut!!!
Mutta tyrkky joutui tyytymään varanumeroon.
Maisalla on kusiset paikat, kun joutuu odottamaan tulosta rikosepäilyistä.
Kertokaapa minulle mikä tämä maisa-ressu oikein kuvittelee olevansa. Jossain c-luokan juontohommissa aikoinaan ja bikinimissikilpailuissa ollut ? Isotissinen kouluttamaton tyrkky luulee kai olevansa isokin stara. Ei tajua että sille nauretaan ja siitä pilaillaan. Nyt on kylläkin tullut nuorempi painos tästä: kultamekko-Ida. Mene Maisa jo oikeisiin töihin. Ai niin sinähän saitkin potkut sieltä lentohommista.
Lentoemännän työstä tuli potkut Lähihoitajan töitä taisi jaksaa tehdä päivän tai pari, kun lopetti ne itku kurkussa.
Kyllä se on nyt vain niin että tuo kultamekko-Ida myy nuoruuden voimalla vaikka kumpikaan näistä ponttooni- neitokaisista ei todellisuudessa ole kaunotar edes meikattuna.
Maisalle ja Ott Tänakille kävi molemmille samoin...
Ulosliputettiin Toyotalta eikä takaisin ole tulemista..
Omilla tahoillaan nyt katkerana haukkuvat JML:n tekemisiä....
Maisa on kaunis nainen. Kun hänellä menee muutenkin hyvin, niin se saa näköjään kateellisten kielenkannat laulamaan pahansuopaisesti.
Hyvin? Eikös sillä ole joku tutkinta kesken? Menettänyt aikoinaan lapsensa huoltajuuden? Saanut potkut ja menettänyt ystävät? No mikä on kenellekin sitten hyvä.
Mä olen luullut, että hän vaan jätti lapsensa, kun maailma ja ökyn etsintä oli tärkeämpää. Saatan olla väärässä.
Jos on Maisasta tehty rikosilmoitus, niin aika ihmeellistä sanoa, että sillä menee hyvin.
Vaikka rikas mies lähentelee jo 40-ikävuottaan, niin ei ole onnistunut vieläkään saamaan itselleen vakituista naisystävää. Rahalla ei saa näköjään kaikkea.
Älä jaksa Maisa!
Jos viimeisin ns. vakava suhde on ollut jonkin sortin epäonnistuminen, niin on vaikka pelästynyt, eikä edes halua enää parisuhdetta.
Ja varmaan näitä rahan perässä juoksijoita piisaa varakkaammalla miehellä. Siitä on vaikea poimia sitä aitoa naista, ettei tule pettymyksiä.
Maisulilla menee tooooosi hyvin, tottakai ollaan kateellisia! 😂😂😂
Ai Latvalako olisi niin herkkä keski-ikäinen mies, että pelästyy epäonnistuessaan naissuhteessa? Melko huono vitsi tällä kertaa.
Latvalalla on ollut ja mennyt naisia ja suhteita, ja naissuhteita.
Eikä Maisakaan mitään kehdonryöstöä tehnyt, Latvala on häntä vanhempi. Joten nuo lapselliset puolustuspuheet voi jo unohtaa.
Järki käteen, vaikka kuinka teinimäisen tulisesti kaukorakastaakin idoliaan.
Maisan jälkeen ruvennut pelkäämään naisia. Semmoisen opetuksen antoi tuo rahan perässä roikkuva iilimato.
Minä en rakasta häntä, ei myöskään ole idolini. 😂😂😂
Kunhan pohdin, niin kuin keskustelupalstoilla nyt tehdään. Pelkkää pohdintaa.
Keskusteluun tulin lähinnä siksi, että mikä tämän Maisan ja näiden kohuttujen tekojen tilanne nyt on. Se ei selvinnyt.
Mistä sinä tiedät onko Latvalalla naisystävää? Lopeta nuo hulllut arvailusi. Latvalalla on Maisulin jälkeen ollut ainakin yksi pitempi suhde.
Lopeta jo, Maisa, tuo katkera vuodatus 😊.
