Vl kakkasyytökset osoittautuivat valheiksi

Anonyymi

Mittaukset on tehty, vedet on puhtaita. Osoittaa vain kuinka pirun orjat ovat vihaisia!

Enkä todellakaan ole vanhaoillislestadiolaisia.

Häpeään joutuivat perättömiä valheita viranomaisille sepottäneet. Näitä valheita toisteltiin telkkari uutisissakin!

Porulliseksi menee nämä jumalattomat ihmiset, päivä päivältä vain pahenee.👹

70000 ihmitä, perheet lapsset, ei poliiseja. Onko ihme että piru kadehtii?

7

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olisi niin kovin tärkeätä että tämä vain me eristäytyneisyys purettaisiin. Vl ja El muita pienryhmiä on vahvasti eristyksissä omaan erinomaisuuteensa umpioituneina.

      Aikamme on sellainen että yhteys kristittyjen välillä tulee yhä tärkeämmäksi.

      Erottavana tekijänä on ainoastaan ulkoiset tavat ja valtaansa ylläpitävät johtajat. Opillisia perusteita hajaannuksille ei ole. Hajaannuksista yli 100 vuotta sitten alkanut vihanpito erottaa lestadiolaisia. Ja kyse ainoastaan jäärien johtajien vallasta, alusta saakka. 😢

      • Anonyymi

        Sillä johtajat johtajina pysyykin. Vie eripure vikoiluhenki, tora ym. seurakunnan keskuuteen niin kukaan ei vie silloin johtajan virkaa. Vanhoja sotaoppeja.


    • Anonyymi

      Tällä yhdellä herralla HITSAA kyllä joka asiasta kiinni. Miten voi miehellä olla aina noin paha olla? Kiroilut täällä jo kauan miten vl-palsta on omansa, eikä tänne mitään asiaa ja nyt aloitti itse. Onko se aloittaja itse päässyt pornosta eroon, vai onko kanssa pirun orja edelleen?

    • Anonyymi

      Se piti aloitukseen mainita, että varmaan veden mittauksessa arvot olivat hyviä, mutta mediassa jälki oli kamalaa ja VL johtokin myönsi epäkohdat. Roskia ja tyhjennettyä vessoja toisten mailla, ei kovin asiallista käytöstä. Noin lyhyen rasituksen vesistö varmasti kestää, mutta pidemmällä jaksolla olisi kyllä näkynyt sielläkin. Vaikka ollaan pellolla, ei voida elää kuin pellossa, jos ollaan toisten mailla.

      • Anonyymi

        Pirun vihasta ja kateudesta on ainoastaan kysymys, kuten näkyy jumalattomien vastauksista viestiinikin. Maailma elää valheessa ja sen näkee nykyään jo kaikesta. 👹


    • Anonyymi

      Hitsari vaito se näkee piruja joka paikassa, auttaisiko siihen pornon kulutuksen vähentäminen, sieltä niitä piruja ainakin tulee! Asiasta sen verran, kun et yksinkertaisuudessasi näytä uutisia ymmärtävän. Roskaamisesta alueella on tehty rikosilmoitus, mistä on tutkinta edelleen kesken. Kunta on erillisenä tutkimuksena teettänyt tuon tutkimuksen vedelle, mistä ei onneksi löytynyt mitään. Jos tuo rikosilmoitus ei aiheuta toimenpiteitä, niin voit sitten vaikka mennä häätämään niitä piruja tuolta vaikka kärpäslätkällä tai heinähangolla.

      • Anonyymi

        Mut eiks vl län paska haise niin pahalle ettei siellä pirutkaan viihdy?

        Sikäli mielenkiintoinen tulkinta sanoa että piru siellä mellastaa, luulis että pirullakin on hajuaisti nuuh nuuh, ellei ole nenätön.

        Faktahan on että passaa siellä vesistössä oli, eri asia Kuka sitä toimitti sinne, minä en vlliä siitä syytä, mutta ei savua ilman tulta. Joku siellä käryää, mutta syyllisistä ei ole tietoa!

        Ja kun kyse ei ole hengellisistä asioista eihän sekoiteta piruja näihin, se on luonnollista että paskat väännetään viemäriin eikä järveen, ei kyse ole piruista tai jumalista, edelleen korostan emme tiedä syypäätää, yhteisöä ei voi leimata yhden idiootin takia mutta yhteisö kantaa vastuun idiooteistaan eli ottaa rikosoikeudellisen korvaus vastuun idiooteistaan ellei toisin mainita laissa, koska tämän heitin puhtaasti hatusta, ei katsos ole mitään hajua rikoslaista mutta puhumistahan se ei estä, avaa vaan suu ja kertoo mitä tulee jne....helppoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      149
      6439
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      32
      2302
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      187
      2089
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1313
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      78
      1245
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1067
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1047
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      25
      987
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      44
      951
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      835
    Aihe