Pastorin rouva ja seurakuntasisar liftareina

Anonyymi

Olin aikoinaan 80-luvun lopulla vierailemassa loppukesästä Kainuussa sukulaisteni luona, jotka olivat muuttaneet sinne.
Vierailu meni hyvin, mutta lähtiessäni kotimatkalle sunnuntaina illan suussa tuli hieman ongelmaksi paikallinen liikenneruuhka, kun kesän viimeisiä yleisötapahtumia katsomassa olleet lähtivät etelää kohti. Sukulaiset neuvoivat minua kiertämään nuo ruuhkat toista reittiä ja varoittivat, ettei siellä ole sitten ketään vaikka tosi hyvä tie onkin.
Toden totta, ajelin maasturillani täysin suoraa ja hyvää tietä yksin, ainoastaan joku leikkuupuimuri oli liikenteessä, jotka ohitin. Ajattelin, että jos täällä autoon tulee vikaa, niin pulassa on!
Olin jo Pohjois-Savon puolella, kun ihmeekseni huomasin kaksi naista liftaamassa marjasankojen kanssa, pysäytin heidän kohdalleen. Naiset sanoivat heti, että heidän rukouksensa on kuultu, joku sentään täällä liikkuu. Naisten marjasangot laitettiin maasturini perään ja nuorempi naisista istui takapenkille ja minua hieman vanhemman näköinen nainen istui viereeni etupenkille. Katsoin, että hyvän näköisiä naisia molemmat.
Naiset kertoivat olleensa poimimassa marjapensaista loppuja marjoja tämän vanhemman naisen kotitilalta, joka oli autiona. Autoon oli tullut vikaa ja he olivat joutuneet jättämään sen sinne tilalle, olivat kävelleet pitkän matkan marjasankojen kanssa tuohon kantatien laitaan toivoen pääsevänsä liftaamalla kotiinsa. Asuivat pienessä kunnassa sopivasti matkani varrella, nuorempi oli seurakunnan pastorin vaimo, minua hieman nuorempi ja vanhempi nainen oli seurakuntasisar. Pappila olisi kuulemasti sopivasti matkan varrella, että pastorin rouva jäisi siinä tien risteyksessä pois kyydistä ja tämä neiti asuu sitten kunnan keskustassa kerrostalossa minua vielä erikseen valistettiin takapenkiltä.
Matka sujui tosi rattoisasti ja juttua riitti, ei olisi uskonut, että liftarini ovat uskovaisia ja seurakunnan kanssa tekemisissä, niin rohkeiksi näiden naisten jutut kävivät. Pastorin rouva takapenkillä kävi juttujensa puolesta tosi rohkeaksi, että minulla alkoi olemaan housuissa aika ahdasta. Jutut olivat jo sitä luokkaa naisten puolelta, että meiltä sitä saa!
Pastorin rouva purki myös turhautuneisuuttaan avioliitostaan, kerran viikossa saunan jälkeen naidaan ja silloinkin vain yhdessä ja samassa lähetyssaarnaaja-asennossa. Kolme vuotta hän on ollut ilman ehkäisyä ja ei ole lasta saatu.
Matka meni niin rattoisasti, että pappilan risteys tuli melkein huomamatta illan pimeydessä, kun ei ollut mitään katuvaloja. Pysäytin risteykseen, mistä pastorin rouva sanoi kyllä kävelevänsä pappilaan marjasangon kanssa. Olin ottamassa niitä marjasankoa maasturin perästä, kun pastorin rouva halusi halata minua kiitokseksi kyydistä ja sanoi, että hän voisi kyllä hieman muutakin antaa kyydistä. Ymmärsin kyllä heti, että nyt sitä saa!
Laitoin kättäni pastorinrouvan hameen alle, niin eihän siellä ollut edes pikkuhousuja, vaan ihan märkä pillu.
-Otin pikkuhousut jo pois tuolla takapenkillä, että on helpompi tulla sisään ja ei todellakaan tarvitse käyttää ehkäisyä.

Ja niin sitä sitten siinä maasturin takaluukun päällä suoritettiin varsinainen pikapano, pastorin rouva istui siinä luukun reunalla kesähame ylhäällä ja minä sovitin kovana seisovaa kyrpääni märkään pilluun. Kovin pitkään minun ei tarvinnut työnnellä, kun näiden naisten juttujen kiihoittamana lastini lähti, sai pastorin rouvakin siinä.
-Nyt kuule pitää mennä, vie tuo neiti turvallisesti kotiinsa, kiitokset kyydistä!

Sinne lähti pastorin rouva kävelemään marjasangon kanssa kohti pappilaa.
Hieman olin ihmeissäni, että tälläistäkin sattuu. Kuljettajan paikalle päästyäni vieressä istuva seurakunta sisar katsoi minua hieman ovelasti.
-Nyt varmaan sitten minun vuoroni! Ajetaan vaan vielä jonkun matkaa, niin päästään tuonne kunnan keskustaan.

Niin sitä sitten ajelin pienen savolaisen kunnan keskustaan, kirkko, osuuskauppa ja muutama kerrostalo. Lupasin kantaa loput marjasangot sinne seurakuntasisaren asunnolle, kun niitä oli kolme. Ja kyllä seurakuntasisar otti myös vuoronsa, yhdyntään hän ei suostunut, kun sanoi olevansa vielä koskematon, mutta muuten niin taivaallisen hyvin osaisi hoidella asiansa.