Siinä voisi käydä niin, jos J-M toisi vakavan suhteen julkisuuteen ja nainen olisi vieläpä fiksu ja kaunis...niin taitaisi olla helvetti irti sen jälkeen Nurmijärven torpassa 😲. Nurmijärven torpan emäntä tuskin jättäisi katkeruuksissaan asiaa repostelematta.
Maisalla on nyt ihana aviomies ja yhteinen tyttölapsi. Sekä kaunis koti.
Toivotaan, että Jari-Mattikin löytää monien epäonnistumisiensa jälkeen itselleen vaimon.
Latvalalla on varaa pitää elintasoaan yllä ihan sinkkunakin.
Missäs se Maisan poika on?
Montako kertaa Maisuli on epäonnistunut suhteissaan? Ei taida sormet ja varpaatkaan laskentaan riittää.
Kun jollakin julkkisnaisella menee hyvin, niin juorupalstat täyttyvät kiukkuisten naisten kirjoituksista. Fiksut tavisnaiset eivät kiukustu kenenkään julkkisnaisen hyvästä onnesta.
Mitä sinäkin täällä roikut jatkuvasti. Maisa on huonomaineinen bimbo ja sillä selvä. Ja me kirjoitelleen täällä juorupalstoilla jos halutaan. Ja odotetaan milloin saa tuomion puukolla heilumisesta.
Tämä on yks ja sama, joka on Maiskun säälittävä puolustelija. Ei sen kommenteista kannata välittää. Jos rikosepäilyn saanut Maisku on hänen mielestään ihana ja kaunis, niin pitäköön mielipiteensä.
Fiksuista naisista ei kirjoitella juorupalstoilla. Ei synny juoruja kun osaavat elää fiksusti.
Niinpä. Tällä palstalla kirjoitellaan vain näistä ns. turhista julkkiksista, joilla ei oikeasti ole mitään erityisiä lahjoja, joilla tulla julkkikseksi.
Onko täällä lupa roikkua vain niiden jotka kirjoittelevat mahdollisimman pirullisesti, niin julkkiksista kuin niistäkin, jotka eivät jatkuvasti hauku julkkiksia?
Ovatko Suomi24:n säännöt jotenkin muuttuneet?
On! Aivan sama kenestä kyse, niin lupa on vain haukkua, nimitellä, keksiä uusia juorunjuonia, ja haukkua siinä sivussa myös perheenjäsenet.
Samoin lupa on vain haukkua, ja hyökätä niiden kommentoijien kimppuun, jotka kysyvät totuuden perään, tai tuovat edes jotain laajempaa ajatusta keskusteluun.
Tai siis keskustelustahan täällä ei ole kyse, on ainoastaan yksi totuus ja mielipiteen oikeus.
Keskustelu-sana tarkoittaa muuta.
Ois Maisa elänyt ihmisten lailla hyväksi käyttämättä ja haukkumatta muita nii ei tulis mitään kirjoituksia. Sen törttöilyistähän täällä kirjoitetaan ja niitä ei hyväksytä. Niitä törttöilyja esim puukolla on tehnyt Maisa itse. Ei me täällä kirjoittavat. Vai vielä kehua pitäis. Kaikkea sitä kuulee.
Kehua? Missä lauseessa kirjoitin sanan "kehua?"
Vai etkö ymmärrä lukemaasi, vai etkö edes lue muiden kommentteja ja niiden sisältöä?
Miten niin pirullisesti. Totuuden saa sanoa. Maisa nyt vaan sattuu olemaan niitä naisia, jotka ovat tehneet todella inhottavia ja rumia asioita. Totuus ei ole piruilemista. Joistakin henkilöistä ei vaan ole mitään hyvää sanottavaa 😥.
Täällä pesii yksi Maisan haukkuja ja yksi joka ei hauku Maisaa.
Kaksintaistelua kerrakseen!🦾
Toinen niistä on nimeltään Maisa Torppa - arvaa kumpi!!
No odotellaan. Tuomio tulee tai ei, niin on julkisuusperiaatteen mukaan julkista tietoa. Katotaan syssymmällä miten suu pannaan.
Maisa on kaunis nainen💖
Nyt taas yksi närkästyy toden teolla, kun lukee tuon.
Jos joku yksinäinen ja yksinkertainen hoopo kehuu Maisulin olevan kaunis, ei hetkauta mitenkään. On se hyvä, että edes yksi pitää Törppöä kauniina.
Taitaa olla torpantyttö itse. Kukas kissan hännän nostaa, ellei kissa itse...
Minuakin kiinnostaa, mikä tuomio tulee. Eikös Maisa suureen ääneen luvannut omia todisteitaan, ettei mitään olisi tapahtunut. Missä ne todisteet, kun niitä ei ole vieläkään toimittanut.
Onko julkisuudessa muitakin äityleitä, joista on tehty rikosilmoitus lapsen kaltoinkohtelusta. En tiedä kuin yhden eli Torpan Maisan
Kaikkea hyvää Maisalle ja hänen perheelleen.🌹
Onko Maisa T. rikkonut lapsen leluja puukolla? Milloin? Olen pitänyt sitä aina bimbona, mutta tuohan on ihan älytöntä. Hirvee muija.
Yksi kyselee ja antaa sitten itselleen mieluisan vastauksen. Tapa se on tuokin.
Maisa on mielenkiintoinen tyrkky. Kyllä kaikki hänen maineensa tietää/muistaa. Kannatas häipyä jo valehtelemaan vaikka Venäjälle, siellä valehteleminen on maan tapa.
Sinä yksi puolustelet sitä. Muut nauraa.
Eikö ne radiotoimittajaa myöten jo naura tuolle? Joku persoonallisuushäiriö täytyy olla kun tuolla lailla käyttäytyy. Ihme ettei sitä kukaan koskaan puolusta. Paitsi tämä yksi täällä. Eli kirjoitukset sen tekosista täytyy olla tosia.
Fiksuilla radiokanavilla ei naureskella kenellekkään. Niissä on fiksuja toimittajia.
Muualla on vain ns. "radiotoimittajia".
Nyt oli näköjään maisakin tarttunut Siniarielin haasteeseen laittaa meikitön ja käsittelemätön kuva instaan. Maisa laittoi kuvan joka on filtteröity ja kavennettu. Ettei ihan nyt osunut nappiin. Odottaa tietenkin että jossain lehdessä julkaistaan. On se kyllä dingdong😒
Pitihän se arvata, että Maisa julkkistyrkkynä ei voi olla laittamatta kuvaansa. Tietystihän se toivoo, että jokin lehti (muu kuin vihaamansa Seiska) laittaa kuvan ja kehuja tietysti mukaan.
Vieläkö Jari-Matti seurustelee (neljän lapsen) yh-äidin kanssa.
Mitä se sinulle kuuluu kenen kanssa J- M seurustelee?? Halveksitko yh-äitejä?? Parin vuoden päästä voi olla Maisulikin yh- äiti. Mites sitten suu pannaan? Kyllä nauretaan sinulle ja Maisulillesi paskaiset naurut sitten.
Sitä odotellessa... 😁😁
Maisalla on jo kaksi lasta eri isille. Kolmatta yrittää omia lapsen omalta äidiltä 😃.
Maisa on kyllä painunut niin unohduksiin, ettei koko tyyppiä enää muista kuin hetkellisesti silloin kun ketju pompsahtaa ylemmäksi. Nopeasti unohdettu, vaikka siihen hän kai pyrkikin, kun oli niin paljon näitä epämääräisiä juttuja.
Nekin muistelevat jatkuvasti Maisaa, jotka väittävät ihan toisin.
No ainakin sinä jolla ei ole muuta elämää😆
Joko aloittaja on saanut vastauksen esittämäänsä kysymykseen?
Hekin joilla ei ole muuta elämää, kuin vahtia ja arvostella Maisan elämää, odottavat varmasti kuumeisesti vastausta.