Pidin yhteyttä vielä jälkeenpäin tuon seurakuntasisaren kanssa ja kävin hänen luonaan muutaman kerran, kun kävin sukulaisiani katsomassa Kainuussa, mutta mitään suurempaa siitä ei kuitenkaan kehittynyt, vaikka joka kerta harrastimme seksiä ilman yhdyntää.

Erikoisin juttu sitten tapahtui, kun sain seuraavana jouluna joulukortin kirjekuoressa ja postileima oli Kuopio. Joulukortissa toivotettiin hyvää joulua ja kiitettiin elämän lahjasta, mukana oli mustavalkoinen kuva ultraäänitutkimuksesta. Seuraavan vuoden kesäkuussa sain vielä valokuvan pienen pojan ristiäisistä.

En ole ollut poikaani missään yhteydessä, mutta olen hieman seurannut hänen elämäänsä, hänellä on hyvä ammatti ja nyt jo perhettäkin.

9

12651

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olipa tarina! Varmaan aika erikoinen tilanne, kun on lapsen isä ja ei ole virallisesti isä.

      • Anonyymi

        On kyllä todellinen tarina, siksi en kirjoittanut kovin tarkasti paikkakuntaa. Asianosaiset, siis nämä naiset kyllä tunnistavat itsensä tästä, jos nyt sattuisivat lukemaan tuon. Vanhempi naisista on nyt 70 vuotias ja nuorempi, tuo poikani äiti kohta 60 vuotias. En ole ollut kumpaankaan yhteydessä sen kesän ja syksyn jälkeen. Pastorin rouvaa en tavannut sen jälkeen, kun hän lähti sen marjasangon kanssa kävelemään kohti pappilaa.
        Poikaani en ole tavannut koskaan, eikä hän tiedä minusta ilmeisesti mitään, joten en ole hänen elämäänsä sotkeutunut. Hän on saanut kasvaa hyvässä perheessä ja saanut hyvän koulutuksen, perhettäkin hänellä on. Minulla on vain hänestä tuo kastekuva, jonka sain seuraavana kesänä postin välityksellä. Facebookista olen seurannut hänen kuviaan, mitkä ovat julkisesti esillä.
        Elämä on joskus ihmeellistä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanos muuta, ota lapio ja ämpäri, mene tekee hiekkakakkuja, rauhottaa.

    • Anonyymi

      Vai sait sen pojan Seurakunta sisaresta etkä Pastorin Rouvan kanssa .?. Hyvin sekava tarina sinulla tästä saa käsityksen kun lukee tämän lopun .

      Pidin yhteyttä vielä jälkeenpäin tuon seurakuntasisaren kanssa ja kävin hänen luonaan muutaman kerran, kun kävin sukulaisiani katsomassa Kainuussa, mutta mitään suurempaa siitä ei kuitenkaan kehittynyt, vaikka joka kerta harrastimme seksiä ilman yhdyntää.

      Erikoisin juttu sitten tapahtui, kun sain seuraavana jouluna joulukortin kirjekuoressa ja postileima oli Kuopio. Joulukortissa toivotettiin hyvää joulua ja kiitettiin elämän lahjasta, mukana oli mustavalkoinen kuva ultraäänitutkimuksesta. Seuraavan vuoden kesäkuussa sain vielä valokuvan pienen pojan ristiäisistä.

      • Anonyymi

        Lue tarkkaan, en ollut missään vaiheessa tuon seurakuntasisaren kanssa yhdynnässä, vaikka harrastimme seksiä. Lapseni äiti on tuo pastorin rouva, jonka kanssa olin yhdynnässä siinä pappilan tiehaarassa maasturin takaluukun päällä. Pastorin rouvaa en ole nähnyt sen jälkeen, kun hän lähti kävelemään siitä marjasangon kanssa kohti pappilaa.

        Olin tuon seurakuntasisaren kanssa kyllä myöhemmin tekemisissä, kävin hänen luonaan muutaman kerran, kun kävin sukulaisien luona Kainuussa. Harrastimme seksiä kyllä joka kerta, mutta emme olleet yhdynnässä silloinkaan.

        Olihan tuo hieman erikoinen juttu, että näinkin voi käydä elämässä, mutta ei varmaan ainut tapaus maailmassa.

        Ei varmaan ainut tapaus, että on tullut isäksi ja ei ole virallisesti lapsen isä.

    • Anonyymi

      Lukekaa älkää analysoiko. Ei ole rakettitiedettä vaan seksinovelleja, satuja aikuisille.

      • Anonyymi

        On kyllä ilmeisesti todellinen tapaus! Niin hurjaa tarinaa et keksi, etteikö elävästä elämästä hurjempi löydy. Olen joskus laivalla katsellut sitä menoa, kun ollaan "siskon kanssa" risteilyllä, se on myös melkoista menoa, kun jonkun pienen kunnan kirkkokuoro on hieman irroittelemassa, siinä saa pastorin rouvakin vierasta oikein kunnolla.

    • Anonyymi

      Saattaa joskus olla tuolla pojalla ihmettelemistä, kun teettää dna-testiä, kun pappi ei olekaan oikea isä.

    Ketjusta on poistettu 49 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      4936
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3506
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2953
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2935
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      8
      2757
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      55
      2280
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      39
      1778
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1700
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1691
    10. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1584
    Aihe