Kuumetta on, eikä mitään muuta, kuin Maisuli mielessä!! 😂😂😂😂
💔Maisa💔
Oletko ihastunut Maisaan, kun sydämmiä laitteet?🤣
Sydämiä voi laittaa niin monesta eri syystä. Sitä ei kenenkään tarvitse perustella mitenkään , eikä kertoa,, jos ei halua.
Härnää vain tuota, joka on kehittänyt pakkomielteen Maisan elämästä itselleen. Saa raivarit pienemmistäkin, jotka hänen suurta totuuttaan kyseenalaistavat.
Raivareita saa se joka vihaa, halveksii ja arvostelee jatkuvasti Maisaa ja muita julkkisnaisia. Kun häntä oikein raivostuttaa, niin nimittelee kaikkia ed. mainittuja mahdollisimman pirullisesti.
Maisuli yritti saada lärvinsä lehteen osallistumalla meikittömällä kuvalla annettuun haasteeseen.Ymmärrys ei riittänyt, ettei kuvaa saa muutenkaan muokata. Niinpä fiksu Maisuli laittoi kapeakasvoisen, suurisilmäisen, hyväihoisen kuvansa, jossa oli vielä oikein prinsessakruunu kutreilla, jonka selitti Mikon tytön hänelle huomaamattomasti laittaneen!
Että osaa nainen kieroilla ja valehdella jokaikisessä asiassa!! 😆😆😆😆😆
Sitähän se yritti. Olisi halunnut, että kuva pääsee lehteen. Ja tietysti toivoi, että kuvaa kehutaan, kuinka kaunis on ilman meikkiä. Mutta kuvaahan oli muokattu monella tapaa, joten oli feikkikuva.
Maisuli on niin tyhmä, että luulee oikeasti muokatun kuvan menevän läpi ihmisille.
Klo 6:57 on aloittanut taas Maisulin valkopesu- työpäivänsä jo varhain aamulla. Et se sinäkään aivan terve ole, jos ei ole idolisikaan.
Tuskin täällä kukaan Torppaa v i h a a, hänestä ei vaan pidetä. Syyt on saatu likea ihan julkisesta mediasta.
*lukea*
Parjauskampanja alkoi taas. Vanhan kertausta. Toisin sanoen levy on taas jäänyt päälle.
Levy on vain sinulla päällä, ollut jo pari vuotta. Maisulin maine ei enää parane, vaikka kuinka jauhat ja valkopeset.
Maisalla on kontollaan sellaisia juttuja, niin ei kait niitä kehuakkaan voi.
On on, niin niin! Olet kertonut ne kymmeniä kertoja täällä, kiitos vaivannäöstä.
Jospa odotellaan niitä oikeudenpäätöksiä aivan rauhassa? Sopiiko?
Ne aivan varmasti uutisoidaan torstaisin ilmestyvässä lehdessä, ja heidän nettisivuillaan.
Eipä ole kukaan noteerannut kukaan noteerannut maisan "meikitöntä ja filtteröimätöntä" kuvaa jonka laittoi Siniarielin haasteeseen. Pölijä ei tajunnut edes kuvan pointtia. Oma kuva vaan piti saada laittaa. Naurettava ja vähän yksinkertainen eukko😆
Parjaajan levy on pyörinyt jo useamman vuoden. Tapa se on tuokin ilmaista tunteitaan toisista ihmisistä, mutta ei hyvä, eikä sivistynyt tapa.
Tämä saman levyn pyörittäjä on ollut täällä jo pitkään. Sai haukkua kauan julkkiksia saman henkisten kanssa. Kunnes sitten tuli joku, joka ei olekkaan saman henkinen mollaaja ja siitäkös tämä levyn pyörittäjä on nyt vetänyt herneen nenäänsä.
Maisalla on täällä tasan yksi puolustaja. Kaikki muut nauraa sille tomppelille. Aika pahasti sekottanut elämänsä. Maine täys 0.
Minkä sitä ihminen tyhmyydelleen voi.
Kyllä tänne naurua mahtuu. Eikä tunnu yhtään pahalta. Siitä vaan tästä eteenkin päin. 🤣🤣
Jos se nauraminen helpottaa naurajaa, niin ei kannata lopettaa nauramista aivan heti.
😂😂
Prinsessa Dianalla oli elämänsä aikana seitsemän rakastajaa. Diana oli Englannissa hyvin pidetty ja arvostettu nainen.
Mitenkä diana ja Maisa liittyy toisiinsa? Onhan sillä maisalla kyllä paljon ollut noita sivusuhteita tuttujen mukaan.
Diana oli kaunis, älykäs, karismaattinen, hyvä äiti jne.
Mitäs Torppa on??
Miten Diana liittyy tähän ketjuun? Ei sillä ollut rikosepäilyjä lapsen kaltoinkohtelusta.
Johan tuo tuli näköjään heti alkuun todettua, että Diana oli hyvin arvostettu ja pidetty nainen Englannissa. Eihän kommentoija sitä kiistänytkään.
Rakastajat olivat:
*Oliver Hoare
*Barry Mannakee
*James Gilby
* Will Carling
*Hasnat Khan
*James Hewitt
*Dodi Fayed
Olihan Maisulillakin tarjoushaukka ja muutama muu, ja pääsi oikein filmiinkin!
Maisan miesluku on ollut huomattavasti enemmän ja ikääkin vasta 30 v. Tässä Maisan itsestään kertomaa.
"Jääkiekkoilijat petti mua cheerleadereiden kanssa ja minä kostin. Edelleen olo oli itsevarma. Vaikka parisuhteet rikkoutui, tiesin että jonossa oli ämpärin jakamistilaisuuden verran miehiä."
Ensimmäinen lapsikin taisi olla jo tuossa vaiheessa olemassa. Maailman ihanin äiti🤣
Mikä tämä Diana-vertailu on? Mitä haet tällä? Jos Maisalla on feikkihaastekuvassa rihkamakruunu päässä, ei se siitä prinsessaa tee.
Älä pelkää, kukaan muu ei pidä Torppaa prinsessana, kuin Torppa itse.
Dianalla oli 7 rakastajaa ja suosio oli tapissaan. 👸
Englannissa tuollaista katsota pahalla.
Maisulia täällä pelkästään hyvällä!! ;)
Englantilaiset ovat suvaitsevaisia. Kaunis nainen voi vaihtaa miestä tämän tästä. Eikä kukaan paheksu sitä.
Mistä tiedät mitä englantilaiset paheksuu? Varmaan paheksuisivat sellaista ihmistä joka heiluu puukon kanssa ja särkee lapsen lelut mustasukkaisuudessaan.
Tuo englantilaisista, Dianasta, mollaajista, Maisa on ihana, ym. puolusteluista kirjoittava on yks ja sama reppana.
Englantilaiset ihailivat naista jolla oli seitsemän rakastajaa. Ovat hyvin suvaitsevaisia ihmisiä.
Kaikki ihailee ja kadehtii myös hyvämaineista, menestynyttä, varakasta ja luonnollisen kaunista Maisaa. 😃
Samaa mieltä. 🤭😂😂
Maisa on hyvin suosittu henkilö. Aloituksista päätellen. Hän on monen mielessä päivittäin.
Ainakin yhden seniilin papan.
Tottakai on! Kuuluisa "kohukaunotar", jonka kaikki muistaa. 😉
Missä sinä niitä aloituksia näet? Täälläkin yksi lanka ja sinä yksi puolustelijahorisko.
Maisa on tykkääjien ja vihaajien mielessä alinomaa.
Kello 17:13, etkö ole huomannut kuinka monia kymmeniä aloituksia Maisasta on tehty? Vilkaise vaikka "Haku"-kohtaa , niin näet sen omin silmin, että kymmeniä ja kymmeniä aloituksia on Maisasta tehty. Joten Maisa on erittäin seurattu henkilö.
Eritoten hän on arvostelijoiden mielessä aamusta iltaan.
Sinäkin roikut hänen aloituksissaan kiinni.
Sinäkö et täällä roiku🤣🤣🤣
Uskokaa nyt vihdoin, että Maisa Torppa on suuri tähti, jonka luxuselämää seurataan ulkomaita myöten. Onko selvä!!
Terv. Maisa
Onko tämä fanaattinen Maisa-fani kenties Maisa itse. Kova vimma vakuutella, että on erittäin seurattu julkkis, jolle satelee ihailua lukuisilta seuraajilta🤭 Milloin tulee uutisia rikosepäilyjen tuoksesta. Laita todisteet, ettei mitään ole tapahtunut, kuten lupasit.
Tuo on joku höpsö vanha eukko. Ainoa maisan puolustaja joka varmaan hyväksyy lasten kaltoinkohtelutkin. Yök.
Maisan silmä tuoksuu pahalle
Täällä roikkuvat niin Maisan ihailijat, kuin vihaajatkin. Vihaajat kehoittavat aina toisinaan ihailijoita poistumaan täältä. Minkä takia? 😏
Maisan mollaajat seuraavat kaikista eniten Maisan elämää. Heti kun joku juorulehti kirjoittaa hänestä jotain, niin tänne ilmestyy uusi aloitus ja kommentteja satelee kymmenittäin. Sitten mollaajat väittävät, etteivät ole lainkaan kiinnostuneita Maisasta.
21:54 Ota jo herne nenästäsi. Ei Maisa mikään kadehdittu julkkis ole, eikä sitä voi verrata ns. oikeisiin julkisuuden henkilöihin, jota sinun pitää noin antaumuksella puolustaa. Pysy pois täältä, jos noin koville ottaa. Taidat kohta menettää mielenterveytesi. Jospa se helpottaisi, että menet Maisan instaan kehumaan sitä. Siellähän ne muutkin "fanit" (=lampaat) on. Olet sitten vertaistesi joukossa. Mutta vielä yksi kysymys. Milloinkahan tulee Maisalle päätös rikosepäilyistä?🤣
Säälittävä tuo eräs maisan fani. Ei itse tajua että pitää näitä lankoja kirjoituksillaan yllä. Päivystää päivät pitkät. Joku työtön ja mt-ongelmainen yksinäinen. Säälittävä kuitenkin.
Niin on sama Maisa-fani kaikissa puolustuskommentissa. Huomaa, kun kirjoitukset on aina samantyyppisiä. Tuollainen Maisan fanittaja tyypillisesti on. Valkooesu on syöpynyt sen tajuntaan kirjaimellisesti.
Maisan mollaaja pitää näitä lankoja yllä aamusta iltaan. Kun muiden eriävät kommentit eivät häntä miellytä, niin herne tukkii nenän heti.
Yrittää vaihtaa kirjoitustyyliään, ettei paljastu yhdeksi ja samaksi kirjoittelijaksi.
Tykkää nimitellä rumasti eri tavoin ajattelevia. Ei malta itse pysyä poissa täältä, vaikka hermostuu tämän tästä. Miksi ei jätä lukematta niitä kirjoituksia, jotka eivät häntä miellytä?
Jaksamista niille, jotka eivät hänestä pidä.
Meitä on kuule paljon jotka ei hyväksy tuon käytöstä. Oman poikansa huoltajuudenkin menetti. Luulisi että siitä olisi jotain oppinut. Mutta ei.
Maisan maine on mennyt. Jos on rikosepäilyt lapsen kaltoinkohtelusta, niin onhan se aikamoista touhua.
Kyllähän ton Torpan maine on aina ollut huono. Kiertopalkitona päässyt julkisuuteen, nyt yrittää valkopestä itseään pullantuoksuisena äitinä - turhaan!! 😣
Yksi ja sama puhuu aina "muidenkin" puolesta.
Dianalla oli 7 rakastajaa. Aikamoinen saavutus.
Anteeks' mitä😳 En tiennytkään, että Maisa on toiselta nimeltään Diana.
Kenestä teki lasu-ilmoitukset? Onko tietoa yksityiskohdista? Johtiko toimenpiteisiin?
Teki lasut ex-ystävistä
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/010c6594-780f-4925-8d98-dda654339af9
Klo 17:09:lle!
Kyse oli tietysti Walesin prinsessa Dianasta, jolla oli 7 rakastajaa.
Toki ymmärsit sen heti, mutta halusit olla vain nokkela sanoissasi.
Mutta, hyvä saavutus Dianalta.
Montakos mahto olla Torpalla??
Torpalla on ollut huomattavasti enemmän kuin seitsemän.
Miten Diana liittyy Maisaan.
Vertailun vuoksi he (Diana ja Maisa) liittyvät toisiinsa. Englannissa ei pahastuta rakastajista. Mutta, täällä siitä nousee kauhea poru. Vaikka sen ei pitäisi vaikuttaa moraalinvartijoiden henkilökohtaiseen elämään millään tavalla.
Dianalla ei kuitenkaan tainnut olla rikosepäilyjä, kuten tällä ketjun päähenkilöllä Maisalla.
Dianalla oli 7 rakastajaa ja hän oli lähes pyhimyksen asemassa Englannissa.
Diana oli myös kaunis, fiksu ja hyvä äiti. Torppa ei ole mitään noista!
Kun Dianalla oli vaikeaa avioliitossa, niin hän heittäytyi portaita alas ollessaan puolessa välissä raskauttaan.
Onneksi hän sai myöhemmin lohtua ja haluamaansa huomiota rakastajiltaan.
Kannattaisiko sinun tehdä ihan oma ketju Dianasta. Eikös suomi24 ole kuninkaallisille oma keskusteluryhmä.
Tällaistakin törkyä Maisa on tehnyt.
https://www.seiska.fi/Uutiset/Maisa-Torppa-vedatti-kolmea-julkkismiesta-vaati-rahaa-raskausvaitteella-ja-vaarennetylla
Naisilla voi olla lukuisia rakastajia. Siitä huolimatta joku julistetaan lähes pyhimykseksi.
Lukekaa kirja Prince William Born To Be King. Siellä valotetaan kuitenkin miten äidin käytös saattoi vaikuttaa lapseen.
Elisabet Taylor oli naimisissa kahdeksan kertaa. Tosin kaksi kertaa saman miehen kanssa. Eikä siitä koitunut mitään märinää USA:ssa. Muualla nainen voi vaihtaa miestä tämän tästä, ilman että moralistit hyökkäävät heti kimppuun.
Oliko naimisissa kun petti? Eikö se maisa ole pettänyt kaikissa suhteissaan oli naimisissa vai ei. Suokoon sitten saman puolisolleen. Mitä se itkee kun jm petti kun itsekin pettänyt. Toivottavasti tämä Mikkokin saa ihan vapaasti pettää kerran ameriikoissakin saa, ettei kukaan moralisti hyökkää kimppuun. 😃
Myönnät siis, että Maisa on pettänyt ja sillä on ollut paljon miehiä. Sitä kai haet näillä Diana ja Elisbath T. vertailuilla.
Charles petti Dianaa ja Diana petti Charlesia. Tasapeli, mutta Charlesia paheksuttiin.
Samoin Camillaa paheksuttiin. Mutta, kauniit naiset saavat maailmalla kaiken anteeksi.
Mitä sinä höpötät? Mistä luulet tietäväsi miten englantilaiset ajattelee? Sama outo olet joka puolestelee nyt maisan pettämisiä. PS Maisa ei ole kaunis. Ihan tavis on. On vaan valkaistu tukka ja isot teko tissit ja tyhmä pää.
Englantilaiset palvoivat Dianaa ja palvovat hänen muistoaan vieläkin.
Ei sen takia että sillä oli monia miehiä, pöhkö.
Englantilaiset palvoivat Dianaa siitäkin huolimatta, että hänellä oli useita rakastajia.
Hänen poikansa ei pitänyt siitä, mitä Diana kertoi eräässä tv-haastattelussa.
No johan niistä tuli aikoja sitten päätös että ei tutkittavaa kun olivat tuulesta temmattuja syytöksiä.
Ihan omasta päästäänkö joku keksi tehdä Maisasta rikosilmoituksia lapsen kaltoinkohtelusta ja aiheettomista lasuista😂 Älä viitsi höpöttää. Ja älä vaan sano, että syy on tietysti kateus kaunista Maisaa kohtaan🤣
Missä on ollut juttua, että oli tuulesta temmattuja syytöksiä. Jos Maisa on niin sanonut, niin ei ole kovin luotettava lähde.
Maisa on kaunis nainen. 💖
Kateus on kavala tauti.
Epävakaa persoonallisuus on kavala luonnehäiriö.
Näin on. Kova on kohtalo jotka tuommoisen lähellä joutuvat olemaan. Säälin lasta ja miestä. Kova on koulu miehellänsä vaikka pettäjähän se on sekin. Sitä saa mitä tilaa.
Kateus on kavala tauti.
Niin on pahuus, ilkeys ja itsekkyyskin.
8:04 selitäppäs meille kaikille nyt miten ihana, herttainen, kauniin Maisulisi rikosepäily on edennyt syyttäjälle asti?
Ei sinne jutut ihan heppoisin perustein mene. Vieläkö valkopeset enkeliäsi?
Kateellinen ihminen ei jätä kateuden kohdettaan rauhaan hetkeksikään.
Narsisti kostaa eikä jätä kohdettaan rauhaa . Noin kävi tälle loistavalle tallipomolle.
Klo 8:51 voisitko jo viimein vastata miksi herttaisen, ihanan ja kaikkeen syyttömän Maisulisi rikosepäily on edennyt syyttäjälle asti. Kai sinä nyt sen ymmärrät vaikka vähän seniili jo ikäsikin puolesta olet, että sinne pöydälle ei jutut ihan heppoisin perustein etene.
Lopeta jo tuo kateudesta jauhaminen. Tuota valaalta näyttävää, huonomaineista narsistia ei kadehdi kukaan!!
Sääli on sairautta. Turhaan säälit ihmisiä, jotka eivät sääliäsi kaipaa, eivätkä tarvitse.
Syyteharkinta
Syyttäjä suorittaa syyteharkinnan esitutkinnasta hankitun selvityksen perusteella.
Syyttäjä ratkaisee, nostaako hän epäillystä rikoksesta syytteen vai ei.
Mites sitten suu pannaan, jos tuomio tulee? Ja vaikka ei tuomiota tule, onhan tuo iso kolhu jo muutenkin huonoon maineeseen. Syyttämättäjättämispäätös kun ei tarkoita aina sitä, että on syytön.
10:21
Mitä se syyttämättäjättämispäätös sitten tarkoittaa? Selvennä kuitenkin sitä, miten se virallisesti tulkitaan.
Syyttämättäjättämispäätös
*Asiassa ei ole tapahtunut rikosta
*Rikoksesta tai epäillyn syyllisyydestä ei ole riittävää näyttöä
*Syyteoikeus on vanhentunut
*Asiassa ei ole syyteoikeutta
Tuossa tuo lyhykäisyydessään. Lakikirjasta löytyy enemmänkin tietoa.
Mites se oikein menikään, Maisa rouva?
Paljastuuko totuus, vai toisetko ne on TAAS syyllisiä töppäilyihisi?
Jos syyte tulee, niin käräjillä se sitten punnitaan. Sieltä tulee joko tuomio tai sitten ei. Malttakaa odottaa.
Maltetaan! Jokuhan on koko ajan uskonut, että Torppa ei ole ikinä, koskaan, tehnyt yhtään mittään väärää, kateelliset vain kiusaa tätä puhtoista äippää. 🙊
Ihmettelen, ettei Torpan läheiset ohjaa tuota naista hoitoon.
Päätös tulee sitten kun se tulee. Aloittaja voi tietysti katsoa asiaa korteista tai mennä selvännäkijän luokse. Tääälä siitä ei kukaan tiedä mitään. Varmin tapa on se , että soittaa syyttäjälle itselleen tai jos asia menee käräjäoikeuteen, niin soitto sinne on paikallaan. Onnea matkaan.
Korjaus edelliseen
*Täällä.....